Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

torstai 29. marraskuuta 2012

Nicolas Barreau: Das Lächeln der Frauen

Sain innoituksen edelliseen, vierailla kielillä lukemiseen liittyvään postaukseen juuri tästä kirjasta. Das cheln der Frauen on ensimmäinen pitkiin aikoihin vapaaehtoisesti saksaksi lukemani kirja. 

Itse asiassa koko kirjan kanssa kävi alkuun vähän ohraisesti: Kuvittelin ostaneeni saksalaisen, saksaksi kirjoitetun kirjan, mutta oikeastihan tämä on käännös ranskasta. Eli se siitä kirjailijan syvimpien ajatusten välittymisestä :).
Kirjan nimi: Das Lächeln der Frauen
Kirjoittaja: Nicolas Barreau
Kustantaja: Piper
Julkaistu: 2010/2012
Sivuja: 334
Mistä minulle: Kiinnostuin kirjakaupassa, ostin Amazon.comista




Kirjassa on kaksi eri päähenkilöä: Ravintolanomistaja Aurélie ja kustannustoimittaja Andrè.

Aurélie rakastaa kokkaamista ja pientä ravintolaansa, mutta yksityiselämässä ei ole suitsutettavaa. Poikaystävä on varsinainen luuseri ja kaiken lisäksi vielä pettäjä. Auélie ei ymmärrä, miten selviää toisen takia jätetyn surusta, ja vaeltelee pitki Pariisin katuja. Onnekseen kokkausfriikki löytää kirjakaupan. Sieltä löytyy tietenkin kirja, joka niin lohduttaa, hämmästyttää kuin ilostuttaakin. Aurélie tempautuu kirjan maailmaan tavalla, jolle ei löydy vertailukohtaa hänen entisestä elämästään. 

Kirjaa lukiessaan Aurélie saa hämmästyä toden teolla. Paitsi, että kirja sijoittuu hänen kotikaupunkiinsa Pariisiin, sen miljöö alkaa joissain yksityiskohdissa vaikuttaa epäuskottavan tutulta.  Aurélie löytää kirjasta niin oman pienen ravintolansa kuin itsensä.

Hän ei pidä sattumaa mahdollisuutena kummallisen tutuiksi kuvatuille paikoille ja henkilöille, ja päätyy kirjoittamaan kirjan julkaisseelle kustantajalle. Aurélie saa lähes pakkomielteen tavata kirjailijan, omissa oloissaan pysyttelevän britin Robert Millerin.

Kustantamossa Robert Milleriä koskeviin tiedusteluihin saa vastata André, jolla on omat intressinsä niin Millerin kirjaan kuin Auréliehin liittyen. André ei todellakaan aina tiedä, miten vastaisi salaperäistä Milleriä koskeviin kyselyihin niin töissä kuin vapaalla, ja päätyykin toimimaan omien intressiensä pohjalta. 

Vaikka kirjan juoni kuulostaa varsinaiseksi valheiden verkoksi puntotulta, Das Lächeln der Frauen on ehdottomasti luokkaan "kevyt hyvän mielen viihde" kuuluva kirja. Mitään ajateltavaa siitä  ei saanut, mutta juoni oli vetätä ja kustannustoimittaja André sangen sympaattinen henkilö.

Hyvä ja letkeä aloitus saksaksi lukemiselle siis, mutta ensi kerralla valitsen kirjan, jonka alkukieli on saksa! 

Barreau on kirjoittanut muutakin, enkä ihmettilisi, vaikka hänen kirjojaan käännettäisiin vielä suomalaistenkin iloksi. 
 

maanantai 26. marraskuuta 2012

Luetko vierailla kielillä?

Luen ensimmäistä kertaa vuosiin kokonaista kirjaa saksaksi. Iskin silmäni kirjakaupassa Bestseller-hyllyyn, ja kotona Amazonin lahjakorttia oli helppo taas vähän pienentää. Vaikka luen jatkuvasti englanniksi ja elän nyt saksankielisessä ympäristössä, saksa on silti jäänyt lukukielenä minulla selväksi kolmoseksi. 


Ei tarjolla suomeksi--> lue englanniksi.
Lukeminen on ollut yllättävän sujuvaa, sillä sain ilokseni todeta, että arkinen sanasto yhdistettynä yksinkertaisiin rakenteisiin ja ennen kaikkea vetävään tarinaan on paljon helpompaa luettavaa kuin yleensä tavaamani sanomalehdet ja C1-tasoisen kielikurssin läksyt.

