Kansallinen masennusmaisema eli Juoksuhaudantie

Toivottavasti kaikkien joulu on sujunut mukavasti! Omani on kulunut mukavasti, mutta ihan liian nopeasti Suomi-huumassa hekumoiden. -22 C pakkanen ei  kyllä ollut ihan niin tiukka tervetulotoivotus mitä kaipasin, mutta onpahan lunta, on ollut valoakin, ja pakkasta. Mahtavaa! Olen luonnollisesti hyppinyt innosta pienen kirjavarastoni nähtyäni - ihan kuin olisi kirjakaupassa, jossa on vain hyviä kirjoja, ja mikä parasta, josta saa ottaa mitä tahansa mukaansa - mutta silti käynyt myös tukemassa kotimaista kirjamyyntiä ja Imatran Suomalaista kirjakauppaa. 

Mutta mutta, nyt jo ennen joulua luettuun kotimaiseen moderniin klassikkoon: 
 
Kirjan nimi: Juoksuhaudantie

Kirjoittaja: Kari Hotakainen
Sivuja: 334

Kustantaja: WSOY

Julkaistu: 2002

Mistä minulle: Vanhempien hyllystä

Kuva Elisa Kirja

Tartuin Juoksuhaudantiehen lähes raivolla. Olen lukenut siitä ensimmäiset noin 50 sivua joskus kymmenen vuotta sitten, mutta sitten mielenkiintoisempi tekeminen tai lukeminen syrjäytti kirjan. Muistan saaneeni kirjasta vähän tympeän kuvan jo alun perusteella. Muistin, että päähenkilö on kotiväkivaltaa harjoittanut mies, joka aikoi saada perheensä takaisin rintamamiestalolla. Projektiaan hän rahoitti muun muassa eroottisella hieronnalla. En muistanut väärin. Kirjassa toki tapahtui paljon muutakin, mutta alkuasetelman perusteella muodostamani näkemys vain vahvistui kirjan edessä.  

Ei pahalla, mutta sanotaanpa se suoraan: Juoksuhaudantie on jollain tavalla ikävin Hotakainen, jonka olen lukenut. 

Alku on ihan kiinnostava. Siinä tapahtuu paljon. Sitten kirja jää ikävästi vähän jumiin, tai alkaa syventää tarinaa. Mies juoksee talolta toiselle, antaa pakkomielteensä kasvaa, kyttää pientaloasukkaita yhä kiivaammin ja kiivaammin. Kirjassa on jotain riipaisevan suomalaista, mutta juuri niiltä osin, joita inhoan. Kirja on suorastaan inhoreaslistinen. Hotakainen sekoittaa kyllä taitavasti yhä psykoottisemmaksi käyvän päähenkilönsä elämään kuvauksen joukkoon muiden henkilöiden katkelmia, mutta ne tekevät kirjasta vain entistä masentavamman. 

Hyvin kirjoitettu kirja Juoksuhaudantie silti on, siitä ei pääse mihinkään. Se kertoo yhden miehen kamppailusta ei vain asuntomarkkinoilla tai perhe-elämässä, vaan nyky-Suomessa modernin miehen ja isän roolissa. Loppuratkaisukin on erikoinen, mutta sopii kirjaan. 

En pitänyt, mutta kannatti silti lukea.   

Harry Potter meets Brave New World: Ender's Game

Kirjan nimi: Ender's Game

Kirjoittaja: Orson Scott Card

Kustantaja: Tor

Julkaistu: 1985

Mistä minulle: Amazon.com

Takaisin scifin pariin! Ender's Gamessa käsitellään isoja aiheita pienen ihmisen kautta. Mieleen tuli suorastaan Harry Potter! Miksi, siitä myöhemmin. 

Kuva Amazon.com

Ender on poika, joka on syntynyt jossain maapallon tulevaisuudessa. Maapallon ulkopuolinen rotu, bugsit, ovat yrittäneet hyökätä maahan jo pari kertaa. Sitä varten maapallon lapsista on päätetty värvätä, tai siis valita, armeija, jota aletaan valmentaa jo pienokaisista lähtien. Valmennus on todella kokonaisvaltaista ja jyvät erotetaan akanoista tiukoilla heitoilla. 

