Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

torstai 30. joulukuuta 2010

Pukinkontista paljastunutta: iPad eli minun porttini e-kirjoihin

Ei,
meillä ei tosiaankaan yleensä harrasteta näin suureellisia lahjoja. Ilmeisesti olen kuitenkin ollut ihan superkiltti 2010, kun lahjapaketista paljastui mukava laatikko.



Meidän hieman Appleen vinksahtaneessa perheessä (ennestään neljä iPodia ja kesällä vanha pöytäkone muuttui valmistumisten kunniaksi kahdeksi omenaläppäriksi. IPhonea ei kuitenkaan ole kummallakaan)  keskusteltiin tai siis argumentoitiin äänekkäästi koko syksy iPadin puolesta ja vastaan. Mies ei voinut ymmärtää mitä sillä tehdään, minä kerroin viikottain mitä kaikkea hienoa sillä voisi tehdä jos sellainen olisi. Syksyn matkallakin vehjettä pääsi ronkkimaan useamman kerran. Myönnettäköön, että myös tämä video teki minuun aika suuren vaikutuksen. Olisin siis halunnut vain vähän henkistä tukea aikeelleni ostaa ei-ehkä-niin-tarpeellinen (mutta sitäkin hauskempi) vempele, mutta asiahan kääntyikin nyt minun kannaltani paljon paremmin päin :).

IPadhän ei ole varsinaisesti (vain) e-kirjojen lukulaite, vaan aina valmis nettilauta. Itseäni se viehätti kuitenkin erityisen paljon myö lukuominaisuuksien takia. Jouluaaton jälkeen alkoikin suuri seikkailu e-kirjojen maailmaan, ja kuten monessa blogissa on jo aiemmin kerrottu, tilanne on vähintäänkin sekava.

Itse olen lataillut iPadin iBook-kansioon (kyllä, sen saa näyttämään kirjahyllyltä) lähinnä Project Gutenbergin ilmaisia e-kirjoja. Ko. sivuilta löytyy siis digitalisoituina kirjoja, joiden tekijänoikeudet ovat rauenneet. Englanninkielistä valikoimaa on todella runsaasti, suomenkielistä niukasti, suomeksi olen ladannut vain Minna Canthin Työmiehen vaimon. Lataamalla kirjan kuin kirjan EPUB muodossa se solahtaa yhdellä klikkauksella suoraan iBook-ohjelmaan, jossa se on... No, "ihan oikeana" kirjana. Kirjaan voi tehdä muistiinpanoja, vieraita sanoja voi katsoa sanastosta, kirjan väliin voi laittaa kirjanmerkin ja niin edelleen. Ja sivutkin kääntyvät hienosti ja tietysti juuri sillä nopeudella kuin niitä kääntää :).

Tätä menoa siis olen muutamassa vuodessa lukenut kaikki maailman suuret vanhat klassikot (tai ainakin ladannut ne luettaviksi). Epämääräisen surffailun seurauksena nimittäin olen valmis vahvistamaan muualla jo muutaman kerran todetun tilanteen: Suomalaisten e-kirjojen tilanne on surkea. Ainakin ostajan kannalta pahimmat ongelmat ovat hinta ja saatavuus.

1. Hinta. Tästä on maristu ennenkin. Anteeksi, mutta minä en osta uusia 27 euroa maksavia kirjoja edes paperisena. Miksi ihmeessä ostaisin sitten sellaisen sähköisenä? E-kirjoilla ei ole jälleenmyynti- eikä edes lahjoitusarvoa. Kalliilla rahalla ostettua e-kirjaa ei voi antaa äidille, veljelle eikä kaverille eteenpäin luettavaksi. Ok, se alv ja alv, mutta tuota krhm öh, alan kustannurakennetta sen kummemmin tuntematta, kyllähän pokkareitakin myydään alle kympillä. E-kirjoissa varasto- jakelu- ja materiaalikulut ovat olemattomat (ymmärrän toki että nämä ovat vain pieni osa kirjan hintaa), joten eikö sen nyt pitäisi kuitenkin jotenkin kompensoida sitä alv:akin? 

