David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista

Kirjan nimi: Tarinoita tuonpuoleisista

Kirjoittajat: David Eagleman

Kustantaja: Avain

Julkaistu: 2009/2011

Sivuja: 127

Mistä minulle: Arvostelukappale Avaimelta

Harva kirja saa minut samanlaisen haltioitumisen valtaan kuin David Eaglemanin Tarinoita tuonpuoleisesta. Hehkutin kirjaa jo elokuun postauksessa Kirjasyksy on täällä! seuraavasti:

"David Eagleman: Tarinoita tuonpuoleisista. Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Avain - Tämä on nerokas. Siis ihan todella. Kirjailija on neurotieteilijä ja "Teos valittiin mm. The Guardianin, The Chicago Tribunen ja Barnes and Noble -kirjakaupan Vuoden kirjaksi 2009." Olen lukenut ensimmäisen novellin, ja siis tämä on loistokas. Outoa, mutta olen miettinyt ihan samankaltaisia juttuja itsekin. Todennäköisesti erittäin innostunut arvostelu siis tulossa piakkoin!"

Nyt kirjan jokainen tarina on ihmetellen luettu, eikä mielipiteeni kirjailijan nerokkuudesta ole laskenut pätkääkään. 

Tiedättehän tunteen, kun kokee lukeneensa kirjan jonka olisi halunnut itse kirjoittaa? Minä tiedän - nyt kun olen lukenut Tarinoita tuonpuoleisista. Kirjan 40:ssä tarinasssa, kyllä, tuonpuoleisista, vilahtelee niin tuttuja ajatuksia, että välillä miettii - kyllä, kirjan vaikutuksesta - onko ne kuitenkin joko kirjoittanut itse tai ainakin lukenut edellisessä elämässään. 

Eagleman tarjoaa uskomattoman vahvan ja pohditun ajatuskimaran joka olisi ansainnut tulla luetuksi hieman siistimmin kuin suurina kimpaleina ahmimalla. Minä ahmin kaksi istumaa ja nyt mietin, joutuuko tuonpuoleisessa kohtaamaan kaikki ne itsensä versiot, jotka ovat kirjoittaneet kirjan, opiskelleet jotain muta alaa, keskittyneet juoksemiseen tai ratsastamiseen tai jättäneet blogin perustamatta. 

Toisaalta, vilahteleeko tuonpuolesessa jumala, tosin ihan erilainen kuin täällä on tapana kuvitella, vai jäävätkö vain mikrobit suremaan menetettyä yhteisöään? Vai onko tämä kaikki vain yhtä suurta koodia, joka alkoi hyödyntämään ylimääräistä prosessitehoa aivan toisin kuin koodaajat kuvittelivat? 

Jopa mieheni innostui lukemaan sitä ja sivujen kääntelyä rytmittivät vain pienet hörähdykset. Tarinoita tuonpuoleisesta on siis myös hauska kirja. Ensimmäiset kommentit olivat "Voi ei, tämähän pakottaa ajattelemaan", ehkä saan laajemmatkin mietteet esitettäväksi myöhemmin. 

Kirjan käännökset ovat Itä-Suomen yliopiston Kaunokirjallisuuden kääntäminen -kurssin opiskelijoiden keväällä 2011 tuottamia. Uskallan paljastaa, että kaunokirjallisuuden kääntäminen ainakaan englannista suomeen ei tule olemaan huonoissa käsissä, mikäli nämä kääntäjät alalla pysyvät. 

En tiedä onko kirjan takakansitekstin eteen nähty tavalista enemmän vaivaa, mutta ainakin se(kin) on harvinaisen hyvä:

"Mitä meille tapahtuu kuoleman jälkeen? Entä mitä tuonpuoleinen kertoo elämästämme maan päällä? 

Tuonpuoleiseen saavuttuasi saatat huomata, että Jumala on mikrobin kokoinen ja autuaan tietämätön olemassaolostasi. Tai ehkä tapaat vain ne ihmiset, jotka jäivät mieleesi elämäsi varrelta. Yhdessä tuonpuoleisessa joudut kohtaamaan kaikki ne minäsi, joiksi olisit voinut tulla, toisessa sinut luodaan uudelleen luottokorttitietojesi perusteella.

