Remestä tieteellisemmällä otteella, pääpohdinnassa energia-asiat - tykkään!
Kirjan nimi: Jumalan pikkusormi
Kirjoittaja: Risto Isomäki
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2009
Sivuja: 354
Mistä minulle: Kirjasto
Hämmästys. Miten suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa tosi mielenkiintoisista aiheista vauhdikkaalla Remes -otteella, on voinut mennä minulta ihan kokonaan ohi? Aloin korjata tilannetta Jumalan pikkusormen avulla, ja nyt hyllyssä odottaa myös Sarasvatin hiekkaa.
Jumalan pikkusormi yhdistää trillerin, prologin kautta historiaa ja ennen kaikkea toistaiseksi aina ajankohtaisen energia-aiheen. Saharaan rakennetaan aurinkotuulivoimalaa, joka olisi auttaisi merkittävästi myös lähitulevaisuudessa kytevän energiaongelman ratkaisemisessa. Luonnollisesti suunnitelma ei miellytä perinteisiä energiayhtiöitä, joiden voitot ovat vihdoin käytäntöön sovellettavan keksinnön kautta vaarassa. Konflikti on valmis.
Jo kirjan alussa vihjataan, että ainakin osa henkilöistä on tuttuja jo jostain aiemmasta kirjasta (googletuksen perusteella Litium 6), ja henkilöiden taustoittaminen jää melko niukaksi. Kieli on yksinkertaista ja suoraviivaista, lauseet lyhyitä, ei silti mitenkään erityisen tönkköä, mutta ei tätä kirjaa sanataiteen takia lueta. Tässä kohtaa tulee todella Remes mieleen.
Kirja yllättää ajankohtaisuudellaan ja se saa -taas- pohtimana energia-asioita tarkasti. Jumalan pikkusormi on julkaistu 2009, ja kesällä 2009 on todella tullut julki, että saksalaiset aikovat sijoittaa merkittäviä summia ydinvoimahankkeisiin Saharassa. Toisaalta Egyptin korruptiosta on erityisen mielenkiintoista lukea nyt Arabikevään jälkeen. Ydinvoimaan liittyvistä sabotaasiriskeistä lukemiseen en erityisesti Fukushiman jälkeen kyllästy lukemaan varmaan koskaan: Vaikka tekniikasta ja luotettavuudesta jonkin verran tiedän, valitettavasti laskukaavat eivät ota inhimmillisiä virheitä ja huonoa johtamista huomioon.
Sanoisin, että kirjan juoni ei ollut samalla tavalla monella eri polulla etenevä ja vauhdikas kuin Remeksessä, mutta pääteemojen valinnassa ja niiden käsittelyn asiantuntemuksessa Isomäki kyllä voittaa Remeksen selvästi. Toisaalta kirjassa tuli myös minulle uusia faktoja kulttuurituntemukseen liittyen. Kahlaan siis varmaan tulevaisuudessa ainakin kiinnostavimmat Isomäen teokset.
Kirjan nimi: Jumalan pikkusormi
Kirjoittaja: Risto Isomäki
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2009
Sivuja: 354
Mistä minulle: Kirjasto
Jumalan pikkusormi yhdistää trillerin, prologin kautta historiaa ja ennen kaikkea toistaiseksi aina ajankohtaisen energia-aiheen. Saharaan rakennetaan aurinkotuulivoimalaa, joka olisi auttaisi merkittävästi myös lähitulevaisuudessa kytevän energiaongelman ratkaisemisessa. Luonnollisesti suunnitelma ei miellytä perinteisiä energiayhtiöitä, joiden voitot ovat vihdoin käytäntöön sovellettavan keksinnön kautta vaarassa. Konflikti on valmis.
