Haaste loppuun: Kaikkien aikojen lempikirjani

30  -päiväisen haasteen aikana,  jota siis tosin en hoitanut 30 päivän aikana tai edes yksittäisinä postauksina, opin, että joka päivä bloggaaminen ei sovi minulle. En jaksaisi, ei huvittaisi. Onneksi ei tarvitsekaan :). 

Haasteen loppuhuipennus on nyt sitten tässä. 30. päivänä pitäisi nimetä  "Kaikkien aikojen lempikirjani", Your favourite book of all time. Tuo sanamuoto on muuten armollisempi suomeksi kuin englanniksi: Suomeksi sanottunahan voi nimetä niin monta kirjaa kuin haluaa, englanniksi viitataan selkeästi vain yhteen kirjaan. Turvaudun tässä suomen kielen armollisempaan muotoon, sillä en mitenkään osaa nimetä vain yhtä, kaiken muun ylittävää superkirjaa. 


Lempikirjoja tulee aina lisää, lisää ja lisää. Joidenkin kirjojen muisto ehkä vähän haalistuu, mutta toisaalta olen aikuisiällä lukenut aika pienen määrän kirjoja uudestaan. Goodreadsin absolute-favorites -hyllyyn olen kuitenkin lisännyt kahdeksan kirjaa, joista itse asiassa kolme kuuluu samaan kirjaan. Kuusi lempikirjaani ovat siis:

 Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa. Olen kirjoittanut niistä aiemmin täällä. Kyseinen kirja tekee siis myös iloiseksi :). 


Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin. Muinaisten kielien opiskelusta ja niiden opiskelijoista kerrottiin niin kiehtovasti, että melkein halusin opiskelemaan niitä itsekin. Niin, ja luin tämän abivuonna, eli ihan oikean ikäisenä. Kirjan alku on upea, ja haluaisin joskus matkustaa tuon pikkuyliopiston maisemiin, Vermontiinkohan se oli?

Michael Cunningham: Tunnit. Ei kaipaa enää tämän jälkeen lisäselityksiä. 

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo. En taida tietää yhtään aikamatkustajan vaimoa lukenutta, joka ei olisi pitänyt siitä. Saa toki ilmoittautua. Kirjasta tehty elokuva ei muuten sitten ole hyvä :/.  

William Shakespeare: Roomeo ja Juulia. Tämä on tietysti näytelmä, mutta kirjana sen olen lukenut (siis kansien välissä olevana näytelmänä), joten laskettakoon mukaan. Kaunis, hurja, surullisesti päättyvä tarina. Wau. 


J.R.R Tolkien: Taru sormusten herrasta -trilogia. Tätä ei varmaan fantasiafanin kannata hirveästi selittää, vaikka fantasiaa en blogin olemassaoloaikana en fantasiaa ole tainnut yhtään lukeakaan... Joka tapauksessa, ken saa Keskimaan ja koko sitä ympäröivän maailman rakennettua, muistettakoon ikuisesti. 


Huomattavaa on, että kaikki näistä kirjoista on luettu ihan jonkin aikaa sitten. Muistan ne yhä, pidän niistä yhä, siksi ne ovat päässeet lempikirjojeni listalle. Aika näytää, käykö monelle viime- ja tänä vuonna luetulle hienolle teokselle samoin. 


Siinä ne nyt oli. 30 päivää, ei tosin lähellekään 30 eri kirjaa.

Päivä 28: Kauneimmat nimet kirjoille

Oih, tämä on taas ihana kohta :). Heti tulee monta kirjaa mieleen. Jostain syystä minä, kuten Kirjavan Kammarin Karoliinakin, pidän pitkistä nimistä.

Ehkä kaikkein kaunein (eli jos saisi valita vain yhden!) kirjan nimi on Siri Hustvedtin upealla teoksella Kaikki mitä rakastin. Kaiken lisäksi se kuulostaa paremmalta suomeksi kuin englanniksi, alkuperäisversio on siis What I Loved.

Toiseksi paras on Kazuo Ishiguron Ole luonani aina. Myös englanninkielinen Never let me go on erittäin kaunis. Myös saman kirjailijan the Remains of the Day (Pitkän päivän ilta) kuulostaa alkuperäiskielellä hyvältä.

Emily Brontën Humiseva harju, Wurthering Hights, kuulostaa hyvältä molemmilla kielillä.

Eikä Tuulen viemää, Gone with the Wind, kuulosta huonolta. Tai Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys.

Suomalaisista täytyy nostaa esiin vielä Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Vau, niin paljon kerrottua ja niin paljon kysymysmerkkejä yhdessä lauseessa. Juha Itkonen on myös onnistunut nimeämään kirjansa Anna minun rakastaa enemmän hienosti.

Edit: Karoliinan postauksen loppuun lukemisen jälkeen (en siis halunnut ottaa liikaa vaikutteita!) jälkeen piti tulla vielä huutamaan että apua, Kjell Westö meinasi unohtua! Missä kuljimme kerran ja Älä käy yöhön yksin ansaitsevat ehdottomasti myös paikkansa tällä listalla. 

Ajantasalle: Päivät 24-27

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read

Huh. Jostain syystä kaikkia lempikirjojaan ei halua esitellä koko maailmalle, tai siis ainakaan suositella suoraan kaikille, koska silloin kuulee varmasti myös vastaväitteitä niiden hienoudesta. Eieiei, en halua kuulla kamalasti kritiikkiä lempikirjoistani. 

