Kirjan nimi: Älä käy yöhön yksin
Kirjoittaja: Kjell Westö
Kustantaja: Otava
Julkaistu: 2009
Sivuja: 600
Mistä minulle: Kirjastosta
Kuva goodreads.com
Älä käy yöhön yksin on yksi kauneimmista kirjojen nimistä joita tiedän. Top viitoseen kuluu ehdottomasti myös Westön Missä kuljimme kerran.
Älä käy yöhön yksin rinnastui minun mielessäni alkukesällä lukemaani kirjaan Leijat Helsingin yllä. Jostain minulle melko kaukaa menneisyydestä, suunnilleen vanhempieni nuoruudesta lähdetään liikkeelle ja aika kulkee omaa rataansa eteenpäin. Kirjan juonta on vaikea kuvailla, mutta takakannen mukaan kirja kertoi muun muassa sukupolvien hukatuista mahdollisuuksista. Kirja kertookin selkeästi kahdesta eri sukupolvesta. Pidin kovasti kerronnasta. Oli mielenkiintoista seurata henkilöiden elämää ja lopuksi tarkastella sitä historiassa, osin vanhentuneiden henkilöiden ja osin uuden sukupolven kautta.
Mielestäni lukemissani Westön (siis Missä kuljimme kerran, Leijat Helsingin yllä ja tämä Älä käy yöhön yksin) kirjoissa ei aina voida puhua varsinaisesta juonen kehittelystä tai juonen kaaresta, enkä tarkoita tätä ollenkaan pahalla. Matka on päämäärää tärkeämpi. Mielestäni sen sijaan, että Älä käy yöhön yksin olisi kertonut hukatuista mahdollisuuksista, se kertoi elämästä: Kaikki ei aina etene kuten suunnitteli, mutta elämä itsessään etenee, ainakin meidän ympärillämme, jollei se sitten pääty ennen aikojaan. Pitkin kirjaa ihmisiä, jopa päähenkilöiltä vaikuttaneita, sortuu ja kuolee. Kaikki ei aina ole reilua. Asiat tuntuvat vain tapahtuvan ilman suurempaa merkitystä. Joskus merkitys, yhteys tai tarkoitus voi kuitenkin avautua jollekin vaikka vuosikymmenien päästä ja olla tälle yhdelle ihmiselle äärimmäisen tärkeä tieto. Vaikka kirjan edetessä tapahtumilla ei aina tunnu olevan tarkoitusta, silti haluaa tietää, kuinka henkilöille lopulta käy.
Uskon, että kirja on vielä nautinnollisempaa luettavaa niille, jotka muistavat esimerkiksi 60- ja 70- luvun Helsingissä ja tunnistavat kirjassa kuvatut kappaleet tai edes paikat. Historialliseksi romaaniksi tätä ei sentään voi kuvata, mutta koin silti, että se toi tarinana kevyen häivähdyksen menneistä vuosikymmenistä ja varsinkin yksittäisten ihmisten tunnelmista.
Osaako joku muuta Westöä kuin näitä kolmea mainittua lukenut kertoa, ovatko muut Westöt ihan eri maailmasta vai onko niissä sama henki kuin näissä kolmessa?
Minä luin vasta ensimmäisen Westöni, Missä kuljimme kerran, ja sen Helsinki-historia ja kerronta tekivät minuun ison vaikutuksen. Nyt jotenkin vierastan nuoremmasta historiasta kertovia kirjoja, kun pelkään etteivät ne olisi yhtä "nostalgisia"?
VastaaPoistaComments: Kyllä minun pitää tunnustaa, että Missä kuljimme kerran on kuitenkin näistä kolmesta lukemastani paras. Hyviä nämä kaksi muutakin ovat, suosittelen ainakin kokeilemaan, mutta jotenkin vuosisadan alku, sodat jne. joita missä kuljimme kerran käsitteli (tai tavallaan yleisemminkin Suomen historiaa) ovat minulle läheisempiä aiheita kuin 60-luku. Hassua.
VastaaPoistaOlen lukenut kaikki Westön kirjat ja kuulun faneihin. Siksi kommenttini on puhtaan subjektiivinen ;)
VastaaPoistaSuosikkini on ehdottomasti Missä kuljimme kerran. Pidän Westön kielen rytmistä! Kurkista blogistani kirjoitus Älä käy yöhön yksin -kirjasta. Pidin kirjasta - nuoruuden kuvauksesta kovasti.
Isän nimeen on vanhemmistä kirjoista yksi suosikkini. Westö kuvaa siinä mielestäni hienosti isän ja pojan suhdetta. Hieno kirjailija, jonka kirjat luen enkä ole pettynyt.
Minuun Missä kuljimme kerran ei jostain syystä iskenyt yhtä kovaa kuin tämä Älä käy yöhön yksin tai Leijat Helsingin yllä. Ja täytyy tunnustaa, etten ihan varmasti muista, olenko lukenut Isän nimeen..! Westön ehkä vähän vähemmän puhutuista kirjoista mieleen on jäänyt Lang (2002), jossa on samanlainen haikeankaihoisa ja jotenkin fatalistinen tunnelma, mutta joka on muodoltaan näitä monessa aikatasossa risteileviä historiaromaaneja suppeampi.
VastaaPoistaValkoinen kirahvi: Kiitos, pitää mennä tutkimaan! Ja totta, nuoruuden kuvaus oli mielenkiintoista, ja se kyllä yhdisti jotenkin kantavasti kirjan sukupolvia toisiinsa. Ja minua kirjan tarinaan. Ja Isän nimeen pitää lukea!
VastaaPoistaLuru: Lang taitaa nyt päästä lukulistalle!