Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

lauantai 15. joulukuuta 2012

Myöhäinen BePe: Talvi tuli Berliiniin

Talvi on ollut hyvän aikaa täälläkin! Sen huomaa ainakin seuraavista seikoista:

  • Metrot putoilevat muuten melko säntillisesti noudattamistaan aikatauluista: Eilen odotin yleensä 3 minuutin välein menevää vuoroa 11 min enkä mahtunut ensimmäiseen tulleeseen junaan. Seuraavassakin tunnelma oli kuin Tokiossa (näin ainakin luulisin)
  • Kauppaan ilmestyy myyntiin puisia tyllikkäitä kelkkoja. Ihmettelin aluksi niiden käyttötarkoitusta, mäenlaskuun sopivia paikkoja kun ei ole mailla halmeilla, mutta asia on sittemmin saanut selityksen. Kelkkoja voi paikallisten mielestä käyttää mihin tahansa ja niitä on kaikkialla.
Pieni odottaja kotikadulla. Huom. taaemman kelkan lukitseminen polkupyörän lukolla :).

  • Kotiin saapuu - onneksi edes täsmällisesti ennalta ilmoitettuna aikana - patterien kulutuksen lukija. Kyseisenä aikana pitää olla kotona avaamassa ovia. 

  • Jalkakäytävät ovat täynnä höttöistä lunta, koska niiden auraaminen on, noh, erittäin hidasta. 
  • Paikalliset alkavat käyttää takkeja jotka sopisivat naparetkeilyyn. Jalkoja saattavat silti suojata vain legginsit.
  • Brittiläinen työkaverisi vaihtaa kengät ballerinoista Uggeihin. Suoraan.
  • Italialainen työkaverisi nimittää sinua sankarikseen, kun kävelet lumessa 10 cm korollisilla saappailla ja mulkoilee äkäisenä omia käytännöllisiä talvikenkiään
  • Club Matesta tulee myyntiin jouluversio
  • Paikalliset sekoavat kuumista kastanjoista
  • Koskaan ei ole huono aika Glühweinille
  • Havuja ja joulukuusia on myynnissä kaikkialla

  • S-Bahnissa matkustaa poni. Lue lisää täältä. Vitsikkään spekulaation mukaan tämä liittyy ensimmäiseen mainitsemaani kohtaan: Jos S-Bahn ei kulkisi, voisi aina ratsastaa kotiin. 

    Hyvää joulun odotusta, palaan blogiin pian taas kirjan kanssa :).  

3 kommenttia:

  1. Tuollainen kelkkahan olisi kätevä kauppareissuilla! Ja huomattavasti tyylikkäämpi kuin muovinen pulkka!

    VastaaPoista
  2. Oi ja voi, huokailin niin monta kertaa. En malta odottaa, että pääsen Berliiniin. Vaikkakin silloin on lämmin unelma kesä. =)

    VastaaPoista
  3. Katri: Se on todella paljon tyylikkäämpi! En tiedä, onko täällä joku hipsterikomitea kieltänyt ne muoviset pulkat täällä kokonaan, kun en ole nähnyt yhtäkään.

    Hanna: Kesä on vielä 1000 x parempi :). Ootas vaan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!