Siksi kirjat, jotka haluaisin useamman lukevan, ovat jollain tavalla yleissivistäviä. Ja eri ihmisille eri kirjoja. Tai toisaalta, oikeastaan yleistän tämän enemmän niin, että ihmisten pitäisi lukea enemmän kunnollista scifiä. Miksi? Siksi, että scifikirjat kysyvät "entä jos?", tai ehkä joskus pelottavasti "mitäs sitten kun?". Tuntuu, että useampien ihmisten olisi välillä hyvä miettiä sellaisia ikäviä asioita kuin energiaratkaisuja, huumeiden asemaa ympäri maailmaa, lääketieteen kehitystä ja niin edelleen. Monet "peruskirjat" kertovat hyviä tarinoita, kuvaavat hienosti mennyttä, mutta koska nykyisin tapahtuu paljon uuttakin, olisi välillä hyvä yrittää pohtia aikaa vaikkapa 40 vuotta nykyhetkestä eteenpäin. Valitettavasti melko suuri osa kirjoista on sijoitettu avaruusaluksille jotka tuntuvat lähinnä lentävän paikasta a paikkaan b, ja ymmärrän tämän karkottavan aika monen mielenkiinnon. Liian montaa kirjaa vaivaa myös se, että ne eivät ole kielellisesti upeimpia tai kertomuksellisesti parhaiten rakennettuja tarinoita.

Kuva Lontoon Natural History Museumista

Day 25 – A character who you can relate to the most

Vitsi. Näissä henkilöjutuissa olin huono jo aiemmin. Passaan!

Day 26 – A book that changed your opinion about something

On vaikeaa nimetä jotain yhtä kirjaa joka olisi muuttanut mielipiteeni jostain suuresta asiasta, mutta väitän, että kyllä kirjat yleisesti ovat auttaneet ymmärtämään maailmaa vähän paremmin - tai hyväksymään sen, että ei maailma minkään järjen mukaisesti toimi yksittäisen ihmisen kannalta. 

Koska se scifi -asia oli nyt tämän postauksen tärkein oivallus, tässä vielä yksi aiheeseen liittyvä kuva. Minä Cernissä.

Tämä on ehkä vähän pikkujuttu, mutta kirja Koneen ruhtinas (John Simon) muutti kyllä mielipiteeni Herlinien suvusta. Ei olle ollut niillä lapsilla helppoa ei. Eikä taida olla kaikin puolin vieläkään, eikä isä siinä lopun aikoinaan ainakaan auttanut epämääräisillä perintöjärjestelyillä. 

Day 27 – The most surprising plot twist or ending

Tähän täytyy taas tunkea ne Remekset. Niissä riittää yllättäviä käänteitä ja loppuja, kuin Kauniissa ja rohkeissa konsanaan :). 

Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t

Viime postauksessa jäi vielä kesken päivä 23 - kirja jonka olen halunnut jo pitkään lukea mutta en ole vielä lukenut. Ongelma olisi helposti ratkaistavissa, jos kirjoja jotka olen jo pitkään halunnut lukea olisi vain yksi. Ei, niitä on niin monta, että tilannetta ei pysty hallitsemaan. Haluaisin lukea kaikki BBC:n sadan kirjan listalla olevat kirjat ja Keskisuomalaisen sadan kirjan listalla olevat kirjat. Haluaisin myös lukea kaikki lempikirjailijoideni kirja. Ja suuren osan muiden blogeissaan esittelemistä kirjoista, kaverien vinkkaamista kirjoista, kirjastossa vastaan tulevista kirjoista, venäläisistä klassikoista, eri kustantamoiden uutuukista ja niistä kirjoista, joista en vielä ole kuullutkaan. Tämä alustuksena siihen, miksi en vieläkän  ole lukenut edes kohta listaamaani muutamaa kirjaa.

Valitsin kuitenkin esiteltäväksi vaatimattoman viiden kirjan pinkan. Kaikki kirjat löytyvät omasta hyllystäni, joten voisin lukea ne periaatteessa ihan milloin tahansa.   

Aloitetaan pohjalta: Tuulen viemää olisi pitänyt lukea paljon nuorempana, ehkä mieluiten jo kymmenen vuotta sitten. Minulla on ystävä, joka kertoi viettäneensä vuosituhannen vaihteen lukien Tuulen viemää ja itkien. Olen vähän kade, että jollain on niin vahvoja kirjamuistoja. Siinä on tarinaa kerrottavaksi seuraaville sukupolville. Joka tapauksessa: Haluan lukea Tuulen viemää, koska uskon, että se on hieno kirja. En ole lukenut sitä, koska se näyttää todella uhkaavan, toivottoman paksulta. 

Tuulen viemän päällä lepäävät Shakespearen kootut teokset, osa 1. Vähän harmittaa, että en pelastanut antikvariaatista kaikkia osia, mutta no, koska ykköstäkään ei ole vielä luettu, menetys tuskin on kovin suuri. Shakespearen voisi siirtää vaikka yöpöydälle, tai sitten voisi vaan ottaa ja lukea näytelmän kerrallaan. 

