Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Mikhail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan

Pieni ihminen, suuret kysymykset. Aiemmin mietin, miten sitä sitten töissä ollessa ehtii tekemään yhtään mitään (vastaus: ei oikein ehdikään). Työt häiritsevät vapaa-aikaa jatkuvasti, seuraava suuri kysymys kuuluu että miten ihmeessä kukaan, jolla on lapsia, ehtii tekemään iltaisin yhtään mitään, kun minusta tuntuu jo nyt että olen jatkuvasti joko heräämässä tai käymässä nukkumaan. 

Salla kyseli jo hyväntahtoisesti kommenttiboksissa, missä Saatana saapuu Moskovaan oikein viipyy. No, vähän keskenhän se uhkasi liian monen muun kirjan kerjätessä huomiota jäädä, mutta tässä tulee! 

Syitä juuri tähän kirjaan tarttumiseen minulla oli kolme: 
1. Hauska nimi
2. Kuuluu "pakko joskus lukea" -sarjaan
3. Vuosi sitten tekemässäni Facebookin "mikä klassikko sinä olet?" testissä sain vastaukseksi Saatana saapuu Moskovaan. Ei voinut enää mitään, kirjaan piti tarttua kun se hyppäsi kirjastossa eteen.

Kirja kulljettaa kolmea erilaista juonikuviota. Yhdessä Saatana saapuu Moskovaan (olisinkin ollut vähän pettynyt, jos tätä ei olisi tapahtunut), toisessa kerrotaan Margaritan ja Mestarin rakkaustarinaa ja kolmannessa mennään Pontius Pilatuksen ajassa (tämä yllätti minut kyllä täysin). Venäläisen alkuteoksen nimi on Master i Margarita. Mielenkiintoinen ratkaisu, että kirjan suomenkieliseksi nimeksi on nostettu ihan toinen juonilinja kuin mitä kirjailija itse on ajatellut. 

Tämä arvostelu perustukoon nyt täysin siihen, miten hyvin FB testi onnistui minut ja venäläisklassikon yhdistäessään. Yhteistä meissä on:
  • Vauhdikkuus. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita todellakin riittää. Ruumiinosien katkeilu on tuttua molemmille, tosin siinä missä kirjassa nirhautui kaula poikki, minä olen erikoistunut enemmän ihan vaan veitsellä, saksilla tms. täysin vahingossa ja onnettoman kohelluksen seurauksena aiheutettuihin haavoihin
  • Hienoinen sekavuus. Hyvä tarina ja mielenkiintoinen matka voivat olla tärkeämpiä kuin suorin mahdollinen reitti määränpäähän
  • Kummastakaan on vakea saada kokonaiskuvaa, kun jutut hyppii eri paikkojen, ihmisten ja tapahtumien välillä. Eikö sitä oikein osata päättää, mihin halutaan keskittyä?!?
  • Draamaa riittää
  • Magia on pop. 

Valitettavasti minä en osaa taikoa rahaa, en edes hienoja vaatteita, ja nämä hahmomuunnokset kissan ja ihmisen välillä ovat vielä vähän hakusessa. Loppuyhteenvetona ja mielestäni suurena kunnianosoituksena kirjalle sanoisin, että tämän ottaisin ja suosittelisin ketä tahansa ottamaan autiolle saarelle mukaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita kirjassa riitti, juoni ei todellakaan ollut liian suoraviivainen enkä uskalla kuvitella saavani kirjasta kaikkea mahdollista irti vielä joskus koittavalla toisellakaan lukukerralla. Klassikko mikä klassikko. Ja ihanan venäläinen!

Viikonloppu meni muuten hyvin. Tai no, hyvin ja hyvin, mutta ainakin psykantehtävät on nyt tehty, The Quantum Thief melkein luettu (on hyvä, tarkemmin lähipäivinä!), saksantehtävä on startattu Doris Lessingin Kultainen muistikirja on lainattu lukupiiriä varten. Saksantehtävää varten olen katsonut elokuvaa Baader Mainhof Komplex, jossa tissejä vilisee yhtä usein kuin pommeja räjähtää ja se on muuten tuossa elokuvassa paljon. Ennakko-odotukset olivat vähän toisenlaiset, mutta ainakin tulee saksalainen kapinallisuus tutuksi. Kultaisesta muistikirjasta luin kirjastossa jo ekat 24 sivua, ja vaikuttaa kyllä siltä, että Nobelia ei ole ihan väärään osoitteeseen myönnetty. Kirja on kyllä järkyttävä tiiliskivi (paksu ja laajat sivut), mutta onneksi lukupiirin keskustelun alkamiseen on vielä reilusti aikaa. 

