Osta ihmistenlehti Huuma, nyt!

Heipähei!

Tämän jutun motiivi on seuraava: Toivon, että mahdollisimman moni klikkaa linkistä http://mesenaatti.me/ihmistenlehti-huuma/ nyt ja ostaa lehden.

Kuva Huuman sivuilta http://huumalehti.com/

Sitten vähän pidemmin:

Olen liikkeellä harvinaisen itsekkäillä motiiveilla: yritän kannustaa mahdollisimman monta henkeä ostamaan lehden, jotta minäkin saisin sen! Olen jo itse, omin rahoin lehteni maksanut, joten mistään yhteistyöstä ei siis ole kysymys.

Mikä lehti?

 Huuma on lehti, joka tekijöidensä mielestä vielä puuttuu lehtihyllystä. Siksi he ovat päättäneet tehdä sen itse. Markkinoinnin kärkenä on sana ihmistenlehti. Sitä on selitetty auki kertomalla, että teemoina on teknologiaa, urheilua, yhteiskunnallisia aiheita ja kulttuuria - perinteiset naistenlehtiaiheet kuten sisustus, kauneus ja muoti siis puuttuvat, ellei muotia ole sujautettu ovelasti kulttuurin alle jne.

Tekijöistä voi lukea lisää täältä. Joukosta löytyy vähän erilaista sakkia kuin naistenlehtien toimituksesta ylseensä, joten odotan tuoreita tarinoita ja mielenkiintoisia näkemyksiä.

Minulle lehti tuli tutuksi mahtavan Kuinka purjehtijaksi tullaan -blogin kautta, sen pitäjä on yksi lehden tekijöistä.

Miksi toivon, että mahdollisimman moni ostaa lehden:

Koska lehdessä ei ole mainoksia, se rahoitetaan yhteisörahoituksella. Jokainen lehden haluava maksaa 10 euroa, ja jos tavoitesumma 20 000 euroa saadaan seuraavan 16 päivän sisällä kasaan, lehti painetaan ja toimitetaan ostajille. Jos tavoitesummaa ei saada kasaan, maksut palautetaan ostajille. Lehdessä tulee olemaan 64 sivua, mikä on ilman mainoksia mielestäni ihan hyvä paketti luettavaa.

Mitäs sitten?

Mene http://mesenaatti.me/ihmistenlehti-huuma/ ja osta lehti.
Koska lehteä toimitetaan vain Suomeen, minä tilasin tämän vanhempieni Suomen osoitteeseen.

Mitä te tykkäätte ideasta, ja kiinnostaako lehti?

Vuoden 2013 top kolmeen: Richard K. Morgan: Altered Carbon

Kirjan nimi: Altered Carbon

Kirjoittaja: Richard K. Morgan

Julkaistu: 2002

Mistä minulle:  Kindleen, Amazon.com

Kuva Wikipedia

Luin Morganin Altered Carbonin jo hyvän aikaa sitten, ikään kuin jatkoksi vuonna 2012 aloittamaani (hehheh) scifi-haasteeseen. Kirja kuuluu scifin alagenreen cyberpunk. Genrelle on Wikipedian mukaan ominaista löyhästi tulkittuna muun muassa tekoäly, tietotekniikan yhdistäminen ihmiseen ja muutokset yhteiskuntajärjestyksessä tai sosiaalisessa normistossa.

Innostuin valitsemaan Altered Carbonin cyberpunk-kirjakseni juuri sen mielenkiintoisen idean ja alkuasetelman vuoksi. Kirjassa eletään jonkinlaisessa dystooppisessa maailmassa, jossa ihmisten persoonallisuus, tai tulkitsen sen nyt tässä hengellisesti sieluksi kuten jotkut kirjan hahmotkin tekevät, voidaan tallentaa digitaalisesti. Digitaalinen tallenne voidaan asentaa sitten aina uuteen kehoon tai "asuun" (sleeve), kuten Morgan asian ilmaisee.