Charlotte Bronten Kotiopettajattaren romaani. Huokaus. Pitäisin siitä varmasti. Klassikkohaasteen yhteydessä menin mainostamaan, että luen kirjan helmikuun loppuun mennessä. Nyt ei kyllä enää onnistu edes huhtikuun loppuun mennessä... Ehkä kesän aikana? 

Sitten vielä kahden lempikirjailijan, Donna Tarttin ja Audrey Niffeneggerin kakkosteokset. Ne ovat niin selkeästi jääneet esikoisten varjoon, että en jotenkin uskalla tarttua niihin. Pientä ystävää itse asiassa aloittelin vuosia sitten, mutta se ei vain vetäissyt mukaansa. Hankin kirjan silti itselle siltä varalta, että luen sen vielä joskus, mutta enpä ole lukenut. Her Fearful Symmetry tarttui mukaan viime kesäiseltä Sveitsin matkalta, mutta sekin on pienten epäilyjen - ja loputtoman muun lukemisen - takia jäänyt vielä koskemattomaksi.

Haasteurakointia

Niinhän siinä kävi, että pääsiäinen meni ihan muissa merkeissä kuin blogia päivittäessä, mutta hyvä niin. Lapsuudenkodissa söin paljon mämmiä, tapasin kavereita, kävin monta kertaa savusaunassa, leikitin koiraa ja kaneja ja juoksin innoissani vaihteeksi vähän muissa maisemissa. Ja että oli muuten kuuma! 

Sain keskittyä myös lukemiseen, joten lähipäivinä onkin tiedossa taas ihan niitä perinteisiä kirjapostauksia. Sitä ennen yritän kuitenkin vähän kiriä 30-päivää -haasteen rästiin jääneitä päiviä.  

Day 21 – Favourite book from your childhood

Hmm, aika helppo. Nan Ingerin "Piglet kotona ja kilpailuissa", joka sisältää oikeastaan kolme kirjaa: "Perheeseen tuli poni", "Tyttö ja tytöllä hevonen" ja "Seuraavana ratsastaa Piglet Ek". Ruotsin 1960 -luvun lopun Suomea valovuosia edellä olleeseen (ja edelleen olevaan) hevosmaailmaan sijoittuvat tarinat tuli luettua monen monta kertaa. Kirjoihin oli toisaalta helppo samaistua, olihan päähenkilö maalla asuva tyttö jolla oli poni, toisaalta tapahtumat sijoittuivat ah-niin-ihanan-eksoottiseen Ruotsiin. Luin kirjan lapsena useamman kerran, ja muistan joitain kohtauksia siitä vieläkin aika tarkkaan.

Pari vuotta sitten keksin haluta kirjan omaksi. Paikallistin kappaleen antikka.netin kautta yhdestä Jyväskylän antikvariaatista, josta veljeni kävi sen avuliaasti noutamassa. Tähän liittyykin vähän kummallinen tarina: Veli asteli antikvariaattiin, tiedusteli kirjaa ja mistä päin sitä kannattaisi lähteä etsimään, ja hieman juro myyjä oli mulkoillen todennut "Tuossahan tuo näyttää olevan" - ja kirja oli sattumalta ollut myyjän vieressä pöydällä. Veljeni väittää, että myyjä pitää häntä taatusti omituisena ponipoikana - kuka täysijärkinen parikymppinen mies etsiskelee antikvariaateista heppakirjoja, jotka kaiken lisäksi loikoilevat sattumalta myyntipöydällä? Niin tai näin, tämä kirja oli hienoa saada hyllyyn.

Day 22 – Favourite book you own
Nyt tuntuu, että tämä haaste alkaa vähän polkea paikallaan. Onko sillä väliä, omistanko jonkun kirjan vai en? Ja kai lempikirjat yleensä hankitaan hyllyyn? Voisin vastata tähän vaikka mitä: Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimon, J.R.R Tolkienin Taru sormusten herrasta, Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin, Haruki Murakamin Norwegian Woodin... No, sitä Kafkaa rannalla minulla ei ole, mutta mitään kovin eriteltyä vastausta en tähän osaa antaa.

Day 23 – A book you wanted to read for a long time but still haven’t
Äh. Tämä vaatii oman postauksensa. Voisin kirjoittaa tästä postaussarjan. Olen tallentanut goodreads.comin profiilini to-read -hyllyyn 111 kirjaa, eikä siinä edes ole kaikki mitä haluaisin lukea. Osa kirjoista, jotka kovasti haluaisin lukea, ovat jo hyllyssäni, joiltakin kirjailijoilta olen lisännyt to-read -hyllyyn muistutuksen vuoksi vain yhden kirjan. Joten, jatketaan tästä pienen mietinnän jälkeen huomenna :).

Päivä 20: Suosikkiromantiikkaa

Luin Jane Austenin Ylpeyden ja ennakkoluulon joskus yläasteikäisenä enkä silloin suoraan sanottuna arvostanut kirjaa vielä kovin korkealle. Muutama vuosi (kolme?) sitten katsoin BBC:n YLE:llä esitetyn pitkän sarjan, jonka olisin aiemmin uskonut pitkästyttävän itseni kuoliaaksi, mutta ei. Sen jälkeen olen lukenut englanninkielistä romaani pätkissä, mutta en jostain syystä alusta loppuun. 

Kuva Wikipedia

 Paitsi kirjallisuuden merkkiteoksena, myös rakkaustarinana Ylpeys ja ennakkoluulo on mitä mielenkiintoisin ja upein :).

