Kirjan nimi: Pjongjang
Kirjailijan nimi: Guy Delisle
Julkaistu: 2003/2009
Kustantaja: WSOY
Mistä minulle: Kirjasto
Pääsin sarjakuvien makuun näköjään juuri nyt. Monen sarjishehkuttajan
(Booksy, Salla) innoittamana vierailin kirjastossa sarjishyllyllä, ja vaikka en
oikein tiennyt mitä etsin (ainut, mitä olisin muistanut ulkoa, on se Fables, ja
sitä en löytänyt), mukaan tarttui kokonaiset kolme sarjakuva-albumia. Kaikki on
piirtänyt ja kirjoittanut kanadalainen, ilmeisesti Quebecissä ainakin elämänsä
alkuvuodet viettänyt Guy Delisle.
Kaikkia kolmea mukaan nappaamaani sarjakuva-albumia yhdistää idea: Delisle
on kuvannut niihin elämäänsä jossain kaukaisessa, vieraassa maassa.
Aloitin Pohjois-Koreasta. Ystäväni kävivät siellä muutama vuosi sitten
–kyllä, erittäin ohjatulla ryhmämatkalla, muita vaihtoehtoja ei oikein ole – ja
reissusta kuullut jutut olivat niin huimia, että vaikka ne eivät todellakaan innostaneet
minua varaamaan seuraavaa reissua Pohjois-Koreaan, halusin ehdottomasti lukea
aiheesta lisään.
Kaikki varmasti tietävät Pohjois-Korean hirveyksistä, jos muistiaan haluaa
teroittaa, viikko sitten Helsingin Sanomien Sunnuntaisivuilla oli taas laaja
juttu aiheesta, mutta niin ystäväni kuin Delislekin keskittyivät tarinoissaan
siihen, miten absurdina maa näyttäytyy siellä vierailevalle ulkomaalaiselle.
Delisle on päätynyt maahan, koska on itse asiassa tiiviisti mukana
animaatioiden tuotannossa. Kun yhä suurempi osa animaatioista tuotetaan
nykyisin digitaalisesti, on kallis ja hidas perinteinen piirustustyö viety yhä
halvempiin ja halvempiin maihin. Ja yllätys yllätys, rankankielistä
animaatiotyötä on viety suurissa määrin Pohjois-Koreaan! Hah, tämän jälkeen en
muuten koskaan enää katso aamupiirrettyjä samalla silmällä…
Joka tapauksessa, Delislen tehtävänä on paimentaa muutaman kuukauden ajan
pohjoiskorealaista piirtäjäporukkaa. Turhan usein hän ei tosin heitä näe. He
eivät tiedä turhan paljon edes animaation perusteista. Ja kaikki muu… Se se
vasta hassua onkin.
Ulkomaalaisten päivät on ohjelmoitu tarkasti ja valvottu vielä tarkemmin.
On turhaa haikailla kävelemään yksin ulos ilman omaa vartijaa, ei kun siis
opasta. Muiden paikallisten kanssa on turha toivoa juttelevansa. Eikä
välttämättä kannatta ihmetellä, miksi tyhjiä pikateitä bussilla valmiiksi
ohjelmoituna vapaapäivänä muistomerkiltä toiselle kiitäessään näkee pikatien
lähettyvillä kyliä, joihin ei kuitenkaan johda liittymiä mistään.
Hotellivaihtoehtoja on kolme, ja ne taidetaan päättää matkailijan puolesta.
Ne ovat jättimäisiä, mutta kussakin suunileen vain puolessa kerroksessa on
koskaan valot. Vartiointiaan voi koittaa ajoittain höllentää pysymällä oppaansa
kanssa hyvissä väleissä ostamalla tälle vain ulkomaalaisille tarkoitetusta
kaupasta viinaa ja tupakkaa.
Jotkut ulkomaalaisetkin asuvat silti Pohjois-Koreassa vuosia: Nykyisin
senkin kanssa tehdään bisnestä, vaikka maahan toimitetaan älytön määrä
ruoka-apua. Iso osa ulkomaalaisista onkin avustusjärjestöjen työntekijöitä.
