Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

torstai 28. huhtikuuta 2011

Ajantasalle: Päivät 24-27

Day 24 – A book that you wish more people would’ve read
Huh. Jostain syystä kaikkia lempikirjojaan ei halua esitellä koko maailmalle, tai siis ainakaan suositella suoraan kaikille, koska silloin kuulee varmasti myös vastaväitteitä niiden hienoudesta. Eieiei, en halua kuulla kamalasti kritiikkiä lempikirjoistani. 

Siksi kirjat, jotka haluaisin useamman lukevan, ovat jollain tavalla yleissivistäviä. Ja eri ihmisille eri kirjoja. Tai toisaalta, oikeastaan yleistän tämän enemmän niin, että ihmisten pitäisi lukea enemmän kunnollista scifiä. Miksi? Siksi, että scifikirjat kysyvät "entä jos?", tai ehkä joskus pelottavasti "mitäs sitten kun?". Tuntuu, että useampien ihmisten olisi välillä hyvä miettiä sellaisia ikäviä asioita kuin energiaratkaisuja, huumeiden asemaa ympäri maailmaa, lääketieteen kehitystä ja niin edelleen. Monet "peruskirjat" kertovat hyviä tarinoita, kuvaavat hienosti mennyttä, mutta koska nykyisin tapahtuu paljon uuttakin, olisi välillä hyvä yrittää pohtia aikaa vaikkapa 40 vuotta nykyhetkestä eteenpäin. Valitettavasti melko suuri osa kirjoista on sijoitettu avaruusaluksille jotka tuntuvat lähinnä lentävän paikasta a paikkaan b, ja ymmärrän tämän karkottavan aika monen mielenkiinnon. Liian montaa kirjaa vaivaa myös se, että ne eivät ole kielellisesti upeimpia tai kertomuksellisesti parhaiten rakennettuja tarinoita.

Kuva Lontoon Natural History Museumista

Day 25
– A character who you can relate to the most
Vitsi. Näissä henkilöjutuissa olin huono jo aiemmin. Passaan!

Day 26
– A book that changed your opinion about something
On vaikeaa nimetä jotain yhtä kirjaa joka olisi muuttanut mielipiteeni jostain suuresta asiasta, mutta väitän, että kyllä kirjat yleisesti ovat auttaneet ymmärtämään maailmaa vähän paremmin - tai hyväksymään sen, että ei maailma minkään järjen mukaisesti toimi yksittäisen ihmisen kannalta. 

Koska se scifi -asia oli nyt tämän postauksen tärkein oivallus, tässä vielä yksi aiheeseen liittyvä kuva. Minä Cernissä.

Tämä on ehkä vähän pikkujuttu, mutta kirja Koneen ruhtinas (John Simon) muutti kyllä mielipiteeni Herlinien suvusta. Ei olle ollut niillä lapsilla helppoa ei. Eikä taida olla kaikin puolin vieläkään, eikä isä siinä lopun aikoinaan ainakaan auttanut epämääräisillä perintöjärjestelyillä. 

Day 27
– The most surprising plot twist or ending
Tähän täytyy taas tunkea ne Remekset. Niissä riittää yllättäviä käänteitä ja loppuja, kuin Kauniissa ja rohkeissa konsanaan :). 


1 kommentti:

  1. Ihan naulan kantaan! Minäkään en mielelläni ihan jokaista lempikirjaa julistaisi muille. Vaikka lukisin kuinka sokeana ja rakastuneena jotakin kirjaa, jollain alitajunnan kerroksella tiedostan silti myös ne tarinan heikkoudet, jotka ovat saattaneet muita ärsyttää:)

    En lue juuri ollenkaan scifiä, vaikka aiheena pidänkin tuollaisista entä-jos-tarinoista. Ehkä sficin kanssa on tietyillä ihmisillä sama juttu kuin esimerkiksi kauhuelokuvien suhteen, että ei ole jotenkin tarpeeksi mielikuvitusta heittäytyä ajattelemaan tuolla entä-jos-tyylillä. Että kaiken mistä voi nauttia pitää olla realistista niinkuin uutisissa:) No, onhan meitä moneen junaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!