Päivä 19: Kirjasta elokuvaksi

Jee, pitkästä aikaa jotain helppoa! Haaste on siis Day 19 – Favourite book turned into a movie minkä tulkitsen tarkoittavan hyvän kirjan hyvää elokuvasovitusta. 

Tätä ei tosiaan tarvinnut pitkään miettiä. Yksi kaikkien aikojen lempikirjoistani on muutenkin Michael Cunninghamin Tunnit. Myös elokuversio tekee mielestäni kunniaa kirjalle. 

 Luin kirjan ensimmäisen kerran muitaakeni 14-vuotiaana. Olimme äidin kanssa lähdössä viettämään pidennettyä viikonloppua Lontooseen, ja luin Tunteja Mikkeli - Helsinki-Vantaa -pikabussissa. Ja sain koko kirjan jo bussissa luettua. Olo oli vähän hämmentynyt. 

Sittemmin, joskus vuosi sitten jos oikein muistan, luin kirjan uudestaan. Hyvä se oli vieläkin. Elokuvan olen katsonut välissä useamman kerran. Wirginia Woolfin Mrs. Dallowayta en valitettavasti ole saanut luettua, vaikka ostin sen aika pian jälkeläisensä lukemisen jälkeen hyllyyn odottamaan. 

Ensi syksyn Gumerruksen uutuuksien esitteestä huomasin, että Tunneista on tulossa uusi painos.

Elämän pienet ihmeellisyydet eli miksi tämä kuva ei näy blogissa suorana vaikka se iPhotossa oli suoristettu...

Onko Tunnit teille tuttu elokuvana, kirjana tai molempina?

Päivä 18: Kirja johon petyin

Kun lukee paljon, tai no, jonkin verran, tietysti myös pettymyksiä sattuu matkaan. Yksi suurimmista oli jo alussa yliarvostetuimpana kirjana esittelemäni Ruusun nimi, johon olin ladannut todella paljon odotuksia ja joka ei sitten ollutkaan millään tavalla viihdyttävä, hyvä jos edes luettava.

Amelie Nothombin tuotannosta olen pitänyt pääasiassa paljon, mutta jostain syystä Samuraisyleily oli surkea itsekeskeinen viritelmä kaiken hienouden keskellä.

Muistan myös Ian Rankinin dekkarin (englanniksi nimi oli Hide and Seek, luin kyllä suomeksi) aiheuttaneen pettymyksen: Yleensä pidän kaikenlaisista thrillereistä ja dekkareista, mutta Rankin oli pettymys. Ehkä en siksi niitä ole vähään aikaan kamalasti lukenutkaan?

Erlend Loe ja Terry Pratchet taitavat olla kirjailijoita, jotka eivät saa minulta ansaitsemaansa arvostusta. En tiedä mikä on kun ei iske...

Ei tässä lehmiä olla ja päivä 17: Lempilainaus lempikirjasta

Day 17: Favourite quote from your favourite book

Tarkoituksena ei varmaan ole vieläkään varsinaisen kaikkien aikojen lempikirjan paljastaminen. Valitsenkin nyt joitain lempilainauksiani Haruki Murakamin kirjoista. Lainaukset ovat englanniksi, koska etsin ne goodreads.com:sta.

Omaelämänkerrallisessa juoksemiseen keskittyvässä kirjassaan Murakami esittää hienosti ajatuksen siitä, että niillä korteilla pelataan jotka on saatu ja asiat voi ottaa kuten haluaa:

"Pain is inevitable. Suffering is optional."

- Haruki Murakami, What I Talk About When I Talk About Running

Aika kuluu. Sitä on välillä hyvä miettiä hetki:

"Unfortunately, the clock is ticking, the hours are going by. The past increases, the future recedes. Possibilities decreasing, regrets mounting."  

- Haruki Murakami, mutta mistä kirjasta, enpä tiedä.

Toisaalta, ei ole hienoa olla ikuisesti nuori, eikä kovin mahdollistakaan:

"Only the Dead stay seventeen forever."

- Haruki Murakami, Norwegian Wood

 Nykyisin liian moni kieltäytyy seuraamasta uutisia ja olemasta kiinnostunut ympäröivästä maailmasta koska "se on niin masentava". Joopa joo. Vain raukkikset sulkevat silmänsä, siitä olen täsmälleen samaa mieltä:

"Closing your eyes isn't going to change anything. Nothing's going to disappear just because you can't see what's going on. In fact, things will even be worse the next time you open your eyes. That's the kind of world we live in. Keep your eyes wide open. Only a coward closes his eyes. Closing your eyes and plugging up your ears won't make time stand still."

- Haruki Murakami, Kafka on the Shore

Jos elämä tuntuu välillä kovin dramaattiselta, kannattaa muistaa tämä:

"That’s how stories happen — with a turning point, an unexpected twist. There’s only one kind of happiness, but misfortune comes in all shapes and sizes. It’s like Tolstoy said. Happiness is an allegory, unhappiness a story."

- Haruki Murakami, Kafka on the Shore

Silmät tekisi tämän ennenaikaisesti alkaneen liskojen yön jälkeen ehkä sulkea neljäksi vuodeksi, mutta ei tässä lehmiä olla.

