INAhdus on kirjoittanut huonoista kirjoista, ja saanut mahtavat kommenttirimpsut lukijoiden kommentteja huonoimmista koskaan luetuista kirjoista, kannattaa katsoa täältä. Aihe jäi minulle pyörimään niin pitkäksi aikaa mieleen, että piti tehdä siihen nyt oikein oma postauksensa vähän eri kantilta.
Kaikilla on tietysti mielipiteensä hyvistä ja huonoista kirjoista. Niistä lukiessa olen pistänyt merkille, että oikeastaan ihmiset puhuvat ristiin kahdesta eri asiasta: Huonoista kirjoista ja huonosta kirjallisuudesta. Joillekin ihmisille nuo voivat tietysti tarkoittaa samaa asiaa, mutta luulen, että useimmille eivät. Yritän selkeyttää: Huonoakin kirjallisuutta edustava kirja voi olla hyvä, ja jollain tapaa hyvää kirjallisuutta edustava toisen mielestä huono. Ei varmaan vielä ihan seljennyt, joten yritän selittää.
Mielestäni kirjat voi asetella vastakkain sarjoissa hyvä kirja vs. hyvä kirjallisuus. Kirja voi kuulua toiseen tai molempiin näistä luokista tai voi olla pääsemättä mukaan ollenkaan. Hyvä kirjallisuus –luokan kirjat on yleensä määritelty siten, että poikkeamia tässä luokassa on vähemmän kuin hyvä kirja –luokassa.
Tässä myös liikuttava kuva aiheesta. Mielestäni se ansaitsee kuitenkin tulla klikatuksi isommaksi.
Kirja voi olla mielestäni hyvä mutta tunnustan, että se on huonoa kirjallisuutta. ”Hyvä kirja” –sanaparin määritelmä riippuu siis mielestäni siitä, puhutaanko jonkun mielestä hyvästä kirjasta vai hyvästä kirjallisuudesta. Esimerkiksi Confessions of a shopaholic oli mielestäni hyvä kirja, mutta myönnän kyllä avoimesti, että ei se mielestäni hyvää kirjallisuutta edusta. Volter Kilven Alastalon salissa (ei, en todellakaan ole lukenut!) on mielestäni saavuttanut aseman hyvän kirjallisuuden edustajana, mutta hyvänä kirjana en ole kyllä kenenkään kuullut sitä pitävän. Tavallaan ääripäät ovat viihteellinen mutta huono kirja ja korkeakirjallinen mutta luettavaksi kelpaamaton kirja. Ja väliin pitää sanoa, että ei, oikeasti kyllä Alastalon salissa ja Seitsemän veljestä ei tulisi sijaita horisontaalisesti noin samalla tasolla.
Asiallisissa sanomalehdissä keskitytään erityisesti luokkaan ”hyvä kirjallisuus” ja kirjan arvio tehdään tämän luokan kriteereillä. Kriitikoilla on laaja kuva kirjallisuuden kentästä ja heidän tekemissään arviot ovat usein objektiivisempia kuin vähemmän lukeneilla Maija Meikäläisillä. Kriitikko pystyy sanomaan, ovatko jossain kirjassa esitetyt ideat aidosti uusia ja raikkaita vai juuri nyt kierrossa olevia kliseitä tai onko kirja lähes kopio 100 vuotta vanhasta klassikosta.
Sen sijaan luokan hyvä kirja –arviot taas tekee jokainen lukija hyvin subjektiivisesti riippuen kokemuksistaan ja tavoitteistaan. Esimerkiksi juuri vanhoja kliseitä kierrättävä kirja voi olla vähän lukeneelle ”uusi”, turvallisuutta hakevalle ”lohduttavan tuttu” ja niin edelleen. Jos motiivina taas on kevyt eskapismi, Twilight –sarja voi toimia mainiosti. Toisaalta, kyllä sarjan hyvä kirjallisuus -kirjatkin voivat olla hyviä kirjoja: Huomatkaa ellipsien leikkauskohta. Nämä kirjat ovat ansainneet asemansa laatukirjallisuuden edustajina ja ovat mielestäni myös erittäin viihdyttäviä.
Mitä teidän ellipsienne leikkauskohtaan ja äärilaitoihin sijoittuu?
