Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

torstai 8. maaliskuuta 2012

Suomesta puuttuu nuorten aikuisten journalismi

Blogeissa on joskus kyselty myös kirjaintoilijoiden lehtimausta. Lehdet ovat minusta äärimmäisen mielenkiintoista luettavaa, varsinkin ulkomaiset. Suomenkielisistä lehdistä suosikkejani ovat Helsingin Sanomien Kuukausiliite, Suomen Kuvalehti, Kauppalehden Optio ja matkailulehti Mondo. NYT on kadottanut minut uudistuksensa myötä kokonaan. Joskus pidin myös Imagesta, ja satunnaisesti siitä saattaa löytyä yksi laaja mielenkiintoinen artikkeli. Nuokin artikkelit ovat kuitenkin aikanaan luettavina lehden nettisivuilla.

Ehdoton aikakauslehtisuosikkini, lehti, jota tunnen kirjoitettavan juuri minulle, onkin saksalainen Neon. Nuorille aikuisille suunnattu lehti käsittelee joka kuukausi niin yhteiskunnallisia, tunteisiin ja yksilön toimintaan liittyviä, koulutukseen, työelämään ja arkeen kuin muotiin, tavaraan ja matkustamiseen liittyviäkin aiheita kriittisesti ja huolella. Ja niin, edes elokuvia, musiikkia ja kirjallisuutta ei ole unohdettu. 

Laajuuden lisäksi Neonin Imagesta erottaa se, että siinä, missä Image on ratsastanut vuosia kansi julkkis edellä, Neon luottaa tutkivaan journalismiin ja kertoo ajankohtaisista henkilöistä toisinaan laajoilla, mutta ei koko lehteä valtaavilla jutuilla. Eron huomaa helposti lehtien kansia vertaamalla.

Image uskoo selkeästi lukijoiden lähestymiseen julkkis keulalla. Suuri osa muistakin jutuista näyttää liittyvän erilaisiin julkisuuden henkilöä. James Ellroy, Colin Firth, ja ketäköhän tuolla oikeassa laidassa pienellä kirjoitettuna mahtaakaan olla? Joka tapauksessa, minä en vaan keksi yhtään syytä miksi olisin kiinnostunut vaikka Maria Veitolasta, kyseessähän on keskusteluohjelman juontaja jonka traumaattisesta nuoruudesta Imatralla olen saanut lukea jo aiemmin ihan tarpeeksi.

Lehden nettisivujen mukaan mielenkiintoisia juttuja voisivat olla Imperiumin vastaisku (3D -elokuvat) ja Teillä laki meillä mikki (Havannan kadut ja klubit).





Neon taas kysyy kuinka tärkeä työni on minulle, kehottaa olematta sanomaan "Minä rakastan sinua", kertoo tappavista lääkkeistä eli kuinka lääketeollisuus altistaa köyhiä intialaisia testeilleen, kertoo mitä pitää tehdä sen jälkeen kun on joutunut kaulaansa myöten siihen itseensä (kuvainnollisesti) ja kertoo siitä, kuinka unelmiensa kaupunkiin muuttaneiden ihmisten elämä on vuodessa muuttunut. 






Varmaan aika helppo arvata, kummat aiheet minua kiinnostavat enemmän. 

Miksi?
Neon tuntuu haluavan auttaa lukijaansa ja antaa tälle faktoja. Työelämäjuttuun on haastateltu montaa asiantuntijaa ja se ihan oikeasti pistää miettimään. Neon ei epäile analysoida myös lukijaa lähellä olevia asioita. Lehti ei itse asiassa juurikaan ota kantaa, vaan jättää lukijansa miettimään. Sen sijaan Image tyytyy (nykyisin) enimmäkseen vain kertomaan muista, joko julkkiksista, tai asioista, jotka ovat tuolla jossain. Vaikka juttu Havannasta on varmasti ainakin kiva kertomus, minusta vähän pysäyttävämmätkin jutut, jotka avaavat globalisaatiota ja maailman pahuuksia ovat hienoa luettavaa.

Ja ei, tarkoitukseni ei ole lytätä Imagea. Ei se huono ole, ostan sen vieläkin silloin tällöin, mutta nykyisin valitettavan monta juttua jää lukematta tai puolitiehen. Koska Imagella kuitenkin on myös ne hyvät hetkensä, olen varma, että parilla tiukalla potkulla takalistolle lehti voisi kohota vielä paljon paremmaksi. Vaikka saksalaisella lehdellä on taatusti enemmän rahaa journalismiin, kaikki ei aina vaadi hillitöntä budjettia vaan niitä omia näkökulmia ja kohderyhmän ymmärtämistä.

