Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Päivä 10: Lempiklassikko

Mietin jo hetken, että voi ei, viimeistään tähän loppuu minun haasteputkeni kun en vaan keksi mitään sanomista. Älkääkä ajatelko, että en pitäisi klassikoista, en vaan heti keksinyt, mikä olisi lempiklassikkoni. Mutta pälkähtipähän sitten! 

Day 10 – Favourite classic book

Itsestäänselvä valinta on J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta. 

Kuva WSOY

Taru Sormusten Herrasta tarjoaa yksinkertaisesti toisen, huolellisesti rakennetun maailman. Tarina on pitkä mutta tavallaan monipolvinen, ei vain eteenpäin kulkeva vaan jotenkin  aaltoileva. Tähän kirjaan jaksaa upota. Alkuperäinen englanti on kaunista. Kirjassa on seikkailua, ystävyyttä, pelkoa, hyvä ja paha, lojaaliutta, rehtiyttä.... Tunnustan, että olen lukenut sen kokonaisuudessaan silti vain kerran. Luen kyllä taatusti uudestaan.

Elokuvat director's cut -versioina olen sen sijaan nähnyt ainakin kolme, ehkä viisi tai kuusi kertaa. Ne ansaitsisivat kyllä jonkinlaisen "paras elokuvasovitus kirjasta" -palkinnon. Vaikka paljon on jätetty pois, kaikki tärkein on mukana ja Uuden-Seelannin maisemat täydentävät tarinaa.

Kuva Iltalehti

Ykkössijasta kamppaili myös Mika Waltarin Sinuhe Egyptiläinen, mutta Tolkien voitti tällä kertaa. Pidän valtavasti myös kirjasta Hobitti - Sinne ja takaisin, josta ollaan viimein tekemässä myös elokuvaa.

5 kommenttia:

  1. Ihana valinta! Minäkin pidän kovasti tästä kirjasta, vaikka olen myöskin lukenut sen vain kerran. Elokuvatkin ovat yksiä suosikkejani - upea ympäristö, huipputason näyttelijät, ohjaus, kaikki!

    VastaaPoista
  2. Tykkään TSH:sta tosi paljon, mutta Hobitista ehkä vieläkin enemmän. :) Tosin Sormusten herra pitäisi minunkin lukea uusiksi, koska luin sen silloin kun leffoista eka oli ilmestynyt. Olin siis ehkä 14-vuotias ja saisin siitä varmaan vielä enemmän irti näin aikuisena.

    Hobitti-leffaa odottelen jo innolla! :)

    VastaaPoista
  3. Laura: Kiitos! Jotkut kirjat ne vaan kestää aikaa....

    Ioanna: Totta, Hobitti on ihanan kompakti paketti! Olen kuitenkin tosi iloinen että siitäkin tehdään kaksiosainen elokuva, niin tarinan pystyy kertomaan aika tarkkaan. Pitäisipä muuten lukea Hobittikin uudestaan...

    VastaaPoista
  4. Ihanaa! Minä nostin Tarun sormusten herrasta esille haasteen 9. päivän kohdalla (tosin tein taas kolmen päivän jutut kerralla): Kirja, jota vastoin ennakko-odotuksia päädyit rakastamaan. :)

    VastaaPoista
  5. Katja: Itse asiassa huomasinkin postauksesi, ihanaa että tämä todella, todella, todella hieno Suomi-fanin kirjoittama kirja on päässyt niin monelle listalle positiivisessa kohdassa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se julkaistaan pian!