Jos halvempia kirjoja ei tule kaupan, ei e-kirjojen lukulaitteita osteta, ja ei sitten osteta kalliimpiakaan e-kirjoja. 

2. Saatavuus. Tämä on kyllä naurettavaa ja mielestäni aika paradoksaalistakin. Adlibriksen etusivulta löytyi sentään kätevästi linkki e-kirjoihin. Sivulla esitetään yksi kirja ja käsketään käyttämään hakutoimintoa. Etsin kirjoja sanoilla oksanen, rimminen ja kyrö ja luovutin. Mitenköhän niitä kirjoja olisi tarkoitus löytää?

Suomalainen Kirjakauppakin voisi vähän ryhdistäytyä ja laittaa edes linkin e-kirjakauppaan vaikka siihen mp3 -kirjojen lataamon alle (ok, banneri on isolla ylhäällä, mutta silti). Kun e-kirjat löysi, niin no, olihan niitä, joitakin. Heräsi kuitenkin kysymys, että kenen tehtäväksi e-kirjasivut on annettu räpeltää kasaan, kun jokaisen kirjan kohdalla lukee "julkaisu päivämäärä". Myös ohjeet olivat hengästyttävää luettavaa. Ilmeisesti kirja pitäisi ensin ladata tietokoneelle ja sen voisi siirtää siitä iPadiin. Tätä kuitenkin täydennettiin ei kovin rohkaisevalla "Jatkokehittelyjen jälkeen e-kirjakaupastamme voit ostaa kirjoja suoraan myös Applen tuotteisiin, kuten iPhoneen tai iPadille." Kiva. Ja ei kiitos. Haluan kirjan, en mitään tietotekniikan abö-iltaa.

Akateeminen on päässyt jo vähän pidemmälle. Täältä löytyi kuvitetut ohjeet kirjan siirtämisestä suoraan iPadiin. Akateemisella näytti olevan myös tarjous: -20 % kanta-asiakkaille yhden e-kirjan ostamisesta ja -30 % kahden e-kirjan ostamisesta. Tuo kuulostaa jo reilummalta. 

Tämän enempää minulla ei sitten olekaan marisemista!




Innostuin lataamaan Lukupiiri-blogissa joulukuussa luetun Saiturin joulun -ilmaisversiona tietenkin- ja sitä oli mukava lukea myös pimeässä autossa matkustaessa. Näyttö on kirkas, mutta ainakaan minä en ole siitä vielä häiriintynyt. Akkukin on kestävä, koska padia ei ole tarvinnut vielä ladata kertaakaan. 


Kirjastossa käyminen ei siis vielä lopu mutta matkoille (ei tosin rannalle) tämä laite lähtee taatusti mukaan. Kirjoittaminen on tietysti paljon hitaampaa kuin tavallisella näppiksellä, mutta surffailut padilla hoitaa helposti ja blogeja lukee oikein ilokseen samalla kun röhnöttää sohvalla missä asennossa vaan haluaa. 


Keskustelua e-kirjoista on vilahdellut monessakin blogissa, mutta onko jollain antaa nyt jotain erityisen hyviä e-kirjavinkkejä? Kiinnostaako e-kirja muita, uskotteko ostavanne jonkun lukulaitteen esimerkiksi seuraavan vuoden aikana?

tiistai 28. joulukuuta 2010

Jo Nesbo: Kukkulan kuningas

Kirjan nimi: Kukkulan kuningas
Kirjoittaja: Jo Nesbo
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaistu: 2008/2009
Sivuja: 243
Mistä minulle: Kirjastosta.
 