Toivottavasti Imagen toimituksessa henkilövaihdosten jälkeen mietitään näitä asioita vielä entistä tarkemmin. Hyvä, toimitettu journalismi (=aiheet tai ainakin käsittelytapa poikkeavat siitä, mitä netistä amatöörien tuottamana löytyy) on sitä, mistä useimmat ovat valmiita maksamaan. Ajankuluksi luettavia julkkisjuoruja ja viihdykettä saa netistä niin paljon ja helposti ilmaiseksi, että sen takia ei viitsi ostaa monen euron painavaa lehteä.

Onko teillä lehtisuosikkeja, joista toivotte suomalaislehtien ottavan edes vähän mallia?

12 kommenttia:

  1. Kiitos Neonin suosittelusta! Kaipaan saksankielistä luettavaa ja toivon, että tuolta löytyisi minullekin mielenkiintoisia aiheita.

    Minä en harmi kyllä ole kauhea lehtien kuluttaja. Hesari tulee katsottua joskus läpi, ja kirjastoon menen joskus tutustumaan National Geographyyn, Geoon ja erinäisiin koiralehtiin. Matkailulehdet ovat ehdottomasti suosikkejani, sillä aihe kiinnostaa ja juttujen aihepiirit ovat yleensä suht monipuolisia.

    Minä olen miettinyt suomalaisten aikakauslehtien hintoja. Kuinka moni maksaa kahdeksan euroa jostain naistein läpyskästä, jossa käydään läpi, kuinka (muka) saa parisuhdettaan paremmaksi ja millaista seksi on. Suhtaudun varsinkin naistenlehtiin todella skeptisesti.

    VastaaPoista
  2. Minä luen huonosti lehtiä. En vain ole löytänyt omaani.
    Kotiin tulee Aku Ankka ja Pelaaja -lehti (koskee konsolipelejä).

    Imagea ostin joskus minäkin, mutta tosiaan julkkikset ja heidän traumansa eivät jaksa kiinnostaa.

    Naistenlehtiä en kaipaa. Mainoksia näkee ilmaiseksikin, julkkisten parisuhteet eivät kiinnosta ja meikkivinkit löydän ilmaiseksi erittäin tasokkaista suomalaisista kosmetiikkablogeista.

    Neon kuulostaisi todella kiinnostavalta. Harmi, etten osaa saksaa :D

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoinen juttu! Tuon lehden parissa olisi hyvä treenata ruostunutta saksaa... Onko Neon jotenkin kytköksissä Sterniin vai mikä tuo tähden näköinen kuvio kannen yläkulmassa on?

    Minä luen nykyään tosi vähän lehtiä. Talouselämä tulee kotiin kannettuna, mutta enpä minä siihen ihan kamalan intohimoisesti suhtaudu. Olen samaa mieltä kuin nimim. Leijailen aikakauslehtien hinnoista. Suomen markkinoilla on varmaan taloudellisesti haastavaa painaa hinta yhtä alas kuin isommilla kielialueilla, mutta Ranskassa ostan joskus aivot narikkaan -lukemista kaivatessani esim. naistenlehti Glamourin hintaan 1,80 €. Jäisi hyllyyn, jos maksaisi kolme-neljä kertaa enemmän.

    Mies ostaa joskus ranskalaisen GQ:n, ja se on minusta oikeastaan aika hauska miehinen vastine naistenlehdille. Käsittelee pinnallisia, urbaaneja aiheita, tyyliä, julkkiksia jne., mutta ei aivan niin pöntelösti kuin naistenlehdet, vaan joskus jopa vähän ironisesti tai kepeästi analysoiden. Luen siitä jopa auto- ja elektroniikkajuttuja. :) Suomessa tällaiset miehille suunnatut lehdet eivät kai ole kovin hyvin menestyneet. Trendi muistaakseni yritti muutama vuosi sitten miehistä vastinetta, mutta lehti lopetettiin melko nopeasti.

    VastaaPoista
  4. Minä taas luen kaikkea naistenlehdistä Suomen kuvalehteen.

    Itseäni Image ei ole koskaan kiinnostanut. En ole jotenkin päässyt sen kerrontaan sisälle.

    Naistenlehdet ovat taas kiinnostavia, koska siellä on Morren mainitseman parisuhdehömpän lisäksi kyllä muitakin juttuja, esim. Katja Ketun haastatteluja ja paljon muiden kirjailijoiden haastatteluja, juttuja naisten elämästä ulkomailla. Vaikka naistenlehdillä on huono maine, niin ovat minusta mainettaan parempaa luettavaa. Myönnän kyllä, että mua vähän kiinnostaa myös muoti, enkä jaksa katsella blogistien samoja vaatteita. Eikä kyllä kotimainen naistenlehti maksa 8 euroa, kun 2-4 euroa useimmiten.

