Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

torstai 27. lokakuuta 2011

Blogionnea ja pian myös kirjamessuhuumaa!

Wuhuu!

Harva montaa kirjablogia seuraava on varmaankaan välttynyt tältä hienolta uutiselta, eli että kirjablogisteista viidelle myönnettiin Rakkaudesta kirjaan tunnustuspalkinto. Hienoa! Hyvät tuomarit! Hyvä kirjablogeille palkinto -asian ehdottaja!

Opuscolo - kirjasta kirjaan -blogissa käydään mielenkiintoisia keskusteluja siitä, mitä pitää palkita tai pitääkö palkita ja miksi pitää palkita. Kuten Opuscolon keskustelussakin toin esille, palkinnot ovat minusta antamisen arvoisia ennen kaikkea siksi, että ne tuovat näkyvyyttä ja eräänlaisia esimerkkejä. Palkinnon päätarkoitus ei varmaan ole arvottaa kirjablogeja keskenään, vaan nostaa esiin blogistaniasta loistavia esimerkkejä niille, jotka eivät kirjablogimaailmaa vielä tunne ja tottakai antaa tunnustusta näille hienoille yksilöille! Uskon että kirjablogeilla on vielä paljon piilevää lukijakuntaa, eli ihmisiä, jotka eivät vain vielä tiedä että oikeastaan lukisivat kirjablogeja tosi mielellään. Aika harvalla varmaan on ainakaan kotona mahdollista pistää pystyyn kunnon kirjallisuuspiiri milloin tahansa mistä tahansa kirjasta, mutta netissä se onnistuu etenkin uudempien kirjojen kohdalla vallan hyvin, ja vanhemmankin kirjan on yleensä aina joku muukin lukenut tai ainakin haluaa lukea.

Vielä havainnollistamista blogipalkinnon hyödyllisyydestä: Sallan lukupäiväkirja on ihan ensimmäinen kirjablogi jota olen koskaan lukenut. Ajauduin sinne muistaakseni ensimmäisen kerran jotenkin ihan vahingossa, mutta jos joku olisi palkinnut kirjablogit jo aiemmin (tai Helsingin Sanomat olisi uutisoinut niistä yhtä hienosti kuin tästä palkinnosta), niin olisin varmaan alkanut lukea muitakin kirjablogeja aktiivisesti jo aiemmin. Palkinto myös tutustutti minut kahteen ihan uuteen blogiin, Bokbabbeliin ja Jäljen ääneen (loistava nimi muuten) on ehdottomasti heti kiidettävä tutustumaan. 

Ja katsos, tästä blogissa aiemminkin käytetystä  kuvasta on vielä... Kaikki lukematta!


Kirjamessumania alkaa muuten levitä tännekin: Pääsen messuille pian elämäni ensimmäisen kerran! Yritän kuitenkin kovasti pitää yllä olevan kuvan kuvatekstissä olevan pointin mielessäni ja tavallaan toivon, että en palaisi kotiin ihan kamalan korkean kirjapinon kanssa...


4 kommenttia:

  1. Jee! Minä päivänä lähdet käymmän? Mulla meinasi mennä ihan kokonaan huti, mutta näyttää siltä että sunnuntaina pääsen sittenkin!

    VastaaPoista
  2. Comments, lauantaina! Tämä on kyllä ihan käytännön syistä, itse asiassa sunnuntaina olis miusta vielä mielenkiintoisemmat puhujat (Rajaniemi, Sinisalo, Oksanen, Mosterit jne) mutta ehkä untuvikon onkin parempi aloittaa vähän laimeammalla ohjelmalla :). Hyvää kirjamessuviikonloppua siis!

    VastaaPoista
  3. Kirjoitit hyvin Rakkaudesta kirjaan-palkinnosta. Olen samaa mieltä. Jokainen tunnustuksen saanut blogi ansaitsi sen - hienoja, keskenään erilaisia ja aina yhtä ajatteluttavia blogeja. Ja siinä samalla jokainen kirjablogi sai tunnustuksen.

    Minä kävin messuilla tänään ja menen uudelleen lauantaina. :)

    VastaaPoista
  4. Katja: Kiitos. Ja kaksi messupäivää on kyllä vielä paljon parempi kuin vain yksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!