 
 
Kukkulan kuningas on toinen lukemani Jo Nesbon kirjoittama romaani. Toisin kuin käsittääkseni kaikissa muissa Nesbon romaaneissa, Kukkulan kuninkaan päähenkilönä ei seikkaile Harry Hole. Kirjan etuliepeessä mainitaan, että tämän erillisen teoksen tekijänoikeustuotot ohjataan Nesbon perustaman säätiön kautta Afrikkaan lukutaitokampanjaan.

Hauska sattuma on, että niin Kukkulan kuningas kuin eilen esittelemä Twenties Girlkin sijoittuvat headhunting -maailmaan. Uusien kykyjen metsästäjänä Kukkulan kuninkaan päähenkilö Roger Brown painii omassa ylhäisessä sarjassaan. Tavallisen kykyjenetsijän sijaan hän onkin suorastaan pääkallonmetsästäjä.

Rogerin elämä on ulkoisesti täydellistä: Loistava ura, jättimäinen talo, upea vaimo. Vaimo on itse asiassa niin upea, että Roger kokee painivansa tosiasiassa vähän alemmassa sarjassa. Kun Roger vielä on kieltäytynyt yhteisestä lapsestakin, tarvitaan suhteen koossa pitämiseen kalliit kulissit, joita edes menestyksekäs ura pääkallonmetsästäjänä ei riitä rahoittamaan. 

Roger tekeekin "pientä sivubisnestä" taidevarkaana. Pienet keikat eivät riitä kulissien maksamiseen, mutta onneksi pääkallonmetsästyksen kautta törmää toisinaan myös vähän isompiin kaloihin ja hakijoita haastatellessa saa samalla viattomasti urkittua taideaaretieden sijainninkin. 

Kukkulan kuningas piti loistavasti otteessaan, aivan kuten aiemmin lukemani Lumiukkokin. Nesboa on sanottu Norjan Henning Mankeliksi, mutta minun täytyy kyllä myöntää pitävänäi Nesbosta enemmän. Kirjat etenevät mielestäni vauhdikkaammin, käänteitä on enenmmän ja paasausta vähemmän. Ehdottoman loistavaa jännärilukemista siis.

maanantai 27. joulukuuta 2010

Viimein ihanaa hömppää ja hyvää jännitystä

Joulunaika oli ihanaa, mutta kääntyi tänä vuonna ihan liian pian pitkiksi välipäiviksi. Ensi vuonna vietän tavalla tai toisella pidemmpän joulun!

Pelailun, syömisen ja muiden joulujuttujen lisäksi ehdin mukavasti lukemaankin. Sivut kääntyilivät vinhasti niin pitkästä aikaa hyvässä hömppäkirjassa kuin jännässä trillerissäkin. 

Kirjan nimi: Twenties Girl
Kirjoittaja: Sophie Kinsella
Kustantaja: Bantam Press
Julkaistu: 2009
Sivuja: 432
Mistä minulle: Kirjastosta, englanninkieliseltä osastolta.



Olen blogissa tainnut haukkua kaikki kaksi tämän olemassaoloaikana lukemaani chick littiin kuuluvaa kirjaa, Marian Keyesin Sushia vasta-alkajalle ja Cecilia Ahernin Ihmemaa. Twenties Girl onnistui kuitenkin viihdyttämään paljon noita kahta paremmin. Rupesin tosin taas epäilemään, että ehkkä kielivalinnalla on merkitystä: Tämän luin englanniksi, joten mahdollisesti kökkö kieli tai yleinen naiivius eivät varmasti ärsyttäneet niin paljon kuin suomeksi kahden aiemmin mainitun kohdalla kävi.
Ymmärrän, että chick litt -kirjailijoilla on Bridget Jonesin jälkeen vaikeuksia keksiä juonta: Bridget Jonesin olivat mielestäni kaikkea sitä, mitä viihdyttävän naishömpän pitääkin olla, kaikki muu on kalpeaa jäljennöstä siitä. 

