Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Allison Pearson: Kate Reddy – Täydellä teholla yötä päivää

Kirjan nimi: Kate Reddy – Täydellä teholla yötä päivää, Uraäidin päiväkirja
Kirjailija: Allison Pearson
Julkaistu: 2002/2011
Kustantaja: Seven
Mistä minulle: Kirjaston pokkarihyllystä



Nappasin kirjaston hyllystä ”jotain kevyttä”. Tai no, oikeastaan minulla olisi kyllä ollut keveyttä ihan tarpeeksi omassakin hyllyssä, Täydellä teholla yötä päivää oli vain houkuttanut jo aiemmin. Kirjaston pokkarihylly auttaa kirjoja kiertämään nopeasti: Laina-aika on kaksi viikkoa, lainoja ei voi uusia eikä kirjoja voi varata.

Kate Reddyn seikkailut, tai ehkä pikemminkin taistelut, on ehditty jo filmatakin. Tarina kääntyykin varmasti mainiosti myös elokuvaksi.

Kate Reddy on 30+ nainen, joka haluaa kaiken, lyhyesti sanottuna uran ja perheen. Ei ehkä kuulosta Suomessa aivan mahdottomalta, mutta kirjaa lukiessa paljastuu, että Englannissa työn ja perheen yhdistäminen on (naiselle) vielä astetta vaikeampaa kuin Suomessa, jossa monia asioita on pedattu valmiiksi ja maksetaan yhteisistä verorahoista. Suomessa työpäivienkään odotetaan harvemmin olevan 12 tai mieluummin 14 –tuntisia kuten Lontoon Cityssä. Lasten hoitomaksuihin ei (kai yleensä…) mene toisen vanhemman palkka kokonaan – mikä tietysti pistää heti miettimään, miksi toinen vanhempi yleensäkään käy töissä.

Kate Reddyn perheen tapauksessa Kate on kuitenkin perheen paremmin tienaava osapuoli. Vaikka sijoitusmaailmassa suhaavan vaimon palkka nousee korkeampiin lukemiin kuin arkkitehtimiehen, molemmat jatkavat töitään. Ei siksi, että olisi pakko, vaan siksi, että molemmat vaikuttavat aidosti pitävänsä töistään.

Kuten kuvitella saattaa, elämä muuttuu kuitenkin jatkuvasti hankalammaksi, kun Kate yrittää kuitenkin kantaa päävastuuta perheensä yhteisten asioiden organisoinnista, tekemättömien tehtävien lista pitenee joka päivä ja lapsia ei näe käytännössä koskaan. Miestään nähdessään Kate on useimmiten niin väsynyt, että kohtaamiset ovat lähinnä vihaisia. Lasten elämän päivittäisestä sujumisesta huolehtiikin näiden lastenhoitaja Paula.

Kirja ei ole puhdasta chick littiä tai muutenkaan ihan niin kevyestä päästä kuin kantta katsoessa voisi kuvitella, mutta ehdottoman viihdyttävä vaikka päähenkilöä käykin välillä lähinnä sääliksi. Halu näyttää, että kaiken saaminen kerralla on mahdollista on kova, mutta silti naisen päässä oleva syyllisyys velloo välillä kaiken muun yli eikä missään vaikuta olevan hetkeäkään edes siedettävää.

Kirjasta paistaa läpi myös se Iso-Britannian luokkayhteiskunnan sosiaalinen paine, jota Suomessa ei (kai) ainakaan ihan noin vankkana kohtaa. Kyllähän varmasti Suomessakin kotiäideillä on lapsilleen enemmän aikaa kuin työssä käyvillä äideillä, mutta kirjassa kuvatun laista ”mufiaa” meillä ei vielä ainakaan kovin monessa paikassa taida olla. Onneksi.

6 kommenttia:

  1. Muistan lukeneeni tämän teoksen silloin kuin se ensimmäistä kertaa ilmestyi Suomessa. En pitänyt. Ehkä olin turhan nuori lukemaan teoksen, muistaakseni ensimmäisestä painoksesta on jo kymmenisen vuotta. Mutta kirja piirtyi mieleeni juuri sellaisena vähän epätyypillisenä chick littinä.