    Maailman kuvalehti kirjoittaa mua kiinnostavista asioista.

    Joudun tai pääsen myös työn takia lukemaan varsin erilaisia lehtiä. Mutta niitä en vapaa-ajalla lue.

    VastaaPoista
  5. Hesarin kuukausiliite on paras! (NYT on nykyään huono) Myös National Geographic on aina ollut tosi laadukas, vaikken enää luekaan sitä usein. Kotiin tulee tällä hetkellä FIT ja Roope-setä. Kirjastossa käyn säännöllisesti lukemassa Demiä (vanha tapa, kun se on niin hyvä lehti). Satunnaisesti saatan lukea jotain muitakin mummin luona tai kirjastossa, mutta kaupasta en yleensä osta lehtiä niiden kalliin hinnan takia (ja halvimmat lehdet taas ei ole kiinnostavia).

    VastaaPoista
  6. Mari A, olen kyllä samaa mieltä siitä, että naistenlehtiä parjataan paljon ihan parjaamisen vuoksi. (Tähän voisi laittaa klassisen valituksen siitä, että Cosmopolitanin meikkivinkit ovat hömppää, mutta Tekniikan maailman moottorivertailut eivät...)

    Naistenlehdistä tykkään Oliviasta, jossa on minusta mielenkiintoisia juttuja ja omaperäisiäkin aiheita tai näkökulmia, mutta myös sopivasti muotia ynnä muuta kevyttä selailtavaa. Sellaisiakin kuin Kotivinkki tai Kotiliesi on joskus mukavaa lehteillä. Esim. vaikka ranskalaisiin naistenlehtiin verrattuna (tutuin verrokkimaani) Suomessa on minusta itse asiassa ihan kivoja lehtiä tavallisille naisille tavallisten naisten arjesta. Ranskalaisista lehdistä mielikuvani on, että ne ovat joko todella pelkkää pintaa tai sitten tosi kotirouvaa.

    VastaaPoista
  7. Leijailen: Neon on tosiaan loistava, jos ole pk-seudulta, niin ainakin Akateemiselta löytyy, täällä Lappeenrannassa myös esimerkiksi Prisma myy tuota. National Geography ja muut saman tapaiset ovat jääneet minulta lukematta, vaikka sen kuvia olen joskus ihaillutkin.

    Morre: Pelaaja ilmestyy tähänkin talouteen aika usein, samoin kuin sekalainen kasa tietokonelehtiä, ja nekin tulee kyllä usein selattua. Ja jostain syystä peliarvosteluja on kiva lukea vaikka en itse pelaa yhtään mitään :D. Noita kosmetiikkablogeja (tai ainakin Karkkipäivää) minäkin seuraan satunnaisesti, niistä tosiaan löytää yleensä vähän rehellisemmät vinkit :).

    Luru: Öö, kai tämä joku Sternin pikkuveli/sisko/lapsi on. Loistolehti kielen verryttelemiseen! Ei ole edes kallis, Suomessakin irtonumero 5,50 e lukemista on kuin romaanissa. Tuo on ihan totta, että Suomessa voidaan vaan haaveilla niistä tosi halvoista lehdistä: Tämäkin olisi Saksassa vain 3,50 euroa. Sitten kun puhutaan supisuomalaisista lehdistä joita tehdää pienelle kielialueelle, niin myyty kappalemäärä ja sitä kautta ilmoitustulot ja myyntitulot jää pakosta tosi pieniksi. Ulkomailla on kyllä vaikka mitä kivoja lehtiä, Vanity Fairkin on kiva, ranskalainen marie claire jne ovat myös kivoja :).
    Suomen miehet eivät kai tosiaan toistaiseksi ole olleet oikein valmiita lifestyle -lehdille. Luulisi kyllä senkin jossain vaiheessa muuttuvan, elleivät kiinnostuneet sitten suoraan jo ulkomaisista lehdistä.

    VastaaPoista
  8. Mari A. Hyvä muistutus tuo Maailman kuvalehti, sain nimittäin vähän aikaa sitten siitä ilmaiseksi näytenumeron mutta se pyörii jossain kasassa.

    Oliviaa ja Trendiä luen satunnaisesti, tosin nykyisin lähinnä jumpan alkua odotellessa. Valitettavati mielenkiintoiset jutut ehtii lukemaan usein jo siinä. Mutta kyllä niistäkin tosiaan välillä niitä helmiä löytyy!

    Velma: NYT taidettiinkin lanseerata x-y vuotiaille helsinkiläisille, ja vaikka kuuluin kyllä ikäryhmään, niin väärä kaupunki tuntuu rajaavan minut automaattisesti pois. Aikaisemmin NYTissä oli kivoja henkilöhaastatteluja, ajankohtaisia aiheita ja sellaisia vähän erilaisia juttuja, nyt se on vähän semmoinen kaupungissa tapahtuu -liite.

