Muu blogistania on pääosin jo edennyt vuoden 2011 summauksiin, tilastointiin ja ensi, tai siis krhm, tätä postausta viimeistellessäni tämän vuoden lukupohdintaan. Minä mietin noita kuitenkin vasta vähän myöhemmin (tai loppiaisena...). Vuoden 2011 päättivät kaksi yhä pelottavan ajankohtaista dystopiaklassikkoa, eli Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma ja Goerge Orwellin Vuonna 1984.
Kirjan nimi: Uljas uusi maailma
Kirjoittaja: Aldous Huxley
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: Alkuperäinen Isossa-Britanniassa 1932, Suomessa 1944.
Sivuja: 261
Mistä minulle: Kirjasto
Kirjan nimi: Vuonna 1984
Kirjoittaja: George Orwell
Kustantaja: WSOY
Julkaistu: Alkuperäinen 1949
Sivuja: 330
Mistä minulle: Perhepiiristä
 |
| "Yhteisyys, samuus, lujuus" ja "Sota on rauhaa, vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa". |
Luin tammikuussa 2011 vähän samaan lokeroon luokiteltavan Fahrenheit 451:n. Dystopia oli mielenkiintoinen, mutta ei kovin pitkälti tähän mennessä toteutunut. Mielenkiintoinen kauhukuva, mutta aika oli ajanut enimmäksens sen ohi.
Jos joku miettii, miksi kenenkään pitäisi olla
ylipäätään yhtään kiinnostunut esimerkiksi politiikasta, suosittelen
todella, todella syvästi tutustumaan näiden miesten teksteihin.
Pysättävintä kirjoissa on kuitenkin se, että muutokset, jotka näiden
dystopioiden suuntaan ovat tapahtuneet, on järjestetty ihan itse:
Huxleyn uhkakuvien mukaan viihdytämme itsemme tainnoksiin viihteellä ja lääkkeillä. Nyt Suomi katsoo tosi-tv:tä ja syö käsittämättömän paljon masennuslääkkeitä. Uljaassa uudessa maailmassa eri yhteiskuntaluokat toteuttavat heille määrätyksi
kuviteltuja tehtäviä - nyt maahanmuuttajat siivoavat ja kantaväestössä seurataan edelleen aika tiiviisti vanhempien jalanjälkiä. Bonuskorttien, Googlen ja Facebookin tallentamista tiedoista ollaan huolissaan, mutta itsehän ne tiedot on jaettu.
Olen nähnyt Huxleyn ja Orwellin tulevaisuudenkuvista esitetyn netissä kaksi loistavaa visuaalista vertausta (linkit postauksen lopussa), ja siksi halusin lukea Huxleyn ja Orwellin perä perää. Orwell tuntui ajankohtaiselta myös siksi, että parhaillaan minulla luettavana oleva Murakamin uutukainen 1Q84 viittää Orwellin klassikkoon.
Lyhyesti sanottuna en voi muuta kuin hämmästellä, miten paljon toteutunutta tai melkein-toteutunutta asiaa monta kymmentä vuotta sitten kirjoitetuista tulevaisuuden kauhukuvista löytyy. Osa on tietenkin mennyt ohi, osaa kirjojen teemoista voidaan pitää jonkinlaisina läheltä ohitettuina kauhukuvina.
Kirjojen juonet lienevät aika monelle tuttuja joten esittelen ne aluksi aivan lyhyesti ja tartun sitten molempien kirjojen keskeisimpiin teemoihin.
Huxleyn Uljas uusi maailma kertoo ajasta noin 600 vuotta jumalan asemaan nousseen herra Fordin jälkeen. Muistutukseksi, herra Ford keksi siis viedä autojen valmistuksen ihan uudelle tasolle käytännössä liukuhihnojen avulla ja häntä pidetään siksi eräänalaisena teollisen maailman mullistajana. Ford ei kuitenkaan ollut mikään riistäjä vaikka uskoi kulutusyhteiskuntaan: Hän maksoi työntekijöille reilusti. Joka tapauksessa, Uljaassa uudessa maailmassa jopa ihmisen syntymä ja kehittyminen on viety liukuhihnoille. Lasten tarkoitus ja elintapa, käytännössä yhteiskuntaluokka, on määritelty jo ennen näiden syntymää. Uljaassa uudessa maailmassa oikeastaan kukaan ei ole varsinaisesti onneton, sillä jos mieli järkkyy, tasapaino palautetaan onnellisuushuumeen avulla. Sellaiset asiat kuin perhe tai uskonto ovat menettäneet merkityksensä.