Lukuprosessin aikana aloin miettiä suhdettani vierailla kielillä lukemiseen laajemminkin. 

Aloitin englanniksi lukemisen vasta aika vanhana. Itse asiassa varhaisin muistoni englanniksi lukemisesta ovat Twiligh-kirjat, joiden lukemisen aloitin saman vuonna kuin sarjan ensimmäinen elokuva ilmestyi eli 2008. Saksaksi luin vaihtovuoteni aikana 2004-2005

Tänä syksynyä olen lukenut vähän olosuhteiden pakosta paljon englanniksi. Huomasin kuitenkin nauttivani viimeisimmistä suomeksi lukemistani kirjoista erityisen paljon. En epäile teosten kirjallista laatua, mutta luulen, että kirjojen kielellä on ollut silti merkitystä. Olen huomannut, että varsinkin jo alun perin suomeksi kirjoitettujen kirjojen lukeminen on minusta usein paljon vaivattomampaa ja nautittavampaa kuin käännösten tai vieraskielisen kirjallisuuden.



Silti: Vierailla kielillä lukemisessa on paljon hyviä puolia. Pikaisella mietinnällä keksin ainakin seuraavat:
  • Ylevästi ajateltuna kirjojen lukeminen alkukielellä (silloin kun siis lukee niitä alkukielellä) vie lähemmäksi kirjailijan alkuperäisiä ajatuksia. Proosassa on usein paljon tulkinnanvaraa ja mahdollisuuksia suoranaisiin väärinymmärryksiin muutenkin, saati sitten, kun kääntäjä on käynyt lukijan ja alkuperäisen tekstin välissä. 
  • Kielitaito kehittyy. Sähkökirjat tarjoavat lisäksi vielä kivan mahdollisuuden tarkistaa vieraita sanoja helposti lukemisen ohessa. 
  • Jos kirjan haluaa omaksi, sen saa usein halvemmalla melkein millä tahansa muulla kielellä kuin suomeksi 
  • Eteen avautuu ihan uusi, laaja kirjallinen maailma, kun tarjolla on muutakin kuin suomalaista tai suomeksi käännettyä musiikkia. Jo esimerkiksi pelkän englannin lisääminen kielivalikoimaan mullistaa mahdollisuudet.    

Vaikea kirja, vieras kieli, liikaa
Minä luen kirjat mieluiten suomeksi. Vieraalla kielellä lukemiseen on yleensä syy: Kirjaa ei ole käännetty suomeksi tai saan sen helpommin luettavaksi englanniksi. Kielitaidon kehittäjänä olen suoraan sanottuna vähän laiska. Luen englanniksi, nyt siis vähän myös saksaksi, mutta esimerkiksi ruotsin olen hylännyt käytännössä kokonaan. Jotain alkeellista voisin yrittää espanjaksi tai ranskaksi, mutta siinä tapauksessa lukeminen menisi lastenkirjatasolle ja käytännössä pelkästään kielitaidon kehittämisen piikkiin. Siis ei kiitos, haluan ehdottomasti nauttia millä tahansa kielellä lukiessa myös kirjasta!




Luetteko te vierailla kielillä? Jos, niin millä? Miksi?



maanantai 19. marraskuuta 2012

Ilkka Remes: Ylösnousemus

Kirjan nimi: Ylösnousemus
Kirjoittaja: Ilkka Remes
Kustantaja: WSOY
Julkaistu: 2012
Sivuja: 482
Mistä minulle: Suomi-tuliaisia



Remekset ovat vähän kummallisia: Ne tulevat yhtä varmasti kuin joulu, tosin aikaisemmin, ja itse asiassa ainakin tänä vuonna jo edellistä aikaisemmin. Osa ei välitä yhtään, osa on aivan innoissaan, osa taas lukee tavan vuoksi. Minä olin innoissani lokakuussa saamastani Suomi-tuliaisesta, ja hyökkäsinkin kirjan kimppuun heti kun toinen saman talouden lukija sai sen laskettua käsistään - mihin ei muuten mennyt kovin kauaa.

Tällä(kin) kertaa kirjassa liikuttiin paljon Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa, selvitettiin Supon sisäisiä asioita, tarinassa oli jylhän jäyhä sankari ja historian tapahtumat heijastuivat nykypäivään. 

