Kirjan nimi: Samojen kansien välissä on kaksi pienoisromaania: Vieras mies tuli taloon ja Fine Van Brooklyn
Kirjoittaja: Mika Waltari
Kustantaja: WSOY
Julkaistu: Vieras mies tuli taloon 1937, Fine van Brooklyn 1938, tämä yhteisnide 1978 (Suuri suomalainen kirjakerho)
Sivuja: 117 ja 84 + alun liitteet
Mistä minulle: Sunnuntaitorilta kirpputorimyyjältä 
Vaihteksi vähän vanhempaa suomalaista kirjallisuutta, kovasti Sinuhe egyptiläisen perusteella arvostamaani mutta muuten olemattomalle luvulle jäänyttä Mika Waltaria. Jollain ilveellä sain tämän yli vuoden hyllyssä lojuneen kirjan viimein lukupinon päällimmäiseksi.
Suomalainen kirjakerho on siis -70 luvulla julkaissut muutakin kuin niitä kaameita klassikkoromaanien lyhennelmiä yhteisniteinä (vai onko niitä julkaistu jo 1960 luvulla tai vasta 1980 -luvulla, tietääkö joku?), esimerkiksi tällaista laatukirjallisuutta. Samojen kansien väliin kuukauden kirjaksi on pakattu kaksi Waltarin pienoisromaania, Vieras mies tuli taloon ja Fine van Brooklyn. Kirjan alkuun on tehty myös hyvin mielenkiintoinen esitys ja analyysi Waltarin näiden teosten kirjoitusprosessista. Vieras mies tuli taloon on kirjoitettu salanimellä kilpailuun, Fine Van Brooklyniin liittyy runsaasti henkilökohtaisia kokemuksia.
Vieras mies tuli taloon sijoittuu suomalaiselle maaseudulle. Mieleen tulee vähän Huovinen - varmaan siksi, että suomalaisen 1900 -luvun alun maaseudun kuvausta en muuten ole juuri lukenut - mutta tunnelma on ihan erilainen. Tämän kirjan juonen alku on lyhykäisyydessään se, että maalaistaloon saapuu vieras mies työmahdollisuudesta innostuneena, talon "isäntä" ei tykkää, "isäntä" on outo, talossa asuu myös emäntä ja talon "vanha isäntä" (anteeksi runsaat lainausmerkit, mutta nyt yritän ihan vaan pitää jännityksen mahdollisilla tulevilla lukijoilla) ja ihan pakko on vihjata vielä sen verran, että jos onnellista loppua odottaa, tätä kirjaa ei kannata lukea. Tunnelma on lopuksi kuin oopperassa.
Itse asiassa loppu on niin kaamea, että Waltari joutui myöhemmin kohua lieventääkseen kirjoittamaan jatko-osan, jälkinäytöksen. Vieras mies tuli taloon -nimisiin elokuviin on liitetty myös jälkinäytöksen tapahtumat.
Kirja on erittäin moitteettomasti kirjoitettu. Juoni syvenee ovelasti. Loppu on yllättävä. Kuulostaa siis varmaan varsinaiselta malliesimerkiltä? Kyseessä on ehdottomasti erittäin hyvä pienoisromaani, mutta jostain syystä maaseudun kuvaaminen jollain selittämättömällä tavalla minusta tökki. Se ei ollut samalla tavalla luontevaa kuin esimerkiksi Huovisella, eikä pienoisromaaniin tietysti kovin paljon kuvailua mahdukaan, mutta silti... En tiedä. Ehkä Waltari ei ole koskaan asunut maalla ja tehnyt töitä maalaistalossa (vaikka mökillään ahkerasti lomailikin) ja siksi maatalon työt eivät kuvaudu ihan siten kuten kaipaisin. Ainakaan pikaisen Wikipedia -sivun selailun peruteella en löytänytkään Waltarilta sen kummempaa oikeaa maalaiskokemusta. Olisi kiva tietää onko joku muu romaanin lukenut kiinnittänyt samaan asiaan, eli jotenkin outoon maaseutukuvailuun huomiota.
Fine van Brooklyn on ensimmäistä pienoisromaania vielä tiiviimpi tapaus. Päähenkilö on Pariisissa ja päättää lähteä lomailemaan muualle Ranskaan, tietenkin meren rannalle. Siellä hän tapaa sattumalta Fine van Brooklyn -nimisen tytön ja rakastuu. Kaikki ei tietenkään taaskaan mene ihan päähenkilön toiveiden mukaan.
On mielenkiintoista ajatella Fine van Brooklynia Waltarin vahvasti omaelämänkerrallisena teoksena, mutta se on toisaalta helppo uskoa kirjan alkutarinat luettuaan, niin identtinen päähenkilön matkareitti Waltarin tekemän kanssa on. Fine van Brooklyn on ihan kelpo luettavaa, mutta mielestäni ei samalla tavalla vain romaanina, ilman vertausta Waltarin omaan elämään, mielenkiintoinen kuin Vieras mies tuli taloon.