Twenties Girlin päähenkilönä seikkailee kakskyt- tai kolkytjotain -ikäinen Lara. Hän on markkinointiosastolla työskentelyn jälkeen päättänyt perustaa parhaan ystävänsä kanssa rekryfirman, joka headhunttaa ihmisiä yritysten johtaviin asemiin. Ystävällä on alalta kokemusta aiemminkin, Laralla ei, mutta ei hätää, ystävän pitäisi opettaa. 

Mutkia matkaan tulee siinä vaiheessa, kun ystävä rakastuu Goan matkallaan rantapummiin ja jää niille teille. 

Loogisena jatkumona edelliselle Laran on mentävä 105 vuotiaana kuolleen tätinsä hautajaisiin, vaikka ei tuntenut koko tätiä. Homma ei mene ihan putkeen, ja kummitteleva täti alkaa seurata Laraa. 

Absurdista asetelmastaan huolimatta kirja oli hauskaa luettavaa, seuraavaksi tekisi melkein mieli aloittaa hyllyssä odottava Himoshoppaajan ratkaiseva askel....

Jännittävästä trilleristä ja vapaasti tulkittuna kirjallisesta joululahjasta lisää huomenna, tsemppiä kaikille arkeen palanneille/palaaville ja ihania vapaapäiviä lomailijoille :).

torstai 23. joulukuuta 2010

Stephanie Meyer: Bree Tannerin lyhyt elämä (ja minun pitkä joululoma)

Kaikki Twilight- ja vamppyyrivihaajat sekä vain vakavastiotettavan kirjallisuuden ystätävät, sulkekaa silmänne ja koittakaa mieluummin scrollata äsken arvostelemaani Johanna Sinisalon novellikokoelmaan!
Kirjan nimi: Bree Tannerin lyhyt elämä
Kirjoittaja: Stephanie Meyer
Kustantaja: wsoy
Julkaistu:2010
Sivuja: 218, erittäin harvaa ja suurta tekstiä.
Mistä minulle: Kirjastosta.Taas se nuoret aikuiset -hylly


Kuva WSOY.
Stephanie Meyert teki kirjoitusharjoituksen eräästä kolmannessa Twilight -kirjassa muutamalla sivulla esiintyvästä nuoresta vampyyrista, Breestä. "Kirja" oli muistaakseni ainakin kuukauden ilmaiseksi luettavaksi Meyerin virallisilla sivuilla, mutta koska kaikesta kannattaa tietenkin nyhtää rahat irti, on tämäkin läpyskä nyt julkaistu miljoonalla kielellä varmaan kaikissa maailman maissa. 

Breen mietteitä oli ihan kiva lukea se noin viisi minuuttia minkä tuon kirjan lukeminen kesti, mutta jälkifiilis oli kyllä lähinnä "onneksi en maksanut". Tässä kirjassa on varmaan maailman huonoin kirjaan käytetty aika/euro -suhde.

Näihin tunnelmiin, hyvää joulua kaikille! Minäkin nappaisin kuvan joululomaa ilostuttavista kirjoista jos kameran muistikortti ei olisi ilmoittanut lukittautuneensa. Samaisesta kuvasta joku sähkökirjojen lukulaitteita myyvä saisi myös erinomaista ei näin -mainosmateriaalia, mutta mitäpä tuosta. 

Hyvää Joulua!


Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Joululoman alkamisen kunniaksi (=kirjoja pitää palauttaa kirjastoon) luin heti aamusta oikein kaksi kirjaa loppuun. Niistä ensimmäinen on Johanna Sinisalon mainio novellikokoelma. 

Kirjan nimi: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
Kirjoittaja: Johanna Sinisalo
Kustantaja: Teos
Julkaistu: 2005
Sivuja: 366
Mistä minulle: Kirjastosta, siitä todella mystisestä vasta löytämästäni "nuoret aikuiset" -hyllystä.  
 
Kuva Teos.
 