Päivä 15 ja 16: Lempimieshahmo ja lempinaishahmo

Huh. Myönnän, että nyt lyö täydellisen tyhjää. En osaa nimetä kumpaakaan. Tästä saa melkein kirjallisen kriisin aikaan...

Päivä 14: Lempikirjailijan lempikirja

 Day 14 – Favourite book of your favourite writer.

Paitsi viime vuoden paras kirja, on Kafka Rannalla ainakin vielä myös lempikirjani Haruki Murakamilta. Esittelin kirjaa jo jonkin verran täällä. 

Yksi syy siihen, että juuri Kafka rannalla kohosi lempikirjaksi, on että luin sen suomeksi. Murakamia on suomennettu vasta niukasti (Kafka rannala, Sputnik - rakastettuni, Suuri lammasseikkailu ja tänä vuonna Mistä puhun kun puhun juoksemisesta). Olen siis lukenut suurimman osan tuotannosta englanniksi. Hard boiled wonderland and the end of the world oli myös loistava, mutta koin että en saanut siitä ihan yhtä paljon irti kuin Kafkasta rannalla. Se vaatisi selkästi toisen lukukerran. Norwegian Wood oli myös omalla tavallaan aivan upea, mutta paljon vähemmän surrealistinen ja maaginen kuin Kafka rannalla ja jää siksi sen taakse. Suuren lammasseikkailun haluaisin myös lukea uudestaan (vaikka luinkin sen suomeksi), jotta pääsisin pintatarinaa syvemmälle.

Lisäksi ensimmäinen maistuu aina parhaalta, ainakin usein. Taivaalta putoilevien kalojen kaltaiset yksityiskohdat yllättivät eniten ensimmisellä kerralla.

Päivä 13: Lempikirjailija

Tätä ei tarvinnut miettiä pitkään. 

Day 13 – Your favourite writer

Ja yllättyneitä olivat he kaikki...

Saanko esitellä, Haruki Murakami!

 Kuva esquire.com

Murakami on syntynyt Kiotossa 1949, kasvanut Kobessa, opiskellut Tokiossa ja college -opintojensa päättämisen jälkeen omistanut jazz -baarin seitsemän vuotta. Uskon, että jazz -baarin pitäjänä saa ainekset moneen kirjaan. Nykyisin mies juoksee ultramatkoja ja urheilee thriatloneja.

Murakamin ensimmäinen teos julkaistiin Japanissa 1979 ja englaniksi yhdeksän vuotta myöhemmin nimellä Hear the Wind Sing. Tämän jälkeen Murakami on ollut hyvin tuottelias ja julkaissut 11 fiktioromaania, paljon novelleja sekä esseitä ja faktaa. Olen lukenut näistä Suuren lammasseikkailun, Hard-Boiled Wonderland and the End of the World, Norwegian Wood (miksi sitä ei ole suomennettu?), Sputnik, rakastettuni, Kafka rannalla ja After Dark sekä omaelämänkerrallisen What I Talk about When I Talk about Running. Japanissa Murakami nousi Norwegian Woodin jälkeen niin hurjaan superjulkkiksen asemaan, että hän päätti jättää koko maan, matkusti Euroopan läpi ja asettui Yhdysvaltoihin. 

Oman kirjoitustyönsä lisäksi Murakami on kääntänyt mm. F. Scot Fitzgeraldia ja John Irvingiä japaniksi. 

Miksi Murakami, johon tutustuin vasta puolitoista vuotta sitten, nousi lempikirjailijakseni? Jokainen kirja on ollut loistava. Ei hyvä, vaan omalla tavallaan loistava. Kirjat ovat hyvin erilaisia, osa hyvin surrealistisia ja osa paljon lähemmäs reaalimaailmaa sijoittuvia. Jokainen tarina kuitenkin yllättää ja on erittäin hyvin kirjoitettu. Mitäpä tässä muuta sanomaan; Lukekaa itse!

Tunnustan kyllä lisäksi, että aikuisiällä en ole lukenut miltään kirjailijalta kovin montaa teosta. Irving on hyvää mutta ei tämmöinen "halolla päähän" -ilmiö; Saman voisin sanoa toisesta japanilaisesta, Kazuo Ishigurosta; Ja oikeastaan Zadie Smithista; Ja Amelie Nothombista; Audrey Niffenegger ja Donna Tartt ovat kirjoittaneet loistavat esikoiset mutta vähän latteat kakkoset; Sujata Massey ja Ilkka Remes ovat kevyitä; Dostojevski on hyvä mutta liian raskas lempikirjailijaksi; Harry Potterit ja Twilightit ovat hyviä mutta kaikki samassa maailmassa. 

Riittivätkö perustelut?

Paluu ruotuun, kirjahaasteen päivät 11-12

30 - päivää -haasteesta on lipsuttu täysin inhimmillisistä syistä:
- En alkuun keksinyt kirjaa 11
- Olen lukenut kehityspsykologian tenttiin, ja se hauskuus jatkuu ensi viikolle
- Olen varannut kesälomamatkan, jippijei! Matkan ajatteleminen/suunnittelu/fiilistely on vienyt viime päivinä suurimman osan aivokapasiteetistani.

Nyt kuitenkin palataan ruotuun.


