Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

tiistai 17. tammikuuta 2017

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina

Kävin 1,5 vuotta sitten Islannissa kaveriporukan ratsastusretkellä. Päivät ratsastimme pitkin sateisia  maita ja mantuja, illat kuivateltiin ratsastuskenkiä hiustenkuivaajalla. Heittelemme vieläkin ilmaan "Seuraavaksi se Islannin läpiratsastus!" vitsejä. Pieni osa minusta pelkää, että kyseessä ei ehkä ole ihan pelkkä vitsi...

Siksi Satu Rämön Islantilainen voittaa aina olikin mieluisa tuliainen yhdelä ratsastusretken osanottajista.

Kirjasta käy selväksi ainakin seuraava:
  • Turistit tunnistaa siitä, että vain heillä on säänkestävät vaatteet Reykjavikin keskustassa
  • Islantilainen luonteenlaatu on uskomaton sekoitus ylioptimismia, sähläämistä ja asioiden aikaansaamista - vauhti on usein tärkeämpi kuin suunta
  • Björkiltä ei kannata mennä pyytämään nimikirjoitusta.
  • Jäätelöbaarit ovat auki pitkään, kirjakaupat vielä pidempään
  • Islantilaisten perhesiteet ovat vähintäänkin mielenkiintoisia
  • Islanti on islantilaisten mielestä maailman paras maa, piste.

Kirjan parasta antia on se, että se ei kerro Islannista vain ihaillen ja kaunistellen. Rämön kuvaukset ovat mielenkiintoisia etenkin siksi, että ne on kirjoitettu selvästä suomalaisnäkökulmasta.

Lukisin mielelläni vastaavanlaisia "vierailla mailla suomalaisen näkökulmasta" opuksia lisääkin - suosituksia saa laittaa!









Viimeinen kuva: Salla Jokinen Photography



sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Äskettäin luettua - kansainvälisiä menestyskirjoja, sosiopaatteja ja ihmismielen ihmeellisyyksiä



L.S. Hilton: Maestra
Jos Fifty Shades of Grey oli sinun juttusi, on tämäkin. Kuvittele, että mukaan olisi sotkettu aimo annos Gone Girliä. Ei välttämättä kirjallisesti laadukkaimmin viettämiäni tunteja, mutta tiedänpä, mitä 'The International Phenomenon' ja 'The Number One Bestseller' kannessa voivat tarkoittaa.

M.E. Thomas: Confessions of a Sociopath
Salanimellä M.E. Thomas kirjoittava oikeustieteen professori on itse sosiopaatti, ja tietää mistä kirjoittaa. Äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa. Vie eettisten kysymysten äärelle ja pohtii, onko oikein leimata sosiopaatit jo heidän luonteenpiirteidensä perusteella, vaan vain jos he todella tekevät jotain moraalitonta. Kirjailijalla ei ole julkista sosiopaatin leimaa, mutta hän esittää selkeästi, mitä hyötyä ja haittaa luonteenpiirteistä on hänelle ollut. 

David Brooks: The Social Animal, A story of How Success Happens
Aivan erilainen 'No 1 International Bestseller' kuin ensin mainittu Maestro. The Social Animal on popularisoitua psyokologiaa, sosiologiaa ja antropologiaa ja esittää, miten helposti meistä tulee ympäristömme tuotteita. Erityisen mielenkiintoista on kerronta siitä, miten aivomomme ja sisäinen motivaatiomme ovat linkittyneitä ja vaikuttavat, noh, koko elämään ja sen koettuun laatuun. Taas yksi kirja, jonka lukemista suosittelisin ihan kaikille. 

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ei mikään hyvän tuulen trio

Joululomalla tahkottu:
Oneiron (Laura Lindstedt), Kudottujen kujien kaupunki (Emmi Itäranta) ja Taivaalta tippuvat asiat (Selja Ahava). Kesken jäi Tankkien kesä (Sirpa Kähkönen).

