Parempi myöhään kuin ei milloinkaan ja niin edelleen.... Pieni koiravieras on vienyt bloggaajasta mehut iltaisin normaalia aikaisemmin (myös 5:30 herätykset saattavat liittyä asiaan) ja nukahdin haastepostaus mielessä. Haastepostauksia on muuten tosi kiva kirjoittaa. Kun seuraavan päivän haasteen lukee heti edellisen kirjoitettuaan, tulee sitä pyöriteltyä pitkään mielessä.
Mutta nyt asiaan: Day 06 – A book that makes you sad. Vaikka kävin jo eilen ann.m:n blogissa irvailemassa, että Nuoren Wertherin kärsimykset todella ovat tehneet minut surulliseksi, valitsin omaksi vastauksekseni nyt kuitenkin ihan toisen kirjan.
Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
Olen blogannut kirjasta jo aiemmin täällä. Tiivistetysti sanottuna kirja kertoo 16 vuotiaasta Tessasta, joka on sairastanut neljä viime vuotta leukemiaa ja tietää kuolevansa pian.
Kirjan surullisuus minulle tulee sanoja syvemmältä siitä, että ymmärrän, muistan ja tiedän tätä tapahtuvan oikeasti jatkuvasti. Ikina ei tiedä sairastuuko itse tai sairastuuko joku läheinen, ja kamalaa se olisi oli sitten 16 tai 50. Vastaan voi taistella mutta se ei välttämättä auta. Vihjailin haasteen edellisessä osassa "kirja joka tekee minut iloiseksi", jotain siitä, miten Liisasta ihmemaassa välittyy maailman järjettömyys. Tästä se vasta välittyykin. Ja epäreiluus. Voit olla hyvä ihminen, voit olla nuori ihminen, voit silti saada tappavan sairauden. Tai joku hyvä läheisesti voi saada.
Vaikka usein sanotaankin, että pitäisi pelätä enemmän surkeaa elämää kuin kuolemaa, niin kyllä tästä kirjasta välittyy silti kuoleman kamaluus niin, että sen odotustakin osaa pelätä.
Luin itse juuri tämän kirjan vähänaikaa sitten, ja en ollut ihan alusta asti vakuuttunut..mutta kun loppua kohti pääsin alkoi kurkkua kuristamaan, ja täytyi kyyneleitä niellä (istuin bussissa). Pistää ajattelemaan.
VastaaPoistaEn ole ikinä kuullut tästä kirjasta, mutta mielenkiinto kyllä heräsi. Kuulostaa tosi koskettavalta.
VastaaPoistakamppailen itse asian kanssa koko ajan, joten ... kuolemaa, omaa tai läheisten, ei ihan oikeasti kannattaisi pelätä.
VastaaPoistaettei käyttäisi elämäänsä murehtimalla asioita, jotka kuitenkin ovat ennemmin tai myöhemmin edessä.
kun joku kriisi koskettaa, se ennakkoon murehtiminen ei ole auttanut tippaakaan, joten on paljon viisaampaa elää ja nauttia kun kaikki on hyvin.
itse olen ihan legendaarinen murehtija, huolehtija ja stressaaja, mutta tiedän jo kokemuksestakin, että pahoja asioita voi tapahtua parhaille ihmisille riippumatta ennakkoon murehtimisen määrästä. perusluonteeni ei tästä oppitunnista ole kauheasti muuttunut ... mutta yritän silti muistutella itseäni, että ennakkoon synkistely ei ole vielä suojannut ketään.
jotenkin hirveän vapauttava tarina tässä suhteessa on Tove Janssonin Vilijonkka, joka pelkäsi onnettomuutta :)
äh, anteeksi. pelkään, että kuulostin ärsyttävän saarnaavalta, eikä se ollut todellakaan tarkoitus. (mutta en viitsi poistaakaan kommenttia, koska, no ... joskus kai pitää vaan myöntää olleensa urpo.)
VastaaPoistasitä paitsi mikä tahansa kirja, joka muistuttaa nauttimaan elämästä kun sitä vielä on, on hyvä kirja :D
Laura: Totta, alku tuntui ehkä vähän teennäiseltä. Minulla oli jollain tapaa odotukset korkealla (jos nyt niin voi tämän kohdalla sanoa...), kun niin moni oli ennalta kehunut. Muutama kyynel kyllä lopussa valui :(.
VastaaPoistaIoanna: Suosittelen lukemaan! Oikeastaan tämä on kai vähän nuortenkirja, mutta sopii kyllä vanhemmillekin.
Liina: Puhut kyllä ihan totta, etkä mitenkään saarnaavasti. Toisaalta näen tuon kuolevaisuuden käsittämisen myös ihan hyvänä asiana: Ei tule aina mietittyä "sitten joskus", kun ymmärtää, että joskus on parempi toteuttaa haaveitaan heti etteivät ne jää vain haaveiksi. Juuri tuota taisit viimeisessä lauseessa esittääkin :).