Kirjoittaja: Barbara Demick
Julkaistu: 2010
Sivuja: 422
Kustantaja: Atena
Suomentaja: Antti Immonen
Mistä minulle: Laina mummon kirjahyllystä (!!)
 |
| Kuva Atena |
Pohjois-Korea on kiinnostava. Se kun on kuin valkoinen - tai öisin oikeastaan musta - läntti kartalla, josta suodattuu ulos vain hyvin rajattu osio.
Olen lukenut jo aiemmin kaikille suosittelemani Guy Delislen Terveisiä Pjongjangista. Delislen sarjakuva keskittyy kuitenkin kuvaamaan Pohjois-Koreaa ulkopuolelta, siellä asuvan ulkomaalaisen näkökulmasta. Demick sen sijaan on haastatellut laajaa joukkoa Pohjois-Korean kansalaisia jotka ovat loikanneet maasta. Siitä välittyvä kuva ei ole enää yhtään hupaisa tai hihityttävä.
Kirjan alussa epäilin vähän sen asennetta: Demick kertoi haastateltavansa suulla, mitä hyvää maassa on. Iltainen sähköttömyys opettaa harrastamaan muita puuhia, ja nuorten kielletyt suhteet on melko helppo pitää salassa.
Pikkuhiljaa elämä ja syyt loikata maasta alkavat avautua. Puolueen valta, jatkuva nälkä, nälänhätä, opettajat jotka saavat kyllä itse ruokaa mutta joutuvat katsomaan oppilaidensa kuolemista nälkään, lääkärit jotka joutuvat työskentelemään sairaaloissa joissa he eivät voi tehdä potilaidensa eteen käytännössä mitään...
Kirjan mielenkiintoisinta antia ovat kuvaukset siitä, kuinka loikkarit loppujen lopuksi sulautuvat ulkomaailmaan. Äärettömästä niukkuudesta Etelä-Korean runsauteen siirtyminen ei ole helppoa eikä aina käy kivuttomasti sekään.
Kirjan paras opetus taitaa kuitenkin olla se, että loppujen lopuksi ainakin jotkut ihmiset voivat selvitä lähes mistä tahansa. Ja toisaalta, myös hyvä, normaali ja empaattinen ihminen saattaa hyväksyä kauheudet ympärillään kun ei voi niille mitään.
Kirja on luettu myös ainakin Sonjan lukuhetkissä, Lumiomena-blogissa ja Kirjavinkeissä.
Nää Pohjois-Korea -jutut on kyllä hätkähdyttäviä. Olen itsekin lukenut yhden aihetta käsittelevän kirjan ja se kyllä jäi mieleeni!
VastaaPoista