Day 11 – A book you hated - Kirja jota vihasin





Cecelia Ahernin kirjat (P.S. Rakastan sinua ja Ihmemaa) olisin voinut jättää väliin. Huomio, annoin kirjailijalle sentään mahdollisuuden kahden kokonaisen kirjan verran! Tykkään kyllä hömpästäkin, mutta nämä kirjat olivat niin imeliä ja ainakin suomeksi käännettyinä karmaisevaa kieltä.

Kuva Bookplus

"Lässyn lässyn lässyn ja kyyneleet valuivat pitkin hänen poskiaan..."

Katja Kallion Sooloilua oli muuten, jos mahdollista, vielä kamalampi. Ja tässä kohtaa ei voi syyttää edes käännöstä.





Day 12 – A book you used to love but don’t anymore - Kirja jota rakastin mutta en rakasta enää

Pidin Nicholas Evansin Hevoskuiskaajasta paljon kun luin sen (ehkä 14-vuotiaana?), mutta en usko että pitäisin enää. Pieneen hevostyttöön kirja teki tietysti suuren vaikutuksen, ja haluaisin kyllä seikkailla joskus syvässä Amerikassa vastaavanlaisia paikkoja tutkimassa. Kirjan rakastaminen on tässä kyllä liian vahva sana tässä.

Kuva Wikipedia

Kirjasta tehtyä elokuvaa en muistaakseni ole nähnyt, tai olen nähnyt pätkiä tai jotain vastaavaa.

Päivä 10: Lempiklassikko

Mietin jo hetken, että voi ei, viimeistään tähän loppuu minun haasteputkeni kun en vaan keksi mitään sanomista. Älkääkä ajatelko, että en pitäisi klassikoista, en vaan heti keksinyt, mikä olisi lempiklassikkoni. Mutta pälkähtipähän sitten! 

Day 10 – Favourite classic book

Itsestäänselvä valinta on J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta. 

Kuva WSOY

Taru Sormusten Herrasta tarjoaa yksinkertaisesti toisen, huolellisesti rakennetun maailman. Tarina on pitkä mutta tavallaan monipolvinen, ei vain eteenpäin kulkeva vaan jotenkin  aaltoileva. Tähän kirjaan jaksaa upota. Alkuperäinen englanti on kaunista. Kirjassa on seikkailua, ystävyyttä, pelkoa, hyvä ja paha, lojaaliutta, rehtiyttä.... Tunnustan, että olen lukenut sen kokonaisuudessaan silti vain kerran. Luen kyllä taatusti uudestaan.

Elokuvat director's cut -versioina olen sen sijaan nähnyt ainakin kolme, ehkä viisi tai kuusi kertaa. Ne ansaitsisivat kyllä jonkinlaisen "paras elokuvasovitus kirjasta" -palkinnon. Vaikka paljon on jätetty pois, kaikki tärkein on mukana ja Uuden-Seelannin maisemat täydentävät tarinaa.

Kuva Iltalehti

Ykkössijasta kamppaili myös Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen, mutta Tolkien voitti tällä kertaa. Pidän valtavasti myös kirjasta Hobitti - Sinne ja takaisin, josta ollaan viimein tekemässä myös elokuvaa.

Päivä yhdeksän: Kirja, josta en ajatellut pitäväni mutta jota rakastan

Day 09 – A book you thought you wouldn’t like but ended up loving

Minun ja pottereiden myöhäisestä ihastuksesta kerroin aiemmin täällä. Kirjoitin mm. seuraavaa:

"Pidän fantasiasta, pidän taikuudesta, haluaisin osata taikoa, haluaisin oman kotitontun... Samat olosuhteet ovat vallinneet vuosia, joten onkin oikeastaan todella kummallista, että tykästyin Harryn, Ronin ja Hermionen seikkailuihin vasta kesällä 2008. Muistan ottaneeni ensimmäisen kirjan, Viisasten kiven, mukaan hääreissulle Tampereelle. Paikalle saavuttiin vuorokautta etukäteen tarkoituksena hummailla kaupungilla, mutta Suomen kesä päätti toisin. Kadut olivat täynnä vettä ja kun sateenvarjokaan ei enää pitänyt ryöppyjä, peiton alle kaivautuminen ja Tylypahkan kutsukirjeen toimitusprosessin seuraaminen kiinnostivat äkkiä paljon kaupunkia enemmän."

En rakasta pottereita, mutta kyllä ne olivat ehdottomasti lukemisen arvoisia ja luen ne varmasti vielä uudelleen. Minkään muun kirjan kohdalla ei kuitenkaan ole tapahtunut samankaltaista mielipiteen muutosta (paitsi niiden muutama päivä sitten kuvaamieni Twilightien...) kuin pottereiden. Joskus kirja näköjään vaan vaatii aikansa. 

Välillä tuntuu, että luen paljon kirjoja, joista en niin hirveästi pidä. Ehkä odotan uutta Potter/Twilight -ilmiötä. Loistokirjojen löytämisen toivossa lukee vaikka useammankin vähän valjumman opuksen :).  

Päivä seitsemän: Vähiten arvostettu kirja

Day 7: Most underrated book

Minulla ei valitettavasti ole paljastaa mitään salaperäistä helmeä, johon ette olisi jo törmänneet. Sen sijaan valitsen tähän kohtaan Ilkka Remeksen kirjat. Varsinkin totisemmat, tai ahkerammat lukijat pitävät usein Remeksen tuotantoa vain suunnilleen kirjallisesti vähän jälkeenjääneille (=suurimmalle osalle Suomen kansaa) sopivana. Etenkin varhaisempi tuotanto eli kirjat Pääkallokehrääjä, Karjalan lunnaat, Pedon syleily, Ruttokellot ja Uhrilento ovat mielestäni enemmän kuin maineensa arvoista.