Luettu trio ei ollut mikään hyvän tuulen tuoja, mutta tulipahan luettua.

Oneiron jäi kyllä mieleen. Lukisinko uudestaan? En.

Vaikka laskeuduin viime aikoina lukemastani faktakirjallisuudesta varovasti Taivaalta tippuvan asian (miksi se muuttui tyyliltään niin vahvasti puolivälissä kirjaa?) ja Kudottujen kujien kaupungin (fantasiahenkeä riitti - Itärannan tyylii pysyi samana kuin Teemestarin kirjassa, joka mielestäni kuitenkin päihitti Kudottujen kujien kaupungin) kautta Oneironiin, oli kontrastia ehkä silti vähän turhan paljon. Kysyin Oneironia lukiessani itseltäni "Mitä järkeä tässä on" enemmän kuin kahdesti, mutta luin kirjan jouluisissa tunnelmissa silti loppuun.

Kirjan henkilöistä ei tarvitse pitää, mutta nyt varsinkin anoreksiaan itsensä tappava juutalaisnainen tuntui aikamoiselta ensimmäisen maailman ongelmissa rypijältä. Kiukustuin, ensin kirjalle, sitten itselleni. Miksi menettää pulttinsa ajan tuhlaamisesta, itsehän olin kirjani valinnut.

Aloitin vielä Sirpa Kähkösen Tankkien kesää, mutta lyhyet kappaleet, hyppivä kerronta ja ensimmäisen sadan sivun jälkeen olo, että olin lukemassa kelloa vastaan enkä omaksi huvikseni, karkotti minut the Crownin ääreen. Myös aiemmin aloittamani The Name of the Wind tuntui huutelevan Kindlestä.

Taidan ensi kerralla pysyä suomalaisissa klassikoissa tai lukea jotain, mikä kuulostaa vain kivalta, ei vain palkitulta. 

torstai 23. kesäkuuta 2016

Riipivää painostusta: Liza Marklund - Uhatut

Viime bloggauksen jälkeen tapahtunutta:
  • Koti muutettu Lontooseen (hello, Brexit!)
  • Kirjavuori karsittu  (taas?!?)
  • Kirjavuori kerätty (miten voin olla tässä näin hyvä, etenkin Kindlen kanssa..?)
  • Luetut kirjat: fiktiota alle viisi, faktaa yli kymmenen

Kirjan nimi: Uhatut (Gömda)
Kirjoittaja: Liza Marklund
Julkaistu: 2000/2002
Sivuja: 441  

Kustantaja: Otava  
Suomentaja: Outi Knuuttila
Mistä minulle: Lietveden näköalakahvilan kesäkirjamyynnistä




Uhatut on erilainen rikosromaani - se on totta. Sitä lukiessa ei tiedä, onko tarinalla onnellista loppua. Jääkö syyllinen kiinni. Mitä rikoksen loppuminen ja syyllisen kiinni jääminen edes tarkoittaa? Milloin rikos on 'päättynyt' uhrin näkökulmasta?

Liza Marklundin Uhatut on yksi niistä kirjoista, jonka muistan useamman ihmisen maininneen lukemisen arvoiseksi. Kun pääsin vauhtiin, viimeistelin kirjan parissa päivässä, mikä on nykyisin huippuvauhtia itselleni.

Kirja kertoo Mari Erikssonin ja hänen perheensä tarinan. Siihen mahtuu suuri rakkaus (tai kaksi), kaiken keikahtaminen päälaelleen, lapsi(a), fyysistä väkivaltaa, henkistä murskaamista, painostamista ja jatkuvaa uhkaa. 

Kirja auttaa ymmärtämään, miltä tuntuu elää jatkuvan uhan alla. Painostusta voi paeta, sen voi unohtaa, mutta uhka on aina läsnä. Voiko olla, että vaino ei pääty koskaan? Miten pimeä ihmismieli voi olla? Onko Mia luovuttaja, jos pakenee, aloittaa alusta? 