Ymmärrän ajatuksenjuoksusi hyvin.^^
VastaaPoistaMutta käsite "hyvä kirjallisuus" on raivostuttava käsite!! On naurettavaa pistää joku kirja jalustalle, jos se ei ole hyvä kirja. Itsekään en ole Alastalon salissa-kirjaa lukenut, mutta olen siteerauksia kyllä lukenut. Kauheaa Scheissea! Kuka jaksaa lukea tekstiä, jossa on about sivun mittaisia lauseita? Ei teksti muutu paremmaksi sillä, että tehdään lukemisesta hankalampaa. Kaikkein eniten raivostuttaa se, että jos joku esikoiskirjalija tekisi sellaisen kirjan nyt, kustantamossa aivan taatusti puututtaisiin järjettömään kirjoitusasuun - niin kuin toki pitääkin, mutta ajankin tässä nyt takaa sitä, että vanhat kirjat ovat hyviä ja hienon erikoisia vain siksi että ovat - vanhoja.
Miksikö paasaan näin uuvuttavasti? Koska olen kauhukseni huomannut itsessäni tämänlaisia kirjasnobin merkkejä, huh.
No, nytpä voin tehdä julkisen lupauksen: lupaan olla arvottamatta kirjoja niiden statuksen mukaan, keskityn vain täysin puolueelliseen ja maalaiseen mielipiteeseeni. ;D
Kiinnostavaa ja tärkeää pohdintaa. Jos sopii, muistelen hieman omia kirjallisuuden opintojani (joita jaksoin aineopintoihin, sitten vaihdoin pääainetta, koska en jaksanut koko ajan ruotia "hyvää kirjallisuutta" :)): Jos koettaa lukea vain hyvää kirjallisuutta, saattaa huomata lukevansa kirjoja, joista ei nauti. Ts. lukee itselleen huonoja kirjoja. Mieli kaipaisi rentouttavien tekstien pariin.
VastaaPoistaHyvä/huono kirjallisuus on yleisesti hyväksytty kaanon, kun taas hyvä/huono kirja on subjektiivinen kokemus. Toisaalta kirjallinen maku kehittyy ja kun on lukenut tarpeeksi paljon Milan Kunderaa, ei enää kaipaa Marian Keyesia (paitsi joskus).
Oletko sinä piirtänyt tuon kaavion? Se on kiinnostava. On totta, että jotkut Remeksen kaltaiset jäävät ehdottomasti hyvän kirjallisuuden
Tämä osoittaa sen, että lukukokemus on subjektiivinen ja toisen hyvä on toiselle huonoa. Hyvän ja huonon kirjallisuuden määreistä sen sijaan voi vetää yleisiä johtopäätöksiä. Joskus hyvä/huono voi olla houkutus, joskus suoranainen kirosana. Minä muuten laittaisin Tolkienin samalle linjalle kuin kollegansa C.S. Lewisin, mitä arvostukseen tulee.
Ja joo, en ole lukenut mitään Volter Kilpeä, vaikka kirjallisuudessa sekä perus- että aineopintoihin kuului hänen teoksiaan. Silti sain opintokokonaisuuksista ihan hyvät arvosanat ;)
almafiina: Tuo hyvän kirjallisuuden käsite tosiaan on mielenkiintoinen! Olisi jännä tietää tarkemmin, mistä syistä joitain kirjoja on erityisesti haluttu nostaa jalustalle tai siis miten ne ovat saaneet klassikon aseman ja jääneet elämään.
VastaaPoistalumiomena: Kiitos, tosi mielenkiintoisia pointteja! Kyllä, piirsin tuon kuvion, ja tajusin kyllä vähän myöhässä että vähän powerpointtimaisempi ratkaisu olisi ollut hyvä: Tuohon leikkauskohtana puski ihan hirveästi kirjoja, ja taas toisaalta jälkikäteen kirjojen tasoja ei saanut vaihdettua. Tarkemmin ajateltuna C.S Lewis on kyllä minustakin Tolkienin tavalla arvostettu vaikka ehkä enemmän lapsille kirjoittaakin. Toisaalta taas pidän Remestä ja Brownia aika saman tapaisina kirjoittajina. Itse asiassa Remeksen ensimmäisistä teoksista (Ruttokellot, Pedon syleily) pidin kun ne vuosia sitten luin. Sittemmin kirjat ovat alkaneet toistaa itseään ja kielihän ei mitään ihastuttavaa näissä missään vaiheessa ole ollut.
Mielenkiintoinen kaavio! Itse luen vähän, vaikka olenkin töissä kielen alalla. Harmi, etten voi omien oppilaitteni kanssa jutella tämmöisestä, koska se menisi yli pienten hilseen. :(
VastaaPoistaTeenkin oman kaavion jossain vaiheessa. Luulen, että sijoitan ainakin C.S. Lewisin vähän oikeammalle, mutta muuten lienen suunnilleen samaa mieltä kanssasi kirjoista, jotka olen lukenut. Muuten en oikeastaan jaksa arvottaa kirjallisuutta sen enempää, koska se on ainainen tappelun aihe kavereiden kanssa. Luen klassikkoja, mutta en varmaan koskaan selvitä Alastalon salia.