Kuva wsoy.fi

Kirjojen kieli ei ehkä ole Pulkkiseen verrattavan rikasta (kyllä, piikki!) ja dialogikin on sangen suoraviivaista, mutta kukaan tuskin voi kiistää Remeksen kirjojen taustatyön huolellisuutta. Siksi kirjoista tarttuu usein paljon mielenkiintoista nippelitietoa mukaan. Juonikuviot on harkittu tarkoin ja välillä eri juonilinjojen yhteen saattaminen onnistuu todella yllättämään. Mielestäni mitätön ansio ei ole sekään, että Remes saa vähän lukevat lukemaan edes jotain. Kaiken lisäksi hän on tehnyt laatutyötä nuorille, etenkin pojille suunnatun kirjallisuuden parissa. 

Myyntiluvut ovat vuodesta toiseen huikeita, ja mies välttelee julkisuutta kuin ruttoa. Maine, kunnia ja raha eivät siis aina kulje käsi kädessä, eikä mahtavia myyntilukuja saadakseen tarvitse välttämättä mielistellä toimittajia.

Päivä kuusi: Kirja, joka tekee minut surulliseksi

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja niin edelleen.... Pieni koiravieras on vienyt bloggaajasta mehut iltaisin normaalia aikaisemmin (myös 5:30 herätykset saattavat liittyä asiaan) ja nukahdin haastepostaus mielessä. Haastepostauksia on muuten tosi kiva kirjoittaa. Kun seuraavan päivän haasteen lukee heti edellisen kirjoitettuaan, tulee sitä pyöriteltyä pitkään mielessä.

Mutta nyt asiaan: Day 06 – A book that makes you sad. Vaikka kävin jo eilen ann.m:n blogissa irvailemassa, että Nuoren Wertherin kärsimykset todella ovat tehneet minut surulliseksi, valitsin omaksi vastauksekseni nyt kuitenkin ihan toisen kirjan. 

 Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

 Olen blogannut kirjasta jo aiemmin täällä. Tiivistetysti sanottuna kirja kertoo 16 vuotiaasta Tessasta, joka on sairastanut neljä viime vuotta leukemiaa ja tietää kuolevansa pian. 

Kirjan surullisuus minulle tulee sanoja syvemmältä siitä, että ymmärrän, muistan ja tiedän tätä tapahtuvan oikeasti jatkuvasti. Ikina ei tiedä sairastuuko itse tai sairastuuko joku läheinen, ja kamalaa se olisi oli sitten 16 tai 50. Vastaan voi taistella mutta se ei välttämättä auta. Vihjailin haasteen edellisessä osassa "kirja joka tekee minut iloiseksi", jotain siitä, miten Liisasta ihmemaassa välittyy maailman järjettömyys. Tästä se vasta välittyykin. Ja epäreiluus. Voit olla hyvä ihminen, voit olla nuori ihminen, voit silti saada tappavan sairauden. Tai joku hyvä läheisesti voi saada. 

Vaikka usein sanotaankin, että pitäisi pelätä enemmän surkeaa elämää kuin kuolemaa, niin kyllä tästä kirjasta välittyy silti kuoleman kamaluus niin, että sen odotustakin osaa pelätä. 

Päivä viisi: Kirja, joka tekee minut iloiseksi

Päivitystahti on blogihaasteen ansiosta hurja! Huomaattehan myös aiemmin tänään julkaistut kommentit Riikka Pulkkisen toiseen kirjaan Totta. 

Viidennen päivän käsky alkuperäisessä muodossan kuuluu siis: Day 05 – A book that makes you happy. Happyhan on sekä onnellinen että iloinen, mutta koska maailma on vielä sen verran epätäydellinen paikka, että en ole löytänyt kirjaa, joka tekisi minut onnelliseksi, keskityn iloisuuteen. 

Iloiseksi tekevän kirjankin miettimiseen meni hetki. Sitten muistin: Liisan seikkailut ihmemaassa, tottakai! Minun hyllystäni löytyvän painoksen (1995) nimi on kuitenkin Alicen seikkailut ihmemaassa, mutta ei anneta sen häiritä. Johtuisikohan alkuperäisen nimen jääminen käännökseen jääviyssyistä eli siitä, että ko. laitoksen suomentajan nimi on Alice Martin?

Joka tapauksessa: Liisan seikkailut ihmemaassa kuvaa maailman juuri niin järjettömänä ja irrationaalisena paikkana kuin miltä se välillä (usein) tuntuukin. Se tekee melkein onnelliseksi, siis se, kun ymmärtää, että ainakin jonkun muunkin mielestä maailma on välillä aika kummallinen paikka. Kirjaa lukiessa suupielet nousevat pakostakin ylöspäin. 

Liisan seikkailuja ihmemaassa voi lukea vaikka vain pienen pätkän päivänsä pelastaakseen. Auttaa yleensä, ainakin vähän :).