Kirja etenee vauhdikkaasti kuten olettaa sopii. Mian pään sisään päästään raapaisun verran. Kuten hän myöhemmin toteaa, 'minun olisi pitänyt päättää kaikki jo paljon aiemmin', mutta tästä asian henkisestä käsittelystä olisi ollut mielenkiintoista lukea lisääkin. 

Jos kirja ei olisi totta, sanoisin sen olevan erinomaisen viihdyttävä. Nyt kuvaus kuulostaa kornilta, joten totean vain, että se on ehdottomasti lukemisen arvoinen etenkin jokaiselle nuorelle naiselle. 



sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Who owns the future?

Jaron Lanier -  Who Owns the Future? - 2013 - Amazon.com - 376 sivua

Who Owns the Future on yksi niistä kirjoista, joista on vaikeaa kirjoittaa mitään lyhyesti. Toisaalta se on täynnä ideoita, toisaalta sillä on yksi selkeä sanoma, ja toisaalta siitä tekisi mieli keskustella oikein pitkästi! 

Lisäksi se on yksi kirjoista, jotka hyppivät eteeni milloin mistäkin (kirjakauppojen hyllyiltä, lentokentiltä, fiksujen ihmisten suosituslistoilta, amazon.com:ssa...). Kun kirja oli napattu Kindleen, se sai kuitenkin lojua siellä kohtuullisen hyvän tovin ennen aloittamista, saati sitten päättämistä. 

Tietoyhteiskunta koskettaa kaikkia


Who Owns the Future ON mielenkiintoinen kirja. Sen ydinteemoja ovat lyhyesti
tietoyhteiskunnassa tapahtunut rahan, tiedon ja näiden kautta vallan keskittyminen yhä harvemmille ja toisaalta suorittavan työn vähenemisen vaikutukset yhteiskunnalle. Lanier maalailee jopa jonkinlaisia kauhukuvia jos nykyinen kontrolloimaton meno jatkuu, mutta esittää myös vaihtoehtoskenaarioita.

Yksi kirjan vähän laajemmista perusajatuksista on ongelma siinä, mitä tapahtuu, kun valtava joukko ihmisiä antaa valtavan määrän tietoa yksittäisille yrityksille saamalla vastineeksi vain ilmaisen palvelun. Osansa kirjoittajan mietinnöistä saavat kuitenkin myös Internet of ThingKirjan perusajatuksia vähän laajemmin ovat massojen nykyinen tapa antaa itsestään valtavasti tietoa yritysten käyttöön saamalla vastineeksi vain ilmaisen palvelun. Mutta... Aika edistyksellistähän on sekin. Mielenkiintoista on kuitenkin se, miten vahvoja ja valtavia jotkut yritykset tällä hetkellä ovat. Jos mietitään tiedon olevan valtaa, moni yritys tosiaan menee tärkeydessään jo valtion ohi. 

Dystopia vai vapaampi tulevaisuus


Lanier on miettinyt paljon sitä, miten yhteiskunta muuttuu informaatioyhteiskunnassa. Voidaan ajatella, että toisaalta työtä riittää yhä harvemmalle, toisaalta taas, että yhä harvemman tarvitsee tehdä työtä, tai toisaalta, riittäisi, että me kaikki tekisimme vähän vähemmän työtä. Toisaalta, massatyöttömyys voi johtaa uusiin ongelmiin.

Hän pohtii myös sitä, voisivatko ihmiset tehdä enemmän hyvää, tai "yhteiskunnan kannalta hyödyllisä työtä", jos heillä olisi enemmän aikaa siihen ja toisaalta rahallinen selviytyminen olisi turvattu. Perustuloon liittyviä ajatuksia on siis mukana. 

Pidin tai ei, kannatti lukea


En samaistu kirjoittajan kaikkiin ajatuksiin täydellisesti, mutta kaikkien online-liiketoiminnan, aktiivisesti internetin kanssa työskentelevien ja  ja toisaalta yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneiden kannattaa lukea kirja - oikeastaan sisi ihan jokaisen. 

