Hyvät kirjat vs. hyvä kirjallisuus

INAhdus on kirjoittanut huonoista kirjoista, ja saanut mahtavat kommenttirimpsut lukijoiden kommentteja huonoimmista koskaan luetuista kirjoista, kannattaa katsoa täältä. Aihe jäi minulle pyörimään niin pitkäksi aikaa mieleen, että piti tehdä siihen nyt oikein oma postauksensa vähän eri kantilta. 

Kaikilla on tietysti mielipiteensä hyvistä ja huonoista kirjoista. Niistä lukiessa olen pistänyt merkille, että oikeastaan ihmiset puhuvat ristiin kahdesta eri asiasta: Huonoista kirjoista ja huonosta kirjallisuudesta. Joillekin ihmisille nuo voivat tietysti tarkoittaa samaa asiaa, mutta luulen, että useimmille eivät. Yritän selkeyttää: Huonoakin kirjallisuutta edustava kirja voi olla hyvä, ja jollain tapaa hyvää kirjallisuutta edustava toisen mielestä huono. Ei varmaan vielä ihan seljennyt, joten yritän selittää.

Mielestäni kirjat voi asetella vastakkain sarjoissa hyvä kirja vs. hyvä kirjallisuus. Kirja voi kuulua toiseen tai molempiin näistä luokista tai voi olla pääsemättä mukaan ollenkaan. Hyvä kirjallisuus –luokan kirjat on yleensä määritelty siten, että poikkeamia tässä luokassa on vähemmän kuin hyvä kirja –luokassa.

Tässä myös liikuttava kuva aiheesta. Mielestäni se ansaitsee kuitenkin tulla klikatuksi isommaksi. 

Kirja voi olla mielestäni hyvä mutta tunnustan, että se on huonoa kirjallisuutta. ”Hyvä kirja” –sanaparin määritelmä riippuu siis mielestäni siitä, puhutaanko jonkun mielestä hyvästä kirjasta vai hyvästä kirjallisuudesta. Esimerkiksi Confessions of a shopaholic oli mielestäni hyvä kirja, mutta myönnän kyllä avoimesti, että ei se mielestäni hyvää kirjallisuutta edusta. Volter Kilven Alastalon salissa (ei, en todellakaan ole lukenut!) on mielestäni saavuttanut aseman hyvän kirjallisuuden edustajana, mutta hyvänä kirjana en ole kyllä kenenkään kuullut sitä pitävän. Tavallaan ääripäät ovat viihteellinen mutta huono kirja ja korkeakirjallinen mutta luettavaksi kelpaamaton kirja. Ja väliin pitää sanoa, että ei, oikeasti kyllä Alastalon salissa ja Seitsemän veljestä ei tulisi sijaita horisontaalisesti noin samalla tasolla.

Asiallisissa sanomalehdissä keskitytään erityisesti luokkaan ”hyvä kirjallisuus” ja kirjan arvio tehdään tämän luokan kriteereillä. Kriitikoilla on laaja kuva kirjallisuuden kentästä ja heidän tekemissään arviot ovat usein objektiivisempia kuin vähemmän lukeneilla Maija Meikäläisillä. Kriitikko pystyy sanomaan, ovatko jossain kirjassa esitetyt ideat aidosti uusia ja raikkaita vai juuri nyt kierrossa olevia kliseitä tai onko kirja lähes kopio 100 vuotta vanhasta klassikosta.

Sen sijaan luokan hyvä kirja –arviot taas tekee jokainen lukija hyvin subjektiivisesti riippuen kokemuksistaan ja tavoitteistaan. Esimerkiksi juuri vanhoja kliseitä kierrättävä kirja voi olla vähän lukeneelle ”uusi”, turvallisuutta hakevalle ”lohduttavan tuttu” ja niin edelleen. Jos motiivina taas on kevyt eskapismi, Twilight –sarja voi toimia mainiosti. Toisaalta, kyllä sarjan hyvä kirjallisuus -kirjatkin voivat olla hyviä kirjoja: Huomatkaa ellipsien leikkauskohta. Nämä kirjat ovat ansainneet asemansa laatukirjallisuuden edustajina ja ovat mielestäni myös erittäin viihdyttäviä. 

Mitä teidän ellipsienne leikkauskohtaan ja äärilaitoihin sijoittuu?