Päivä neljä: Lempisarjan lempikirja

Päivän teema: Day 04 – Favourite book of your favourite series

Esittelin eilen Twilight -sarjan lemikirjasarjakseni. Vaikka osia on vain neljä, ei ole silti helppoa valita lempiosaa. Kamppailu käydään tällä kertaa ensimmäisen osan (Twilight) ja viimeisen eli neljännen (Breaking Dawn) välillä. Voittaja on... Breaking Dawn. 

Viimeinen osa sitoo hienosti kaikkien aiempien osien välillä mystisetkin (tai no joo, perusluonteeltaan kummalliset) tapahtumat niin fiksusti yhteen kuin sen vain voi tehdä. Lisäksi kirjassa tapahtuu jatkuvasti paljon yllättävää, mitä en edellisien osien perusteella olisi osannut arvata. Breaking Dawn on selvästi huipennus, ei lätsähtävä loppu.

Päivä kolme: Lempikirjasarja

Kuten ehkä olette huomanneet, olen vääntänyt blogin ulkoasua keväisempään suuntaan. Pidin kovasti vanhasta pohjasta, mutta se alkoi näyttää vähän synkältä auringon paistaessa. Säätäminen ei ole vielä ihan valmista ja tausta näyttää mielestäni nyt vähän lumipalloiselta, joten muutoksia seuraavien päivien kuluessa voi vielä tulla.  

Jatketaan kuitenkin kirjahaasteella. Päivän teema on  "Day 03 – Your favourite series" eli lempikirjasarja. 

Kovin montaa kirjasarjaa en voi väittää alusta loppuun lukeneeni, varsinkaan aikuisiällä. En tiedä, voisiko Tolkienin Tarua Sormusten Herrasta pitää kirjasarjana. Ehkä ei, ne on kuitenkin julkaistu yksissä kansissa. Toisaalta myös eri kirjoina. Joka tapauksessa, jätin nyt Tolkienin pois tästä kisasta, joten kultamistalista jäivät mittelemään käytännössä Harry Potterit ja Twilight -saaga. 

Ja voittaja on.... Twilight! Mutta miksi?

 Huomio huomio, porukasta puuttuu tietenkin ensimmäinen kirja eli Twilight. Kuvanottohetkellä, ja itse asiassa nytkin,  kaverilla lainassa. 

Twilight ansaitsee tulla mainituksi parhaaksi lukemakseni kirjasarjaksi, koska sarjan ensimmäinen osa "Twilight" oli kirja, joka todella herätti minut satunnaisesta lukijasta uudestaan innostuneeksi lukijaksi. Tiemme kohtasivat pahimman huuman aikoihin, eli leffan ilmestymisen jälkeen keväällä 2009. En nähnyt huumaa aloittanutta elokuvaa teatterissa, koska pidin sitä ainoastaan mauttomille pikkuisille teinitytöille suunnattuna hömppänä. 

Kaveri, jonka mielipiteitä olen aina arvostanut, suositteli kuitenkin elokuvaa ja kirjaa aivan liekehtivällä innostuksella (Terveisiä vaan, S :)). Tuossa vaiheessa tosin mietin, oliko Amerikassa ramppaaminen alkanut mädättää rouvan aivoja vai miten ihmeessä yli parikymppinen voisi olla  niin innoissaan niin typerältä ja niin ällöromanttiselta kuulostavasta elokuvasta ja kirjasta, jossa kaiken lisäksi vielä olisi jotain vampyyreita. 

Vahvoista ennakkoluuloistani huolimatta ostin kuitenkin ensimmäisen kirjan ja aloin lukea. Pahaksi onneksensa minulle tuli ihan samoihin aikoihin käymään kaveri Saksasta, jonka kanssa olimme menossa tutkimaan Pietaria. Majoituspaikaksi järjestyi saksalaiskaverin työkaverin asunto. 

Muistan lukeneeni matkalla junassa Pietariin. Muistan lukeneeni illalla kämpässä Pietarissa kun jalkoja pakotti ja ikkunasta näkyi Neva. Muistan harmitelleeni, kuinka iltaisin olin rättiväsynyt ja vain nukahdin sänkyyn, vaikka olisin halunnut lukea. Luin matkalla takaisin Pietarista Suomeen. Ja muistan, että passintarkastuksen jälkeen sain läimäistä kirjan kiinni ja huokaista. Huhhuh. Ihan kuin olisi horroksesta herännyt. Kaveri vielä kysyi että oliko kirja hyvä, ja piti selittää että olihan se, nyt on vuorossa paluu tähän maailmaan. Seuraavan kirjan ostoa lykkäsinkin sitten kaverin maasta poistumiseen saakka. 

Pari seuraavaa kirjaa luin intensiiviseen tahtiin, viimeistä vetkutin. Ei tuntunut kivalta että se loppuisi. 

Näistä kirjoista en tykkää puhua ihmisten kanssa jotka eivät niistä pidä ja luulen että ne ovat aika monelle sellaisia pitää tai ei pidä -kirjoja. Mutta minä en ihmettele, että niistä niin moni pitää. Nämä ovat muuten myös niitä harvoja kirjoja, jotka olen lukenut aikuisiällä ihan kaksi kertaa. Ja ensimmäiset kirjat, jotka olen lukenut vapaaehtoisesti englanniksi. 

Ehkä tässä oli selitystä tarpeeksi. Huomiseen!