Jo pelkkä kirjan perusasetelma, tai sen maailman tila, vie siis jo todella syvällisten pohdintojen äärelle. Asennuttaisiko itsensä kuoleman jälkeen uudelleen ja uudelleen? Entä, jos usein tehtäviin uudelleenasennuksiin ei olisi varaa, ja joutuisi jatkuvasti käymään läpi ikääntymistä ja elämää jo vanhemmassa kehossa? Kenen tämän tapaista toimintaa pitäisi rajoittaa, ja jos tämä olisi nyt mahdollista, kuka sen voisi estää? Jo kirjaa valitessani muistin, miksi juuri scifistä oikein osuessaan löytyvät ne minulle kaikista antoisimmat kirjat.

Varsinainen juoni on seuraava: Rikas mies, Laurens, on tehnyt ilmeisesti itsemurhan tuhoamalla tallentimensa. Onnekseen tai harmikseen tämä voidaan kuitenkin asentaa uuteen kehoon 48 tunnin välein tallennettavasta varmuuskopiosta. Varmuuskopiosta henkiin herätetty ja melkein 48 tunnin muistot kadottanut mies on vakuuttunut, että itsemurhan sijaan kyseessä on murha ja palkkaa kirjan päähenkilön, etsivä Takeshi Kovacsin tutkimaan asiaa.

Tunnelmassa samaa film noir -henkeä kuin China Miévillen Toisissa. Kirja kestää ehdottomasti useammankin lukemisen, suoraan sanottuna minulta se jopa vaatisi toisen. Vaikka kyseessä on periaatteessa scifin lisäksi myös trilleri tai dekkari, ovat erinäiset kirjan sisään pykätyt huomiot kuitenkin ehdottomasti sen mielenkiintoisinta antia. Joka tapauksessa, kirja oli niin hyvä, että julistan sen tässä vaiheessa vuoden 2013 top kolmoseeni. Kuten ennestään on käynyt varsin selväksi, nyt siellä majailee jo Gone Girl.

Like on julkaissut kirjan suomeksi vuonna 2007 nimellä Muuntohiili.

Mitä NaNoWriMo opetti minulle itsestäni, kirjoittamisesta ja ihmisenä olemisesta

Osallistuin National Novel Writing Monthiin, NaNoWriMoon nyt toisen kerran. Ideana on haastaa itsensä ja kirjoittaa marraskuun aikana vähintään 50 000 sanaa pitkä kirja. Palkinnoksi saa voittajafiiliksen, lainata kivoja kuvia ja katsoa kivan pienen videoklipin.

Kuva nanowrimo.org

 Tuliko selväksi? I DID IT! Kaikesta (aloitus ilman mitään järkevää kuvaa juonesta, marraskuulle sijoittuneista vierailijoista ja viimeisten päivien loppupaniikista) huolimatta tein sen, eli kirjoitin 50.000 sanaa pitkän romaanin. Siinä on alku, keskiosa ja loppu.

Kuten moni varmasti aavistaa mutta ei silti anna rajoittaa uteliaisuuttaan, "kirja" on niin keskeneräinen että ei tule nykymuodossaan näkemään ikina koskaan kenenkään muun kuin minun katsettani.

Olen silti, tietenkin, hyvin hyvin tyytyväinen siihen, että haastoin itseni ja tein sen - kirjoitin jo toisen kirjan mittaisen tekeleen.

Kuukauden aikana opin ainakin tämän:

• 1000 sanaa kirjoittaa puolessa tunnissa, jos on teknisesti yhtä nopea kirjoittaja kuin minä ja tietää, mitä tekee.
• Jos ei tiedä, mitä tekee, voi 1000 sanan kirjoittamiseen käyttää helposti neljä tuntia, vaikka olisi teknisesti yhtä nopea kirjoittaja kuin minä.
• Optimaalinen kirjoitusrupeamani olisi noin tunti aamulla ja tunti illalla
• Edellinen tarkoittaisi parhaimmillaan noin 4000 sanaa päivässä. Aika tai sen puute siis ainakin minulle vain tekosyy olla kirjoittamatta "jotain suurta".
• Kun, huomatkaa, kun, alan kirjoittaa oikeaa kirjaa (tälle lienee parempi asettaa deadline), suunnittelen ensin kokonaisuuden kappale kerrallaan, päätän mitä missäkin luvussa tapahtuu ja kirjoitan ne sitten (näen jo upean post it -kollaasin). Tämän jälkeen teen toisen kierroksen, jossa harrastan raakaa editointia. Leikkaan noin puolet dialogista pois.
• Osaan vielä kirjoittaa aika huonosti. En tiedä esimerkiksi lopullisen tekstin hiomisesta juuri mitään, koska kärsimättömänä ihmisenä kaahotan mieluummin ensin kerran loppuun ja hion sitten jos aikaa on.
• Tutut paikat ja henkilöt alkavat vaikuttaa aivan erilaisilta kuin ennen, kun miettii, mitä ominaisuuksia niistä tai heiltä haluaa poimia omaan, keksittyyn tarinaansa.
• Edelliseen liittyen: Minun on vaikeaa tai mahdotonta rakentaa täysin tuulesta temmattuja ihmisiä.
• Määrälliset tavoitteet ovat siinä mielessä hyviä, että niihin pääsemistä on helppo mitata. Tämän ansiosta on myös helppo sanoa itselleen, mikä on tarpeeksi.
• Jokin muutos elämässään on helppo tehdä uskottelemalla sen olevan vain väliaikainen.

Osallistuitko sinä NaNoWriMoon? Oletko ajatellut osallistua?

Jos toivoisin kirjoja joululahjaksi, toivoisin näitä

Yritin juuri rakentaa joulukuusen kirjoista. Sellaisia vilahteli ainakin viime vuonna Facebookissa, ja ihastuin ideaan.

Tein yhden version, sitten toisen. Molemmista tuli pieniä ja ehkä aavistuksen huteria. Googlasin juuri ohjeita, ja kun luin, että tämänkin kuusen tekemiseen oli mennyt aikaa noin tunti (ei siinä, se on hieno, mutta ei supererikoinen!), tajusin, että oma pitkäjänteisyyteni taitaa tarvita huomenna vain uutta harjoituskierrosta.

Joka tapauksessa, nurkista, seinustoilta ja pahvilaatikoista löytyneiden kirjojen määrästä hämmästyneenä päätin, että en ainakaan hirmuisen tietoisesti pyydä yhtään kirjaa joululahjaksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö ilahtuisi, jos saisin joitain tiettyjä kirjoja. Siis, jos pyytäisin kirjoja lahjaksi, ne olisivat nämä:

Ville Haapasalosta kertova "Et kuitenkaan usko...". Haapasalon matkailuohjelmat ovat huippumielenkiintoisia. Lisäksi hän on todella kummallinen ilmiö Venäjällä, niin suuri, että sitä ei oikein voi käsittää. Omituisinta on se, että hän on onnistunut paisumaan sellaiseksi vähän vahingossa tavallisesta suomalaispojasta.

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli Haapasalosta vasta vähän aikaa sitten pitkä juttu, joka oli kyllä suorastaan oiva ennakkomainos kirjasta. Lisäksi kirjasta on tehty hieno Youtube-videokin. Kirjan jutut lienevät paikoin kirkkailla kynillä väritettyjä, mutta koska varsinkin Venäjällä totuus on usein tarua ihmeellisempää, lukisin kirjan enemmän kuin mielelläni. Äitini oli jo pyöritellyt kirjaa kerran kaupassa, mutta koska se ei ilmeisesti ole mitään tavallista lukukirja- vaan pikemminkin kahvipöytäkokoa, se oli jäänyt ainakin vielä ostamatta.

Kuva Docendon sivulta.

 Johanna Sinisalon Auringon ydin. Harmittaa jo nyt ihan vietävästi, että en tajunnut pyytää tätä kirjamessutuliaisena! Jokainen lukemani Sinisalo on kuitenkin ollut parempi kuin hyvä, joten odotan tämän kirjan lukemista jo kovasti. En viihtymis- vaan ajattelumielessä.

Kuva Teos.

Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkeavat sateessa. Samat alkusanat kuin Sinisaloon, tosin luulen tämän olevan kevyempää luettavaa.

Kuva Atena.