David Eaglemanin kertomuskokoelma esittelee 40 kuvitelmaa siitä, mitä tapahtuu, tai ei tapahdu, täältä lähdettyäsi. Tiedettä ja fantasiaa yhdistelevät tarinat luovat hauskuuttavia, hämmentävi ja haikeita mielikuvia paitsi mahdollisista tuonpuoleisista, myös itsestämme tässä ja nyt. Ne tekevät kunniaa olemassaolon arvoitukselle tarkastelemalla ihmisyyden perimmäistä olemusta. toivoa, rakkautta ja kuolemaa."

Kirjan ensivaikutelma säilyi läpi kaikkien tarinoiden lukemisen: Tämä on pieni mestariteos. Kannattaa lukea jos haluaa ajatella, uskoipa sitten mihin tahansa, ei kannata lukea, jos ei halua ajatella. Tämä kirja pakottaa siihen. 

Nyt ihmetyttää

Sitten vielä ulkohaasteellinen postaus: Minä olen syvästi hämmästynyt.

Päätin jo pari päivää sitten hyödyntää iPadiani yhden opiskelukirjan hankkimisessa. Amazonin Kindle -kirjojahan pystyy ostamaan yhden ohjelman latauksen jälkeen muutamalla klikkauksella suoraan iPadiin.

Olin bongannut tarvitsemani opiskelukirjan amazon.co.uk:sta hintaan 37 puntaa. Kindle -versiona se maksoi vain 27 puntaa. Tarkastelut tein läppärillä.

Mutta miten kävi siinä vaiheessa, kun suuntasin Amazonin Kindle -kauppaan iPadin kautta? Paljastui, että Brittiamazonin eli amazon.co.uk:n kirjoja ei pysty lainkaan ostamaan Suomeen! Siis sähköisiä kirjoja! Sen sijaan samaa kirjaa myytiin amazon.comissa, siis USA:ssa, hintaan 77 dollaria. Sieltä sen olisi voinut ostaa.

Arvatkaa miten kävi? Tilasin kirjan amazon.co.uk:sta paperisena. Tilanne ihmetyttää minua nyt kuitenkin ihan älyttömästi: Miten on mahdollista, että sähkökirjoja ei voi ostaa EU:n sisältä, vaan vain USA:sta? Eikö tavaran, pääoman ja ihmisten pitänyt liikkua EU:n sisällä vapaasti? Entä kun teen näitä tilauksia USA:sta, jos ostaisin jonkun oikein kalliin kirjan, saisinko siihen jotenkin tullit päälle (tämän en kyllä usko olevan mahdollista)?

Entä, miten ihmeessä sama Kindle -kirja voi maksaa toisessa maassa 27 puntaa ja toisessa 77 dollaria?

Ostin jenkki-Amazonista kuitenkin yhden Lonelyplanetin matkaoppaan ensi kesän reissua varten. Se sujui erittäin helposti ja miellyttävästi, joten edullisia peruskirjoja tulen taatusti ostamaan iPadiin jatkossakin.


Tietääkö teistä joku selityksiä näille kummallisille ilmiöille?

Hal Duncan: Vellum

Kirjan nimi: Vellum

Kirjoittaja: Hal Duncan

Kustantaja: Pan Books

Julkaistu: 2005

Sivuja: 499

Mistä minulle: Amazonista. Joutui odottamaan lukuvuoroaan noin vuoden kirjahyllyssä. 

"Vaikeat kirjat" -kategoriassani on olemassa vaikeita kirjoja, tosi vaikeita kirjoja ja ihan älyttömän vaikeita kirjoja. Vellum kuuluu viimeiseen kategoriaan. 

