Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

lauantai 27. marraskuuta 2010

Dmitri Gluhovski: Metro 2033

Huh, eikä vielä matkapäivityksestä tietoakaan. Muttamutta: Jos joku haluaa lukea kirjan, joka on pitkä, ahdistava ja enimmäkseen tylsä, niin minulla on suositus - tämä Metro 2033. 



Kirjan nimi: Metro 2033
Kirjoittaja: Dmitri Gluhovski
Kustantaja: LIKE
Julkaistu:Alkuperäinen 2007, Suomessa 2010
Sivuja: 591
Mistä minulle:Kirjaston uutuudet -hyllystä

Tässä kirjassa oli jotain samaa kuin blogissani ensimmäisenä esittelemässäni Richard Mathesonin Olen legendassa. Nyt maailman (?), tai ainakin Moskovan, on kuitenkin tuhonnut ydinsota. Osa ihmisitä onnistui pelastautumaan pakenemalla Moskovan jättimäiseen metrotunneliverkostoon ja salpaamalla ovet kiinni perässään. Sodasta on kulunut jo ehkä noin 50 vuotta, ja sukupolvi, joka ei ole koskaan käynyt edelleen myrkyllisen maan pinnalla, on syntynyt. Itse asiassa ihmiset eivät enää edes kestä auringon valoa ja lyhyet stalkkereiden matkat maan pinnalle tehdään yöllä.  

Ihmiset asuvat käytännössä metroasemilla, ja asemien väestöt ovat muodostaneet omia pienoisvaltioitaan. Ruokana on sieniä ja niitä syöviä sikoja. Asemien kulttuurit saattavat kuitenkin olla hyvinkin erilaisia riippuen siitä, onko asema muinaisen yliopiston lähettyvillä, torin luona vai jossain aivan muualla. Matkat asemalta toiselle ovat vaarallisia, sillä metrojen sivuraiteilta saattaa ilmestyä kaikenlaista elämää uhkaavaa. Joskus vaarat ehtivät asemalle asti, ja joitakin asemia onkin blokattu verkostosta kokonaan räjäyttämällä sinne vievät käytävät. Elämä on inhimillistä, mutta välillä raadollista. 

Päähenkilö on nuori Artjom, joka on menettänyt perheensä ja elää isäpuolensa, jolla ei tosin edes ole omia lapsia, kanssa. Kun paikallaan junnaava elämä alkaa kyllästyttää, hän päättää selkeästä vaarasta huolimatta lähteä seikkailemaan asemalta toiselle ja katsastamaan maailmaa siinä muodossa kuin se ihmisten keskuudessa nyt tunnetaan.

Kirja oli periaatteessa mielenkiintoinen ja alkuasetelma on jännittävä. Jostain syystä varsinaiset tapahtumat alkoivat jossain sivun 350 paikkeilla, ja sinne saakka pääseminen oli ajoittain hieman takkuista. Niin huono, kuin arvostelun alussa alan ymmärtää, kirja ei siis suinkaan ole, mutta vähän lisää vauhtia ja loogisuutta alkuun olisi kaivannut. Loppuratkaisu oli mielenkiintoinen. Aloinkin miettiä, että ehkä alun junnaavuus aukeaisi uudella tavalla, kun sen lukisi loppuratkaisusta tietoisena. Ihan siihen lukuenergiat eivät nyt kuitenkaan riitä. 

Kirjan perusteella on luotu myös tietokonepeli (voin vain kuvitella miten kammottava se on...). Gluhovski on kirjoittanut myös jatko-osan, Metro 2034. Jatko-osien nimeäminen ei taida vaatia hirveästi mielikuvitusta jatkossakaan :).

lauantai 13. marraskuuta 2010

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Huhhuh. Viime viikolla päässä pyörivät seuraavat kysymykset. Osaan olen keksinyt jo vastauksetkin:
-        Suomessa oli postilakko. Miksi ei sähköpostilakko?
-        Miten loman jälkeen voi olla melkein väsyneempi kuin ennen lomaa? (Okei. Olisi ehkä kannattanut nukkua viimeisinä öinä vähän enemmän eikä vaan ryntäillä Lontoo –holismissa paikasta toiseen)
-        Miksi minusta tuntuu, että olen koko viikon vaan rampannut sisään ja ulos ja pyyhkinyt kuraisia tassuja? (Vanhempien koira hoidossa)
-        Siis tuleeko se vikan Potterin eka osa leffaan tosiaan jo ensi viikolla? Miksi minä en ottanut Potteria lomalle mukaan? (Päädyin siihen, että pelkäsin lukevani Potteria koko loman ja unohtavani ulkomaailman.)

