Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Haruki Murakami: South of the Border, West of the Sun

Hei pitkästä aikaa. 

Olen lukenut vähän lisää Murakamia, joka muuten The Guardianin uutisen mukaan pärjää aika hyvin veikkauksissa kirjallisuuden Nobelin tämänvuotisesta saajasta. Tämähän ei toki takaa mitään, mutta mies olisi kyllä mielestäni Nobelinsa ansainnut.
Kirjan nimi: South of the Border, West of the Sun
Kirjoittaja: Haruki Murakami
Kustantaja: Vintage
Julkaistu:1992 (alkuperäisteos)
Sivuja: 187
Mistä minulle: Amazon.co.uk


South of the Border, West of the Sun on yksi Murakamin lyhyemmistä romaaneista. Siinä ei sada silakoita tai tapahdu muutakaan suoranaisesti yliluonnollista, mutta mielenkiintoinen tunnelma siinä on taas vangittuna. 

Toisin kuin monissa muissa Murakamin kirjoissa, tässä päähenkilön, Hajimen, elämää seurataan sangen pitkällä aikaskaalalla. Tarina alkaa tämän ollessa vielä koululainen ja kirjassa harpotaan miehen elämää seuraavaan tapahtumarikkaaseen ajanjaksoon saakka Hajimen ollessa 37-vuotias. 

Hajimen elämän tragedia tuntuu olevan se, että hän on ainut lapsi. Sodan jälkeisessä Japanissa tämä ei vielä ollut tavallista, ja Hajime kokee olevansa aina vähän erilainen. Onneksi Hajimen luokalle tulee kuitenkin jalkaansa hieman raahaava tyttö, Shimamoto, joka on myös ainut lapsi. 

Ystävysten yhteydenpito kuitenkin katkeaa täysin Hajimen perheen muuttaessa. Shimamoto ei koskaan täysin katoa hänen mielestään. Yllätys siitä, miten voimakkaita tunteita Hajime kokee tavatessaan Shimamoton keski-ikäistyvänä aviomiehenä ja kahden lapsen isänä on kuitenkin hirmuinen miehelle itselleenkin. 

En muista, että Murakami olisi muissa kirjoissan kuvannut perheellisiä ihmisiä näin tarkasti. Tässä päähenkilö on kuitenkin rakentanut aikuisuuden, johon kuuluu muutakin kuin kirjojen lukemista, töissä käyntiä ja viskin naukkailua, ainakin vähän. 

On hauska arvailla, minkä verran Murakami on käyttänyt tähänastisen uransa keskivaiheilla julkaistuun teokseen omaelämänkerrallisia aineksia. Nyt päähenkilö Hajime pyörittää työkseen jazzbaaria, aivan kuten Murakami opintojensa jälkeen. Hajimella niitä tosin on kaksi.

5 kommenttia:

  1. Voi että, miten tämäkin Murakamin teos kuulostaa kiehtovalta! <3 Tämä(kin) löytyisi omasta hyllystä, voisinkin pian jatkaa Murakami-matkaani tämän pariin. :)

    Ja minäkin todella toivon että Nobel menisi Murakamille, olen ihan samaa mieltä että mies olisi sen palkinnon ansainnut!

    VastaaPoista
  2. Sara, kyllä, tämäki tosiaan oli oikein, oikein hyvä! Minun sydäntäni edelleen eniten lähellä taitavat olla Kafka rannalla ja ne muut "maagiset" versiot, mutta kyllä Murakami tässäkin tosi hienosti varsinkin loppupuolella kuvasi ihmismielen sopukoita.

    VastaaPoista
  3. Yhdyn Saran kommenttiin! Että kuulostaa kiehtovalta. Mä yritän tällä viikolla saada 1Q84:n loppuun, mikä on Murakami-pettymys, mutta muuten I just love him!

    VastaaPoista
  4. Kaikki nämä Murakamit kuulostavat niin hyviltä! Miksiköhän mulle on jäänyt sen Kafkan jäljiltä jokin rimakammo... haluan lukea ja ilmeisesti pelkään lukea. Koska Kafka oli niin mieleenpainuva.

    Oh well.

    Jätin muuten sulle Post it -lapun. :-)

    VastaaPoista
  5. Helmi: Harmi tosiaan, että 1Q84 on sinulle pettymys, tosin enpä vielä voi itsekään mitään varmasti sanoa, kun en ole sitä alusta loppuun lukenut... Mutta kaikki muu tähän mennessä luettu on kyllä tasaista kamaa :).

    Booksy! Kiiiiitos lapusta :). Ainut riski Murakamin kanssa on se, että jos lukee liikaa kerralla, joka-iltainen viskin juonti ja jazzin kuuntelu voi tuntua ihan hyvältä ajatukselta. No ei vaan, jossain vaiheessa tuntui, että kirjojen päähenkilöt muistuttivat melkein liikaa toisiaan, mutta nyt Hamijen kanssa pääsin siitäkin yli.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!