Waltari oli näissä pienoisromaaneissa hyvä, mutta suoraan sanottuna pettymyksekseni ei niin erinomainen, että tekisi heti mieli lukea lisää. Jos tähdittäisin, antaisin silti neljä. Pidin Sinuhe egyptiläisestä todella paljon, mutta toisaalta aloin miettiä, onko aika voinut kullata muistot. Toivon että ei, ja onhan Sinuhe niin arvostettu että sen on tavallaan pakko olla hyvä... Onko niin, että Waltari on parhaimmillaan historiallisissa romaaneissa, niistähän hänen päätuotantonsa aika pitkälti koostuu? Mitä Waltarin kirjaa suosittelisitte seuraavaksi? Selailin niitä joskus kirjastossa, mutta tulin siihen tulokseen, että kaikki ovat toistensa jatko-osia mutta en paikalla olleiden kappaleiden perusteella oikein saanut selvyyttä siitä, mistä kannattaisi aloittaa. Entä onko Waltari muiden arvostama tai laajemmin lukema?
Minäkin luin Brooklynin hiljattain ja se selvästi jää Sinuhen ja kumppaneiden varjoon. Waltaria kannattaa ehdottomasti kuitenkin lukea, minä ainakin nautin suunnattomasti Mikael Karvajalasta ja Hakimista. Nyt kesken oleva Johannes Angeloskin on oikein mainio, olkoonkin kaihoisampi ja vakavampi kuin riemastuttavat Mikaelit.
VastaaPoistaOlen lukenut näistä vain Vieras mies tuli taloon -pienoisromaanin. Se on todella vaikuttava. Lukemisesta on aikaa, mutta en muista, että olisin erityisesti maalaiskuvausta kummeksinut. Minuun teksti upposi kuin kivi veteen. Jatko-osaa en ole hoksannut missään vaiheessa lukea. Waltaria pitäisi lukea ehdottomasti enemmän. Tosi mukava, kun toit häntä esiin!
VastaaPoistaIbdrahim: Haa, kivaa kuulla tuon suuntaista kommenttia, lukemisen jatkaminen siis kannattaa... Voi olla, että Mikael Karvajalka pääsee kohta aktiiviselle "luen joskus" -listalle.
VastaaPoistaPaula: Tykkään lukea tosi paljon muidenkin blogeista välillä vähän vanhemmista kirjoista :). Ehkä tuo maalaiskummeksunta on vaan täysmaalaisen ihmettelyä, ehkä odotin jotain hikikarpaloita, eläimiä sun muuta vähän enemmän. Ja metsää. Tai jotain. Mutta juoni tosiaan on ihan loistava.
Minun Waltari-sivistykseni on niin ohutta laatua etten kehtaa tunnustaakaan. Olen lukenut Sinuhen, mutta ehkä liian nuorena tai jotain - ei tehnyt minuun elämää suurempaa vaikutusta. Ja sen lisäksi ainoastaan dekkari Kuka murhasi rouva Skrofin!
VastaaPoistaKiinnostavaa! Waltarin ei-historiallisiin romaaneihin on tarkoitus tässä perehtyä... olen ajatellut aloitukseksi Suurta illuusiota mutta nyt Vieras mieskin alkoi houkuttaa :-)
VastaaPoistaMeitsi arvostaa ja tykkää! Mun Waltari-lukemisissani on vielä pari historiallista romaania jäljellä, mutta suosittelen erityisesti Johannes Angelosta, se oli päräyttävän hyvä. Löytyy blogista kun linkkiä selaa vähän matkaa alaspäin... Ihan erityisesti olen tykännyt Pienoisromaanit-kokoelmasta (löytyy ihan alimpana). Siinä on julkaistu mm. tuo Fine van Brooklyn, noita pienoisromaaneja löytyy kaikenlaisina kokoomajulkaisuina.
VastaaPoistaMutta en ole läheskään kattavasti Waltaria lukenut. Lapsena tykkäsin kovasti Kiinalainen kissa -satukokoelmasta.
Mielenkiintoinen tuo maaseutuhavaintosi! Waltarin tyylihän on sellaista lyyristä ja ylevää, ehkä hikinen maaseuturealismi ei siihen istu... :)
Niin juu, toisaalta ei Waltari tosiaan ole tainnut erityisesti maaseutukuvauksistaan tunnetuksi tullakaan :-D!
VastaaPoistaLuru: No, onneksi Sinuhe kestää varmaan useammankin lukukerran ja siihen voi tutustua uudestaan myöhemminkin :). Minäkin olin aika nuori kun luin Sinuhen ensimmäisen kerran, mutta se taisi sopia hyvin intensiivisesti lomalla luettavaksi.
VastaaPoistaBooksy: Suuren illuusion haluaisin muuten lukea myös! Ja sehän ei kai olisi hirmu pitkäkään...
Salla: Haa, tuon Turms -bloggauksen muistankin hämärästi, pitää ehdottomasti palata siihen nyt kunnolla! Tuollaisia laajoja postauksia lukee kyllä erityisen miellään näin kun on juuri lukenut itse jotain samalta kirjailijalta ja on vähän samaistumispintaa. Lyyrisyys oli muuten hyvä huomio. SIITÄ sen täytyy johtua :).
Paula: Niinpä.
Hyllystäni löytyy Waltarilta Sinuhe ja yksi kokoelmateos, jossa on muistaakseni 3 pienoisromaania. Tuon kokoelman olen joskus teininä lukenut, en vain muista mitä siitä pidin. Häpeän myöntää, että Sinuhea en ole lukenut.
VastaaPoistaVillasukka kirjahyllyssä, no, kaikki aikanaan :). Pienoisromaanitkin voivat siis olla yllättävän hyviä, pitää koittaa tutustua Waltariin niiden kautta enemmänkin. Mutta Sinuhe kyllä kannattaa lukea!
VastaaPoista