Olipa kerran arvostelukappale

Kirjablogista toiseen vyöryi jo loppukesästä suuri arvostelukappalekeskustelu jonka yksi mielenkiintoinen viestiketju löytyy Ilsen blogista. Kyse on siis siitä, tuleeko kirjabloggaajien ilmoittaa postausten tai bloginsa yhteydessä lukeneensa ja arvostelleensa kustantamoilta ilmaiseksi saatuja arvostelukappaleita. Olen seurannut aiheen ympärillä käytyjä keskusteluja mielenkiinnolla, mutta en ole juuri ottanut niihin kantaa. Marjis (kiitos!) iski kuitenkin pisteen tai ainakin puolipisteen pitkään velloneelle keskustelulle ottamalla yhteyttä Kuluttajavirastoon ja kysymällä heidän näkemystään asiaan.

Totuus on tuolla jossain.

Aika moni pidempään blogiani seurannut on varmaan huomannut, että ilmoitan joka kirjan alkuperän sen muiden perustietojen yhteydessä jo postauksen alussa. Vaikka en koe tarpeelliseksi puolustella ratkaisuani, haluan nyt valottaa oman toimintatapani taustoja vähän perusteellisemmin.

Perusperiaatteeni on suunnilleen tämä: Koska kirjabloggaus on pohjimmiltaan subjektiivinen arvostelulaji, koen tarpeelliseksi antaa lukijalle mahdollisuuden päättää jokaisen postauksen kohdalla, onko kirjan saantitapa vaikuttanut sen arvioon. En ole ammattimainen kriitikko, en aina osaa verrata kirjan tasoa laajempaan kulttuuriseen kenttään. En pysty olemaan objektiivinen enkä aina määrittämään missä subjektiivisuuteni raja menee tai mistä mielipiteeni johtuu.

Itse näen omalla kohdallani arvostelukappaleiden vaikutuksen postaukseen näin:
Heitän varmaan kaiken kirjabloggariuskottavuuteni romukoppaan (mutta menköön, etsiskelen sitä sieltä sitten myöhemmin...), mutta tunnustan,  että arvostelukappaleen saaminen vaikuttaa minun kohdallani kirja-arvioon. Kun luen arvostelukappaletta, luen sitä yleensä tavallista huolellisemmin. Etsin kirjasta ihan sananmukaisesti arvosteltavaa. Postauksen yritän tehdä aina melko huolellisesti: En voi kuvitella, että kirjoittaisin arvostelukappaleesta yhtä ylimalkaisesti kuin vaikka Lumen tajusta elokuussa. Joistakin kirjoista olen silti innostunut lähes lapsenomaisen kritiikittömästi: Esimerkiksi Tarinoita tuonpuoleisista sai minulta erittäin hihkuvan arvostelun. Sama kirja on sittemmin kiertänyt kahdella erittäin innostuneella ja yhdellä semi-innostuneella muulla lukijalla (PS. Kirjan hevosjuttua pidetään yleisesti parhaana).

Tietenkin pyydän arvostelukappaleita vain sellaisista kirjoista, joista jo ennalta luulen pitäväni - enhän minä mikään masokisti ole! Sen sijaan ostan vain sellaisia kirjoja, joista varmasti pidän, joita en ehkä saa mitenkään muuten (antikvariaatissa vastaan tuleva englanninkielinen kirjallisuus) tai jonka lähipiirissä lukee taatusti usempi henkilö. Arvostelukappaleiden tilaamisen sijaan olen viime aikoina lisännyt kirjaston varaussysteemin käyttöä jo ihan siksi, että en halua säilyttää kotonani älytöntä määrää kirjoja. Olen päättänyt pyrkiä siihen, että hyllyssä olisi vain lukemattomia kirjoja tai sellaisia kirjoja, jotka varmasti haluan lukea toistamiseen.

Sitten vielä se itselleni tärkein. Jostain syystä minusta vain tuntuisi vähän väärältä jättää kertomatta arvostelukappaleista. Kirjoista bloggaaminen on minulle taloudellista etua tavoittelematonta toimintaa, haluan pitää omat periaatteeni läpinäkyvinä ja siksi mieluummin kerron joka kirjan kohdalla - oli se sitten jonkun mielestä tönkkä tai ei - mistä kirja on tullut kuin poden pienintäkään huonoa omaatuntoa siitä, että toimin ehkä omien normieni mukaan väärin. Koen kuitenkin arvostelukappaleiden tavallaan olevan minulle henkilökohtainen etu: En varmasti olisi lukenut nän paljon uutuuksia, tai ainakaan saanut niitä omaan hyllyyni, ainakaan ilmaiseksi suoraan eteisen lattialle, jos en olisi saanut niitä arvostelukappaleina kustantajilta.

Jossain blogissa jossain kommentissa (anteeksi, en vaan enää löytänyt lähdettä) mainittiin, että ainakaan kaikki kustantamot eivät pidä siitä, että blogissa kerrotaan kirjan olevan arvostelukappale. Ymmärrän reaktion kustantamon kannalta toisaalta hyvin - se, että on ostanut kirjan omilla rahoillaan ja pitää siitä, olisi vielä parempaa mainosta - mutta koska bloggaan kirjoista miellyttääksen ensisijaisesti itseäni ja toissijaisesti lukijoita, en halua yrittää erityisesti miellyttää kustantamoita. Jättäydyn mieluummin vaikka arvostelukappaleitta. Monissa ulkomaisissa blogeissa on jo vakiinunut käytäntö, että niissä luetaan vain uusia arvostelukappaleita, ja siitä kerrotaan ihan avoimesti. Uskon, että kehitys menee Suomessa joidenkin blogien kohdalla pikku hiljaa samaan suuntaan, ja siksi toivoisin, että kustantamot eivät pitäisi arvostelukappaleesta kertomista pahana asiana. Tärkeintä on, että lukemisesta, kirjoista ja kirjailijoista lietsotaan yleisesti yhä enemmän ja enemmän keskustelua!

Kirjablogit ovat blogimaailmassa vielä verrattain pieniä toimijoita. Siksi, jos minä olisin kustantamossa töissä ja haluaisin potentiaaliselle menestyskirjalle mahdollisimman paljon huomiota, hyödyntäisin paljon luettuja lifestyle -bloggaajia paljon nykyistä enemmän. Esimerkiksi Rokkirekki -blogin Laura vaikuttaa tämän postauksen perusteella olevan lukijanaisia, ja joissain yhteyksissä Suomen luetuimmaksi blogiksi mainittu Mungolife -blogin Anna (joka muuten tuskin jättäisi heikomman kirjan heikkouksia pimentoon ;)) on myös ainakin kausittain hyvin aktiivinen lukija. Aiemmassa blogissaan Anna valotti kirjamakuaan laajemminkin, viimeksi hän on vannonut rakkautta David Baldaccille. Lähestymällä potentiaalisia lukijoita vähän kiertotietä voisi tavoittaa myös sellaisia lukijoita, jotka eivät esimerkiksi uutuuskirjoja muuten aktiivisesti seuraa.

Kaikesta edellisestä huolimatta minua ei haittaa vaikka kaikki bloggaajat eivät joka kirjan hankintatapaa blogissaan ilmoitakaan. Luen arvosteluja silti oikein mielläni :).

Onnittelut teille jotka olette jaksaneet lukea loppuun, olette ansainneet loppukevennyksen! Arvostelukappalekeskustelu on nimittäin kohonnut suuressa maailmassa ihan uusiin sfääreihin. Lyhyesti: Maailmalla arvostelukappaleiksi vaikutusvaltaisimmille lukijoille lähetetään jo kirjojen editoimattomia draft -versioita. Näitä on tietenkin aina vain hyvin rajallinen määrä, niitä ei periaatteessa voi ostaa mistään, ja toisaalta juuri nämä kirjathan ovat lähimpänä kirjailijan alkuperäistä näkemystä kirjasta. Näistä etukäteispainoksista on kuitenkin alettu käydä vilkasta mustan pörssin kauppaa (josta kirjailija tai kustantaja ei luonnollisesti hyödy mitenkään), ja nyt the Guardian on nostanut tässä jutussa aiheen esiin: Esimerkkinä kenenkäs muun kuin Hannu Rajaniemen the Quantum Thief (suom. Kvanttivaras).

Ennakkopainoksia odotellessa...