Emily Giffin: Rakkaus lainassa

Ei, ei ja vielä kerran ei. Jos aiheessa riittää ideaa novelliin, siitä ei kannattaisi venyttää kirjaa. Emily Giffin halusi kuitenkin tehdä sen, mihin ei olisi kannattanut ryhtyä, ja on varmaan vielä netonnut kirjallaan ihan törkeästi.

Kirjan nimi: Rakkaus lainassa

Kirjoittajat: Emily Giffin (miksi se on kirjoitettu kanteen "emily giffin"?)

Kustantaja: WSOY

Julkaistu: 2004/2007

Sivuja: 334

Kansi: "Alkuperäispäällys Anne Twomey"

Mistä minulle: Kirjastosta varaamalla, kyllä, valitettavasti sijoitin tähän euron.

Kirjan juoni on todella, todella yksinkertainen: Päähenkilö on Rachel, joka tekee tunnollisesti pitkää päivää hirveän pomon alaisuudessa asianajotoimistossa New Yorkissa. Hänen paras ystävänsä on kaikkien miesten mielestä ihana, kaikkien naisten mielestä äärimmäisen itserakas ja vähän tyhmäkin Darcy, jolla on aina kaikessa parempi tuuri kuin Rachelilla. Darcy saa aina kaken haluamansa, jopa Rachelin unelmamiehen, R:n opiskelukaverin Dexin. Tilanne muuttuu kuitenkin Rachelin 30-vuotispäivän aattona kiperäksi - tuleeko vanhoista opiskelukavereista kuitenkin rakastavaiset? Ja kyllä, tilannetta vatvotaan 300 sivua ja arvatkaapa vaan miten käy ja onko Rachel koko ajan yhtä sympaattinen ja Darcy yhtä inhottava.  Niin, ja Darcylla ja Dexilla on tietysti häät tulossa ja Rachel on kaaso jota niin-ei-kiinnosta.

Onnistuin lyttäämään lukukokemuksen täydellisesti osin omaa tyhmyyttäni. Lainasin Giffinin akuuttiin hömpäntarpeeseen, ja kirjan ollessa vielä kesken, tutkiessani kirjaston palautushyllyä (selvästi paremman hömpän toivossa) bongasin tutun näköisen kannen. Luin takakannen ja kaikki "jännitys" luettavana olleen kirjan juonenkäänteistä katosi. 

Henkilöt ovat joka tapauksessa niin törkeän yksiulotteisiksi kuvattuja, että moisen ihmissuhdesopan syntymistä on kyllä mahdotonta käsittää. Kuka muka haluaisi olla missään tekemisissä Darcyn kaltaisen, jatkuvasti muita huijaavien ja ympäristöään alistavan ketkunaisen kanssa? 

En todella tiedä, mikä masokismi minua vaivaa, kun yleensäkään luin kirjan loppuun. Yleisesti pidän kyllä kaikesta New Yorkiin sijoittuvasta hömpästä, mutta tässä ei oikein ollut edes sitä kaupungin kuvausta. 

Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva Something Borrowed, jonka voin kuvitella toimivan ihan hyvin siinä vaiheessa kun haluaa upottaa aivonsa hetkeksi suohon. Kirja oli siihen hommaan vähän turhan aikaa vievä.