Jarkko Tontti: Sali

Kirjan nimi: Sali

Kirjoittajat: Jarkko Tontti

Kustantaja: Helsinki-Kirjat

Julkaistu: 2011

Sivuja: 250

Mistä minulle: Arvostelukappale

Jarkko Tontin Sali kiinnosti monesta syystä: Mainitsin kirjan jo kirjasyksyä etukäteen puivassa postauksessa ja lisäksi Jarkko Tontista kirjoitetut henkilökuvaukset (kyllä, tämä on sanottu joka paikassa, mutta runoilija, kirjailija ja juristi) herättivät uteliaisuuteni. Tietysti myös salimiljöö yhtenä tapahtumapaikkana kuulosti kutkuttavan jännittävältä: Se, joka väittää, että salilla ei muiden tekemisiä tai painoja kytätä, on kyllä väärässä. Tai käynyt ihan eri salilla kuin minä tai sitten on vaan vähän vähemmän utelias. 

Kirjalla on kolme päähenkilöä: Sami, Karoliina ja Pirkko. Sami on neljääkymppiä lähestyvä virkamiesjuristi, Karoliina eduskunta-avustaja ja varsinainen järjestöjyrä tai ainakin monessa mukana. Karoliina ja Sami seurustelevat kunnes siitä ei enää tule mitään. Kolmas päähenkilö, Pirkko, taas on Samin kanssa samassa talossa asuva lievästi tylsistynyt bloggaava varhaiseläkeläinen. Kaikkia yhdistää tietenkin sama sali, vähän muukin ja se, että he ovat tekemistensä ja elämänsä suunnan kanssa hieman hukassa. Pirkko tosin osaa ottaa kaikkein rennoimmin ja murtaa rempseästi myyttiä lapsenlapsiaan hoivaavasta mummosta. 

Kaikkien henkilöiden elämä pyöriikin enemmän tai vähemmän oman navan tai sen kuuluisan pelastusrenkaan ympärillä. Samin elämää tosin tahdittaa joka toisen viikonlopun isyys, Pirkko purkautuu bloggaamalla Akkuna-Almana ja Karoliina yrittää pelastaa nuoren naisen innolla koko maailmaa vasemmiston leivissä. Kaikkien arkipäivään kuuluu myös sali: Aluksi pieni ja ehkä vähän nuhjuinenkin, ikävän käänteen jälkeen sattumalta sama suuri, uusi ja kiiltävä. 

Vaikka kaikilla tuntuu olevan päällisin puolin kiire, kaikki kaipaavat silti jotain muuta. Pirkolla on eniten aikaa, ehkä siksi hän ehtii huomata myös ihmiset ympärillään vaikka ei heistä pitäisikään.  

Jostain syystä Sami tulee kuitenkin henkilönä kaikkein läheisimmäksi. Johtuisikohan tämä siitä, että kirjailija on itsekin mies? Ehkä Sami tuntuu siksi päähenkilöiden päähenkilöltä, syvimmin kuvatulta yksilöltä. Tontti kuvaa mielestäni hauskasti Samin lopullisen aikuistumisen: Ystävän menettäminen ja jonkinlaisen itsehyväksynnän saavuttaminen vie ennätysten kyykkytuloksen tavoittelusta ohjatuille jumppatunneille. En voi olla miettimättä, onko täsmälleen Samin ikäiselle Tontille käynyt noin itselleen. 

Pidin kirjasta. On tosin harmi sanoa, että siinä olisi kyllä ollut potentiaalia vielä vähän enempään. Saliympäristöä olisi voinut hyödyntää kuvauksessa vielä enemmän. Poliittinen kuvaus Karoliinan eduskunta-avustajan työn kautta oli yllättävän mielenkiintoista ja onnistunutta. Akkuna-Alman blogia olisi voinut hyödyntää kirjassa vielä enemmän, mutta toisaalta kirjassa oli niin monta teemaa aina sukututkimuksesta ja sitä kautta vuoden 1918 tapahtumista ihmissuhdeasioihin että kaikkea ei vaan ehdi käsittelemään 250 sivussa syvällisesti. Ehkä aiheita olisi siis voinut vielä fokusoida tai sivumäärää kasvattaa. Erityisen sekavalta kirja ei minusta silti missään tapauksessa tuntunut. 

Kirjan on ehtinyt lukemaan myös Koko lailla kirjallisesti -blogin Jenni. Jennin käyttämä kuvaus "kevyensujuvalla otteella" sopii kirjaan mielestäni mainiosti. Luin kirjan reippaaseen tahtiin viikonlopussa. Kirjoitustyyli oli hyvä, teksti rullasi eteenpäin. Tämän perusteella myös Tontin esikoinen, Luokkakokous, alkoi kiinnostaa. Onko joku teistä lukenut Luokkakokouksen, ja jos on, niin millä mielellä sitä muistelette?