Jo kirjan alussa vihjataan, että ainakin osa henkilöistä on tuttuja jo jostain aiemmasta kirjasta (googletuksen perusteella Litium 6), ja henkilöiden taustoittaminen jää melko niukaksi. Kieli on yksinkertaista ja suoraviivaista, lauseet lyhyitä, ei silti mitenkään erityisen tönkköä, mutta ei tätä kirjaa sanataiteen takia lueta. Tässä kohtaa tulee todella Remes mieleen.
Kirja yllättää ajankohtaisuudellaan ja se saa -taas- pohtimana energia-asioita tarkasti. Jumalan pikkusormi on julkaistu 2009, ja kesällä 2009 on todella tullut julki, että saksalaiset aikovat sijoittaa merkittäviä summia ydinvoimahankkeisiin Saharassa. Toisaalta Egyptin korruptiosta on erityisen mielenkiintoista lukea nyt Arabikevään jälkeen. Ydinvoimaan liittyvistä sabotaasiriskeistä lukemiseen en erityisesti Fukushiman jälkeen kyllästy lukemaan varmaan koskaan: Vaikka tekniikasta ja luotettavuudesta jonkin verran tiedän, valitettavasti laskukaavat eivät ota inhimmillisiä virheitä ja huonoa johtamista huomioon.
Sanoisin, että kirjan juoni ei ollut samalla tavalla monella eri polulla etenevä ja vauhdikas kuin Remeksessä, mutta pääteemojen valinnassa ja niiden käsittelyn asiantuntemuksessa Isomäki kyllä voittaa Remeksen selvästi. Toisaalta kirjassa tuli myös minulle uusia faktoja kulttuurituntemukseen liittyen. Kahlaan siis varmaan tulevaisuudessa ainakin kiinnostavimmat Isomäen teokset.
Minä tykkään Isomäen kirjoista, vaikkeivät ne ehkä mitään kaunokirjallisuuden huippuja olekaan. Sen sijaan aiheet ja viihdyttävyys ansaitsevat kiitosta. Litium 6 on oikein pätevä jännäri, Sarasvatin hiekkaa samoin. Ja tämä Jumalan pikkusormi piti kyllä koukussaan loppuun saakka. Oma Isomäki-suosikkini on kuitenkin Gilgamesin tappio, joka on scifi-jännäri ja todella hyvä! Voin suositella lämpimin mielin. Isomäen uusin minulta on vielä lukematta.
VastaaPoistaMä luin joululomalla Sarasvatin hiekkaa ja vaikka se ei mikään kaunokirjallisesti huippu teos ollutkaan, suosittelisin sitä kaikille. Risto Isomäellä on sellainen asiantuntemus esim. ympäristö- ja ilmastoasioista, että Sarasvatin hiekkaa lukiessa on oikeastaan sama kuin lukisi tietokirjaa - viihdyttävämpää vain, kun mukana on fiktiivinen tarina ja fakta on soluttautunut mukaan. :)
VastaaPoistaTäytyy lukea Isomäen kirjoja ehdottomasti myös lisää!
Suketus ja Ioanna: Jee, kiitos suosituksista, hyvä että valitsin juuri sen Sarasvatin hiekan :). Gilgmaesin tappiosta en ole kuullutkaan, tuo pitää hommata. Tykkään myös paljon tuosta, että kirjoja lukiessa voi vahingossa oppiakin jotain, eli sitä, että faktat on tarkistettu, arvostan myös kovasti.
VastaaPoistaOlen lukenut Sarasvatin hiekkaa, ja postannutkin, ja tämä ja pari muuta Isomäkeä odottavat ison kirjapinon takana.
VastaaPoistaHyvä bloggaus :)
Jokke, kiitos vierailusta, osasin nyt ensimmäistä kertaa sinunkin blogiisi! Käyn tutkimassa kommenttisi Sarasvatin hiekasta tarkemmin kun olen saanut itsekin sen luettua :).
VastaaPoistaSarasvatin hiekkaa on tähän mennessä omasta mielestäni paras Isomäen kirjoista.
VastaaPoista