Kirjan nimi: A Thousand Splendid Suns
Kirjoittaja: Khaled Hosseini
Kustantaja: Bloomsbury
Julkaistu: 2007
Sivuja: 402
Mistä minulle: Kirjaston englanninkielinen osasto
A Thousand Splendid Suns (suomeksi Tuhat loistavaa aurinkoa) on minulle yksi niistä aika uusista kirjoista, jonka kaikki paitsi minä ovat lukeneet. Kirja on noussut ties mille bestseller -listoille, joten myös monet jotka eivät lue kuin muutaman kirjan vuodessa, ovat tarttuneet Tuhanteen loistavaan aurinkoon. Kun se taannoisella kirjastoreissulla hyppäsi silmille englanninkielisten kirjojen hyllystä, ajattelin että nyt minunkin on aika tarttua kehuttuun, mutta jostain syystä itseäni ei aihetasolla juurikaan aiemmin kiinnostaneeseen teokseen.
Kirjan perusjuoni on siis viisitoistavuotiaana itseään paljon vanhemmalle miehelle pakkonaitetun Marianin elämän kuvaaminen. Myöhemmin erinäisistä syistä johtuen Mariam tutustuu teini-ikäiseen Lailaan, jonka kanssa ystävystyy kummallisesta tilanteesta ja vaikeista olosuhteista huolimatta. Tapahtumat sijoittuvat Afganistaniin ja erityisesti Kabuliin.
Kirjan alkuosa on ehdottomasti yksi mukaansatempaavimmista aikoihin. Luettuani kirjan kannena, ajattelin että jopa kuulostaa tylsältä, mutta kerronnallaan Hossein todisti minun olleen väärässä. Ei se, mitä tekee, vaan miten sen tekee... Joka tapauksessa, kirjan alkuosa kuvaa loistavasti varmaan ihan aitoja olosuhteita Afganistanin peräkylillä 20+ vuotta sitten. Toiseksi, Hossein osaa kuvata tilanteet ja henkilönsä niin, etä Mariamista alkaa todella pitää ja hänen mukanaan elää. Hänen kanssaan on iloinen ja välillä myös surullinen. Kolmanneksi, kirja saa muistamaan tylsän kliseen "on lottovoitto syntyä Suomeen". Tässä mielentilassa jatkaisin sanontaa kyllä "... ja jos olet nainen, niin jostain pyöri kolme palloa lisää jotka täsmäävät lisänumeroihisi".
Vaikka kirja on kauttaaltaan onnistunut ja erinomainen (ei, miljoonat ihmiset eivät siis olleet mielestäni väärässä), keskivaiheitta vaivasi ihan pieni ja kevyt lässähtäneisyys. Ei siihen mitään olisi lisää kaivannut, ja tarina sitä varmaan vaati, mutta kirja on ehdottomasti vetävimmillään alkupuolella ja myös loppu on oikeinoikein tyylikäs.
Tämä oli siis niitä "kannatti lukea, mutta tuskin luen uudestaan" -kokemuksia. Ehkä erehdyn, ehkä tästä tulee klassikko, ja palaan myöhemmin kokeilemaan, miltä kirjan lukeminen vähän vanhempana tuntuu. Ihan "ehdoton lempikirja" -hyllyyn ei siis päästy, mutta ei olla kovin kaukanakaan.
Kannattaa siis välillä lukea kirjoja jotka eivät suoralta kädeltä niin kiinnostakaan. Ehkä seuraavaksi tartun siihen Puhdistukseen *huokaus*.