Lähtösysäys tarinalle on tutkija Salla Määtän tyttären Tarun katoaminen. Sallan mies, Tarun isä, on kuollut vuosia aiemmin epämääräisissä oloissa.

Vuosia aiemmin Suomella on ollut lupaava bisnes sukellusalusten rakentajana. Koska kauppasuunta on ollut väärä, CIA on painostanut lopettamaan toiminnan. Alan suomalaisia osaajia on kuitenkin yhä.  

Ihailen Remeksen taitoa kirjoittaa meneviä romaanejaan pikavauhtia, ja etenkin sitä, että hän käyttää verrattain nopean kirjoitusprosessinsa edukseen hyödyntämällä tarinoissaan runsaasti ajankohtaisia teemoja. Luin kirjan tälläkin kertaa ahmien. Tarinat ovat kyllä eräänlaista kertakäyttöviihdettä, mutta keskusteltavaa tarinan käänteistä riittää silti muiden saman kirjan lukeneiden kanssa. 

Ylösnousemus on luettu myös ainakin blogeissa Kirjoja matkan varrelta ja Unni lukee.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Italo Calvino: Kosmokomiikkaa

Kirjan nimi: Kosmokomiikkaa (Le Cosmicomiche)
Kirjoittaja: Italo Calvino
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: alkup. 1965
Suomentanut: Liisa Ryömä
Sivuja: 159
Mistä minulle: Ostos jostain pokkarialesta


Tämä on taas niitä kirjoja, joista ei oikein tiedä, onko se lintu vai kala. Vai jotain siltä väliltä. Italo Calvino on kirjoittanut paljon hienolla tavalla omituisia kirjoja, joissa sattuu ja tapahtuu sellaista, mitä ei koskaan näe.

Kosmokomiikkan tarinoissa päähenkilöt ovat matemaattisia yhtälöitä. Myös yksinkertaiset solurakenteet ovat edustettuina.

Miljöö ei ole sen suppeampi kuin maailmankaikkeus: Milloin kiidetään galaksien välillä, milloin taas siirrytään maailman alussa vedestä maalle.

Lempikohtaukseni kirjassa on sen alkupuolella, kun henkilöt käyvät arkipäiväisesti retkillä lähellä mollottavassa kuussa. Erään kerran kuu alkaa kuitenkin etääntyä, ja erään henkilön yrittäessä hypätä kuusta maahan hän jää leijailemaan hämmentävään välitilaan maan ja kuun välille. Tässä kohtauksessa on todellakin moniulotteista arkielämän symboliikkaa.

Kuten edellisestä voi ehkä päätellä, Calvinon kirja oli yllättävä ja ennen kaikkea hämmästyttävä. En ole valmis nostamaan tätä millekään suosikkilistallen, sen verran äimistyneeksi jäin, mutta pidän kirjan taatusti itselläni toista lukukertaa varten. Kosmokomiikkaan todella vinksahtaneiden kannattaa ehdottomasti lukea myös suomeksikin julkaistu Koko kosmokomiikka.  

Kosmokomiikasta on blogannut myös ainakin Mikko Kirjavinkeissä, mutta kuulisin mielelläni muidenkin mielipiteitä kirjasta! 

maanantai 12. marraskuuta 2012

Tunnustus

Sain Suketukselta viikko sitten tunnustuksen. Kiitos kovasti!

Ette usko, mutta aloitin tämän postauksen teon jo viime sunnuntaina. Väliin ovat tulleet kaksi keikkaa peräkkäisinä iltoina, saksan tunnit, näitä seurannut hervoton väsymys, tietokoneen mystinen hidastuminen mato-tasolle, tilanteen korjautuminen ja sitten taas tämän viikonlopun menot. Voisinkin todeta, että sosiaalinen elämä - uhka vai mahdollisuus...? Mutta asiaan!

Tunnustuksen säännöt menevät seuraavasti:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.


1.Check!