 Riku Rantalan ja Tuomas Milonoffin Madventures - Uusi kansainvälisen seikkailijan opas. Koska matkakuume. Oikeasti minulla on jo se vanhempi kirja (=ostin sen miehelle synttärilahjaksi, kyllä, kieroa, mutta ainakin yhtä kieroa oli se, että seuraavana vuonna "minä" sain joululahjaksi iPadin). Joka tapauksessa, ehkä niissä 100 uudessa sivussa on jotain mielenkiintoista mitä en vielä tiedä? Tosin, jos joku kaveri saa tämän käsiinsä, pelkkä lainaaminen voisi riittää.

Kuva WSOY.

 Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista. En tajua, miten en ole lukenut tätä kirjaa vieläkään (oikeasti tiedän - minulla ei ole täällä kirjastokorttia). Se ilmestyi jo aikoja sitten, hiplaan tätä säännöllisesti kirjakaupoissa ja Delislen aiemmat vieraaseen maahan sijoittuneet sarjakuvat ovat olleet aivan mahtavia.

Kuva WSOY.

Joko te olette kirjoittaneet kirjatoiveita joulupukille?

Fiksun ihmisen kevyt kirja - Virpi Hämeen-Anttila: Railo

Heipä hei, kerron pitkästä aikaa ihan perinteisesti yhdestä äskettäin lukemastani kirjasta.

Kirjan nimi: Railo

Kirjoittaja: Virpi Hämeen-Anttila

Julkaistu: 2011

Mistä minulle:  Kaveri lainasi

 

Luin ensimmäisen Hämeen-Anttilani. Täytyy sanoa, että olin entuudestaan odottanut syvälliseltä vaikuttavalta henkilöltä jotain vähän muuta. Railo on nimittäin kevyt viihdekirja. Ahmaisin ensimmäisen puolikkaan siitä nopeasti, mutta sen jälkeen yksinkertaiset henkilöhahmot ja näiden toilailut alkoivat riipiä siinä määrin, että loppupuoli ei enää kauheasti kiehtonut. Ihan lopussa nauroin, mutta vain koska luin kiitokset-osiosta kirjan olevan laajennettu versio Anna-lehdelle tehdystä jatkokertomuksesta. Kas, sehän selittää... 

 

 

 Lyhyesti juoni menee näin: Yrityselämässä paikkansa menettänyt Teppo Korpelainen päättää perustaa matkailuyrityksen isänsä kotitilalle Pohjois-Karjalaan. Apuna on kuntosalibisnestä menestyksekkäästi pyörittävä kaveri. Tepon vaimo Inka vaikuttaa olevansa henkisesti todella kaukana miehestään: Tämä on rauhallinen opettaja, joka pelkää riskinottoa. Hän on jo pitkään ihmetellyt miehensä olemattomia välejä tämän sisaruksiin. Kun perhe muuttaa Pohjois-Karjalaan, Inka päättää yrittää varovasti selvittää, mikä menneisyydessä hiertää.

Matkailuyrityksen rakentaminen ei sovi aivan suunnitellusti, ja Tepon paineet lainarahalla rakentaessa ovat hirmuisesti. Pian tällä ei ole aikaa olla kotona ainakaan henkisesti lähes ollenkaan, ja bisnesystävän tytär alkaa vaikuttaa muutenkin kiinnostavammalta kuin kotona nalkuttava vaimo ja pieni tytär. Kun mies alkaa tuntua yhtä etäisemmältä, Inkaa taas alkavat kiehtoa niin rakennustyömään johtaja kuin miehen velikin. 

Mitään hirmuisia oivalluksia tai oppimiskokemuksia kirjaa lukiessa ei siis kannata odottaa. Kiitän kuitenkin Hämeen-Anttilaan kirjansa sijoittamisesta jonnekin muualle kuin Helsinkiin. Hänen kerrontansa vaikuttaa myös oikein sujuvalta ja kerrontatapa periaatteessa vauhdikkaalta, joten tässä kohtaa minulla taisi tosiaan tökkiä ihan vain se kirjan sisältö.

Suositteletteko jotain muuta kirja Hämeen-Anttilalta?

Mielenkiintoinen marraskuu, välikatsaus

Hei pitkästä aikaa! Töiden lisäksi NaNoWriMo, vieraat ja kaikenlaiset uudet aktiviteetit ovat pitäneet minut pari viikkoa pois blogista. 

Wrimo-tilanne: Jos en skarpaa, olen joulukuun alussa tuo alempi henkilö.

