Kirjan nimi: Rautasydän
Kirjoittajat: Anne Leinonen ja Miina
Supinen
Kustantaja: Helsinki-kirjat
Julkaistu: 2011
Sivuja: 221
Mistä minulle: Arvostelukappale
Helsinki-kirjoilta
Rautasydämen kirjoittajien nimet
olivat minulle jo ennestään tuttuja - tosin nyt kirjan lukeneena ehkä vähän
yllättävistä yhteyksistä. Muistin Anne Leinosen toimivan spekulatiiviseen
fiktioon keskittyvän Usvazine -verkkolehden päätoimittajana, Supiselta taas
olen lukenut romaanin Liha tottelee kuria, ja tietysti ahkerasti hänen Imageen
kirjoittamiaan kolumneja. Supisen nimi on vilahdellut myös jossain
kirjoittamista käsittelevässä spekulatiiviseen fiktioon keskittyvässä lehdessä.
Siksi olinkin vähän yllättynyt, että Rautasydän vaikutti enemmän
maalaismaisemassa tapahtuvalta chick littiltä kuin selittämättömiä kummallisuuksia
vilisevältä tarinalta.
Kirjan juoni on suuren
bloginäkyvyyden ansiosta varmaan monelle jo tuttu, mutta tässä vielä kertaus
lyhyesti: Pikkukaupungissa rautakauppaa pitävän Sarin mies on kuollut ja
kuvioihin ilmestyy uusi tuttavuus. Henkilö ei kuitenkaan ole aivan sellainen
kuin pidempiaikaista suhdetta varten olisi sopivaa. Kuvioihin pongahtaa myös
rikos, johon Sarilla huomaamattaan onkin enemmän liitoskohtia kuin hän haluaisi
uskoa.
Vaikka moni onkin maininnut, että
kahta kirjoittajaa ei romaanissa erota toisistaan, veikkaisin, että ainakin
mieshenkilö Janne on vahvemmin Supisen luoma. Juonikulku on onnistunut ja kirja
etenee ilman turhaa joutokäyntiä.
Sen sijaan dialogissa oli paikoin
pientä horjuntaa: Jossain luvussa puhutaan selkeää puhekieltä, jopa murretta,
toisessa taas lapset puhuvat niin oikeaoppista kirjakieltä että sitä ei ihan
todeksi usko.
Maaseutu tapahtumapaikkana on näin
uudessa kirjassa virkistävä poikkeus, siitä ehdottomasti lisäpisteitä, ja kuten
joku jo ennen minua mainitsikin (pahoittelut epätäsmällisistä viittauksista...)
maaseudun kuvaus on oikein onnistunutta. Kirjailija Leinonen asuu ymmärtääkseni
Ristiinassa, joten Itä-Suomen kuvaus on uskottavaa. Välillä kyllä toivoisin,
että suomalaiset kirjailijat uskaltaisivat ihan rohkeasti sijoittaa tapahtumia
myös ihan oikeisiin kaupunkeihin (siis muuallekin kuin Helsinkiin) ja etenkin
pikkupaikkakunnille: Vaikka kesälomalla olisi hauskaa käydä katsastamassa
ennestään tuntemattomia, mutta kirjasta tuttuja pikkukuntien tapahtumapaikkoja.
Kirjailijoiden työtä millään tavalla
vähättelemättä toivon, että tämä kirja pääsee pian pokkariksi, sillä se kuuluu
mielestäni selvemmin siihen kategoriaan, joka napataan pehmeäkantisena kevyeksi
kesäluettavaksi kuin kovakantisena pitkien talvi-iltojen viihdykkeeksi - vaikka
kevyempää välipalaa kaipaavalle se sopii siihenkin.
Nimenomaan: Tämä on välipalakirja. Ei sen enempää, ei vähempää. Ei välttämätön, mutta joskus tuikitarpeellinen. :)
VastaaPoistaKatja: Totta joka sana!
VastaaPoista