 |
| Kuva kirja.elisa.fi josta myös äänikirja ladattavissa. |
Kun eräänä taannoisena viikonloppuna ohjelmassa oli autossa istumista yli 1000 kilometriä alle 48 tunnissa, ajatus äänikirjasta tuli mieleen onnistuneen Steinbeck -kokeilun jälkeen. Nyt piti valita molempia matkustajia kiinnostava kirja. Koska Remeksen trillerit ovat uponneet myös mieheen hyvin, ajattelin, että minulle ennestään vieras Soininvaara ei välttämättä olisi huono valinta.
Kirjan nimi: Vihan enkeli
Kirjailija: Taavi Soininvaara
Julkaistu: 2004
Kustantaja: Tammi
Sivuja: En tiedä, mutta kesto n. 11 h
Mistä minulle: Kirjasto
Kuten Remes, Isomäki ja varmaan kaikki trilleristeiksi nimetyt kirjailijat, myös Soininvaara käsittelee ISOJA ASIOITA. Vihan enkelissä pinnalla on maailman energiapolitiikka ja yleinen sisäpiriin kähmintä - ajankohtaisia aiheita vieläkin.
Vihan enkelin tapahtumahetkellä ollaan pisteessä, jossa energiaa osataan jo melkein (vaan ei ihan...) tuottaa fuusioreaktiolla, ehkä siis tässä ja nyt. Pikaisena kertauksena siis: Nyt ydinenergia tuotetaan fissiolla, uraania halkomalla, kun taas fuusiossa atomiytimet saadaan liittymään toisiinsa. Hallittu fuusioreaktio ratkaisisi maapallon energiaongelmat vuosituhansiksi, sillä raaka-ainetta saataisiin merivedestä eikä lopputuotteenkaan kanssa olisi samanlaisia ongelmia kuin mitä ydinjätteen loppusijoittaminen nyt aiheuttaa.
Ajatus maailman energiaongelmien ratkaisemisesta miellyttää toisia, mutta joitain se raivostuttaa. Öljy-yhtiöt eivät tietenkään toivo energiantuotannon lipsahtamista niiden käsistä, ainakaan niin pitkään kuin öljyä on vielä jäljellä
Maailman johtavia fuusiotutkijoita alkaakin löytyä kuolleena ympäri maailmaa - tosin kaikkien kuolema vaikuttaa syystä tai toisesta luonnolliselta eikä kuolemia ole yhdistetty toisiinsa.
Aluksi täysin erillisenä ja hieman outonakin juonikuviona seurataan nimikkohahmoa, Vihan enkeliä. Häiriintynyt hahmo kokee toteuttavansa suurempaa tehtävää.
Toisaalta taas seurataan Final action -parivaljakon toimia taistelussa paremman maailman puolesta.
Virustutkijasta poliisiksi siirtynyt Arto Ratamo joutuu tietenkin sekavan tilanteen keskelle.
Kirja tuntui pitkään vähän sekavalta, varsinkin kuin nimikkohahmon häiriintynyt osuus ja oman mielen liikkeet korostuivat alussa. Koska ajokilometrit eivät kuitenkaan loppuneet ihan heti, tarina muuttui kiinnostavaksi ja pääsen sanomaan, että sen juonikuviot pääsivät oikeuksiinsa vasta loppua kohti.
Kirja oli kokonaisuudessaan mielenkintoinen, Arto Ratamon osin vähän kliseinen poliisihahmo sympaattinen ja salaliittoteoriat uskomattomuudessaan tällä hetkellä valitettavasti jo aika uskottavilta tuntuvia.
Näin pitkää kirjaa en välttämättä kuitenkaan lähtisi toista kertaa kuuntelemaan, vaikka lukija Jarmo Mäkisen suorituksessa ei mitään moitittavaa ollutkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!