Kirjan nimi:Amerikkalainen elegia
Kirjoittaja: Siri Hustvedt
Kustantaja: Otava(n kirjasto)
Julkaistu: 2008
Sivuja: 364
Mistä minulle: Kirjastosta
Luin tämän kirjan jo pääsiäisenä, enkä ole vieläkään kirjoittanut siitä. En ole kirjoittanut siitä, koska en oikein tiedä, mitä sanoa. Luin huhtikuussa samaisen kirjailjan mainion Kaikki mitä rakastin ja Hustvedtin ympärillä velloneesta keskustelusta olenkin ymmärtänyt, että Kaikki mitä rakastin on kirjailijan tähänastisista teoksista paras.
Lyhyesti sanottuna kirjan juoni on seuraava: Päähenkilöt, "sisarukset Erik ja Inga jäljittävät menneisyyden aaveita ja isien salaisuuksia" (takakansi).
Amerikkalainen elegia ei ollut pettymys, koska en odottanut siltä yhtä paljon kuin ensimmäiseltä lukemaltani Hustvedtilta. Molemmissa kirjoissa on kyllä paljon samaa: Kieli on mielestäni ihailtavan hienoa, kaunista olematta koukeroista tai pönöttävää. Molemmat kirjat sijoittuvat New Yorkiin ja katsovat maailmaa vain muutaman henkilön kokemusten kautta. Molemmissa tarina lipuu hienovaraisesti eteenpäin.
Amerikkalaisen elegian ongelma on mielestäni se, että siinä tarina ja juoni eivät nouse tarpeeksi vahvasti eteen. Kieli ja pienet repliikit jotenkin jyräävät niiden yli, ja se teki ainakin minun lukukokemuksestani vähän rikkonaisen ja kirjasta jotenkin hennon oloisen.
Jostain syystä Erikistä tekemisistä kertovat osuudet kirjasta jäivät minulle paljon vahvemmin mieleen kuin sisarensa osuus. Ehkä siksikin kirja tuntui vähän heikolta: Suunnilleen puolesta ei jäänyt edes muistijälkeä.
Huono kirja Amerikkalainen elegia ei missään tapauksessa ole, mutta vahvasti sellainen "matka on tärkeämpi kuin määränpää" -tyyppinen. Ehkä luen tämän joskus uudestaan ihan vaan siksi, että saisin tästä paremman otteen.
Minä tykkäsin Amerikkalaisesta elegiasta. Minullekin Erik tuli henkilöhahmona enemmän lähelle, ehkä siksi että hänelle tapahtui kirjassa paljon enemmän kuin Ingalle, jonka osaksi jäi enemmän perheen historian kuvailu ja selvittely?
VastaaPoistaMinä kuulun vähemmistöön, tiedän--- Tämä kirja on yksi suosikeistani. Erik jäi minusta ensin etäälle, sillä alun perin pidin kertojan ääntä naisena. Ingasta pidin valtavasti. Ja tarinan tyngistä, jotka alkoivat elää omaa elämäänsä mielessäni... Mutta kuten sanottu, pitäisi ehkä tarttua tähän uudestaan.
VastaaPoistaPienen mökin emäntä: Niin, ehkä Ingaa ei kuvattu kirjassa kovin tekeväksi, tai siis hänelle ei vain oikein tapahtunut mitään.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi: Hmm, sinä olet selkeästi saanut niistä pienistä haivenista kiinni jotka minulta jäivät kauas!
Minä siis sekosin Hustvedtin Kaikki mitä rakastin -kirjasta. Amerikkalaisen elegian luin blogini aikana, mutta EN TEHNYT SITÄ, sillä olin niin pettynyt. Enää en muista miksi, mutta tuntuma olisi, että koin vaisuutta ja syvää pettymystä.
VastaaPoistaLeena Lumi: Voi ei, harmi että se oli sinulle noin iso pettymys :(. Vaisu on muuten hyvä sana kuvaamaan kirjaa, se oli vähän kuin jotain olisi puuttunut.
VastaaPoistaThe Sorrows of an American on tähän mennessä ainoa Hustvedtin kirja, jonka olen lukenut. Ja onneksi luin tämän postauksen, niin ei jäänyt ainoaksi - olin nimittäin todella pettynyt kirjaan. Kieli oli mielestäni niin erinomaista, että odotin koko ajan kirjalta jotakin hyppäämistä seuraavalle tasolle, mutta sitä ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Kirja oli todellakin vähän kuin kaikuluotaus tyhjyyteen, kaunis mutta (jos nyt ihan suoraan sanotaan) TURHA. Mutta Kaikki mitä rakastin pitääkin ilmeisesti sitten ympätä lukulistalle jos se kerran tarjoaa jotakin parempaa, pidin nimittäin Hustvedtin kielestä sen verran että olisi sääli jättää hyvästit pettymyksen merkeissä.
VastaaPoista