2. Tunnustuksen saavat minulta Minna Vuo-Cho, Norkku, Heidi, Liza, Maija, Booksy, Liina ja Sansu

3. Teen heti kun olen julkaissut.

Ja sitten antaa mennä:  
  • Iltatorkku Yksisarvinen olisi nykyisin Aamuvirkkua osuvampi nimi blogilleni.
  • Edelliseen liittyen vuorokausirytmini on kiepsahtanut niin, että en ehdi harrastaa tarpeeksi aamuliikuntaa = en ehdi harrastamaan tarpeeksi liikuntaa. Tästä seuraa kaikenlaisia ikäviä lieveilmiöitä ärtyneisyydestä jännittyneisiin hartioihin.
  • Välillä mietin, että olisi kiva, jos kirjamakuni olisi vähän rajatumpi: Voisin pysyä kärryillä jonkun tietyn genren uutuuksista ja kokea olevani kirja-asiantuntija jollain alalla
  • Surffailen ihan liikaa netissä iltaisin. Eikä se ole edes rentouttavaa.
  • Minulle tuli juuri tunne, että olen keksinyt tämän tapaisia asioita itsestäni aiemminkin.
  • Optimaalinen vaatekaappini sisältö koostuisi melkein pelkästään siisteistä ja upeista mekoista ja niihin sopivista saappaista ja korkkareista. En tiedä, miksi sitten kuitenkin ostan tähän visioon sopimattomia t-paitoja.
  • Kengännumeroni on leveä 41-42.
  • Minulla on muutama kirja kesken, mutta en ole erityisen uppoutunut niistä mihinkään.
 

perjantai 2. marraskuuta 2012

MiniBePe ja pikanen kuukauden tilinpäätös: Lokakuu

Brunssielämää

Viikonloppuna eloni oli niin onnellista, että luonani oli käymässä ystävä, jonka sain nyhdettyä sunnuntaiaamuna ihmisten aikaan brunssille. 

Paikka oli tietysti valittu huolella viikkoja etukäteen. Joidenkin ravintoloiden ja kahviloiden turmaksi henkilökohtaisella ranking-listallani meinaa koitua ylisuuri ennakkohehkutus. Näin oli käymäisillään myös Prenzlauer Bergin helmeksi mainostetun Anna Blumen brunssin kanssa. Erittäin kiva varsinkin loistavassa seurassa, mutta ei nyt niiiiiiiin ihmeellinen. Moni oli kuitenkin minua vakuuttuneempi ja valmis aamupalastamaan jopa hyytävässä ulkoilmassa. Kunnon pohjoismaalaisina ja lämpimiin sisätiloihin tottuneina jonotimme ystäväni kanssa mieluummin 20 minuuttia pöytää sisältä.

Berliinin brunssitarjonta on mainiota, mutta yksi asia minua kevyesti ärsyttää joka kerta: Halvoilta vaikuttaviin brunsseihin ei käytännössä koskaan kuulu mitään juotavaa, joten esimerkiksi 8 euron ruokalaskun päälle saa helposti pulittaa vielä ainakin pari euroa kahvista ja helposti saman verran vedestä, mehuista nyt puhumattakaan. 


Brunssi sai kuitenkin yllättäviä lisäpisteitä: Saimme pöydän, josta oli suora näkymä mielettömän viihdyttävään kirjojenvaihtopisteeseen. Pölkkyjen luona kävi jatkuva kuhina, kun ihmiset toivat ja veivät kirjoja tai pysähtyivät vain hetkeksi tutkimaan puunrunkoihin kaiverrettujen laatikoiden sisältöä.

Kirjaelämää

Lokakuussa luin vain hyviä kirjoja. Rajaniemen The Fractal Prince suorastaan vaatii uusintalukemista, ja saman kohtalon jakanevat Itärannan Teemestarin kirja ja Timosen Aika mennyt palaa. Lisäksi luin mutta toistaiseksi bloggaamatta jäi Italo Calvinon Kosmokomiikka, josta voin jo nyt mainita mieleen jääneen erityisen tiiviisti kohdan, jossa tyypit räpistelivät maan ja kuun vetovoiman välissä. Keksin niin monta tosielämän esimerkkiä samankaltaisesta tilanteesta...

Harvasta (sorisori) päivitystahdista huolimatta blogissa on ravannut melko paljon porukkaa ja hauskoja hakusanojakin löytyy. "Nainen lukee scifiä" mätsää ihan hyvin blogin sisältöön, mutta "miika nousiainen vaimo" sai minut jo vähän kohottamaan kulmakarvoja.  "E-kirjojen hinta suomessa" puhututtaa kuukaudesta toiseen. Olisi kuitenkin kiva tietää, miksi blogiini on tultu kuukauden sisällä viidesti sanarimpsulla "välillä ajattelen että". Toivottavasti henkilö on jo tallentanut blogin kirjanmerkkeihinsä tai etsiytyy blogiin kuukauden suosituimmalla hakusanalla "aamuvirkku yksisarvinen".