Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kirjat ovat taas cool

Nyt se on virallista. Kirjat ovat cool. Ovat tietysti aina olleet, mutta... Nyt ne ovat taas mainstreamissa.



Vihjeitä tästä on tipahdellut kyllä jo hyvän aikaa. Ensin Emma Watson perusti lukupiirin, sitten Iso-Britanniassa raportoitiin kirjamyynnin kasvaneen 2017 ja lopulta... Elle järjesti julkaisemiseen keskittyvän tapahtuman (goodie bag oli muuten aika omaa luokkaansa - kirjan lisäksi siellä oli kaikenlaista kivaa aina superfoodista silmänrajauskynää). Eipä siinä, myös Glamour-lehti järjesti kirjatapahtuman - yhdessä kustantamon kanssa. Ja premium-luokan ilmaisjakelulehti, Stylist, muka järjestää oman lukupiirin, eli jakaa kirjasuosituksia ja pyytää käyttämään ajatustenjakoon hashtagia #stylistmagazine .

Niin ne ajat muuttuu.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Rooftop Book Club - Stranger in Fiction

Kaksi bestseller-kirjailijaa, Headline-kustantamon hulppean toimiston ylin kerros Thames-näköallalla ja viiniä - ei hullumpi paikka kiitää ystävää tapaamaan keskiviikkona töiden jälkeen.


Kustantamon valitsemat kirjailijat pääsevät keskustelemaan juontajan johdolla kirjoihinsa liittyävästä teemasta, ja tietysti antamaan vähän esimakua teoksistaan kiinnostuneelle yleisölle. Nyt aiheena oli Stranger in Fiction, erilaiset juonitwistit ja epäluotettavat kertojat. Tunnetuimpia viimeaikaisia lajityypin edustajia ovat Gone Girl ja Girl on the Train. 

Nyt estradille päästettiin Adele Parks (uusin The Stranger in my Home) ja Sabine Durrant (uusin Lie with Me). En tiedä ovatko kustantamon kaikki kirjailijat yhtä nokkelia, hauskoja ja ajatuksiaan sujuvasti jakavia, mutta olin vaikuttunut tunnin moderoidun keskustelun tasosta. Välillä keskustelu oli kevyttä ja hauskaa, välillä syleiltiin ihmisyyden syvimpiä kysymyksiä rakkaudesta pahuuteen. 

Myös kirjoitusprosessista ja kirjojen teemojen hahmottelusta keskusteltiin ilahduttavan paljon. Molemmat kirjailijat ovat innokkaita suunnittelijoita. Parks eläytyy hahmoihinsa kirjoitusprosessin aikana vähän liikaakin. Kirjojen nimeäminen oikein on äärimmäisen tärkeää - Park kertoo, ettei halua joutua chic littiä odottavan käsiin kun hänen oikea kohderyhmänsä on domestic fictionia odottava kansa. Durrant kertoo sanojen Me ja Lie olevan nyt boikotissa, kun hyllyt pullistelevat melkein samannimisiä kirjoja. 

Keskustelu ei-sympaattisista ja epäluotettavista kertojista jatkui pitkään. Durrant kertoi, kuinka tärkeää on yrittää saada lukija pitämään ainakin hetkittäin epäluotettavasta kertojasta, tämä ei voi olla läpeensä kuvottava. Parks kertoi hauskan jutun saamastaan kritiikistä kun lukija ei ollut ihan tainnut hahmottaa kertojan ja kirjailijan eroa ("En tulisi virtsaamaan päällesi vaikka näkisin sinut palamassa toisella puolella tietä"). Toisaalta Parks pohti paljon sitä, miten paljon häneä itseään ja lähipiiriä joutuu pakosta kirjoihin aina tarinoista luonteenpiirteisiin.


Kirjailijat onnistuivat keskustelemaan ja viittaamaan kirjoihinsa juuri niin, että niistä sai jotain irti, mutta samalla ne halusi rynnätä kotiin lukemaan. 

Siis: Jatkoon! Seuraavan kuukauden liput hankintaan. Ainut suositus järjestäjille olisikin mahdollistaa seuraavan tapahtuman lipun ostaminen jo suoraan edellisestä... 

PS. Harmittaako, että et päässyt mukaan? Lukaise Rooftob Book Clubin highlightit Twitteristä:
https://twitter.com/rooftopbookclub



tiistai 17. tammikuuta 2017

Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina

Kävin 1,5 vuotta sitten Islannissa kaveriporukan ratsastusretkellä. Päivät ratsastimme pitkin sateisia  maita ja mantuja, illat kuivateltiin ratsastuskenkiä hiustenkuivaajalla. Heittelemme vieläkin ilmaan "Seuraavaksi se Islannin läpiratsastus!" vitsejä. Pieni osa minusta pelkää, että kyseessä ei ehkä ole ihan pelkkä vitsi...

Siksi Satu Rämön Islantilainen voittaa aina olikin mieluisa tuliainen yhdelä ratsastusretken osanottajista.

