Ilkka Remes: Shokkiaalto

Huh, nyt se on huhkittu läpi. Uusin Remes siis. Varsinaista huhkimista ei kyllä onneksi tällä kertaa tarvittu, vaan sivut kääntyilivät suorastaan itsestään. Olen lukenut kaikki Remeksen aikuisille kirjoittamat romaanit ja pari nuortenkirjaa. Muutama edellinen kirja on tuntunut vanhan kierrättämiseltä, mutta tästä uusimmasta jäi yllättävän freesi olo, vaikka ydinvoima oli keskeisellä sijalla edellisen kirjan tapaan. 

Tarina hyppää näyttävästi käyntiin heti ensimmäiseltä sivulta. Tällä kertaa hypähdetään ajassa vähän eteenpäin, kun Olkiluoto 3 on valmistumassa. Huonosti johdettu projekti ja kahden euron tuntipalkan työläiset houkuttelevat peräänsä hämärillä motiiveilla toimivia omaan pussiin pelaajia. Lisäksi ympärillä pyörii aina yhtä suuri ja uhkaava Venäjä sekä vanhat agenttisotkut. Tähän sotkuun liittyy tietenkin myös Stasin hämäräperäiset toimet ja yksilöiden halu selvittää asioita salaisista kansioista. 

Olen samaa mieltä Helsingin Sanomien kritiikin kanssa monessa kohdassa: Kirja muistutti rakenteeltaan todella vahvasti 24 -televisiosarjaa Riku Tanner toimi kuin Jack Bauer. Ei haitannut ainakaan minua, kun 24 kuuluu niihin harvoihin must-see sarjoihin, jotka vaan on pakko nähdä. 

Remeksissä ja 24:ssä on mielestäni muutenkin paljon yhtäläisyyksiä: Juonia on monta, aluksi ei aina näe miten ne liittyvät yhteen, uhka on dramaattinen ja tulee ulkoa mutta mukana on aina soluttautujia ja päähenkilöiden henkilökohtaiset uhraukset ovat suuria. 

Vaikka Remeksen kirjoja tituleerataan kirjoiksi ihmisille, jotka eivät yleensä lue mitään, jaksoi tämä opus viihdyttää ja vähän pohdituttaakin. Kieli ei todellakaan ole korumaista tai kaunista, vaan suoraviivaista ja tehokasta. Lauseet töksähtelevät toistensa perään niin että korvat tekisi välillä mieli peittää, mutta silloin on vain käännettävä sivuja nopeammin. Vaikka miehen kirjoitustahti on tehtailumainen, ainakin minä elän siinä käsityksessä, että hän tekee kirjojen taustatyön huolella. Siksi maininnat Olkiluodon surkeaan projektinjohtoon ja koko laitoksen rakentamisen surkeaan laatuun, ja varsinkin niiden seurauksiin, mietityttävätkin. Vaikka Shokkiaallossa konkreettinen uhka onkin -tietysti- ulkoinen, saa kirja runsaitten vihjailujen perusteella taas miettimään, mistä se oikea uhka tulee. En usko että ulkoa, vaan liiasta itsevarmuudesta, hutiloinnista ja silmien sulkemisesta. 

Suosittelen Shokkiaaltoa kaikille Remes- ja 24 -faneille sekä niille, jotka haluavat tietää mitä suuri osa suomalaisista seuraavan vuoden aikana lukee.