Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Sophie Kinsella: The Undomestic Goddess

Kirjan nimi: The Undomestic Goddess
Kirjoittaja: Sophie Kinsella
Kustantaja: Black Swan
Julkaistu: 2006
Mistä minulle: Yliopiston kirjanvaihtohyllystä. Tämä ei kuitenkaan palaa enää sinne, vaan jäi los angelilaisen hotellin kirjanvaihtohyllyyn :). Hauskana sattumana löysin sieltä itselleni suomenkielisen kirjan. 

Olen jo aiemminkin maininnut, että Kinsellan kirjat kuuluvat kevyen osaston suosikkeihini (Keyes on kyllä tehnyt viime aikoina hyvää nousua sinne). Valitettavasti alussa mainio Shopaholic -sarja on kuitenkin alkanut vähän toistaa itseään - pelkästä shoppailuaddiktiosta ei kuitenkaan saa ikuisesti revittyä huumoria - joten olen toistaiseksi jättänyt ko. sarjan lukemisen ja tarttunut innolla Kinsellan yksittäisiin teoksiin.

The Undomestic Goddess on suomennettu nimellä Varsinainen talousihme. Suomennettu nimi viittaa mielestäni vähän liikaa himoshoppaaja -sarjan taloudellisiin ongelmiin, vaikka kyseessä tosiaan on siitä sarjasta aivan erillinen kirja. Juoni on yksinkertainen: 29-vuotias huippujuristi, isossa lakiasiantoimistossa osakkuutta havitteleva Samantha tekee elämänsä työmokan. Virhe paljastuu tietenkin samana päivänä kun osakkuus oli tarkoitus julkistaa. Samantha on rakentanut koko elämänsä vahvasti uran varaan ja myös hänen perheensä (äiti ja veli) ovat äärimmäisen urasuuntautuneita. Virheen tultua julki Sam kokee ainoaksi vaihtoehdokseen paniikinomaisesti paeta. 

Pakomatkansa seurauksena hän joutuu vahingossa kodinhoitajan työhaastatteluun - ja pienellä valehtelulla saa paikan. Sam ei ymmärrä itsekään mitä on tekemässä, sillä tiukan opiskelu- ja työputken seurauksena hänen kotityötaitonsa ovat jääneet yksinkertaisemmiltakin osin olemattomaksi, eikä aina töissä ollut äitikään ole auttanut asiaa. 

Kunnianhimo ei kuitenkaan anna periksi lopettaa työtä tai myöntää virheitä, ja kekseliäs nainen keksii kyllä keinot luoda mahtavia voileipänaposteltavia tai korjata värjäytyneen villapaidan. Myös kokkaaminen alkaa ajan myötä sujua.

Kirjassa on sitä samaa hauskuutta ja päähenkilössä samaa sympaattisuutta kuin ensimmäisessä himoshoppaajassa. Koska kyseessä ei ole sarja jossa vemputettaisiin samaa ongelmaa, Sam pysyy paljon himoshoppaaja -sarjan päähenkilöä miellyttävämpänä, koska hän oppii virheistään ja pyrkii kehittymään. 

Kirja sopii mahtavasti laiturin nokkaan tai altaan laidalle ja on nopeasti luettu. Ihanaa kertakäyttöviihdettä siis.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Alcatraz ja loman luetut

Loma ei onneksi vielä lähentele loppuaan, mutta reissu on nyt ohi. Tässä yksi kirjallinen nippelitietonosto entisestä Alcatrazin vankilasta San Franciscon edustalta: Moni vanki oli sangen aktiivinen lukija, ja kuten kuvasta selviää, kyseessä eivät suinkaan olleet mm. tämän bloggaajan käsissä viime aikoina aktiivisesti kuluneet sangen kevyet teokset...
Alcatrazin kirjasto

Lomalla ehdin lukemaan aikaisemmin mainitun Keyesin lisäksi kirjat The Undomestic Goddess (Sophie Kinsella) ja Lumikko ja yhdeksän muuta (Pasi Ilmari Jääskeläinen). Palaan niihin tämän blogin puolella piakkoin!