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Muutto Ruotsiin ja loikkaus byrokratian rattaisiin

Kirjoitan muutosta Ruotsiin, koska... Olisin halunnut tietää tämän kaiken etukäteen. Siis miten muutetaan Ruotsiin.

EU, yhteispohjoismaiset käytännöt, mitä vielä. Periaatteessa kaikki on helppoa, koska sitä, saako maassa oleskella, ei tarvitse jännittää, mutta erinäisissä virastoissa on kyllä saanut ravata viime aikoina ihan tarpeekseen. Joten, tässä se tulee, step by step, 1-12, maasta työpaikan jo saaneen näkökulmasta.



1. Asunnon etsiminen Tukholmasta
Oikeastaan onneksi en tiennyt tästä mitään etukäteen. Asunnon löytämisen Tukholmasta pitäisi olla kuulemani mukaan suunnilleen yhtä helppoa kuin neulan löytäminen heinäsuovasta. Olin tavattoman onnekas ja sain asunnon entisen työkaverini kautta, sähkösopimus, netti jne included. Huonekalut jouduin kuitenkin ostamaan itse, ja tähänkin sain tietysti sisällytettyä pientä draaman kaarta, kun Ikeasta tilaamani jättikuorma ei saapunutkaan sovittuna aikana kotiini, itse asiassa siitä ei kuulunut yhtään mitään. Selvitystyön jälkeen selvisi, että tavaroita ei edes yritetty toimittaa minulle puuttuvan ruotsalaisen puhelinnumeron takia - ei sillä niin väliä, että tästä ei varoitettu etukäteen ja firmalla oli kyllä niin ovikoodi kuin saksalainen puhelinnumeronikin. Värvää siis vaikka ruotsalainen kaveri avuksi tässä vaiheessa.

Mutta se asunnon etsiminen: Kuulin kauhutarinoita asunnon saamisen mahdottomuudesta, uhasta nukkua toimiston lattialla ja todennäköisyydestä joutua muuttamaan ainakin Uppsalaan asti vasta jälkikäteen.

Jos et ole yhtä onnekas, suosittelen yhtä seuraavista vaihtoehdoista: a) Osta asunto. Jos sinulta löytyy 15%:n omarahoitusosuus ja aiot viipyä kaupungiss pidempään, suosittelen tätä vaihtoehtoa kohtuullisen sokeasti. Kaupungin vuokramarkkinat ovat äärimmäisen vääristyneet, väriltään harmaat/tummanharmaat/täysin pimeät, ja vaikka onnistuisit saamaan alivuokralaissopimuksen, joudut aina pelkäämään poismuuttamista. Vakituisen, virallisen vuokrasopimuksen saamista virallisista vuokra-asunnoista taas joutuu helposti odottamaan vuosia. Ruotsin erikoinen vuokrasäännöstely tekee tilanteesta todella erikoisen, jos haluat lukea lisää, googleta. b) Surffaa sivua blocket.se vuokra-asunnon löytämisen toivossa. Viritä kaikki mahdolliset filtterit ja ota asunnon vuokranantajaan yhteyttä sillä sekunnilla kun saat hälytyksen sopivasta vuokra-asunnosta, ei tunnin tai todellakaan vuorokauden päästä. c) Ota yhteyttä kaikkiin serkuntutunkaverinnaapurinkaimoihin ja kerro haluavasi vuokrata asunto. Käytä myös facebook-ryhmiä kuten Suomalaiset Tuhkolmassa.

Osoitteen saamisen jälkeen voit aloittaa piruettisi byrokratian rattaissa. Kirjoitan aiheesta maahan toistaiseksi muuttaneen, työssäkäyvän henkilön kokemuksesta - esim. vaihto-opiskelijoille on omat systeeminsä.