    Minäkin luin Demia monta vuotta, ja se oli ainakin siihen aikaan tosi fiksu tyttöjen lehti!

    Luru: Joo Olivia ja Trendi ovat toisinaan mielenkiintoisia. Cosmopolitanille olen melkein allerginen. Joskus ostin sen ihan vitsimielessä mutta juttuja lukiessa vaan puistatti niin paljon että nyt taidan vaan jo olla ihan liian vanha sille (25). Kotivinkki kuulostaa mielestäni tosi tädiltä, mutta sitäkin olen kyllä lukenut. Ja Kodin kuvalehden luen aina vanhemmilla käydessä, tosin siinäkin on vähän heittelehtivä taso.

    VastaaPoista
  9. Kunpa osaisin saksaa! Tai pikemminkin: taas olisi yksi hyvä syy lisää alkaa opiskella kieltä. Suomen lehtikentästä kuvailusti perusteella puuttuu vastaava lehti.

    Itse tosin pidän Imagestakin. Imagella on mun mielestä monia tosi lahjakkaita toimittajia, esim. Joanna Palmén. On siellä turhiakin juttuja, mutta enimmäkseen mielestäni laadukasta journalismia ja kiinnostavia aihevalintoja. :) Lopetin tosin juuri pari kuukautta sitten Imagen tilaamisen, koska sen normaalihinta on mun mielestä ihan järjettömän kallis (n. 8-9 e per numero).

    NYTistä oon ihan samaa mieltä. Oon ollut tosi pettynyt sen uudistukseen.

    Mondosta puolestani en luovu, ja yksi viime aikojen positiivinen yllätys on ollut Olivia! Tilasin sen ihan vaan sen takia, että minulle soitti mukava puhelinmyyjä, ja lehti on ollut yllättävänkin laadukas ja kiinnostava, vaikka muotijutut ei kauheesti nappaa. :)

    VastaaPoista
  10. Todella mielenkiintoinen vertailu, kiitos!

    Minäkin luen paljon lehtiä, kuten naistenlehtiä. Kieltämättä silti joskus hyytyy niiden kaavamaisuuteen. Kyllä minäkin tuollaista Neonia voisin kokeilla mielelläni!

    Tänään oli Hesarissa Mediahuora-kirjan arvio. Kirjailija avustaa itse freelancerina naistenlehtiä ja kuvasi kyllästyneensä "onnellisen tarinan muottiin", jonka hän taisi tiivistää muotoon "olin narkkari mutta rakkaus pelasti minut". Kylläpä ne henkilöhaastattelut kieltämättä aika usein johonkin vakiomuottiin menevät.

    VastaaPoista
  11. Neon kuulostaa vähän samanlaiselta kuin mitä Image oli parikymmentä vuotta sitten. Nykyään Image on aika hajuton ja mauton, ja minuakin rasittaa tuo julkkis-keskeisyys. Olen tilannut Imagea vuosia - välillä taukoja pitäen - ja lopetin juuri hiljattain taas tilaukseni, koska lehdessä ei ole pitkiin aikoihin ollut mitään kovin pysäyttävää.

    Tykkään lukea lehtiä, mutta se mitä lehtiä luen vaihtelee vähän kiinnostusten kohteiden mukaan. Ennen luin paljon musiikki- ja elokuvalehtiä, nykyään enemmän ruoka- ja joogalehtiä. Keski-ikäistymisen merkkejä?

    VastaaPoista
  12. Ioanna: Se on muuten noissa lehtitilauksissa hassua, että irtonumerot ovat niin usein alennuksessa, että yleensä on halvempi ostaa irtonumeroita kuin olla vakitilaaja. Ja niin, onhan Imagekin kuitenkin Suomessa omassa sarjassaan, en osaa nimetä sille yhtään suoraa kilpailijaa.

    Minäkin haaveilen usein että osaisin vaikka ranskaa ja espanjaa, niilläkin kielialueilla on taatusti paljon mielenkiintoisia lehtiä :)

    Salla: Täytyy sanoa, että minusta Olivia ja Trendi ovat välillä jopa petranneet, välillä ne vähän kangistuivat kaavoihinsa mutta ehkä se, että nyt on kaksi melko samantapaista lehteä, aiheuttaa ihan hyvää kilpailua niiden välille. Olivia tosin taitaa olla suunnattu vähän aikuisemmille, mutta silti.

    Liisa: Heh, no mutta toisaalta, ihan kivahan se on että aina löytyy uusiakin mielenkiintoisia lehtiä :). Minä en ole vielä joogalehtiä löytänyt, tosin juoksulehtiä luen jo aina välillä :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!