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Marian Keyes: Kuuleeko kukaan?

Yllätys yllätys, täällä ollaan! Lentomatka Helsinki-New York oli ruhtinaallisen jalkatilan, viihdyttävän kirjan ja uusien elokuvien ansiosta maailman helpoin pitkä lento koskaan. Siitä toisesta lentopätkästä ei sitten oikeastaan tarvitsekaan puhua.
Muistan kyllä, että joskus aiemmin uhosin, että Keyesiin en enää koske, mutta vanhana kolmella eurolla ostettu Kuuleeko kukaan pääsi kuitenkin matkaan. Viihdettä löytyi kyllä kolmen euron edestä.
 
Kirjan nimi: Kuuleeko kukaan?
Kirjoittaja: Marian Keyes
Kustantaja: Tammi, Loistopokkari
Julkaistu: Suomeksi ensimmäisen kerran 2007
Sivuja: 473
Mistä minulle: Myös kirjoja myyvästä vanhan tavaran liikkeestä

  
Kirjan tietoja tuohon ylös äsken etsiessä huomasin muiden tietojen seasta seuraavan kommentin: "Suomennos tehty lyhentäen". Siis mitä ihmettä??? Paljonko kirjaa on suomennokseen lyhennetty, vai mitä tuo tarkoittaa? Onko tässä nyt syy siihen, miksi en jaksanut lukea vähän aikaa sitten saman kirjailijan This Charming Man -teosta? Tykkäsinköhän koko kirjasta nyt yleisesti siksi, että ylimääräinen on jäänyt pois, vai ovatko aivoni hajonneet ihan hömppätasolle näin kesän tullen?
 
Pari lausetta vielä kirjastakin: Perinteiseen chick litt -kategoriaan kuuluva Kuuleeko kukaan? on mielestäni vähän PS. -rakastan sinua -vaikutteinen välillä surumielinen hömppäpläjäys (ei kannata vielä lopettaa lukemista!). Kieli ei kuitenkaan ollut yhtä lässyttävän karmivaa kuin PS:ssä. Tätä yhtäläisyyttä miettiessä miettiessä mietin myös, ovatko irlantilaiset chick littille sama asia kuin ruotsalaiset dekkareille. Ehkä. Irlantilaisia vilistää tässäkin kirjassa, mutta mieli on tietysti halajannut ihan muualle, tässä tapauksessa New Yorkiin. Kirjan alussa onnettomuudessa (mutta millaisessa, ei paljasteta) loukkaantunut Anna makaa vanhempiensa luonna Irlannissa toipumassa. Vanhemmat haluaisivat pitää hänet kotona, Anna haluaa palata New Yorkiin jossa odottavat täydellinen työ, mies, elämä, tai niinhän Anna ainakin luulee. 
Kirjan pelastus on se, että tällä kertaa alussa ei lyödä aivan kaikkia kortteja pöytään vaan yksityiskohtia paljastetaan myöhemminkin. Tai sitten minulta meni kirjan alussa jotain pahasti ohi, mutta hyvä niin. 

Epäilen vieläkin, olenko lahottanut aivoni vai oliko kirja nyt vaan paljon edelisiä Keyesejä viihdyttävämpi vai olivatko olosuhteet nyt vain oikeat sen lukemiselle. Veikkaan viimeistä.
 
 

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Kesäkesä, lomaloma!

Kesä + loma ei aina ole kesäloma, mutta nyt minulla alkaa kuitenkin se ihan oikea kesäloma. Kesälomaa varten tarvitsen matkan, ja sen aikana en välttämättä kovin aktiivisesti päivitä tätä blogia. Matkaa pääsee kuitenkin seuraamaan osoitteessa

http://sinnejasielta.blogspot.com

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Paul Auster: New York -trilogia

