Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

torstai 6. joulukuuta 2012

Menevä marraskuu, juhlittu joulukuu, eikun...

Huhhuh. Marraskuuko masentava - täällä se meni jollain kummallisella pikakelauksella. Oikeasti, ihan vastahan oli lokakuu ja luin Kosmokomiikkaa... Kliseisesti väitetään, että marraskuu on hyvä kuukausi sohvan nurkkaan käpertymiselle ja kirjojen lukemiselle. No varmaan olisi, jos työt ja sosiaalinen elämä eivät häiritsisi hyvää lukutoukkailua. Meillä on kotioloissa menossa siitä kummallinen aikakausi, että yleensä ei-suunnilleen-mitään lukeva mieheni lukee paljon enemmän kuin minä, kiitos 30 minuutin työmetromatkan. Nyt, kun kotona siis olisi keskusteluseuraa käytännössä jokaisesta meillä fyysisenä esineenä olevasta kirjasta, minä en ole lukenut niistä kaikkia. Miten tässä näin pääsi käymään... 

Sen sijaan voisin kertoa hienoista keikoista joilla olen käynyt (Sonata Arctica ja Bon Iver, vieläpä peräkkäisinä iltoina: Yleisöjen erilaisuudesta päätellen taatusti kukaan muu ei ollut noilla molemmilla keikoilla), hauskoista juhlista ja epämääräisistä kaupunkisamoiluista.

Remes: Ylösnousemus
Marraskuussa taidettiin lukurintamalla päästä jonkinlaiseen ennätykseen: Vain kaksi luettua kirjaa! Minulla ei suinkaan ole takataskussa mitään kallistelevaa bloggaamattomien kirjojen pinoja. Kirjoitin lyhyesti sekä Remeksen Ylösnousemuksesta että Nicolas Barreaun Das Lächeln der Frauenista.

Blogissa käytiin kuitenkin myös vilkasta keskustelua vierailla kielillä lukemisesta

Marraskuussa tapahtui kuitenkin muitakin kivoja juttuja: Amerikkalainen kustantaja Harper Collins varasi Emmi Itärannan Teemestarin kirjan ja Itärannen seuraavan kirjan oikeudet. Onnea!! 

Joulukuun lukemiset näyttävät itse asiassa vähän valoisemmilta. Aion kovasti pinnistellä scifi-haasteen loppuun, vaikka kiirehän tässä tulee. Siihen liittyen kesken on Orson Scott Cardin Ender's Game josta olen tykännyt. Olen lukenut myös Murakamin kirjaa 1Q84 (menossa Book 2) eteen päin, mutta sen fyysiset mittasuhteet tekevät sängyssä lukemisesta mahdotonta. Lisäksi aloitin suomipuuskassa Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien. 

Seuraavaksi aion kuitenkin keskittyä scifi-haasteeseen. Olen katsonut valmiiksi kategoriaan 6, Steampunk, jo hyvän suomalaisen ehdokkaan Elisa-kirjasta. 

Joulukuun huippukohta tulee tietysti olemaan se, kun lähden joulun viettoon ja täydempiä kirjahyllyjä kohti Suomeen! 

Sitten blogin liikenteeseen: Vaikka bloggausten määrä on ollut marraskuussa heikko, liikennettä on riittänyt. Itärannan oikeuksien myynti selvästi noteerattiin, sillä Teemestarin kirjaa on googletettu ahkerasti. 

Blogiini on myös tullut liikennettä saksalaisen sivuston
blog-zug.com kautta. Tut mir echt leid, nichts auf Deutsch hier, oder noch nicht...

5 kommenttia:

  1. Tuo Blog-Zug kolkuttelee minunkin perisuomenkielistä blogiani :)

    Steampunk! onkin hyvä valinta. Kiireisen elämän takia olen vasta kolme novellia ehtinyt lukea, mutta olen pitänyt kaikista! Aika huikeita.

    VastaaPoista
  2. Kirsi: Oho, no onpa Blog-Zug valtaamassa blogosfääriä :D. Kiva kuulla että Steampunk! vaikuttaa hyvältä, minulla ei ole tietääkseni mitään aiempaa kosketusta ko. tyylisuuntaan joten mennessä näkee mitä tästä tulee.

    VastaaPoista
  3. Minulta on mennyt ihan ohi tuo Emmi Itärannan tuleva maailmanvalloitus. Mutta kiva uutinen, kirja on niin kansainvälisen oloinenkin ja iätön, etten yhtään ihmettele, että siitä on kiinnostuttu.

    VastaaPoista
  4. Minulta on mennyt ihan ohi tuo Emmi Itärannan tuleva maailmanvalloitus. Mutta kiva uutinen, kirja on niin kansainvälisen oloinenkin ja iätön, etten yhtään ihmettele, että siitä on kiinnostuttu.

    VastaaPoista
  5. sonja: Hyvä että nyt huomasit! Kiva uutinen tosiaan, monella tavalla :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!