Vaikka Pohjois-Korea aiheena on aina lähtökohtaisesti jotenkin traaginen,
Delisle onnistuu kertomaan sen absurdiudesta niin hulvattomalla tavalla, että
sain naureskella kirjaa lukiessa monta kertaa. Piirrosjälkeen tms. Kuvalliseen ilmaisuun
en oikein osaa ottaa kantaa, mutta se ei ainakaan häirinnyt tarinan kulkua.
Ajattelin myös lukiessa monta kertaa, että tarina toimi erinomaisesti
nimenomaan sarjakuvalla kerrottuna. Suosittelen! Nyt olen siirtynyt Delislen
opastamana jo Burmaan, sen jälkeen vielä Sengzheniin.
Minä innostuin (jos nyt tästä aiheesta/maasta voi innostua, ehkä pikemminkin kiinnostuin) Pohjois-Koreaan liittyvistä aiheista luettuani Barbara Demickin kirjan, ja nyt tämä Pjongjang kiinnostaisi aika lailla. Olen lukenut hyvin vähän sarjakuvaromaaneja (vain Spiegelmannin Mausit) ja siksikin tähän olisi hyvä tarttua.
VastaaPoistaHuippu vinkki taas! Oon kiinnostunut Pohjois-Koreasta etenkin viimeisen vuoden aikana erityisesti, joten täytyy tämäkin lukea. On se vaan niin älyttömän absurdia ja sairasta, että sellainen valtio on olemassa...
VastaaPoistaSarjiksista mulla ei kyllä kauheesti ole kokemusta näin aikuisiällä. Oon lähinnä lukenut niitä lapsena, ja joskus lukioiässä ostin yhden Viivi ja Wagner -albumin - en siis ole kovin sivistynyt sarjakuvalukija ainakaan vielä. :)
Hienoa että innostuit kokeilemaan Delisleä ja kirjoitit näin perinpohjaisen esittelyn siitä! Pitääpä jälkilinkittää tämä omaani... MInä odotan muuten jo lähtökuopissa seuraavan albumin ilmestymistä; kesällä pitäisi olla tulossa Israelista kertova tarina. :-)
VastaaPoistaLuin vastikään Shenzhenin ja ihastuin kovasti Delislen tyyliin. Pjongjang ja Burma lukulistalla!
VastaaPoistaKatja: Haa, minua taas voisi nyt sitten kiinnostaa tuo Barbara Demickin kirja! Pohjois-Korea on kokonaisuudessaan niin mystinen ihme, että siihen on hyvä aina välillä tarttua.
VastaaPoistaIoanna: Hyvä jos kiinnostaa! Ja kiteytit hyvin: absurdia ja sairasta. Ja uskomatonta, että se vieläkin pysyy pysytyssä. Minullekin sarjakuvat olivat aiemmin jääneet Fingerpori -tasolle, mietin kyllä, että se Näkymättömät kädet pitäisi lukea, mutta ei vain vielä ole tullut vastaan/en ole raaskinut ostaa.
Booksy: Olen nyt niin lomatunnelmissa että unohdin kokonaan etsiä muita aiemmin Delisleä lukeneita, palaan linkitystne kanssa joskus...
Luru: Hyvä! Meillä on sama lukemisto siis :).
Guy Delisle on jopa sivistävä. Pohjois-Korea oli minulle ehkä juuri sellainen kuin tiesin/olin oppinut ajattelemaan, mutta Burma opetti minulle paljon.
VastaaPoistaPidän Delislessä siitä, että hänen miekkansa on kaksiteräinen, ja toinen pää osoittaa itseä kohti.
Paula: Joo, ja jotenkin parasta on, että Delisle osaa sivistää niin huomaamatta. Ihan totta, että miekka osoittaa itseenkin, mutta silti ainakin tuossa Pohjois-Koreassa oli myös sellainen... Vitsikäs sävy. Ei ilkeästi, vaan jotenkin maailman älyttömyyttä ihmetellen. Burman ehdin vasta aloittaa, odotan jo kovasti että pääsen lukemana sen loppuun!
VastaaPoista