Jack Kerouac: Yksinäinen matkamies

Kirjan nimi:Yksinäinen matkamies

Kirjoittaja: Jack Kerouac

Kustantaja: Sammakko

Julkaistu:1960/2005 (alkuperäinen/tämä painos)

Sivuja: 190

Mistä minulle: Kirjastosta

Lukufiilikset eivät ole aivan katossa kahden vähintäänkin kummallisen kirjavalinnan jälkeen. Kerouaciin käytetty aika ei tosin harmita niin paljoa kuin aiemmin haukuttuun koska a) tässä on sivuja yli puolet vähemmän b) tämä sentään on jollain tasolla jo klassikko ja osaanpa nyt kahden yrityksen jälkeen varoa Kerouacia - ehkä.

Tartuin Yksinäiseen matkamieheen vähän varauksella: Aiemmin luettu Tristessa johon liittyen mietteitä löytyy täältä oli yhä hämärästi hämäränä muistissa. 

Jack Kerouac on asunut ilmeisesti pidempiäkin aikoja San Franciscossa jossa juuri kävin. Jostain syystä (tai varmaan siksi että SF:n paikat esiintyivät ainakin jossain novellissa) Yksinäinen matkamies mainittiin jopa Lonely Planetin Kalifornia -oppaassa, ja kun olin kirjan vähän vahingossa jo ennen lomaa lainannut kirjastosta, piti se lukea.

Kirja on koottu kahdeksasta Kerouacin novellista: Kodittoman yön laiturit, Meksikon talonpojat, Rautateiden maa, Keittiömeren vätykset, New Yorkin näkymiä, Yksin vuoren huipulla, Suuri Euroopanmatka ja Katoava amerikkalainen kulkuri. Kuten nimistä voi päätellä, maailmaa reissataan muuallakin kuin Amerikassa. 

Lukukokemus ei ollut huono, mutta aika hämmentävä taas kuitenkin. En ehkä lukenut niinkään ilokseni kuin sivistyksekseni. Ei kyllä tainnut auttaa... Mukavuusalueen äärirajoilla siis liikuttiin ja välillä mukavuusrajat ylitettiinkin. Vai mitä sanotte seuraavasta lauseesta:

"... - Ihmettelin, miksi sellainen tyyppi oli mennyt töihin sellaiseen paikkaan, eikö hänen kivisydämestään herunut myötätuntoa näille nujerretuille ihmisraunioille, tämän kadun varrella oli paljon samanlaisia ruokapaikkoja, jotka oli suunnattu ennen kaikkea mustille pummeille, rahattomille juopoille joille oli jäänyt viinankerjäämisestä 21 senttiä yli ja jotka sen johdosta hoippuivat tämän viikon kolmannelle tai neljännelle aterialle, toisinaan he eivät syöneet lainkaan, jolloin heidät saattoi tavata kadunkulmassa oksentamassa valkoista nestettä joka oli ollut joko pari litran pulloa härskiä huonoa viiniä tai makeaa valkoista sherryä, eikä heillä ollut vatsassaan mitään, monilla heistä oli vain yksi jalka tai kainalosauvat ja siteitä jaloissa, yhdistetystä nikotiini- ja alkoholimyrkytyksestä, ja lopulta kerran kävellessäni Third Streetillä lähellä Marketia tien toisella puolella Breensissä, kun vuoden 1952 alussa asuin Russian Hillillä enkä oikein ymmärtänyt Third Streetin pohjatonta kauhua ja ilmapiiriä enkä pitänyt siitä, eräs laiha sairaalloinen Anton Abrahamin näköinen pummi makasi turvallaan jalkakäytävällä, kainalosauva vieressään ja jokin vanha sanomalehden riekale esiin pistäen, ja minusta näytti että hän oli kuollut."

-Rautateiden maa, Yksinäinen matkamies s. 49

Kerrontatapa ei siis ole ihan klassisin tai helpoimmin seurattava. Minusta kuitenkin tuntuu, että mielenkiintoni itse asiassa pysyi jopa paremmin yllä novellikokoelman loppua kohti - kai pitkiin lauseisiinkin voi sitten vaan tottua. 

Vaikka alussa annan ymmärtää kirjan olleen ehkä hienoinen pettymys, luulen kuitenkin, että muistan tämän kirjan aika pitkään. Jos alan nyt kovasti nyrpistellä kirjalle, kyse voi olla hyvinkin Lumiomenan kuvailemasta väärästä arviosta (en ole vieläkään kommentoinut mahtavan pitkään keskusteluun...). Tristessastakin muistan vielä jotenkin sen omituisen tunnelman, ja oikeastaan minun on jo nyt aika helppo kuvailla millaista oli matkustaa Euroopassa tai rautatieläisenä pitkin USA:ta...