    VastaaPoista
  2. Toisin kuin Marissa, minä pidin kirjasta kovasti. Se johtuu omalla kohdallani varmasti siitä, että olin kirjaa lukiessani jo hieman yli kolmekymppinen, odotin esikoistani, olimme palaamassa Suomeen mieheni ulkomaan työvuosien jälkeen jne. Omakin elämäni oli siis aika hektistä ja Pearsonin kirja vetosi minuun. Itse asiassa se on Bridget Jonesien ohella ainoa "chick lit"-kirja (varmaan voisi puhua mom litistä), josta aidosti pidän. En kuitenkaan tahdo lukea kirjaa uudelleen, sillä haluan pitää oman muistoni siitä sellaisena kuin se nyt on: kepeänä, mutta jotenkin monessa asiassa ytimeen osuvana. :)

    Elokuvaa en halua nähdä, koska sijoittuu Amerikkaan ja Pearsonin kirja on niin perilontoolainen.

    VastaaPoista
  3. Hieno postaus, jossa vertasit brittimeininkiä suomitunnelmiin :)

    Yritin katsoa elokuvaa, mutta jouduin jättämään kesken. Ehkä yritän vielä kirjaa, kun se kerta käsittelee näinkin tärkeitä teemoja.

    VastaaPoista
  4. Apua, ainoa yritykseni lukea mitaan chick litiin viittaavaa oli pakkopulla-joululahja (joka laitettiin 'sopivan' ajan kuluessa kierratykseen).Jostakin syysta jopa kirjalijan nimi on kadonnut muistista, enka edes loytanyt googletuksella. Minulla on kaynnissa kirjallisten rajojen rikkominen (katso lisaa blogista). Tarkoitus on lukea jopa - huh - romantiikkaa ja chick litia! Ehka uskaltaisin aloittaa tallaisesta hieman epatyypillisemmasta teoksesta, teemakin koskettaa lahelta. Kiitos siis suosituksesta!

    VastaaPoista
  5. Minä ehkä haluaisin lukea tämän toivossani löytää hyvää, kevyttä naiskirjallisuutta. Aiemmin lähinnä Katjan suositusten perusteella, mutta ilahduin, kun sinunkin juttusi oli suht kiittävä. Kuulostaa hyvältä, joskin olen joskus vähän allerginen äitiyskirjallisuudelle, kun se on helposti vähän jeesustelevaa.

    VastaaPoista
  6. Marissa M.: Oho, enpä tajunnutkaan, että kirja on julkaistu Suomessakin jo noin kauan sitten, vaikka elokuvakansihan tuossa selkeästi on... On kyllä varmaan tosiaan sellainen kirja, että pitää olla jo ainakin työelämässä, että tuon päälle ymmärtää.

    Katja/Lumiomena: Hyvä kirja tämä oli minustakin! Jotenkin toi hyvin noita vakavampiakin aiheita (naisiin/miehiin kohdistuvat odotukset töissä/vanhempina ja niiden odotusten rikkominen) esiin. Luulen, että kirjasta ei mitään enempää toisella lukukerralla saisikaan joten suosittelen kyllä hyvän muiston pitämistä. Minä taidan katsoa elokuvankin ihan uteliaisuudesta vaikka New York (oletan että se sijoittuu sinne?) onkin ihan eri asia kuin Lontoo.

    noora: Kirja upposi kyllä minuun! Ja aion tosiaan yrittää tuota elokuvaakin vielä.

    sannabanana: Siinä tapauksessa suosittelen ehdottomasti aloittamaan tästä! Jään mielenkiinnolla odottamaan mitä olet mieltä :)

    Karoliina: No kyllä nyt jo kahden suosituksen perusteella kannattaa tarttua :). Kyllä vähän semmoista alleviivaamista tässäkin ehkä oli, mutta luulen, että voisi kyllä silti hyvin puhutella. Päähenkilö oli mielestäni jollain tavalla samaistuttava vaikka minulla ei edes lapsia ole, se riittämättömyyden tunne on varmaan monelle silti tuttu... Tai pohdinta siitä, mikä oikeastaan on tärkeää ja mitä haluaa tehdä ja miksi.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!