Kirjainten virrassa -blogin Hanna esitteli elokuussa puolisonsa yöpöydän. Minä uhosin kommenttiboksissani tekeväni saman, mutta se sitten "vähän jäi" (sekaisen yöpöydän osuutta kuvausmotivaation katoamiseen tutkitaan).
Pohjustukseksi voin kertoa sen verran, että miehen kirjamaku on erittäin poukkoileva ja sattuneesta syystä monet uusista suosikkikirjoista löytyvät kotoa kirjahyllystä. Luullakseni kaikkien aikojen top kymppiin ovat päässeet useat Ilkka Remekset, Aikamatkustajan vaimo, Vettä elefanteille, ensimmäinen Harry Potter (toinen on ollut toista vuotta kesken), Nälkäpeli -trilogia ja kohta esitelty teos. Sen sijaan esimerkiksi Jo Nesboa ja 24-sarjan pohjalta tehtyä kirjaa on luettu vain parikymmentä sivua ja molemmat odottavat surkeina mahdollista jatkoa yöpöydällä.
Mutta, asiaan: Kuvallisen puolison yöpöytä -postauksen sijaan saatte nyt kokonaisen puoliso arvostelee -postauksen. Olkaapa hyvä!
Kirjan nimi: Ota kiinni jos saat
Kirjoittaja: Frank W. Abagnale
Kustantaja: LOISTO pokkari
Julkaistu: 1980/2002
Sivuja: 260
Mistä minulle: Pyörinyt perhepiirissä vuosia ja ajautunut vuorollaan minun hyllyyn.
Takakannet pitäisi kieltää lailla ja polttaa. Niin kirjojen kuin elokuvienkin takakannet pilaavat luku- tai katseluiloa ainakin teoksen puoleen väliin. Jos olen lukenut takakannen (tai juonta oikeastaan mistä tahansa muualta), odotan kuumeisesti spoilattuja asioita tapahtuvaksi ja en pysty keskittymään muuhun. Myös tämän kirjan kohdalla takakansi olisi pilannut paljon lukemisen ilosta. Onneksi en sitä lukenut. Enkä suosittele takakantta muillekaan. Kirjaa voin suositella varauksetta. Kun tietämättä oikeastaan mistään tarttuu kirjaan ja vain alottaa lukemisen, on lukunautinto suurin.
Tiedättehän sen tunteen, kun toivoo voivansa lukea lempikirjansa taas ensimmäistä kertaa tietämättä tapahtumia?
Jos pystyt allekirjoittamaan kaksi edellistä kappaletta, etsi käsiisi Frank W. Abagnale - Ota Kiinni Jos Saat (Catch Me If You Can) ja lopeta tämän postauksen lukeminen tähän.
Olen syvästi pahoillani kaikista tässä postauksessa tapahtuvista juonipaljastuksista ja niiden aiheuttamista lukuilon menetyksistä. Nyt on jo korkea aika lopettaa tämän lukeminen ja tarttua kirjaan.
Hyvä on, sinua on ainakin varoitettu.
Kirjan päähenkilö on erittäin mielenkiintoinen persoona ja kirjan lukemisen jälkeen hänestä piti etsiä tietoa vielä enemmän. Frank Abagnale onnistui aikoinaan tienaamaan ensimmäisen miljoonansa puhtaasti huijaamalla. Niukasti kouluttautunut Frank aloitti epärehellisen rahan tienaamisen jo hyvin nuorena, mutta raa'an voiman tai aseiden käytön sijaan hän turvautui älyynsä jonka avulla hänen onnistui käyttää hyväkseen pankkeja, lentoyhtiöitä sekä muita laitoksia työntekijöiden hyväuskoisuutta hyödyntäen. Oliko Frankin moraali sitten kohdallaan, kun hän ei huijannut yksittäisiä ihmisiä? Ainakaan rahallisesti hän ei yksittäisten henkilöiden huijaamisesta halunnut hyötyä.
Minä-muodossa kirjoitettu tarina kaappasi heti alussa mukaansa ja elävästi maalattuja tilanteita oli helppo seurata. Tarinaa kuljetetaan vauhdilla eteenpäin kronologisessa järjestyksessä alkaen Frankin elämän teinivuosista. Vaikea sanoa kuinka paljon omakätisesti kirjoitetussa kirjassa kaunistellaan asioita ja tarinaa kerrotaan muodossa, jossa lukijan on se helpompi hyväksyä - luultavasti paljonkin. Silti kirja onnistuu kertomaan pahiksen hyviksenä ja hyviksen (Frankia jahtaavan poliisin) ei niin hyviksenä. Lukija helpottuu usein virne huulillaan lukiessaan Frankin ja virkavallan välisestä kissa ja hiiri -leikistä.