Kuten aiemmin mainitsin, Lessingin Kultaisen muistikirjan (tarkempi käsittely siellä lukupiirissä kunhan sinne ehdin!) ja Murakamin Norwegian Woodin san kuitenkin luettua.  Taas yksi uuden lempikirjailijani teos! Täytyy muuten hehkuttaa, että on aika ihanaa, kun on löytänyt lempikirjailijan, jonka teokset eivät ihan heti lopu. Kun tyyppi on vielä hengissäkin, niin toivoa uusista kirjoistakin on vielä J. Kaiken lisäksi Murakamilla on paljon vielä englanniksikin kääntämättömiä kirjoja, joten ehkä sitten pahimmassa hädässä pitää alkaa opiskella japania…

Norwegian Wood on Murakamin kansainvälinen läpimurtoteos: Eikä sitä silti ole käännetty suomeksi! Tämä kirja nosti Murakamin lukijamäärät sadoista tuhansista miljooniin. Kirjailija itse ahdistui menestyksestään niin paljon, että muutti Japanista USA:han eikä palannut kotimaahansa vuosiin.

Mutta niin, vähän vielä itse kirjan sisältöön. En tykkää kertoa juonikuvioita kovin tarkasti, mutta on varmaan mielekkäämpää lukea arvioita kun edes vähän tietää, mitä kirjassa tapahtuu. Kirjan päähenkilö on yliopisto-opintojaan suorittava poika, Toru Watanabe. Hänen elämäänsä liittyvät läheisesti henkisesti järkkynyt Naoko ja vahva, mutta myös vaikeuksia kokenut Midori. Suhdetta mutkistaa se, että Naoko on Torun edesmenneen parhaan ystävän tyttöystävä. Eräänlainen kolmiodraama oli kyseessä tässäkin. Midori ja Naoko kilpailevat tietämättään keskenään, ja Toru kokee mahdottomaksi tehdä päätöksiä. Välillä hän lohduttautuukin yhden illan suhteilla, joiden hankkimisessa hänen asuntolatoverinsa auttaa.

Norwegian Wood (ja kyllä, sen Beatlesin biisin mukaan) on rakkaustarina. Ja kolmiodraama. Mutta se ei ole silti vain rakkaustarina ja kolmiodraama. Kirjasta puuttuu kokonaan Murakamin käyttämät reaalimaailmaa murtavat yksityiskohdat, mutta siinä on silti paljon samoja elementtejä kuin kaikissa muissakin Murakamin teoksissa. Yksinäisyys ja päähenkilön tuntemukset sitä kohtaan on yksi kirjan tärkeimpiä teemoja. Naishahmot ovat kokeneet kovia ja ovat yhtä aikaa vahvoja ja haavoittuneita. Välillä kivutaan ylös japanilaisen vuoren rinnettä, jossain juodaan viskiä ja sakea ja päähenkilö kohtaa kissan tai elää sellaisen kanssa.

Kirjoissa toistuvat samankaltaiset kohtaukset tai asiat eivät kuitenkaan ole häirinneet, koska kirjojen tarinat ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Turha varmaan kertoa, että pidin tästäkin kirjasta hyvin, hyvin paljon. Sen, olenko jo arvostelukyvytön Murakamia kohtaan, saa päättää joku muu J.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Takaisin arkeen (ja blogimaailmaan)

Heipä hei. Viimeaikaiselle blogihiljaisuudelle (ja kirjamessujen ja bloggaajatreffaajien missaukselle) oli hyvät syyt: Lontoo ja Edinburgh! Vähän yli viikon syysloma on siis nyt ohi. 

Suurimpia kirjallisia saavutuksia olivat Doris Lessingin Kultaisen muistikirjan läpikahlaaminen (oli hyvä, mutta olisi voinut jäädä arkisemmissa olosuhteissa kesken). Siitä tarkempaa keskusteua lähiaikoina lukupiirissä. Paluumatkalla hotkaisin Haruki Murakamin Norwegian Woodin.

Kotimatkalla matkalaukut olivat pelottavan täynnä, brittiläiset kirjakaupat lumosivat aika lailla :). 

Lähiaikoina tiedossa siis hypyt vielä postausten muodossa Lontooseen ja Edinburghiin ja Murakamin analysointia. Tässä kuitenkin jo muutama matkakuva lämmikkeeksi: