Johtaja on yksin

Kirjan nimi: Superihmisiä? -Johtajan voimavarat

Kirjoittaja: Ulla-Maija Paavilainen

Kustantaja: WSOYpro

Julkaistu: 2010

Sivuja: 181

Mistä minulle: Kaverilta

Paulo Coelho taitaa väittää voittajan olevan yksin, mutta Ulla-Maija Paavilaisen kirjan mukaan johtaja se vasta yksin onkin. WSOYpro:n kirjaan on haastateltu neljäätoista suomalaista johtajaa. Sport-lehden päätoimittaja ja kirjailija Ulla-Maija Paavilainen on tentannut johtajia työstä, jaksamisesta, ruokailutottumuksista, unirytmistä, liikuntaharrastuksista, perhe-elämästä ja jopa perhetaustan vaikutuksesta uraan. 

Haastateltavat ovat vastailleet rehellisen oloisesti ja Paavilainen on onnistunut muokkaamaan minielämänkerrat, elintapaopit ja uravinkit todella vetäviksi tarinoiksi. Näitä olisi jaksanut lukea helposti paljon enemmän kuin neljätoista. 

Millainen suomalainen johtaja sitten on ja mitkä ovat heidän salaisuutensa? Vastaukset lyhyesti: Heitä on moneksi ja jokaisen on itse testattava, mikä sopii kenellekin. Osa harrastaa liikuntaa hyvinkin aktiivisesti, osa ei (kaikki kyllä yltiörehellistä Mikael Jugneria lukuunottamatta väittävät haluavansa harrastaa liikuntaa). Osa syö epäsäännöllisesti, osa taas vannoo säännöllisen terveysaterioinnin nimeen. Paino-ongelmaisimmat tuntuvat uskovan, että kellään johtajalla ei vain voi olla aikaa ja jaksamista syödä terveellisesti ja heidän mielestään ylikilot ovat johtajien vakio-ominaisuus. 

Joidenkin johtajien unenlahjat ovat mainiot, osa taas heräilee ja on joutunut ajoittain käyttämään jopa nukahtamislääkkeitä. Jotkut vaikuttivat, tai väittivät, tulevansa toimeen minimaalisella unella. Kaikki kuitenkin nauttivat alkoholia vähänlaisesti. Kuten joku totesi, kukaan ei enää sano "raskaat työt vaativat raskaat huvit". Luin vuosi sitten Pekka Herlinistä kirjoitetun Koneen ruhtinaan ja täytyy sanoa, että etenkin alkoholinkäytön suhteen ajat ovat todella muuttuneet. 

Jotkut johtajat vannovat henkilökohtaisten viisivuotissuunnitelmien nimeen, osalle asiat tuntuvat vain tapahtuneen. Osalle perhe on henkireikä, osalla se ei ole pysynyt tahdissa tai edes ehtinyt elämään. Rahaa kukaan ei tunnusta kovin suureksi motivaattoriksi, tosin ihan kateilematta mieli tekee lisätä, että helppohan se on sanoa kun on rahaa tehdä kaikkea mitä haluaa.

Haastateltujen johtajien joukossa Mikael Jugner oli piristävä poikkeus. Joskus aiemmin pidin häntä täytenä pellenä, mutta ehkä viimeisen vuoden sisään olen huomannut, että miehellä on todella raikkaita ja fiksuja ajatuksia. Tosin, jos niitä ei olisi, niin ihmehän se olisi ollut että olisi YLE:n korkeimmalle pallille ikina päässyt. Sympaattisimmalta vaikutti Diacorin Anni Vepsäläinen, joka vaikuttaa onnistuneen perheen, toimitusjohtajuuden ja HEVOSEN yhdistämisessä. Kuulostaa aivan utopistiselta jo paaaaljon alemmalla pallilla istuvalle.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka haluavat kurkistaa ainakin jollain mittapuulla menestyneiden ihmisten elämään. Tämän jälkeen tekee mieli mennä kaivamaan laajempiakin elämänkertoja.