Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

lauantai 13. marraskuuta 2010

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Huhhuh. Viime viikolla päässä pyörivät seuraavat kysymykset. Osaan olen keksinyt jo vastauksetkin:
-        Suomessa oli postilakko. Miksi ei sähköpostilakko?
-        Miten loman jälkeen voi olla melkein väsyneempi kuin ennen lomaa? (Okei. Olisi ehkä kannattanut nukkua viimeisinä öinä vähän enemmän eikä vaan ryntäillä Lontoo –holismissa paikasta toiseen)
-        Miksi minusta tuntuu, että olen koko viikon vaan rampannut sisään ja ulos ja pyyhkinyt kuraisia tassuja? (Vanhempien koira hoidossa)
-        Siis tuleeko se vikan Potterin eka osa leffaan tosiaan jo ensi viikolla? Miksi minä en ottanut Potteria lomalle mukaan? (Päädyin siihen, että pelkäsin lukevani Potteria koko loman ja unohtavani ulkomaailman.)

Kuten aiemmin mainitsin, Lessingin Kultaisen muistikirjan (tarkempi käsittely siellä lukupiirissä kunhan sinne ehdin!) ja Murakamin Norwegian Woodin san kuitenkin luettua.  Taas yksi uuden lempikirjailijani teos! Täytyy muuten hehkuttaa, että on aika ihanaa, kun on löytänyt lempikirjailijan, jonka teokset eivät ihan heti lopu. Kun tyyppi on vielä hengissäkin, niin toivoa uusista kirjoistakin on vielä J. Kaiken lisäksi Murakamilla on paljon vielä englanniksikin kääntämättömiä kirjoja, joten ehkä sitten pahimmassa hädässä pitää alkaa opiskella japania…

Norwegian Wood on Murakamin kansainvälinen läpimurtoteos: Eikä sitä silti ole käännetty suomeksi! Tämä kirja nosti Murakamin lukijamäärät sadoista tuhansista miljooniin. Kirjailija itse ahdistui menestyksestään niin paljon, että muutti Japanista USA:han eikä palannut kotimaahansa vuosiin.

Mutta niin, vähän vielä itse kirjan sisältöön. En tykkää kertoa juonikuvioita kovin tarkasti, mutta on varmaan mielekkäämpää lukea arvioita kun edes vähän tietää, mitä kirjassa tapahtuu. Kirjan päähenkilö on yliopisto-opintojaan suorittava poika, Toru Watanabe. Hänen elämäänsä liittyvät läheisesti henkisesti järkkynyt Naoko ja vahva, mutta myös vaikeuksia kokenut Midori. Suhdetta mutkistaa se, että Naoko on Torun edesmenneen parhaan ystävän tyttöystävä. Eräänlainen kolmiodraama oli kyseessä tässäkin. Midori ja Naoko kilpailevat tietämättään keskenään, ja Toru kokee mahdottomaksi tehdä päätöksiä. Välillä hän lohduttautuukin yhden illan suhteilla, joiden hankkimisessa hänen asuntolatoverinsa auttaa.

Norwegian Wood (ja kyllä, sen Beatlesin biisin mukaan) on rakkaustarina. Ja kolmiodraama. Mutta se ei ole silti vain rakkaustarina ja kolmiodraama. Kirjasta puuttuu kokonaan Murakamin käyttämät reaalimaailmaa murtavat yksityiskohdat, mutta siinä on silti paljon samoja elementtejä kuin kaikissa muissakin Murakamin teoksissa. Yksinäisyys ja päähenkilön tuntemukset sitä kohtaan on yksi kirjan tärkeimpiä teemoja. Naishahmot ovat kokeneet kovia ja ovat yhtä aikaa vahvoja ja haavoittuneita. Välillä kivutaan ylös japanilaisen vuoren rinnettä, jossain juodaan viskiä ja sakea ja päähenkilö kohtaa kissan tai elää sellaisen kanssa.

Kirjoissa toistuvat samankaltaiset kohtaukset tai asiat eivät kuitenkaan ole häirinneet, koska kirjojen tarinat ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Turha varmaan kertoa, että pidin tästäkin kirjasta hyvin, hyvin paljon. Sen, olenko jo arvostelukyvytön Murakamia kohtaan, saa päättää joku muu J.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiinnostavalle! Olen kuullut niin paljon hyvää "Kafka rannalla"-teoksesta, että päätin toivoa sitä joululahjaksi. :)

    VastaaPoista
  2. Murakami on minulla hämärän peitossa, joten pitäisi ilmeisesti tutustua. Tein jo ensimmäisen hankinnankin, eli After the Quake odottelee yöpöydällä..

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. lumiomena: Oih, Kafka rannalakin on ihana :). Siitä on kyllä varmasti hyvä aloittaa. Siinä on kunnon pitkä tarina mutta se ei ole silti liian sekava.

    Teresita: Tuo After the Quake on minulle vieras (nimen toki olen kuullut mutta en vielä ole ehtinyt lukemaan). Käsittääkseni siinä käsitellään jotenkin sitä suurta maanjäristystä eli sitä olisi hieman sidottu tosipohjaisiin tapahtumiin? Kiinnostava varmasti sekin.

    VastaaPoista
  5. mielenkiintoinen blogi. palaan lukemaan. nyt kutsuu nukkumatti.

    VastaaPoista
  6. Akatherine: Kiva että löysit tänne, toivottavasti uudestaankin :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!