Vellum on kaksiosaisen "The Book of all Hours" -sarjan ensimmäinen osa. Sarjan toisen osan nimi on Ink. Karkeasti yksinkertaistettuna - väitän että tätä kirjaa on vaikeaa tai miltei mahdotonta spoilata, joskus nimittäin se matka on todellakin päämäärää tärkeämpi - juonikuvio on se, että langennut enkeli ja kapinoiva paholainen ovat palaamassa taistoon. Vellumissa meidän maailmamme on vain osa jotain suurempaa. Myös aika vilistää hieman eri sfääreissä kuin miten se arkitodellisuudessa esiintyy. Kaikki alkaa kuitenkin mystisestä Kaikkeuden kirjasta. 

Kirja tosiaan on hämmentävä. Ja vaikea. Hyvin, hyvin paljon keskittymistä vaativa - seuraavassa luvussa eivät todellakaan seikkaile välttämättä samat tyypit kuin edellisessä, eivät samassa ajassa, ehkä eivät ihan samassa todellisuudessakaan. Kirja vilisee viitteitä ja vihjauksia antiikin sumerialaisiin ja tarinoihin jotka on kirjoitettu alunperin latinaksi tai kreikaksi.

Ylimääräisittä höpötyksittä: Jos minun pitäisi valita kirja mukaan autiolle saarelle, Vellum olisi hyvin vahva ehdokas. Tavaamista ja ihmettelemistä riittäisi nimittäin todella moneksi lukukerraksi. Aion silti lainata kirjan vielä toista lukukertaa varten suomenkielisenä kirjastossa - englanninkielinen versio pienessä matkajännityksessä ei ehkä ollut ihan paras valinta. Kirjan kääntäjän, Nina Saikkosen, on monessa arviossa kehuttu selviytyneen tehtävästään hienosti, joten nostan hattua hänelle jo etukäteen.

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

Kirjan nimi: Teurastamo 5

Kirjoittaja: Kurt Vonnegut

Kustantaja: Tammi

Julkaistu:1969

Sivuja: 190

Mistä minulle: Kirjastosta. 

Epävarmoissa Calvinon jälkeisissä tunnelmissa jatketaan. Heti Calvinoa seuraavana päivänä ahmin siis Vonnegutin Teurastamo viiden, mikä kuuluu myös, noh, sarjaan, on pitkään pitänyt lukea. Tuli sitten kirjastossa vastaan ja lähti mukaan.

Teurastamo 5 oli ainakin ennakkokäsitykseni mukaan sodanvastainen kirja sodasta, ja niinhän se onkin. Tosin aika erilainen kuin odotin. 

Keskeisellä sijalla on Dresdenin pommitus, jonka Billy Pilgrim joutuu todistamaan. Kauheuksista vaietaan länteen. USA:ssa odottavilla omaisilla ja ihmisillä on sodasta paljon erilaisia sankaritarinoita ruokkivampi sota kuin siellä olleilla sotilailla. 

Kirjassa painottuu sodan järjettömyys, raadollisuus ja kamaluus, ei kuitenkaan verisellä tai alleviivaavalla tavalla. Päällimmäisenä mieleen nousee kuva siitä, että sodassa ei ole voittajia eikä sellaista pitäisi koskaan olla.

Pakosta alkaa miettimään mitä kaikkea maailmassa on nytkin meneillään ja miksi tuntuu, että menneistä ei ole opittu yhtään mitään. Teurastamo 5 voisi varmaan muunnetuilla paikannimillä olla nykyajassakin kirjoitettu. "Niin se käy" edelleen.

Italo Calvino: Jos talviyönä matkamies

Kirjan nimi: Jos talviyönä matkamies

Kirjoittaja: Italo Calvino

Kustantaja: Tammi

Julkaistu:1979

Sivuja: 275

Mistä minulle: Kirjastosta.

 

Olin halunnut jo pitkään lukea jotain Italo Calvinolta. Calvino on minulle niitä kirjailijoita, jotka ovat oikeastaan ihan vieraita, mutta jonka nimi on tullut viime vuosien aikana kirjablogien kautta tutuksi ja sitä kautta kohonnut "pitää kokeilla" -listalle. Ensimmäinen lukukokemus päättyi hieman sekavissa tunnelmissa, tosin ihan positiivis -viritteisissä.