Kirjan lukemisen aikana minulle selvisi, että Frank Abagnale olikin oikea henkilö. Internetiä tutkiskelemalla Frankista löytyi paljon lisää tietoa ja huomasinpa myös, että kirjan pohjalta on tehty elokuva joka on saanut omassa mittapuussani kohtuu korkean rankkauksen IMDB:ssä (7,8). Ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Katsoin elokuvan. Ja ei olisi pitänyt. Miksi kirjojen pohjalta edes tehdään elokuvia? Olen useaan otteeseen lukenut ensin kirjan ja tämän jälkeen katsonut elokuvan. Ja joka kerta elokuvan katsominen on ollut tuskaa. "Ei se noin mennyt" oli useaan kertaan mielessä. Tiedän, tiedän, elokuvat tehdään yleensä kirjojen inspiroimana, mutta silti. Argh. Viimeisen parin kuukauden aikana olen todennut tämän useiden kirjasta elokuvaksi -konversioiden kohdalla. Tässäkin blogissa hyvin arvostettu I'm a legend -kirja on saanut ihan pätevän, mutta aivan päin persettä menevän version jota tähdittää Will Smith. Älkääkä edes pyytäkö minua aloittamaan Vettä Elefanteille -flopista joka tuntuu keskittyvän siihen, kuinka ihana se vamppyyrina toilaillut teini-idoli onkaan. Kirjoina kaksi edellä mainittua on parhautta.
Mitä tästä sitten jäi käteen? Tiivistetysti: takannet on hampurista, se että kirjoista tehdään elokuvia: hampurista, Catch Me If You Can: Erittäin hyvää viihdettä, älä katso elokuvaa, lue kirja.
Jos uskoit varoituksiani alussa, olet lukenut tähän mennessä kirjan. Mitäs pidit?
En ole lukenut kirjaa, mutta olen nähnyt tämän leffana. Tykkäsin leffasta kyllä. Siitä on nyt jo aikaa, joten ehkä olen unohtanut tarpeeksi, jotta voisin lukea kirjan. Varmaan pitäisi :)
VastaaPoistaMinä uskoin varoitukset puoliksi: en lukenut juonipaljastuskohtia vaan vasta viimeisen leffa vs. elokuva kappaleen, josta pidin kovasti! :) (Ota kiinni jos saat oli minulla omana neljä vuotta, mutta koska ikinä ei tullut sopivaa lukufiilistä niin laitoin kiertoon. Leffan olen nähnyt ja siitä pitänyt, mutta nyt heräsi mielenkiinto sen "aidon" version suhteen.)
VastaaPoistaMuuten, ei se Pattison ole vakuuttava vampyyrinakaan, mutta silti parempi kuin se Bellaa näyttelevä, ähisevä ja yksi-ilmeinen mikä-sen-nimi-nyt-olikaan. :)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVierailijapostaajasta päivää.
VastaaPoistaKeskustelimme juuri tänään työkaverin kanssa tuosta missä järjestyksessä kannattaa edetä jos asiasta on olemassa kirja ja elokuva. Tulimme lopputulokseen, että elokuva on vielä pahempi kuin takakansi, koska se juonipaljastaa koko kirjan.
Erinomaisen hyvä varoitus, mutta tulee valitettavasti minun kohdallani hieman liian myöhään. :(
VastaaPoistaElokuva oli kyllä hyvä, mutta kirja ei sitten tuntunut enää sen jälkeen niin tuoreelta. Yleensä yritän aina lukea ensin kirjan ja katsoa vasta sitten elokuvan. Sitten kyllä yleensä tulee kiristeltyä hampaita elokuvaa katsellessa, kun juonen mutkia on enemmän tai vähemmän oiottu. Mutta parempi kuitenkin niin.
Mieleeni tulee tähän hätään vain yksi elokuvasovitus, josta pidin enemmän kuin kirjasta, nimittäin Kummisetä. Myös Uhrilampaat pääsee hyvin lähelle, samoin Suljettu saari, mutta niissä kirja vie vielä hiuksenhienosti voiton. Onko kenelläkään muita ehdokkaita?
Takakansitekstien lisäksi myös kannen kuva voi joskus spoilata kirjan. Minua otti pahasti päähän, kun Dan Brownin Enkelit ja demonit -kirjan kansikuva paljasti minulle (vasta Roomassa vierailleena) Valaistuksen polun päätepisteen heti kättelyssä. Ja joskus luin dekkarin jonka kannessa nähtiin murhaaja asetta pitelemässä, ja kas, kirjassa oli vain yksi oikean värisillä hiuksilla varustettu nainen!
Lukutoukka: Täytyy tunnustaa, että omalla kohdallani on aukko sivistyksessä ja Kummisedät on sekä katsomatta että lukematta. Niiden parissa minulla lienee viihdettä vielä luvassa useammaksi tunniksi.
VastaaPoistaNoista Enkeleistä ja Demoneista sen verran, että niissä odotukset elokuvaa kohtaan oli ehkä epärealistisen korkealla kirjan lukemisen jälkeen. Dan Brown kirjoittaa kirjansa hyvin elokuvamaiseen tapaan ja odotin elokuvalta vielä enemmän. Mielestäni huomattavasti parempi sovitus kuin Da Vinci -koodi.
Mitä mainitsit kansikuvista pitää myös täysin paikkansa, nyt kun muistelen niin parissa Remeksessä on ollut kansikuva paljastavahko. Tuo Enkelit ja Demonit vie kyllä vielä voiton.
Miksiköhän kirjoissa on edes kansikuvia kun kyse ei ole kuva- tai edes muuten kuvitetuista kirjoista? :)