Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

lauantai 13. elokuuta 2011

Cupcake -tunnustus :).

Sain Anna Elinalta Vielä yksi rivi -blogista ihanan tunnustuksen!

Tähän väliin leivontaknoppitietoa: cupcaken (suomeksi vuokaleivoksen) ja muffinsin erottaa se, että vuokaleivoksia leipoessa käytetään sähkövatkainta, muffinsseja leipoessa taas ei missään nimessä. Lisää tästä voi lukea mainiosta Voisilmäpeliä -blogista.

Tunnustukseen, tai siis palkintoon, liittyy tietenkin tunnustuksia saajaan puolelta. Tällä kertaa olisi jaettava lempiruoka, lempiväri ja paikka, johon haluaisi matkustaa. 

Lempiruoka... Voi ei, tämä on ihan liian vaikea kysymys. Pidän kaikesta hyvästä ruuasta eikä minulla ole oikeastaan mitään yksittäistä lempiruokaa. Savulohi on kuitenkin erityisen hyvää, samoin monenalaiset salaatit, uudet perunat... Savustettu kirjolohi voittakoon nyt tällä erää.

Lempivärini taitaa olla tummanvioletti tummanvioletti. Paloautonpunainen kirii kyllä kannoille. Kotoa ei näitä värejä juuri löydy, vaatteista läikkinä kyllä.

Olen aika matkustusfriikki (eli haluaisin matkustaa ihan kaikkialle, varsinkin vielä tutkimattomiin Itä-Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan ja Australiaan ja Uuteen-Seelantiin jajajaja.....). Koska kesälomalla vakuutuin surffauksen hienoudesta kiinnostaisi joku surffaukseen sopiva kohde nyt erityisen paljon. Euroopassa tämmöinen voisi olla esimerkiksi Algarven alue Portugalissa. 
Jään makeutta eteenpäin Liinalle Sivukirjasto -blogiin ja Sonjalle Lukuhetkeen Rikos ja rangaistus -projektia helpottamaan. 



4 kommenttia:

  1. onnea tunnustuksesta .. kivasti kerrottu, vaikeahan se on yhtäkkiä nimetä herkkuruoka.. mutta aina se paras löytyy..onnea myös uusille saajille, alkavan syyskauden piristeeksi

    VastaaPoista
  2. Kiitos leivontatietoiskusta, enpä tiennyt että ero tulee sähkövatkaimen käytöstä :D.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla cupcaken ja muffinsin ero. Olen tähän asti ollut tyystin tietämätön tuosta asiasta ja käyttänyt termejä siis ihan väärin. :-D

    Savustettu kirjolohi. Ja uudet perunat ja salaatit. Ihania ruokia kaikki! (Tein tänään lohikeittoa ihan itsekasvatetuista perunoista. Tuli älyttömän hyvää.)

    Taisin itse unohtaa Portugalin suosikkimatkakohteistani. Joskus tuntuu, että olisi helpompi sanoa, minne ei haluaisi matkustaa kuin sen, minne haluaisi matkustaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!