Kirjasta käy selväksi ainakin seuraava:
  • Turistit tunnistaa siitä, että vain heillä on säänkestävät vaatteet Reykjavikin keskustassa
  • Islantilainen luonteenlaatu on uskomaton sekoitus ylioptimismia, sähläämistä ja asioiden aikaansaamista - vauhti on usein tärkeämpi kuin suunta
  • Björkiltä ei kannata mennä pyytämään nimikirjoitusta.
  • Jäätelöbaarit ovat auki pitkään, kirjakaupat vielä pidempään
  • Islantilaisten perhesiteet ovat vähintäänkin mielenkiintoisia
  • Islanti on islantilaisten mielestä maailman paras maa, piste.

Kirjan parasta antia on se, että se ei kerro Islannista vain ihaillen ja kaunistellen. Rämön kuvaukset ovat mielenkiintoisia etenkin siksi, että ne on kirjoitettu selvästä suomalaisnäkökulmasta.

Lukisin mielelläni vastaavanlaisia "vierailla mailla suomalaisen näkökulmasta" opuksia lisääkin - suosituksia saa laittaa!









Viimeinen kuva: Salla Jokinen Photography



sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Äskettäin luettua - kansainvälisiä menestyskirjoja, sosiopaatteja ja ihmismielen ihmeellisyyksiä



L.S. Hilton: Maestra
Jos Fifty Shades of Grey oli sinun juttusi, on tämäkin. Kuvittele, että mukaan olisi sotkettu aimo annos Gone Girliä. Ei välttämättä kirjallisesti laadukkaimmin viettämiäni tunteja, mutta tiedänpä, mitä 'The International Phenomenon' ja 'The Number One Bestseller' kannessa voivat tarkoittaa.

M.E. Thomas: Confessions of a Sociopath
Salanimellä M.E. Thomas kirjoittava oikeustieteen professori on itse sosiopaatti, ja tietää mistä kirjoittaa. Äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa. Vie eettisten kysymysten äärelle ja pohtii, onko oikein leimata sosiopaatit jo heidän luonteenpiirteidensä perusteella, vaan vain jos he todella tekevät jotain moraalitonta. Kirjailijalla ei ole julkista sosiopaatin leimaa, mutta hän esittää selkeästi, mitä hyötyä ja haittaa luonteenpiirteistä on hänelle ollut. 

David Brooks: The Social Animal, A story of How Success Happens
Aivan erilainen 'No 1 International Bestseller' kuin ensin mainittu Maestro. The Social Animal on popularisoitua psyokologiaa, sosiologiaa ja antropologiaa ja esittää, miten helposti meistä tulee ympäristömme tuotteita. Erityisen mielenkiintoista on kerronta siitä, miten aivomomme ja sisäinen motivaatiomme ovat linkittyneitä ja vaikuttavat, noh, koko elämään ja sen koettuun laatuun. Taas yksi kirja, jonka lukemista suosittelisin ihan kaikille. 

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Ei mikään hyvän tuulen trio

Joululomalla tahkottu:
Oneiron (Laura Lindstedt), Kudottujen kujien kaupunki (Emmi Itäranta) ja Taivaalta tippuvat asiat (Selja Ahava). Kesken jäi Tankkien kesä (Sirpa Kähkönen).

Luettu trio ei ollut mikään hyvän tuulen tuoja, mutta tulipahan luettua.

Oneiron jäi kyllä mieleen. Lukisinko uudestaan? En.

Vaikka laskeuduin viime aikoina lukemastani faktakirjallisuudesta varovasti Taivaalta tippuvan asian (miksi se muuttui tyyliltään niin vahvasti puolivälissä kirjaa?) ja Kudottujen kujien kaupungin (fantasiahenkeä riitti - Itärannan tyylii pysyi samana kuin Teemestarin kirjassa, joka mielestäni kuitenkin päihitti Kudottujen kujien kaupungin) kautta Oneironiin, oli kontrastia ehkä silti vähän turhan paljon. Kysyin Oneironia lukiessani itseltäni "Mitä järkeä tässä on" enemmän kuin kahdesti, mutta luin kirjan jouluisissa tunnelmissa silti loppuun.

Kirjan henkilöistä ei tarvitse pitää, mutta nyt varsinkin anoreksiaan itsensä tappava juutalaisnainen tuntui aikamoiselta ensimmäisen maailman ongelmissa rypijältä. Kiukustuin, ensin kirjalle, sitten itselleni. Miksi menettää pulttinsa ajan tuhlaamisesta, itsehän olin kirjani valinnut.

Aloitin vielä Sirpa Kähkösen Tankkien kesää, mutta lyhyet kappaleet, hyppivä kerronta ja ensimmäisen sadan sivun jälkeen olo, että olin lukemassa kelloa vastaan enkä omaksi huvikseni, karkotti minut the Crownin ääreen. Myös aiemmin aloittamani The Name of the Wind tuntui huutelevan Kindlestä.

Taidan ensi kerralla pysyä suomalaisissa klassikoissa tai lukea jotain, mikä kuulostaa vain kivalta, ei vain palkitulta.