Orwellin Vuonna 1984 taas on aivan erilainen: Kaikkea valvotaan äärimmäisen tiukasti lukuisien kameroiden ja jopa ajatuspoliisin avulla ("Isoveli valvoo"). Maailmassa on kolme suurvaltaa, joista kirjan tapahtumat sijoittuvat Oseaniaan (jotakuinkin entinen Britti-Imperiumi). Kukaan ei tee, tai uskalla tehdä mitään luvatta. Maan johdossa on vahva virkakoneisto. Isoveljeä kukaan ei ole tainnut koskaan nähdä, mutta kaikki taatusti pelkäävät. Orwellin maailma on selkeästi totalitaristinen. Kirjan päähenkilö on Totuusministeriössä työskentelevä Winston Smith, joka on alkanut inhota koko järjestelmää, mutta ei sitä tietenkään ulos päin voi näyttää.
Näiden lisäksi molemmissa kirjoissa on tietysti varsinaiset juonensa, eli kyllä niissä jotain tapahtuukin, mutta koska nämä ovat mielestäni hyvien tarinoiden sijaan hyviä kuvauksia, keskityn vain joihinkin kirjoissa käsiteltyihin aiheisiin lähemmin.
Uljas uusi maailma alkaa vaikuttavasti kuvailemalla Keski-Lontoon hautomis- ja olouttamiskeksusta. Siellä keinotekoisesti hedelmöitetyt sikiöt kulkevat liukuhihnoilla ja saavat juuri oikeanlaiset olosuhteet tulevaisuuden tarpeitaan varten. Osan tulee olla koulutetumpia, osalle on parempi, että he eivät edes itse tajua omaa yksinkertaisuuttaan. Tai no, parempi tietenkin tajuta kuka on itseä ylempänä, ja tietenkin tätäkin tosiasiaa toitotetaan jo sikiöasteella.
Kirja ehkä laimenee keskivaiheilla, mutta lopun kuvaukset Soman huumaamasta kansasta ovat kumman tutun kuuloisia. Viihdettä onneksi riittää, ja sillä voi turruttaa itsensä tarkoituksettomalta tuntuvien työpäivien jälkeen. Joku käskee tehdä, kukaan vain ei oikein ymmärrä miksi. Big brother, tosi-tv, mitenkäs se menikään....
Bioteknologia on hyvin vahva osa kirjaa. Tältä osin maailma ei ole muuttuut Huxleyn kuvaileman kaltaiseksi - ainakaan tietoisesti. Pakosta tulee kuitenkin mieleen esimerkiksi Suomen yhteiskuntaluokkaistuminen ja se, miten lasten olot jo ennen näiden syntymää (äidin stressi, onnellisuus, ravinto, myöhemmin mahdolliset hoitopäätökset ja muu ympäristö, koulutus...) jos eivät sanele, ainakin antavat voimakkaita viitteitä tulevaisuuden elämästä. Okei, Suomessa tilanne ei ole verrattavissa vaikka Isoon-Britanniaan tai USA:han jossa yhteiskuntaluokat ovat todella vahvat, mutta on mielenkiintoista ajatella, että itse asiassa tästä kirjan absurdeimmalta tuntuvasta osuudesta ei todellakaan olla niin kaukana kuin toivoisi.
Orwell taas osuu nykyajan Isoveli valvoo -kulttuuriin: Valvontakameroita on kaikkialla ja ihminen ei ole tavallaan koskaan yksin. Niin, digitaaliset jäljet yhdistelemällä taatusti melkein jokaista suomalaistakin pystyttäisiin valvomaan tavattoman hyvin. Toisin kuin Orwell ajatteli, me kuitenkin jaamme tietoja itsestämme täysin vapaaehtoisesti, ilman pakotusta. Toisaalta internetin maailmanvalloitus on kumonnut myös toisen Orwellin suurimmista uhakuvista, eli jatkuvan menneisyyden sensuurin. Kun tietoja pystyy jakamaan (melkein) aina, kaikkialta, ja kuka tahansa, menneisyyden lehtiarkistojen väärentäminen ei enää riitä totuuden muokkaamiseen.
Orwell kuvaa mielenkiintoisesti päähenkilönsä työtä totuusministeriössä: Winstonin tehtäviin kuluu uuskielen rakentaminen. Tavoitteena on, että vuoteen 2050 mennessä kieli on sellaisella tasolla, että ihmiset eivät enää edes pysty ajattelemaan mitään liian abstraktia tai järjestelmää vastustavaa. Epäkylmä tarkoittaakin siis lämmintä ja tuplapluskylmä hyvin kylmää.
Vaikka Orwellin ajatukset olivat ainakin minulle ennestään tutumpia, on hänen dystopiansa viimeistään nyt kuitenkin mennyt enemmän ohi, uhkakuva, joka olisi kyllä hyvin voinut tapahtua (ja Stalinin Neuvostoliitossa ja Pohjois-Koreassa tapahtui/tapahtuukin), mutta silti näen Huxleyn olevan tällä hetkellä lähempänä länsimaista yhteiskuntaa.
Sitten ne alussa lupaamani erinomaiset yhteenvedot: Ensimmäinen, pidempi sarjakuva löytyy täältä. Jos se tuntui liian pitkältä, kaikki mahtuu kyllä myös neljään ruutuun, täällä.