2. Kun sinulla on osoite, marssi Skatteverketiin. Oma suosikkini on Kungsholmenin toimisto, koska siellä saa hoidettua kaikki asiansa ja se on kaiken lisäksi lähellä. Skatteverkenissä haluat hakea ruotsalaista sosiaaliturvatunnusta (Identifikationsnummer), jota ilman ei onnistu mikään pankkitilin avaamisesta kotivakuutuksen ottamiseen. Skatteverkeniin mennessä mukana kannattaa olla tietenkin vuokrasopimus (tai kaikki sen tiedot päässä, mukaanlukien asunnon virallinen moderni neljänumeroinen numero ja vuokranantajan puhelinnumero), passi, todistus sivilisäädystä jos olet naimisissa/eronnut (orginaali) ja kirja jota lukea odotellessa. Jos haluat viihdyttää itseäsi tällä prosessilla vähän pidempään, älä ota mukaan todistetta sivilisäädystä vaan tuo se vasta myöhemmin.

3. Skatteverketistä saat paperit ruotsalaiseen sosiaaliturvajärjestelmään liittymistä varten sekä laskun, jolla voit maksaa 400 kruunun laskun Identifikationskortin saamiseksi. Jos olet maassa töissä, haluat saada ID-kortin. 

3. Odota ID-numeron saamista. Kun olet saanut kirjeen jossa on ID-numerosi (noin kaksi viikkoa hakemisen jälkeen), voit marssia avamaan pankkitilin. Itse yritin avata pankkitiliä ilman ID-numeroa sekä Nordeassa että SEB:ssä, mutta kumpikin tyssäsi prosessin. Tajua pankissa, että kun sinulla on ID-numero, saat kyllä pankkitilin ja pankkikortin (yllätys-yllätys: odota että se tulee kotiin), mutta et todellakaan vielä saa verkkopankkitunnuksia - niitä varten tarvitset varsinaisen ID-kortin, jota varten siis ensiksi maksat 400 kruunun laskun. Maksa siis 400 kruunun ID-korttimaksu vaikka käteisellä.

4. Yritä mennä Skatteverkkeniin tekemään ID-korttihakemusta. Tajua, että yhdeksän vuotta vanhalla ei-biometrisellä passillasi ID-kortin hakeminen kestää 8-10 viikkoa. Ota virkailijan suosituksesta hakea uutta biometristä passia vaari, sillä sitten ID-kortin saaminen kestäisi vain viikon-pari.

5. Ole fiksu ja googleta vielä Skatteverkenissä ollessasi mitä papereita passin hakemiseen suurlähetystössä tarvitaan - mm. mystinen virkatodistus jonka saa vain Skatteverkenistä joten pyydä tätä mystistä erittäin tärkeää paperia mieluiten heti. 

6. Hae uutta passia suurlähetystössä, pikana ihan vaan siksi että haluat viimein saada tämän kaiken paperisodan päätökseen. Maksa itsesi kipeäksi.

7. Vieraile taas suurlähetystössä, nyt saadaksesi uuden passin käsiisi. Totea, että näytät kuvassa  gangsterilta mutta onneksi tätä tarvitsee katsella pahimmillaankin vain viisi vuotta.

8. Marssi Skatteverkeniin. Reitin pitäisi olla tässä vaiheessa jo aika tuttu. Anna heidän mitata pituutesi ja näytä tulevan ID-kortin kuvassa vielä pahemmalta gangsterilta.



9. Odota, odota ja odota, kiitä suomalaisen debit-credit korttisi olemassaoloa (ei ruotsalaisia verkkpankkitunnuksia vieläkään) ja totea, että jos valtiot tarvitsevat säästöjä, niin näissä prosesseissa voisi ehkä olla vielä muutama oikaistava mutka. Konsultoin mielelläni.

10. Hämmenny jossain välissä kun sinut ujutetaan ruostalaiseen eläkemaksusysteemiin - ota vastuu ja vapaus sijoittaa rahasi melkein miten lystäät. Hämmenny vielä enemmän, kun tajuat kyenneesi keskustelemaan aiheesta ruotsiksi neljäkymmentä minuuttia eläke-esittelijäsi kanssa.