 
Kädettömät kuninkaat kokoaa samojen kansien väliin Sinisalon etupäässä aiemmin julkaisemia novelleja. Vain yksi kirjan novelleista on sitä varten kirjoitettu. Minulle melkein kaikki kirjan novellit olivat kuitenkin uusia, vain Sorsapuiston muistan lukeneeni aiemmin. 
Koska kyseessä on pitkältä aikaväliltä koottu kokoelma, olivat novellit tietysti tyyliltään ja ehkä tasoltaankin hieman heittelevitä. Joitain selviä suosikkeja minulle kuitenkin nousi: Sorsapuiston lisäksi pidin erityisesti novelleista "Me vakuutamme sinut", "Tango merellä" ja "Etiäinen" (tuo sana tuli minulle muuten tutuksi vasta sarjasta Pasila...). 

Melkein kaikki novellit sijoittuvat selkeästi meidän aikaamme ja maailmaamme (Baby Doll tosin ilmeisesti tulevaisuuteen ja Yhdeksän ruukkua historiaan). Novellit alkavat periaatteessa aivan järkevästi eikä niiden tyylilajista ole siinä vaiheessa tietoakaan, mutta pikku hiljaa pienien vihjeiden kautta lukijalle selviää, että kaikki ei taida olla ihan kunnossa. Joissain novelleissa outoudet ilmestyvät tasaisemmin, toisissa räjähtävänä loppuna. Monen novellin jälkeen jäi vähän höveli olo, ja kuten takakannessa lupaillaan, maailmaa ja itseä saattaa katsoa ainakin hetken hieman eri vinkkelistä kuin ennen. 

Tämä kirja ansaitsee siis ehdottomasti suosituksia, sopii vaikka matkalukemiseksi tai muuten pieninä, lyhyttä keskittymistä vaativina pätkinä naposteltavaksi. En kuitenkaan suosittele herkkäunisimmille iltalukemiseksi :).

Teoksen sivujen mukaan (mistä nappasin kuvankin) Kädettömät kuninkaat on loppuunmyyty, mutta AdLibriksestä löytyisi näköjään pokkariversio naurettavan halvalla.


maanantai 20. joulukuuta 2010

Garbin maailma suomensaksalaisittain

Kirjan nimi: Rakasta minut
Kirjoittaja: Roman Schatz
Kustantaja: Johnny Kniga
Julkaistu: 2006
Sivuja:237
Mistä minulle: Kirjastosta. Tuttu nimi houkutti.
 Minulle Roman Schatz on tullut tutuksi ennen kaikkea Sveitsiä käsittelevän ohjelmasarjan kautta - sitä esitettiin televisiossa juuri sopivasti ennen omaa vaihto-oppilasaikaani, muistaakseni siis talvella 2003-2004. Matkaan otin mainion Suomesta, rakkaudella -kirjan. 





Rakasta minut on jotain omaelämänkerran, Garbin maailman ja villien tarinoiden väliltä. Joka tapauksessa Roman Schatz -niminen mies kertoo siitä nuoruudestaan, muutostaan vieraaseen Suomeen blondin Sirpan perässä 1986 ja identifioitumisestaan Suomen viralliseksi saksalaiseksi aikana, jolloin ulkomaalaisia ei Helsinginkään kaduilla vielä liiemmin vilissyt. 

Kuten Schatzin muuhun tuotantoon tutustuneet varmaan osaavat arvatakin, huumori on raakaa ja kerronta suoraa. Schatzin seikkailuja on hauska seurata, vaikka kaikki elämän aikana tavatut, petetyt, jätetyt ja vihatut naiset olivatkin kirjassa vahvassa roolissa. Etenkin kirjan alkupuolen kuvaus elämästä ulkomaalaisena 80-luvun Suomessa oli kuitenkin huvittavaa luettavaa, eikä hymähtelyiltä ja naurunpyrskähdyksiltä säästynyt kirjan lopussakaan. 