Viimeisen kahden viikon aikana olen muun muassa:

Intiimiä tunnelmaa A-tranessa.

- Kokeillut bikram-joogaa (kuumaa, mutta toimii kuin minihieronta)
- Ottanut osaa saksalaiseen day-spa kulttuuriin Liquidromissa. Tästä riittäisi kerrottavaa vaikka omaan postaukseensa
- Käynyt katsomassa esityksen, jonka luulin olevan musikaali mutta se olikin teatteria. Onneksi kaikki ymmärsivät saksaa.
- Yllätysretkien järjestäminen jatkui, kun menimme A-traneen kuuntelemaan luulemani soulin sijaan kokeellista jazzia, afrikkalaista laulua, chansoneita ja brasilialaista musiikkia. Heh, jos olisin tiennyt, mitä olemme menossa katsomaan, en taatusti olisi saanut muuta porukkaa mukaan. 
- Olen syönyt viikon melkein joka päivä ulkona, mikä alkaa vähän tuntua. Huh. 

- Jatkanut hitaasti ja epävarmasti NaNoWriMon parissa. Osallistuin Wrimoon onnistuneesti kaksi vuotta sitten. Nyt kirjoitan chick littiä kaksoiselämää elävästä tytöstä. Olen nyt paljon tämänhetkistä sanatavoitetta jäljessä, mutta uskon vakavasti saavani sen kirrittyä kiinni. Alkaen tänään. Ei uutta Downtown Abbeytä (rästissä viime viikolta) ennen kuin 2000 sanaa on kirjoitettu (edit, itseasiassa tarkistin juuri, 2333, huhhuh...)! Tilanteesta (en ole kirjoittanut tarpeeksi) huolimatta kirjoittaminen on tuntunut hyvältä. 

- Olen lukenut kaverilta lainaan saamani Virpi Hämeen-Anttilan Railon loppuun. Purskahdin nauruun, kun luin viimeiseltä sivulta, että kirja perustuu naistenlehteen kirjoitettuun jatkokertomukseen.
- Olen melkein puolivälissä Sofi Oksasen Puhdistusta jota aloin lukea loppuviikosta metromatkoilla. Ja Puhdistus-videoon minulla on jo idea, nyt pitää enää löytää aikaa sen toteuttamiseen valoisana, sateettomana päivänä...
- Sain kaksi tosi mielenkiintoista kirjaa vieraiden mukana Suomesta ja yhden työkaverilta lainaan. 

Kiinnostaa, kiinnostaa ja kiinnostaa!

 

Aamuvirkku Yksisarvinen nyt myös Youtubessa! The Power of Habit

Tuhannet kiitokset lukuisista kommenteista edelliseen "paljastuspostaukseen" :). 

Jatkan totutusta poikkeavalla linjalla ja pomppaan sunnuntain kunniaksi vloggaamaan Youtubeen!

Videon tekeminen vei aikaa monta kertaa normaalin blogipostauksen verran, joten viikottaista hupia tästä tuskin tulee, mutta klippejä on kyllä odotettavissa tulevaisuudessakin.



Tässä vielä kaikki oleellinen kirjasta: 

Kirjan nimi: The Power of Habit  Why we do what we do and how to change

Kirjoittaja: Charles Duhigg

Julkaistu: 2012

Mistä minulle: Ostettu Dubaista

Miksi hyviä tapoja on vaikea omaksua ja miksi pahoista tavoista on niin vaikea päästä eroon? The Power of Habit valottaa tapojen syntymistä hyvässä ja pahassa. Samat säännöt pätevät niin ihmisiin kuin kokoanisiin organisaatioihinkin. Kirja on pullollaan tapaustarinoita jotka tekevät kirjasta vähän venytetyn oloisen. Kun tunnistat tapa-kaavion kolme osaa eli 1. Ärsykkeen/johtolangan 2. rutiinin 3. palkinnon, ja lähdet purkamaan niitä osiin, pääset jo pitkälle niin hyvien tapojen muodostamisesa kuin pahoista eroon pääsemisessä. 

Mitä mieltä te olette videobloggaamisesta? Parempaa kuin tekstit, tylsempiä kuin tekstit vai ihan jees silloin tällöin?