11. Hämmenny jatkuvasti siitä, miten monta vakuutusta/sopimusta/velvoitetta sinulla olikaan edellisessä asuinmaassasi ja käy tarvittaessa ärhäkkää sähköpostiviestittelyä niiden purkamiseksi.

12. Myönnä, että tämäkin prosessi on ainakin kerryttänyt paprivarantojasi ja tehnyt sinusta taas vähän kärsivällisemmän ihmisen.

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Hyppäys Israelin yritysihmeisiin ja mielenlaatuun: Start-Up Nation

Dan Senor & Saul Singer -  Start-up Nation: The Story of Israel's Economic Miracle - 2011 - Amazon.com - 308 sivua


Luin muutama viikko sitten erittäin mielenkiintoisen Israelin Start-Up ihmeelle omistetun teoksen. Vaikka maat ovat maantieteellisesti kaukana toisistaan, on start-up skenejä silti hauskaa verrata ja miettiä, mitä Suomi voisi oppia jonkinlaiselta talous- tai ylipäänsä olemassa olemisen ihmeeltä.

Israelin lähtökohdat startu-uppien massatuotannolle tai oikeastaan yhtikäs millekään eivät ole erityisen lupaavat: Maa on ollut suomalaisesta näkökulmasta jatkuvassa sotatilassa suunnilleen 60 vuoden takaisesta perustamisestaan asti,  kokonaiset ikäluokat viettävät jopa kolme vuotta armeijan palveluksessa ja luonnovaroja ei ole. Asukkaita on noin kahdeksan miljoonaa.



Start-uppeja, eli kasvuhakuisia, yleensä korkeaan teknologiaan keskittyviä yrityksiä, maasta kuitenkin ilmestyy kuin sieniä sateella. Miksi? Start-Up Nation keskittyy tämän ihmeen selittämiseen. 

Loppujen lopuksi juuri maan haasteet ovat ainakin Start-Up Nationin mukaan avainasemassa yritysihmeiden ja patenttiennätysten luomisessa. Kokonaisten ikäluokkien sekoittuminen armeijassa nimittäin tarkoittaa loppujen lopuksi mahtavia verkostoitumismahdollisuuksia, korkean teknologian osaamisen viemistä myös siviilipuolelle, nuorison erinomaista vastuunottokykyä ja mieletöntä draivia isojenkin päätösten edessä.

Mielenkiintoisimpana pidin kuitenkin kirjan antamia selityksiä israelilaisten luonteenlaadusta: Koska maassa oltiin aiemmin pitkään tilanteessa jossa pommi olisi saattanut räjähtää naapurustossa ihan milloin vain, ihan jokaisesta pikkujutusta ei jaksettu stressata. Asioihin suhtaudutaan positiivisesti. Kaiken on parempi tapahtua tänään, viimeistään tällä viikolla, sillä ensi viikosta ei välttämättä tiedä. Utelias kannattaa aina olla, ja paras ratkaisu ei välttämättä tule korkea-arvoisimmalta upseerilta, eli auktoriteetit ja hierarkia usein vain jumittavat parhaan ratkaisun löytymistä.

Päällimmäisenä kirjasta jää mieleen mieletön draivi ja mietteet siitä, mitä työttömyyden kourissa kärvistelevä Suomi voisi oppia tästä asenteesta. Ehkä ainakin sen, että suomalaiset voisivat nykyistä enemmän kysyä ja rakentaa toistensa ideoita eteen päin hierarkioista ja auktoriteeteista välittämättä. Epäonnistumisista ei saa tuomita, vaan kääntää ne yhteisiksi oppimiskokemuksiksi (kyllä, klisee!). Ymmärtää, että myös jonkin asian tekemättä jättäminen on tietoinen valinta jolla on seurauksensa. Ja ennen kaikkea, hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty, vaan se on yhä edelleen kokonaan tekemättä - joskus pitää vain aloittaa ja ratkoa ongelmia matkalla.