Jo talviyönä matkamies -kirjan takakansi lupailee eri teemoja varioivaa rihmastoa (Juha Siron Kiiltomadossa julkaistu arvostelu), ja sitä rihmastoa tässä kirjassa todellakin riitti! Kielellisestä ja temaattisesta pohjattomuuden tunteesta, joista Sirola myös kertoo, en sitten ole ihan varma, mutta jossain epämääräisessä epävarmuudessa kirjan aikana päätyi kyllä leijumaan. 

Tämäkin kirja kuuluu viimeaikoina aika trendikkääseen (ja niinh, tämä oli kirjoitettu siellä 70 -luvulla) kirja kirjoista -sarjaan. Kirja alkaa luvulla, jossa mies menee ostamaan kirjakaupasta Italo Calvinon kirjan Jos talviyönä matkamies. Painossa sattuneen virheen takia kirjassa ei kuitenkaan ole kaikki kunnossa, itse asiassa samat sivut on ladottu peräkkäin uudelleen ja uudelleen. Mennessään vaihtamaan kirjaa uuteen päähenkilö, Lukija, tapaa Lukijattaren. Käy niin hassusti, että seuraavakaan versio ei ole kunnollinen, ja pian selviää että teokset eivät ole Italo Calvinon kirjaa nähneetkään. Lukijan ja Lukijattaren välille syntyy tietysti säpinää.

Talviyönä matkamies on siis hassu kudelma (tästä selvästi se rihmasto...) pätkiä eri kirjoista. Kyllä, teemoja todellakin riittää loputtomasti, kun romaaninkatkelmiakin taitaa olla sellaiset kymmenkunta. Kirja sinällään oli hyvä, pidin kovasti kirjan alusta jossa Calvino kuvaili lukukokemuksen odottamista (joihinkin pätkiin oli liiankin helppo samaistua), mutta kokonaisuudessaan tämä kirja oli minulle hieman liikaa sekavuutta. Hyvä se oli, enkä turhaan lukenut, ja luen ehdottomasti lisää Calvinoa, mutta minusta tuntuu, että aloitin vähän väärästä kirjasta.

Onko jollain Calvino -tuntijalla suosittaa hitusen yksinkertaisempaa Calvino -starttia?

Jon Ronson: The Men Who Stare at Goats

Nyt meni pahemman kerran yli ymmärryksen. Ja noloa tunnustaa, mutta minun piti GOOGLETTAA jälkikäteen kirjasta kertovaa elokuvaa, jotta olisin päässyt ihan perille siitä, mistä tästä kaikesta outoudesta oli kysymys. Ja siinä vaiheessahan se riemu vasta repesikin: Olin juuri lukenut lähemmäs 280 sivua satiiria siitä, minkälaisia mielenkiintoisia modernin sodankäynnin menetelmiä jenkit ovat Lähi-Idässä käyttäneet. Jos puoletkaan tästä tositapahtumiin perustuvaksi väitetystä kirjasta on totta, niin ei kyllä ihme että maailmanrauhaa ei ole saavutettu, tai oikeastaan en enää yhtään ihmettele sitäkään, miksei taistelut ole edenneet. Niin pitkään kuin ratkaisuja haetaan tuijottamalla vuohia ja kuvittelemalla niiden sydämen ennen pitkää räjähtävän, niin mikään ei kyllä taida edetä mihinkään. Tosin tuolla tavalla saadaan varmasti porukkaa työllistettyä eikä tarvitse ostaa niitä kalliita sotatarpeita yms. vaikka niidenkin tuottaminen sitä bruttokansantuotetta tietysti nostaa. Mitenkään enempää politiikkaan kantaa ottamatta lisättäköön kuitenkin, että minä olen ehdottomasti rauhaa kannattava ihminen: Miksi käyttää sorkkarautaa, jos on avain.

Tämän jälkitutkinnan jälkeen kirja onnistui hauskuuttamaan, vaikka melkoisen sekavaa settiä olikin.

Onko joku nähnyt kirjaan perustuvan elokuvan Vuohia tuijottavat miehet? Itseäni alkoi nyt sekin kiinnostaa. Paremmat taustatiedot, uusi näkökulma ja silleen.