Ja haluaisin muuten ehdottomasti nähdä Schatzin YLE:lle tarjoaman sarjan "Tuhansien Järvisten maa", josta ei sitten tullutkaan mitään.

maanantai 13. joulukuuta 2010

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Kirjan nimi: Kuinka kuolleita käsitellään
Kirjoittaja: John Ajvide Lindqvist
Kustantaja: Gummerus
Julkaistu: Suomessa 2010
Sivuja: 400
Mistä minulle: Kirjaston uutuushyllystä


Muistan nähneeni tämän kirjan kuvauksen jo Hesarin kirjasyksyn esittelysivulla. Kirjan nimi on harvinaisen mieleenjäävä, mutta ainakaan tätä postausta rustatessani en näköjään ollut vielä kovin vakuuttunut kirjan luottevuudesta, kun se ei näköjään ehkä luen -listalleni päässyt.

Kun kirja pomppasi melkein syliin kirjaston uutuushyllystä (omien kirjojen lukuprojektini ei ole muuten edistynyt yhtään: Olen mennyt kirjastoon palauttamaan kirjoja, vilkaissut "ihan vaan äkkiä" uutuushyllyn ja jotain palautettujen hyllyjä, ja aina sieltä vaan on pakko ottaa vaikka mitä mukaan, kun "ensi kerralla tämäkään kirja ei ehkä ole täällä..."). Takakannen kuvaus heräävistä kuolleista kuulosti vähän epämääräiseltä mutta ehdottomasti mielenkiintoiselta, ja ensimmäiset 50 sivua luinkin jo kirjastossa. 

Kirjan perusasetelma on siis seuraava: Tukholman helteisen kesän seisahduttaa omituinen sähkökenttä. Laitteet eivät mene pois päältä vaikka töpselin vetäisi seinästä. Ihmiset kärsivät omituisesta, aina vaan voimistuvasta päänsärystä. Yht äkkiä tuo kaikki kuitenkin loppuu ja kaikki on näennäisesti kuten ennenkin: Paitsi jos sattuu olemaan töissä esimerkiksi sairaalassa tai ruumishuoneella. Kuolleet heräävät eloon. Tai henkiin. Tai ylös. Tai jalkeille. Tästä syntyykin koko kirjaa kantava jännite: Mitä, tai ketä henkiin heränneet kuolleet ovat ja mitä he oikein haluavat? 
Kaikki Tukholmassa viimeisen kolmen kuukauden sisällä kuolleet siis heräävät henkiin. Ruumishuoneet ovat kaaoksessa (tai oikeastaan niissä on vähemmän ruumiita kuin koskaan) ja hautoja avataan. Ruumiit ovat juuri siinä kunnossa, mihin kuollessaan jäivät, tai haudassa maattuaan siinä kunnossa mihin heidän ruumiinsa luonnollinen muuttumisprosessi on edennyt  Hallitus joutuu todella sananmukaisesti pohtimaan kuinka kuolleita käsitellään.

Kirjan tarina etenee pääosin muutaman läheisensä äskettäin menettäneen henkilön kautta. Tarinaa on väritetty myös erilaisilla uutispätkillä. Kerronta toimii oikein hyvin ja tempaa mukaansa. 

Vaikka aihe kuulostaakin aivottoman zombimaiselta, mielestäni kirjan keskeisin kysymys on silti, mitä kuolema on, tai ehkä vielä tarkemmin, mitä elämä on. Mikä erottaa elävät kuolleista? Auttaako ikävään, jos saa kuolleen läheisensä takaisin? Onko kyseessä edes sama ihminen?

Ehdottomasti lukemisen arvoinen opus siis, mutta ei heikkohermoisille. Elokuvana minä en tätä tarinaa olisi halunnut nähadä, niin puistattavia olivat jo jotkut kirjankin kohtaukset. En varmaan unohda vähään aikaan sitä, miltä sairaalan sängyltä heräävä vähän aikaisemmin kuollut Eva näyttää, kun puolet rintaontelosta on auki ja sisäelimissä helisee erilaisia puristimia. Hyrrrr...