Samaisella kirjastoreissulla tuli muuten taas yksi pakko lainata -opus vastaan: John Ajvide Lindqvistin Kuinka kuolleita käsitellään. En ole muuten vieläkään lukenut samaisen herran FB-fanituksesta saamaani pokkaria, taisin vähän pelästyä kun joku kertoi sen raakuuksista. Raaka se varmaan onkin. Luin 50 sivua siitä, kuinka kuolleita käsitellään jo kirjastossa ennen lopullista lainauspäätöstä, ja huh. Vaikeita käsiteltäviä nuo kuolleet, ainakin herätessään. Yksi kuva sairaalasängyllä heräävästä kuolleesta on nyt niin vahvasti mielessä, että en taida haluta lukea kirjaa pimeällä yksin kotona. Menee siis minulla täyteen horror -sarjaan, mutta vaikuttaa ehdottoman hyvältä!

Blogiuudistuksia vielä: Tein uuden välilehden, luetut 2010. Listaan, ja varmaan myös linkitän, siihen kaikki tänä vuonna lukemani teokset, ja jatkossa harkitsen myös jonkinlaisen 1-10 arvosteluasteikon mukaanottoa.


9 kommenttia:

  1. Yllätyin erittäin positiivisesti siitä, kuinka paljon itse tykkäsin Bulgakovista!

    (Ja itse mietin että miten ihmeessä kukaan, joka käy töissä ja jolla on useampi kuin yksi lapsi, ehtii tehdä mitään... :))

    VastaaPoista
  2. Vitsi, mikä testi! Minäkin haluaisin olla Saatana saapuu moskovaan. Ihanan pimeä kirja ;) En tosin ole päässyt kuin puoleen väliin saakka, mutta Teemalla näyttetty minisarja hiukan valaisi loppukohtauksiakin.

    VastaaPoista
  3. Satu: Joo, periaatteessa tykkään venäläisistä klassikoista, mutta silti vaatii aina vähän orientoitumista tarttua niihin. Tämä oli jotenkin yllättävän helppolukuinen :).

    Turun Tilda: Etsin muuten äsken sitä testiä profiilistani, ja se on mystisesti hävinnyt jonnekin! Hauska testi oli tosiaan, olisi voinut vaikka tehdä uudestaan. En kyllä tiedä miten mairitteleva tuo vertaus ko. kirjaan loppujen lopuksi on :D.

    VastaaPoista
  4. Samainen kirja on minullakin luettavien listalla, saas nähdä, milloin ehdin siihen tarttua!

    Ja aloitin eilen Kultaisen muistikirjan, jotenkaan ei auennut, ainakaan ensimmäisten noin 60 sivun aikana. Saas nähdä mitä loppua kohden tapahtuu :)

    VastaaPoista
  5. tata: Hmm, en muista sanoinko jo tuossa tekstissä, että ajattelin ottaa Kultaisen muistikirjan mukaan kohta alkavalle lomalle. Lentokoneissa ja odotushalleissa kun tulee onneksi helposti luettua vähän mitä vaan: samalla taktiikalla sain mm. luettua Umberto Econ Ruusun nimen (josta siis en ihan hirveästi tykännyt) melkein alusta loppuun, tosin viimeiset 100 sivua saivatkin sitten odottaa lukijaansa yli vuoden...

    VastaaPoista
  6. Saman huomion tein aikanaan Baader Meinhof Komplexista, onhan se tietysti yksi tapa saada katsojien huomio ja lisätä "autenttisuuden" tunnetta. Elokuva oli muuten periaatteessa kauhean ahdistava. Ehkäpä se oli tarkoituskin; kuvaus siitä, miten homma lähtee vähän lapasesta niin sanotusti.

    Odottelenkin innolla kommenttejasi Rajaniemen kirjasta! Alkaa polttelemaan, ettei malta odotella suomennosta..

    Kirjoitteli Teresita, joka ei jaksanut kirjautua tililleen ;)

    VastaaPoista
  7. Jee! Saatana saapuu Moskovaan on tosiaan vauhdikas ja vetävä kirja monessa mielessä :)

    VastaaPoista
  8. Mä rakastin tuota kirjaa! Olin täysin koukussa siihen, kun aloitin lukemaan. No, sata ekaa sivua oli vähän puuduttavaa mutta kun vauhtiin päästiin niin meno oli tosi vauhdikasta. Itsekin suosittelisin tuota kirjaa kaikille.

    VastaaPoista
  9. Salla ja Suklaasydän: Joo, hassua että "venäläinen klassikko" -sanapari tuo yleensä jotain ihan muuta kuin vauhtia mieleen. Tämä kirja oli vielä aika suorasanaisesti kirjoitettu (tai modernisti käännetty), tavaamisasteelle ei joutunut vaikka sitä aina joskus ennen venäläisten kirjojen lukemista pelkäänkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!