Tunnustuksen sääntöjen mukaisesti olen kiittänyt antajia, mutta nyt sitten niihin edellytettyyn kahdeksaan tunnustukseen.
1. Haaveilen netittömästä illasta joka viikko, koska silloin tulisi varmaan rentouduttua perusteellisemmin kuin normaalina arki-iltana jolloin tulee vähän väliä tarkastettua netistä ihan äkkiä sitä ja tätä. Suuri kysymys kuuluukin: Miksi en ole tällaista "luksusta" vielä ole lanseerannut?
2. Minua ärsyttää Helsingin Sanomien Helsinki -keskeisyys. Ok, tiedän, että se on Helsingin sanomat, mutta kun Riikka Venäläinen vastavalittuna päätoimittajana tätä vielä erikseen korosti, tuli vähän semmoinen "pitäkää keskeisyytenne, ja lehtenne siinä samalla". Ei minua haittaa, että Helsingin asioista kirjoitetaan, minua haittaa se, että välillä ko. lehteä lukiessa kokee, että Suomea pk-seudun ulkopuolella ei olisikaan.
3. Kävin tänään kirjastossa. Tarkoitus oli vain hakea kolme varattua kirjaa, mutta jotenkin kirjoja tarttui mukaan kahdeksan. Syytän tästä paikalliskirjaston juonikkaita kirjastonhoitajia, jotka olivat asetelleet "uutuudet" ja "lukuvinkkejä" -hyllyt taas ihan liian minua ajatellen (oikeasti yritän sanoa mokomille juonittelijoille KIITOS, teette hyvää työtä!).
4. Odotan kovasti Huxleyn Uusi uljas maailma -kirjan lukemista nyt kun se pääsi kirjastosta kotiin.
5. En pysty nimeämään yhtään kirjallisuuden lajia, josta en pitäisi. Tai no, runot ovat vähän mysteerejä (mitä runoilijat niillä joskus haluavat oikein sanoa?) ja kauhu ei aina uppoa.
6. Kirjoittaminen kiinnostaa yhä enemmän. En vain osaa raivat sille aikaa lukemisen ja muiden harrastusten joukosta.
7. Juuri nyt harmittelen, että syksyksi ei tullut suunniteltua minkäänlaista lomaa.
8. Ensimmäinen lukemani kokonainen, oikea kirja oli Merja Jalon Nummelan ponitalli -sarjan Vaara Raudikkotiellä. Lainasin sen kyläkouluumme tehdystä pikkukirjastosta (kirjasto taisi käsittää yhden hyllyn). Sittemmin Nummelan ponitalli -kirjoja tuli luettua aika monta, mutta hämmästyin silti, kun Wikipedia kertoi sarjassa olevan jo 70 osaa. Uusimmat neljä (kyllä, 4!!) ovat ilmestyneet 2011.
Laitan palkinnon eteenpäin Kirjapedolle, Emilielle, Liinalle ja Ioannalle. Tunnustuksia odotellessa...
En tiedä mistä kohta 8 tuli yht äkkiä mieleen, mutta nyt minua kiinnostaisikin tietää mitkä olivat teidän ensimmäiset alusta loppuun lukemanne kirjat?
Hauskoja tunnustuksia:)
VastaaPoistaUskoisin, että yksi ensimmäisistä lastenromaaneistä jonka olen ikinä lukenut on ollut Neiti Etsivä ja kummituskaruselli kolmannella luokalla. Se oli todella hyvä! Mutta saattaa olla että vielä sitäkin aikaisemmin olen lukenut koulutyön ohella kirjan Mestaritontun seikkailut(?).
Hyviä kirjoja on siis tullut luettua jo ihan pienestä pitäen:)
Kiitos vielä täälläkin! <3
VastaaPoistaMuakin ärsyttää ylipäänsä Helsinki-keskeisyys etenkin mediassa, vaikka itse asunkin Helsingissä.
Esim. se joka paikassa uutisoitu elokuun lopun rankkasade, joka muistaakseni ulottui Helsingin keskustasta Pitäjänmäkeen, pääsi jokaisen lehden pääuutiseksi. Huoh, ihan naurettavaa.
