Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

perjantai 12. elokuuta 2011

Jens Lapidus: Siisti kosto

Kirjan nimi: Siisti kosto
Kirjoittaja: Jens Lapidus
Kustantaja: LIKE
Julkaistu: 2008, Suomessa 2009
Mistä minulle: Kirjasto
Sivuja: 482

Luin Jens Lapiduksen Stockholm Noirin ensimmäisen osan Rahalla saa toukokuussa (bloggaus täällä) ja  pidin sitä virkistävänä ja raikkaana. En ollut lukenut dekkareita vähään aikaan, mutta se ei kyllä selitä syytä sille, miksi nyt mennään kirjatuntemuksissa aivan toiseen ääripäähän. 

Älä koske. Tai muista, että sinua on varoitettu.

Nyt mennään suoraan sarjaan "olisi kyllä voinut jättää lukemattakin". Tai itse asiassa sarjaan "olisi pitänyt ymmärtää jättää lukematta". En tiedä mikä tässä tökki. Rahalla saassa nykivät töpölauseet, pinnallisuus, väkivaltaisuus ja kaikki mistä yleensä en pidä ei haitannut. Nyt haittasi niin, että mietin välillä, jättääkö kirja kesken.

Selitys on luultavasti se, että tällä kertaa en löytänyt kirjasta ainuttakaan henkilöä johon edes vähän kiintyä. Ensimmäisessä osassa huonoille teille luisuneen ruotsalaisen opiskelijapojan menoa oli jännä seurata ja ihmetellä kauanko tämä pystyy pitämään salaisuutensa vanhemmiltaan ja kavereiltaan, mutta nyt naistenhakkaajien vihaajat, huumekauppiaat ja muut jäivät etäisiksi. 

Ai ja se juoni? Tukholman alamaailmassa pyöritään. Mukana on tosiaan naistenhaakkaajan vihaaja, jugoslaavimafiaa, vanhoja kaunoja ja tietenkin se Olof Palmen murhakin on saatu pyöräytettyä kätevästi mukaan. Sidosaine taisi vain unohtua.

Mutta voi tätä pettymystä kun on lukenut melkein viisisataa sivua jotain mistä ei edes pidä. Ajanhukka ottaa päähän, ja siitähän voi soimata vain itseään. Onneksi en sentään ostanut tätä omilla rahoilla ja hyllyä täyttämään. Jos ei siis vielä tullut selväksi: EN SUOSITTELE. Suosittelen ekaa osaa, Rahalla saa, mutta ei, en suosittele lankeamaan toiseen. Teitä on varoitettu.

8 kommenttia:

  1. Minun mielestäni kirjassa rakenneltiin ja rakenneltiin tulevaa vaikka kuinka pitkään, kasattiin suuria odotuksia, mutta loppuhuipennuksen sijaan tulikin lässähdys. Alku antoi odottaa jotain parempaa.

    VastaaPoista
  2. Täällä on ainakin yksi, joka ottaa vinkistä vaarin:) Kirjasarja ei ole alunperinkään tuntunut omaltani, en jaksa noita alamaailma-juttuja! Ihme, että jaksan lukea Larssonin sarjaa, koska siinä on kuitenkin niin paljon samaa kuin tässä sarjassa. On aina helpotus kuulla joltain, että kirja jota on itse vältellyt parhaansa mukaan, on välttelyn arvoinen:)

    VastaaPoista
  3. Minäkin Sonjan tapaan olen tykännyt Larssonista, mutta tähän en ole vielä koskenut vaikka se on kirjastossa monta kertaa hyppinyt silmille. Ehkäpä jätän lukematta...;)

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Otan varoituksestasi vaarin enkä lue tätä. Luen kyllä aika paljon dekkareita, mutten minäkään pidä alamaailmaan sijoittuvista kirjoista. Jokusen olen kyllä lukenut, mutta olo ei lukiessa eikä luennan jälkeen ole järin mukava.

    By the way: sulle on jotain blogissani.

    VastaaPoista
  6. Jori: Tuo on ihan totta. Alkua itse asiassa luin ihan uteliaana, mutta jossain vaiheessa homma alkoi vaan käydä paikallaan.

    Sonja: No, Larsson ottaa ehkä suoremmin kantaa yhteiskunnallisiin asioihin ja lauseetkin ovat kokonaisia :). Minulla on Millenium -trilogian toinen osa kesken, ei siksi että se olisi huono (on siis jo ollut vuoden kesken), mutta se vaan jotenkin jäi...

    Sanna: Eka osa kannattaa kyllä vielä lukea jos tämän tyyppisestä pitää, mutta minusta tämän toisen voi tosiaan suosiolla unohtaa :P.

    Anna: Varoitukset on usein blogien parasta antia, suosituksia tulee ihan liikaa :D. Lähden heti kurkkaamaan blogiisi!

    VastaaPoista
  7. Rahalla saa oli ok, siisti kosto oli floppi, kuten kirjoittajakin kertoo. Kolmas ja viimeinen osa, eli luksuselämää sen sijaan oli hyvä. Sitä en tosin tiedä, että johtuuko sen hyvyys tuosta toisen osan huonoudesta vaiko mistä. Yhtäkaikki, trilogian viimeistä osaa ei kannata tämän toisen osan johdosta jättää lukematta.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kommentista! Rohkaisit luksuselämän lukemiseen, ehkä minun pienistä ennakkoluuloista huolimatta kannatta hankkia se käsiini luettavaksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!