Hyvää Halloweenia! Luettuna: John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen

Nyt koen olevani ns. ajan hermolla: En ole mikään Halloween -vouhottaja (vaikka iloitsinkin kovasti jonkun naapurirapun portaille kovertamista kurpitsalyhdyistä, jee!) mutta kauhukirja sopii kyllä taatusti kaikista vuoden päivistä parhaiten juuri tähän. Jossain vaiheessa mietin Book Chick Cityn tapaan vähän pidempiaikaistakin kauhuteemaa lokakuulle, mutta uskokaa tai älkää, minun hermoni olisivat taatusti pettäneet ennen lukijoiden hermoja, joten hautaan ajatuksen hyvin pitkäksi aikaa. Eli tässä todennäköisesti vuoden ainut kauhukirjani, olkaa hyvä.

Ohuita sivuja ja aika pientä pränttiä. Tässä riitti luettavaa pitkäksi aikaa, varsinkin kun kirja ei sopinut iltalukemiseksi.

 

Kirjan nimi: Ystävät hämärän jälkeen

Kirjoittaja: John Ajvide Lindqvist

Kustantaja: Gummerus

Julkaistu: Ruotsiksi (Låt den rätte komma in) 2004

Sivuja: 607

Mistä minulle: Facebookissa John Ajvide Lindqvististä tykkäämällä (Gummerus taisi promota silloin Lindqvistin kirjaa Kuinka kuolleita käsitellään)

John Ajvide Lindqvistin esikoinen Ystävät hämärän jälkeen joutui odottamaan lukuvuoroaan 14 kuukautta saapumisensa jälkeen, katsokaa vaikka täältä. Lukuinnon veivät silloin kirjan saamat kauhistuttavat kommentit (siis että se on oikeasti kamala). Nyt se nousi lukupinon päällimmäiseksi, kun huomasin, että kirjasta USA:ssa tehty elokuva on saapumassa lähivuokraamoon. Sittemmin sain kommentteja, joiden mukaan kirjasta alun perin Ruotsissa tehty versio on itse asiassa paljon parempi. Nyt kirjan luettuani voin kertoa, että en kyllä taatusti halua katsoa yhtäkään siihen perustuvaa elokuvaa, ellen sitten joskus halua kokeilla miltä tuntuu valvoa kolme yötä peräkkäin vain siksi, että pelottaa nukkua. 

Edellisestä varmaan selvisi, että tämän kirjan lajityyppi on kauhu. Piste. Ei mikään halpa pelottelukauhu (en kyllä kai sellaista ole lukenutkaan), vaan vakavia asioita käsittelevän suureen tarinaan nivottu kauhu. 

Lyhyesti juoni menee näin: 12 vuotias Oskar on vakavasti koulukiusattu. Hän purkaa tuskaansa fantasioimalla pahuudesta kiusaajiaan kohtaan. Oskar on myös äärimmäisen kiinnostunut kaikenlaisista väkivaltarikoksista ja kerää aktiivisesti niihin liittyviä lehtileikkeitä. 

Naapurissa asuva hento tyttönen Eli alkaa kuitenkin viedä Oskarin huomion. Eli on kyllä aika omituinen, kulkee ulkona avojaloin, ruoka ei kelpaa ja päivisin häntä ei näy. Tyttö herättää Oskarin epäilykset - onko Eli lainkaan ihminen?

Samaan aikaan uneliaan, joskin ehkä hieman huonomaineisen tukholmalaislähiön Blackebergin lähimetsissä tapahtuu kummia. Lahdattu ruumis saa asukkaat uskomaan julman rituaalimurhaajan olevan liikkeellä.

Kuva omalta kuvaajalta. Pian on pimeyttä rakastavien aika herätä...

 Kirja sekoittaa paljon eri tavoin kamalia elementtejä: Vampirismia, tappokohtauksia, pedofiliaa, koulukiusausta, isättä elävän pojan yksinäisyyden sekä lähiössä tylsistyneiden poikien tuskaa.


Oskar on surkeudessaan ja inhottavista kuvitelmistaan huolimatta sympatiat keräävä hahmo. Koulukiusauksen kammottavuus ja jatkuvan pelon luova ilmapiiri saa ymmärtämään Oskarin käyttäytymistä. Hänen pitkiä iltapäiviään kotona on kuvattu myös jotenkin pysäyttävällä tavalla: Melkein koin olevani ruotsalaisessa 80 -luvun lähiöasunnossa, joka on periaatteessa tilava ja valoisa, mutta toisaalta ikkunoista näkyvät vain toisten samanlaisten betonielementtitalojen seinät. Ihan näin tarkkaa miljöökuvausta kirjassa ei ole, mutta Lindqvist osasi luoda tapahtumapaikat rivien väleissä.

Vaikka kauhun kai pitäisi virallisesti olla jotenkin määrittelemätöntä pelkoa, tässä kirjassa tuodaan esiin elementit joita pelätään: Vampyyri ja koulukiusaajat. Toisaalta yksin joutuminen. Vaikka alussa kirjoitin, että en varmaan nukkuisi kolmeen yöhön kirjasta tehtyjen elokuvien katsomisen jälkeen, luulen, että elokuvissa pelottavia ovat ennemminkin eri tavoilla hirveät, ällöttävät ja kuvottavat kohtaukset kuin varsinainen kauhu itsessään. 

Mihin kauhua sitten tarvitaan? Olen kuullut perusteluja, joiden mukaan kauhukirjat ovat vähän kuten huvipuistolaitteet: Turvallinen tapa pelätä. Minä en lue kauhua pelätäkseni, vaan koen, että kauhun kautta pystytään käsittelemään sellaisia vaikeita asioita, joita muuten olisi vaikeaa käsitellä. Kauhu tuo niihin lisäväriä, toisen tason tai ehkä jotenkin jopa etäännyttää niin, että kamalista asioista pystyy lukemaan. Ja joitain elementtejä ehkä jopa ymmärtämään, vaikka ei hyväksymään.

Kirja on erinomaisen hyvä. En silti usko lukevani sitä enää uudestaan: Yksi kierros erittäin uskottavista tapoista, vampyyriksi muuttumisen tuskasta ja kiusaajien kidutuksesta riittää. Silti, kirja on ainakin parhaassa viidesosassa kaikesta siitä, mitä olen koskana lukenut. 

Olen lukenut Lindqvistiltä aiemmin kirjan Kuinka kuolleita käsitellään, mutta Ystävät hämärän jälkeen hakkaa sen mennen tullen niin kauhuelementeissä kuin vakavien asioiden käsittelyssäkin. Kirjailijan uusin "Kultatukka, tähtönen" kiinnostaisi myös, mutta voi olla, että sitä pitää säästellä seuraavaan Halloweeniin saakka...

Loppuun vielä Neil Gaimanin pyyntö: Antakaa tänään kauhukirjoja lahjaksi! Monelle saattaa tulla jo kiire, mutta ensi vuonna vaikka sitten :).