Minä voisin olla netistä pois ehkä siinä tapauksessa, että netti ei jostain syystä toimisi. Tai no, silloin luultavasti kävisin vähän väliä tarkistamassa, että joko yhteydet pelaa ;)
VastaaPoistaMinä en - harmi kyllä - muista ensimmäisen oikean lastenromaanin nimeä. Sen muistan, että kirja oli vanha (50-60 luvulta), pienikokoinen eikä siinä ollut kansikuvaa. Isä valitsi kirjan minulle kirjastosta, enkä saanut palauttaa sitä ennen kuin kirja oli luettu kokonaan. Minusta kirja oli tylsä ja lukeminen oli hidasta, vaikka välillä mummukin luki sitä minulle ääneen. Olen aina ollut tunnollinen ja muistan vieläkin, miten fyysisesti paha olo minulla oli, kun tiesin kirjan jo olevan myöhässä, mutta en saanut sitä palauttaa. Kirjassa oli mustavalkokuvitus ja hahmoilla oli sellaisia tammenterhopäähineitä. Ehkä yhden hahmon nimikin oli Terho. Tai Terhi, sekoitin lapsena nämä kaksi asiaa aina. :)
Erikoista sinänsä, että tuon ensimmäisen, hyvin työlään lukukokemuksen jälkeen minua ei olekaan saanut pidettyä irti kirjoista vaikka voisi helposti kuvitella, että olisi käynyt juuri päinvastoin.
Kiitos tunnuksesta! Minultakin puuttuu netitön ilta. Aina ajaudun myös koneelle ihan pieniäkin juttuja tarkistelemaan.
VastaaPoistaKolmas tunnustuksesi hymyilytti minua erityisen paljon! Näin sarjakuvamaisen kuvakoosteen päässäni kirjojesi hamstrauksesta ja juonikkaista kirjastonhoitajista. X)
Ensimmäinen kunnon kirja taisi olla Astrid Lindgrenin Melukylän lapset. Tuntui hurjalta saavutukselta saada niinkin paksu kirja luettua. (Tosiasiassa teksti oli isoa ja kuviakin oli aina silloin tällöin).
Merja Jaloa luin muuten myös paljon!
Sonja: Minäkin muuten luin Neiti Etsiviä jossain vaiheessa tosi paljon, varmaan heti, kun kaikki Nummelan ponitallit oli luettu ensimmäisen kerran läpi :). Muistan, että joissain kirjoissa päähenkilön nimi oli Paula ja joissain Nancy (?) ja se tuntui tosi ärsyttävältä.
VastaaPoistaIoanna: Totta. Samoin usein tuntuu, että maalta näytetään vain semmoista kitumista ja autioitumista, ja kolumneja kirjoittavat toimittajavat vetävät välillä aika näkyviä Helsinki = Suomi -yhteyksiä. Hyvä että en ole ärsytykseni kanssa ainut :).
Maija: Oho, on kyllä aikamoinen ihme että et tuosta kokemuksesta ole ihan täysin traumatisoitunut. Kirjojen valitseminen itse on kyllä tärkeää.
Emilie: Haa, jotain Eemeli -kirjoja minäkin olen muuten lukenut! Ne oli kyllä hyviä, pitäisi joskus taas ainakin selailla nosalgiamielessä...
Minulla ensimmäinen kirja jonka luin kokonaan oli Mestaritontun seikkailut, tosin yhdessä mummin kanssa. Hauskaa muuten, etten ole ainoa! Aivan yksin luettua ensimmäistä kirjaa en muista.
VastaaPoistaKohtaan kuusi liittyen: olen nyt kahtena vuotena osallistunut NaNoWriMoon, jonka ideana on pyrkiä kirjoittamaan 50 000 sanaa marraskuun aikana. Vaikka en ole päässyt lähellekään tavoitetta, on tuossa kuussa tullut kuitenkin kirjoitettua toisin kuin muulloin. Tänä vuonna täytynee jättää kuitenkin väliin ja kirjoittaa gradua. Mutta siis tuo tapahtuma on mukavasti innostanut harrastelemaan kirjoittamista edes sinä yhtenä kuukautena vuodesta. :)
En muista, mikä oli ensimmäinen lukemani lastenromaani, mutta veikkaan Hiekkalan lapsia ekaluokkalaisena. Toisella luokalla luin Marikin sekä Marikin ja Kesäkummun Tuikun, joiden suurfani olen vieläkin. :)
VastaaPoistaKivoja tunnustuksia!
