Matkailu avartaa, kirjat auttavat saamaan samantapaisia kokemuksia kotonakin

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Marian Keyes: Sushia vasta-alkajille

Kirjamakuni vaatii eri tyylisten ja eri vaativuusasteisten teosten tasaista sekoitusta. Kahta scifikirjaa ei jaksa koskaan lukea peräjälkeen, useampi venäläinen klassikko ei uppoa peräperää ja hömppäkin on parasta palasina silloin tällöin. Zombivampyyriklassikon jälkeen piti siis olla hyvä idea hypätä onnettomien kolmekymppisten kaupunkilaisnaisten kyytiin. Olin napannut kirjaton romantiikka -hyllystä Marian Keyesin Sushia vasta-alkajille, joka oli sitten vähän... Tylsyyttä pitkäksi aikaa?

Lisa on avioliitossaan epäonnistunut, mutta urallaan menestynyt naistenlehden päätoimittaja. Elämä romahtaa, kun nainen lähetetään ihanasta Lontoosta tuppukylä-Dubliniin lanseeraamaan uutta aikakauslehteä. Ashley potkitaan ulos entisestä työpaikasta ja sattumien kautta hän joutuu ilkeän Lisan alaiseksi. Ashleyn vuosia kotiäitinä viettänyt ystävä Clodagh kyllästyy elämäänsä, vaikka kaikki on hyvin. Alkuasetelma on siis melko lupaava.

"Hömppäkirjaksi" teos on aikamoinen järkäle, sivuja on 511. Päälle viidestäsadasta sivusta huolimatta varsinaiset tapahtumat tuntuvat alkavan vasta 400 ensimmäisen sivun jälkeen. Ei voi mitään, ei vaan iskenyt. Itse koin suurimmaksi ongelmaksi ikävät henkilöhahmot, joiden tarinat eivät kietoutuneet erityisen mielekkäästi tai yllättävästi yhteen.

Siinä, missä Sophie Kinsellan (Confessions of s Shopaholic, Can you keep a secret?, Remember me?) henkilöt ovat jossain määrin samaistuttavissa ja herättävät myötätuntoa, Sushia vasta-alkajille kirjan henkilöt herättävät lähinnä ärtymystä. Kirjan kolme päähenkilöä piehtaroi alusta loppuun itse kehittämissään ongelmissa. Yksi päähenkilöistä on robottimainen uraohjus, toinen nössykkä, kolmas onneton (ilman syytä) kotiäiti.

Ovatko Marian Keyesin teokset uponneet lukioihin paremmin kuin minuun? Mitkä ovat teidän parhaat suosituksenne kirjaston romantiikka (chick litt kuuluu sinne ainakin omassa kirjastossani) –osastolta? Itse suosittelen tämän tyyliseltä osastolta The Nanny Diaries:ia, joka vie Manhattanin Gossip Girl –maailmaan lastenhoitajien näkökulmasta.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Richard Matheson: Olen legenda

Kuva: www.kirjapuoti.fi
Tunnustan: En ollut kiinnostunut vampyyreista ennen Twilight -sarjan lukemista. Kyseisen sarjan pauloihin tempauduin keväällä 2009, kun kaverini suositteli iiiiiihaaaanaaa elokuvaa, minä missasin kaikki elokuvanäytännöt ja dvd:n julkistamiseen oli vielä aikaa. Twilightit tuli ahmaistua vauhdilla ja kaikenlaisten vampyyri -puritanistien väitteisiin Twilight -vampyyreiden epäuskottavuudesta suhtaudun edelleen nauraen. Kuinka hauskaa oikeasti onkaan väitellä siitä, ovatko satuolennot myyteille tarpeeksi uskollisia vaiko eivät?

Richard Mathesonin Olen legenda (I Am Legend) on eräänlainen tappajavampyyrizombialan ja kauhun klassikko. Tartuin kirjaan huomattuani sen tulleen ahkerasti luetuksi monissa brittiläisissä ja jenkkiblogeissa. Kirjan päähenkilö Robert Neville on tietääkseen ainut maailmaan hurjan taudin jälkeen eloon jäänyt ihminen - muut ovat muuttuneet kuolleiksi tai eläviksi zombivampyyreiksi. Ohukaisen, vain 163 sivua paksun kirjan aikana tarina kulkee sujuvasti eteenpäin ja ainakin minä jouduin pohtimaan monenlaisia kysymyksiä. Miksi Robert on hengissä? Miksi hän haluaa jatkaa elämäänsä, kun toivoa paremmasta ei näy? Kulkeeko hän vain kohti hidasta kuolemaa? Antaako mahdollisuus arvoituksen, eli oman eloonjäännin ratkaisemiselle, toivoa elämään? Mitä hyvä elämä tarkoittaa? Miksi, ja miten pitkään, ihminen haluaa elää vaikkapa äärimmäisessä kurjuudessa?

Kirjasta on tehty useita elokuvasovituksia. Itse en niitä halua nähdä, sillä en missään tapauksessa ole kauhuelokuvien fani, itse asiassa en niitä painajaisten pelossa edes pysty katsomaan. Kirjan lukeminen antoi kuitenkin itselle mahdollisuuden raakuuden kovuuden säännöstelyyn. Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille, sillä kirjaa ei tituuleerata turhaan klassikoksi. Zompivampyyrien valtaama miljöö antoi mahdollisuuden paljon syvällisempien kysymysten pohtimiselle, eikä 163 sivun lukeminen ole ajallisesti missään tapauksessa suuri uhraus. Ei ihme, että kirja on voittanut vuonna 2008 Tähtivaeltaja -palkinnon.  

Uuden alku

Olen lukenut erilaisia muoti- ja elämäntapablogeja aktiivisesti jo muutaman vuoden ajan. Pienen piirin harrastuksesta kasvoi jo tiedotusvälineissäkin noteerattu merkittävä media. Oman blogin pitäminen alkoi poltella ja hetken mietittyäni koin, että eniten annettavaa minulla voisi olla kirjallisuuteen ja lukemiseen liittyvässä blogissa. Hetkeksi goodreads.com palvelu hurmasi minut kuitenkin niin täydellisesti, että tarvetta erillisen lukupäiväkirjamaisen blogin pitämiseen ei tuntunut olevan. Suomalaisia, brittiläisiä ja yhdysvaltalaisia kirjablogeja hetken seurattuani ymmärsin kuitenkin, kuinka paljon muitakin funktioita blogilla voi olla. Tässä siis ollaan!

Oma lukuharrastukseni räjähti uudelleen käsiin (tai käsistä) viime jouluna, kun ymmärsin opiskelujen todella olleen diplomitöitä vaille valmiit. Illat eivät enää (sitä diplomityötä lukuun ottamatta...) olleet täynnä "pitäisi lukea sitä ja tätä, pakosta" -ajatuksia, ja vuodelle 2010 onkin jo kertynyt 43 luettua kirjaa. Ajatukset tulevaisuudessa lukemistani kirjoista alkavat tallentua tähän blogiin. Tuntuu myös entistä mielekkäämmältä osallistua muiden kirjablogien keskusteluihin, kun itsekin saa blogimaailmaan virtuaalikasvot.