Vuoden paras? - Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Kirjan nimi: Enkelten verta

Kirjoittaja: Johanna Sinisalo

Kustantaja: Teos

Julkaistu: 2011

Sivuja: 274

Mistä minulle: Kirjastosta, varaamalla

 

Ymmärsin varata Sinisalon uutuuden "Enkelten verta" ajoissa ja taisin saada sen heti, kun se oli saatettu kirjastossa lainauskuntoon. Luin alle 300 -sivuisen kirjan tiiviisti viikonlopun aikana. 

Kirja sijoittuu 2010 -luvun jälkipuoliskolle. Mehiläisten joukkokatominen, pesäautio, on ravistellut Yhdysvaltoja. Mehiläisten katoaminen ei tietenkään tarkoita vain ikävien pörrääjien häipymistä, vaan käytännössä maanosan ruokatuotannon tuhoutumista. Ruokaa ei enää riitä ihmisille, saati sitten rehua lihakarjalle. Kirjan suomalainen päähenkilö, lähinnä harrastuksenaan mehiläisiä kasvattava Orvo löytää selittämättömästä syystä hylättyjä pesiä myös omalta tarhaltaan. 

Kirjan takakansi laittaa Einsteinin väitettä siitä, että jos mehiläiset häviävät maailmasta, ihmislajilla on noin neljä vuotta elinaikaa jäljellä. 

Mehiläisten katoamisten takia koittava ekokatastrofi on kirjan päällimmäinen, pikku hiljaa avautuva teema. Silti kirja kertoo paljosta muustakin: tuotantoeläinten käsittelystä, lapsesta jonka äiti hylkäsi, miehestä jolla on sairas suhde isäänsä, miehestä jonka poika kuoli, ihmisen vastuusta valinnoistaan ja eettisistä peruskysymyksistä - jos voisimme hypätä toiseen maailmaan, tekisimmekö sen. Uskomatonta kyllä, Sinisalo sitoo kirjan kaikki ainekset saumattomasti yhteen.

Spekulatiiviisen fiktion elementti on vahvasti läsnä ja keskeinen osa tarinaa. En silti usko sen häiritsevä lajityyppiä vierastavaakaan lukijaa.

Vaikka kirjan pääpeloke on väistämättä lähestyvä sota ruuan loppumisesta, pakottaa se lukijan miettimään jo tätä hetkeä ja länsimaisen elämäntavan paradoksaalisuutta ja itsekkyyttä. Miksi sivistysvaltioissa teollinen lihateollisuus on niin julmaa ja miksi nykyisillä, luontoa kestämättömästi kuluttavilla raiteilla on pysytty näin pitkään. Kun yli 300 gramman viikkoannos lihaa on oikeasti havaittu ihmiselle haitalliseksi, miksi ihmeessä edes yhtä kasvisruokapäivää viikossa ei saada kaikkiin kouluihin? Miksi eläimiä kohdellaan julmasti? Miksi päivittäisestä lihasta on muutamassa kymmenessä vuodessa tehty perusoikeus kaikille?  Miksi liha ei voi olla niin kallista, että eläimiä kasvatettaisiin vähemmän ja kohdeltaisiin paremmin? Miten turkistarhaus voi olla vieläkin Suomessa laillinen elinkeino? Miksi muuten tupakkaa myydään vieläkin päivittäistavarakaupoissa? Kirja ei silti ole mikään tunteisiin vetoava törkypaketti, vaan enemmänkin kysyy, miksi faktoihin ei vastata faktoilla.

Suorimmin kantaa ottavat tekstit löytyvät Orvon pojan Eeron blogikirjoituksista. Blogiin kirjoitettuja kommentteja voisi pitää Sinisalon erinomaisena ja äärimmäistä kekseliäisyyttä vaatineena kirjoitustyönä, jollei Sinisalo paljastaisi niiden olevan osittain autenttisia, vastaaviin keskusteluihin kirjoitettuja kommentteja. Uskon sen ihan liian hyvin.

Mikä tämän kaiken maailmantuskan herätti? Kirjaa olisi kiva pitää ihan vaan viihdyttävänä, äärimmäisen taitavasti kirjoitettuna spekulatiivisena fiktiona, mutta jokainen ympäröivää maailmaa vähänkään seurannut tietää, että kirjasta on suurelta osin fiktio aika kaukana.  Lisäksi mehiläisyhdyskuntien romahtamisia on jo tapahtunut. 

Lähitulevaisuuteen sijoittuvaa spekulatiivista fiktiota tai scifiä on äärimmäisen vaikeaa kirjoittaa, mutta Sinisalo onnistuu siinä pelottavan hyvin. Hän vaikuttaa tehneen kovaa työtä taustojen tutkimisessa ja luettelee kirjan lopussa myös käyttämiään lähteitä.

Lopuksi: "Johanna Sinisalo on iskussa" ei ole takakannelta turhanpäiväistä liioittelua. Kirjan lukemisen jälkeen tekisi toisaalta mieli hypätä itsekin edes päänsä sisällä toiseen maailmaan ja surffata vaikka tyhjänpäiväisestä muotiblogista toiseen, toisaalta tekisi mieli huutaa miksi kukaan ei tee mitään.