VastaaPoistaEn ole varma, mikä oli ensimmäinen lukemani ns. oikea kirja, mutta veikkaan että Melukylän lapset, Hiekkalan lapset tai jokin Viisikko-kirja oli aika siellä kärkipäässä. Neiti Etsivät taisivat tulla kuvioihin pikaisesti Viisikkojen jälkeen. Minullekin tuo Paula/Nancy-asia oli suuri hämmennyksen aihe. Tunsin todella tulleeni petetyksi, ettei Paula ollutkaan Neiti Etsivän "oikea" nimi! Viisikkojen osalta nimien käännökset selvisivät minulle vasta aikuisena.
Minulla on voimakas muistikuva lukemaan oppimisesta Pekka Töpöhännän ääressä, joten vastaan Pekka Töpöhäntä ja kummitus!
VastaaPoistaEnsimmäinen kokonaan lukemani lastenromaani taisi olla niinkin omaperäinen kuin Viisikko aarresaarella. Olen edelleen äidilleni suuressa kiitollisuudenvelassa siitä, että hän ylipäätänsä kyseisiä kirjoja suositteli, sillä niiden kautta löysin kerta heitolla lukuharrastukseni.
VastaaPoistaJenni, argh, jätin nanowrimon kerran väliin dippa-tekosyyllä, vuosi sitten taisin olla juuri lokakuussa pitkään lomalla ja tänä vuonna sitten ihan vaan unohdin. Mikäänhön ei tosin estäisi pitämään omaa wrimoa vaikka marraskuussa... Kiitos muistutuksesta siis.
VastaaPoistaKatja, aa, Marikista olet tainnut kirjoittaakin! Minulle se on ihan vieras, mutta jos se vetoaa sinuun vieläkin, voisi olla ihan tutustumisen arvoinen :).
Luru, Viisikot olivat suosittuja täälläkin! En kyllä muista olivatko ne erityissuosiossa ennen vai jälkeen neiti etsivien.
Salla, aww, Pekka Töpöhännät minäkin muistan! Niitä tekisi mieli fiilistellä uudestaan.
Riina, kiva että suositukset osuivat kohdalleen! Minulla lapsuuden lukuaikaa taisivat suoranaisesti hallita hevoskirjat, mutta onhan niistäkin moniin upotettu arvoituksia ja ihmissuhteita pelkkien hevosten lisäksi.
VastaaPoistaTessa, vielä ennätät ihan virallisestikin nanoilemaan, kun se varsinainen kuukausi on juuri marraskuu. :)
VastaaPoistaJenni: Kiitos, veit viimeisenkin tekosyyni! Tänä vuonna ei ole syytä sanoa ei.
VastaaPoistaMoikka Tessa! Löysin sun blogin Ioannan blogin kautta ja aina välillä käyn vilkaisemassa kirjavinkkejä. Olen lukutoukka, jolla ei enää ikinä tunnu olevan aikaa lukea (paitsi matkoilla)!
VastaaPoistaMun oli kuitenkin pakko tulla sanomaan, että tuo mainitsemasi Vaara Raudikkotiellä sai varsinaisen nostalgiaryöpyn aikaan - mulle tuli salamannopeasti mieleen sen kirjan kansi, vaikka en oo sitä nähnyt varmaan lähemmäs 20 vuoteen :) Voi Nummelan ponitallit ja Kikka, Repe, Päkä ja Pena!!
Moi Maria,
VastaaPoistakivaa että löysit tänne ja jätit kommentin! Olen miettinyt pitkään, että pitäisi lukea noita labsuuden kirjoja taas joskus nostalgian vuoksi, nyt hyllyssä odottaa jo sellainen klassikko kuin Piglet kotona ja kilpailuissa :D. Mutta kaikki Nummelan ponitallin ihmiset tuntuu kyllä melkein lapsuusystäviltä, joten niihinkin olisi hyvä syy palata :).
Minullakin oli monen vuoden vaihe (lukion loppu - opiskeluaika) kun en lukenut oikeastaan kuin lomilla. Luulen siis että ympärivuotinen lukutoukkailu voi vielä sinullakin tulla takaisin, tosin netti on aina sen pahin uhka :).