Iloni suomalaiskirjailijoiden parissa jatkuu. Olen jo monta kertaa Sallan blogissa huokaillut kommenttiboksissa lukevani suomalaista ja mm. Veikko Huovista "sitten joskus". Nyt Huovisen Koirankynnen leikkaaja pääsi kirjastopinossa päällimmäiseksi ja siirtyy palautettavien pinoon.
Kirjan nimi: Koirankynnen leikkaaja
Kirjoittaja: Veikko Huovinen
Kustantaja: Seven
Julkaistu:1980
Sivuja: 160
Mistä minulle: Kirjastosta.
Ihan ensiksi: Ihanan yksinkertaista! Ei mitään piilomerkityksiä (tai sitten minä en vaan tajunnut), selkeästi eteenpäin liikkuva tarina, tarkasti kuvatut ihmiset, maisemat jotka näkee edessään pitkään maalla asuttuuan tai jo vanhoja, talvisia suomalaiselokuvia nähtyään.
Kirja sijoittuu niukkaan 1940 -luvun Suomeen. Kahvi on korviketta, sotakorvauksia maksetaan kansan koko työpanoksella eikä voita todellakaan ole mielin määrin. Siis aikaa, kun elämä oli kovaa ja yksinkertaista.
Kirjan päähenkilö on sodassa invalidisoitunut Mertsi Vepsäläinen. Kuula on sujahtanut kalloon ja sieltä ulos ja sen takia järki juoksee välillä vähän miten sattuu. Kasvoilla voi olla tahattomia nykiviä liikkeitä ja joskus unohtuu oma nimikin. Hyväntahtoinen ja omalla tavallaan yritteliäs (kuten tuohon aikaan oli pakko olla) Mertsi kuitenkin on, vaikka kunto ei kaikkea mahdollista kestäkään.
Kirjan alussa Mertsi työskentelee Ville Kuosmasen kanssa, joka eräänä iltana kertoo koirastaan. Koira, Sakke, on ainakin juttujen mukaan niin hyvä metsästyskoira että tuskin on moista nähty. Koiran kannukset (eli jaloissa ylhäällä kasvavat kynnet) ovat kuitenkin venähtäneet pitkiksi ja ne olisi hyvä leikata. Mertsi ottaa Kuosmasen vitsaillen esittämän ehdotuksen tosissaan. Koirasta tulee yksinkertaiselle Mertsille ajatuksissa elämään toivoa antava fantasia ja koiraa kohti on lähdettävä salassa keskellä yötä.
Retki, jolle on lähdetty salapäin, vie Mertsin savottaan, ja kyllä, lopulta koiran luo.
Kuten alussa kirjoitin, tarina soljuu hienosti eteenpäin. Mitään ihmeellisiä juonikoukeroita tästä on turha hakea, mutta vaihteeksi omalla tavallaan yksinkertaista, mutta silti rikasta kieltä on ihanaa lukea. Huovinen onnistuu kuvaamaan ihmiset sellaisiksi persooniksi joita tuohon aikaan on taatusti elänyt mutta jotka nyt on pyyhitty useimpien silmistä. Elämä on ollut sodan jälkeisessä Suomessa rankkaa ja omia isovanhempiaan ymmärtää taas vähän paremmin. Onni tuli ihan muualta kuin tavarasta, hyvä jos oli välttämätöntäkään, mutta toivoa paremmasta oli silti. Jokainen teki parhaansa vaikka parannusta ei ollutkaan toiveissa seuraavana päivänä.
Tämän kirjan lukemisen jälkeen voisi vetää pitkätkin politikoinnit Suomen nykytilasta ja siitä mikä muutos yleensäkin maassa on yhden ihmisiän aikana tapahtunut. Uskomatonta. Jätetään ne nyt kuitenkin pois ja todettakoon, että kannatti lukea, suosittelen kaikille, voisin ehkä katsoa samannimisen elokuvan ja luen varmasti joskus lisää Huovista. Suosituksia?
Olen todella ilahtunut että löysit Huovisen upeat kirjat ja että pidit lukemastasi! Tässä Koirankynnen leikkaajassa on jotain todella riipaisevaa.
VastaaPoistaPäällimmäisinä suosituksina voisin heittää samat kuin K-blogiin, eli Veitikan ja Lentsun, varmaankin siksi että niitä on viimeksi tullut Huoviselta luettua. Ovat pirullisia ja myös melko erilaisia kuin tämä kirja. Huovisen laajaan tuotantoon mahtuu monenlaista tyyliä.
Salla:
VastaaPoistaIhan totta muuten tuo riipaisevuus. Mertsiä kävi vähän sääliksi. Lentsu voisi hyvinkin olla seuraava Huoviseni.