Anne Leinonen & Miina Supinen: Rautasydän

Kirjan nimi: Rautasydän

Kirjoittajat: Anne Leinonen ja Miina Supinen

Kustantaja: Helsinki-kirjat

Julkaistu: 2011

Sivuja: 221

Mistä minulle: Arvostelukappale Helsinki-kirjoilta

Rautasydämen kirjoittajien nimet olivat minulle jo ennestään tuttuja - tosin nyt kirjan lukeneena ehkä vähän yllättävistä yhteyksistä. Muistin Anne Leinosen toimivan spekulatiiviseen fiktioon keskittyvän Usvazine -verkkolehden päätoimittajana, Supiselta taas olen lukenut romaanin Liha tottelee kuria, ja tietysti ahkerasti hänen Imageen kirjoittamiaan kolumneja. Supisen nimi on vilahdellut myös jossain kirjoittamista käsittelevässä spekulatiiviseen fiktioon keskittyvässä lehdessä. Siksi olinkin vähän yllättynyt, että Rautasydän vaikutti enemmän maalaismaisemassa tapahtuvalta chick littiltä kuin selittämättömiä kummallisuuksia vilisevältä tarinalta. 

Kirjan juoni on suuren bloginäkyvyyden ansiosta varmaan monelle jo tuttu, mutta tässä vielä kertaus lyhyesti: Pikkukaupungissa rautakauppaa pitävän Sarin mies on kuollut ja kuvioihin ilmestyy uusi tuttavuus. Henkilö ei kuitenkaan ole aivan sellainen kuin pidempiaikaista suhdetta varten olisi sopivaa. Kuvioihin pongahtaa myös rikos, johon Sarilla huomaamattaan onkin enemmän liitoskohtia kuin hän haluaisi uskoa.

Vaikka moni onkin maininnut, että kahta kirjoittajaa ei romaanissa erota toisistaan, veikkaisin, että ainakin mieshenkilö Janne on vahvemmin Supisen luoma. Juonikulku on onnistunut ja kirja etenee ilman turhaa joutokäyntiä.

Sen sijaan dialogissa oli paikoin pientä horjuntaa: Jossain luvussa puhutaan selkeää puhekieltä, jopa murretta, toisessa taas lapset puhuvat niin oikeaoppista kirjakieltä että sitä ei ihan todeksi usko.

Maaseutu tapahtumapaikkana on näin uudessa kirjassa virkistävä poikkeus, siitä ehdottomasti lisäpisteitä, ja kuten joku jo ennen minua mainitsikin (pahoittelut epätäsmällisistä viittauksista...) maaseudun kuvaus on oikein onnistunutta. Kirjailija Leinonen asuu ymmärtääkseni Ristiinassa, joten Itä-Suomen kuvaus on uskottavaa. Välillä kyllä toivoisin, että suomalaiset kirjailijat uskaltaisivat ihan rohkeasti sijoittaa tapahtumia myös ihan oikeisiin kaupunkeihin (siis muuallekin kuin Helsinkiin) ja etenkin pikkupaikkakunnille: Vaikka kesälomalla olisi hauskaa käydä katsastamassa ennestään tuntemattomia, mutta kirjasta tuttuja pikkukuntien tapahtumapaikkoja. 

Kirjailijoiden työtä millään tavalla vähättelemättä toivon, että tämä kirja pääsee pian pokkariksi, sillä se kuuluu mielestäni selvemmin siihen kategoriaan, joka napataan pehmeäkantisena kevyeksi kesäluettavaksi kuin kovakantisena pitkien talvi-iltojen viihdykkeeksi - vaikka kevyempää välipalaa kaipaavalle se sopii siihenkin.