Hei pitkästä aikaa. Vaikka muodollisesti jäin lomalle jo heti juhannuksen jälkeen, käytännössä muunlaiset työt ovat pitäneet kiireisinä. Lisäksi vanhaan kotikuntaan palaaminen hetkeksi on tarkoittanut monia treffejä kavereiden kanssa, vierailuja kesätapahtumissa ja hieman liikunnan iloja, joten käytännössä olen istunut enemmän autossa ja ruokapöydässä kuin kirjan kanssa. Silti, jotain on tullut luettua, pitkään kirjastosta kyttäämäni Austerin New York -trilogia. Pyörittelin kirjaa viime kevään kaupunkimatkalla kirjakaupassakin mutta päätin kuitenkin jatkaa kirjastokyttäystäni. Kun Tammi julkaisi kirjasta Keltaisen pokkarin, näitä ilmeisesti saatiin hyllyyn lisää, kun yht äkkiä löysinkin tämän muiden Austereiden välistä.

Kuva olkoon tällä kertaa yhtä hämärä kuin kirjakin...

Kirjan nimi: New York -trilogia (Lasikaupunki, Aaveita ja Lukittu huone)
Kirjoittaja: Paul Auster
Kustantaja: Atena
Julkaistu: The New York thrilogy 1987, tämä painos 2010
Sivuja: 145, 86 ja 125 sivua
Mistä minulle: Kirjastosta

New York -trilogia on minulle niitä "pitää lukea joskus" -sarjan kirjoja. Pidän kovastani jo aiemin Austerilta lukemastani Sattumuksia Brooklynista -kirjasta. New York -trilogia on aika eri sarjaa eikä kohonnut millekään suosikkilistalleni, mutta hyvä se on silti. Tulkitsin siitä itse jopa Murakamin kanssa yhteisiä piirteitä: Yksinäisiä miespäähenkilöitä ja tekemisen tarkoituksettomuutta. Varsinkin ensimmäisen kirjan kohdalla epämääräisyys kuitenkin häiritsi lukuiloa.

Takakansi kertoo kaikista kolmesta lyhyesti seuraavaa: "New York, rikos, kirjallisuus ja nykyihmisen identiteetti-kriisi - nämä yhdistävät ylistetyn trilogian kolme romaania toisiinsa."
 
Mukana onkin rikoksia, mutta ei perinteisessä mittakaavassa: Kaikki ei aina oikein kunnolla selviä, yksityisetsivien työpäivät ovat ennemminkin pitkästyttäviä kuin vauhdikkaita ja identiteetti tosiaan on hukassa, mutta keneltä ja miksi? 

Trilogiaksi näitä pikkukirjoja voi hyvällä syyllä nimittää ja on ollut ehdottomasti fiksua nivoa ne samojen kansien väliin. Vaikka kirjojen ihmiset ovat erilaisia, ongelmat ovat osin yhteisiä. Kirjojen tapahtumia on vaikea kuvailla paljastamatta liikaa. 

Kirjoista ensimmäinen, Lasikaupunki, tuntui sekavimmalta. Siinä kirjailija ottaa tehtävän yksityisetsivältä ja huomaa pian olevansa sotkeutunut johonkin todella sekavaan. Tämän ensimmäisen jutun voisin lukea tarkemmin ajatuksen kanssa uudestaan jotta saisin identiteettiseikkailuista hieman tarkemman kuvan. 

Toisessa kirjasessa, Aaveita, seikkailevat miehet Blue, White ja Black. Yksi kävelee päivät pääksytysten, toinen seuraa. 

Lukittu huone oli kirjoista helpoin ja pidin siitä eniten. Fanshawe -niminen mies on antanut vaimolleen käskyn jonka mukaan ystävän on vastattava kadonneen kirjoitetun tuotannon julkaisemisesta jos hänelle sattuu jotain. "Yllättäen" tämä käskyn antanut mies sitten katoaa. Identiteetit alkavat tosiaan vaihtua ja pieni syyllisyys kalvaa. 

Kirjat ovat kyllä hyviä, mutta ainakin Sattumuksia Brooklynissa hakkasi kyllä sekä kerronnallaan että juonirakennelmillaan tämän mennen tullen. Hienoa että Auster on ponnahtanut aikanaan pintaan, mutta olen ehkä vähän yllättynyt, että se tapahtui tällä trilogialla.