Valitin edellisessä postauksessa kärsiväni Piin elämän aikana lukublokista. Sääli, ja korostettakoon heti, että kyse oli tosiaan kaikkeen kaunokirjallisuuteen liittyvästä lukublokista, jota näin hieno kirja kuin Piin elämä ei olisi ansainnut osakseen.
Kirja kuuluu siihen ”luulen kaikkien, jotka kaunokirjallisuutta lukevat, tämän lukeneen, vaan minä en, oi miksi?”. Lisättäköön, että samaan sarjaan kuuluvat mielestäni mm. Richard Adamsin Ruohometsän kansa, Paulo Coelhon Alkemisti, Peter Hoegin Lumen taju, Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys (on jo hyllyssä!) ja Jeffrey Eugenidesin Middlesex.
No, viimein oli siis Yann Martellin Piin elämän vuoro. Periaatteessa juoni menee siis näin: intialainen Pii Patel, 16 v, haaksirikkoutuu laivalta bengalintiikeri Richard Parkerin kanssa. Se, mikä kirjassa ruokki lukublokin syntymistä, oli kuitenkin se, että tämä takakannessa, sisäliepeessä ja ympäri maailmaa ko. kirjan yhteydessä kuulutettu fakta ei suinkaan tapahtunut ihan heti, vaan vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Alku tuntui siis vähän lämmittelyltä, vaikka kuvaus mielenkiintoista olikin.
Kirjaa kuitenkin ehkä vaivasi hienoinen ”Jumalat juhlivat öisin” –syndrooma (keksin ihan itse): Sitä on hehkutettu kaikkialla niin paljon, että lukukokemus ei sitten kuitenkaan ollut ihan niin huima ja wow –faktoria täynnä kuin odotin. Hyvä kirja joka tapauksessa oli ja suosittelen sitä ehdottomasti kaikille, ei tätä syyttä raapusteta jokaiselle näkemälleni ”sata kirjaa jotka kaikkien olisi luettava” –listalle. Se, että kirjassa ei kuitenkaan varsinaisesti tapahtunut hirveästi yllätyksiä, oli minulle yllätys.
Selkeinä teemoina kirjassa nousevat esiin yksinäisyys ja sitä seuraavat ristiriidat. Kirjan suurin ansio on varmaan kuitenkin uskomattomien tapahtumien kertominen realistisesti eli juuri se, mikä maagisessa realismissa jaksaa kiehtoa. Lisäpisteitä Yann Martel saa mielenkiintoisesta tyylikkäästä lopusta. Vauhti kiihtyy loppua kohti. Silti: Haruki Murakamin hienoisesti samankaltainen kuvaus saa minut innostumaan ja haltioitumaan vielä enemmän.
Onko teillä listaa "nämä kirjat varmasti kaikki paitsi minä olen lukenut" -kirjoista?
Onnekseni löysin Piin elämän muutama vuosi sitten sattumalta, kuulematta siitä mistään - sain siis ihastua kirjaan rauhassa ihan itsekseni. :) Kirjablogien maailmassa oleilun hyvin harvoihin miinuspuoliin kuuluukin se, että joistain kirjoista kuulee helposti liikaa kehuja, mikä sitten lässäyttää oman lukukokemuksen.
VastaaPoistaNiitä "kaikkien muiden lukemia" kirjoja on kyllä, esim. Kotiopettajattaren romaani, jotain John Irvingiltä, Potterit, Sinuhe... Samoin noista sun mainitsemistasi Ruohometsän kansa, Sadan vuoden yksinäisyys ja Middlesex. Niin ja Puhdistuskin on vielä lukematta. Löytyy hyllystä, kylläkin. :)
Se on ärsyttävää kun on korkeat odotukset jostain kirjasta ja sitten putoaa korkealta. Minä tykkäsin aivan todella tästä kirjasta, mutta sen lukemisesta on jo niin kauan aikaa etten muista siitä paljoakaan.
VastaaPoistaJA on paljon kirjoja, jotka "kaikki" muut ovat lukeneet, mutta minä en. Itse kuron listaa aivan satunnaisessa ja sattumanvaraisessa järjestyksesä.
Satu, äh, niin tuo Kotiopettajattaren romaanikin... Sekin kyllä on jo hyllyssä, ja itse asiassa odotan sen lukemista jo innolla!
VastaaPoistaanni.m: Uskoisin, että Piin elämä kestää kyllä mainiosti toisenkin lukukerran. Tuntuu, että mitä enemmän lukee, sitä enemmän tulee noita "kaikki muut ovat lukeneet" -kirjoja.
Oli mukava löytää tänne :) Piin elämä on yksi suosikkirjoistani. Pidän sen hullusta tarinasta sekä siitä, miten loppujen lopuksi vastuu tarinan todellisuudesta on kuulijalla / lukijalla.
VastaaPoistaSe on totta, että liika hypetys voi latistaa lukukokemusta. Minulle niin kävi "Jumalat juhlivat öisin" ja nyt kesällä sinänsä erinomaisen "Elävältä haudatut"-kirjan kanssa. Molemmista luin ehkä liikaa kehuja. Sen sijaan Piin elämä oli oma löytöni 2000-luvun alkupuolella.
Noista sinun mainitsemastasi kirjoista minulla on lukematta Middlesex. Se on pitkään ollut lukulistallani, mutta aina jäänyt jonkun muun jalkoihin. Monica Fagerholm on myös sellainen, jota _kaikki_ ovat lukeneet. Minä en. Vielä.
Nyt jatkan tutustumista blogiisi :)
lumiomena: tosiaan, vastuu tarinasta jää kuulijalle, se siinä lopussa varmasti oli se yllätysmomentti :). Joutui tavallaan miettimään, että mitä sitä nyt sitten pitää uskottavana ja mitä ei. Ja oh, Monica Fagerholm on kyllä täälläkin lukematta...
VastaaPoistaMinä luin Piin elämän aikoinani ihan Puun takaa ja sain Satun tavoin ihastua rauhassa. Hieno kirja!
VastaaPoistaMinäkään en ole lukenut Sadan vuoden yksinäisyyttä. Lisäksi on lukematta Humiseva harju, kaikki Austenit ja Riikka Pulkkisen Totta. Viimemainitun kyllä korjaan kunhan se lopulta joskus on kirjaston hyllyssä kotona.
Elma Ilona: Bloggasin muutama päivä sitten Pulkkisen uusimmasta, eli minusta se, että et ole sitä lukenut, ei ole varsinainen menetys...
VastaaPoista