Nuori Ender osoittaa jo varhain olevansa raskaampi jyvä muiden joukossa. Kun koulutuspaikaksi ei enää riitä maa, sitä jatketaan avaruudessa sisäoppilaitosmaisessa (Harrypotter!) ympäristössä. Ender hämmästyttää kaikkia jopa jättämällä joitain tavallisesti suoritettavia luokka-asteita välistä. 

Enderin hahmo on scifi kirjaan yllättävän syvällinen: Hän on rankasti kiusattu poika, joka saa myötätuntoa vain sisareltaan. Enderin sisaren tuntemuksien kuvaaminen on suorastaan koskettavaa, kun sisko joutuu kokemaan raskaimman kautta, että hänen veljensä on vain osanen suurta suunnitelmaa. 

Vaikka pidin kirjasta kokonaisuutena, täytyy sanoa, että sen alku oli vielä lupaavampi kuin kirjan toinen puolisko. Lukemisen arvoinen Ender's game silti ehdottomasti oli! 

Sijoitan kirjan scifi-haasteessa kohtaan 8 eli avaruusalukset ja alienit.  

Kirjan on lukenut ja siitä on blogannut myös ainakin Raija. Muita bloggauksia etsiessäni törmäsin tähän mielenkiintoiseen Guardianin juttuun: Voi Amerikka sentään. 14-vuotiaan vanhemmat olivat haastaneet opettajan ja koulun oikeuteen Ender's Gamen luettamisesta. Ei käy kateeksi...

Kirjasta (ja sen jatko-osasta) on tulossa myös elokuva, jonka valmistumista saadaan valitettavasti odotella vielä hetki.  

Myöhäinen BePe: Talvi tuli Berliiniin

Talvi on ollut hyvän aikaa täälläkin! Sen huomaa ainakin seuraavista seikoista:

• Metrot putoilevat muuten melko säntillisesti noudattamistaan aikatauluista: Eilen odotin yleensä 3 minuutin välein menevää vuoroa 11 min enkä mahtunut ensimmäiseen tulleeseen junaan. Seuraavassakin tunnelma oli kuin Tokiossa (näin ainakin luulisin)
• Kauppaan ilmestyy myyntiin puisia tyllikkäitä kelkkoja. Ihmettelin aluksi niiden käyttötarkoitusta, mäenlaskuun sopivia paikkoja kun ei ole mailla halmeilla, mutta asia on sittemmin saanut selityksen. Kelkkoja voi paikallisten mielestä käyttää mihin tahansa ja niitä on kaikkialla.

Pieni odottaja kotikadulla. Huom. taaemman kelkan lukitseminen polkupyörän lukolla :).

• Kotiin saapuu - onneksi edes täsmällisesti ennalta ilmoitettuna aikana - patterien kulutuksen lukija. Kyseisenä aikana pitää olla kotona avaamassa ovia. 

• Jalkakäytävät ovat täynnä höttöistä lunta, koska niiden auraaminen on, noh, erittäin hidasta. 
• Paikalliset alkavat käyttää takkeja jotka sopisivat naparetkeilyyn. Jalkoja saattavat silti suojata vain legginsit.
• Brittiläinen työkaverisi vaihtaa kengät ballerinoista Uggeihin. Suoraan.
• Italialainen työkaverisi nimittää sinua sankarikseen, kun kävelet lumessa 10 cm korollisilla saappailla ja mulkoilee äkäisenä omia käytännöllisiä talvikenkiään
• Club Matesta tulee myyntiin jouluversio
• Paikalliset sekoavat kuumista kastanjoista
• Koskaan ei ole huono aika Glühweinille
• Havuja ja joulukuusia on myynnissä kaikkialla

• S-Bahnissa matkustaa poni. Lue lisää täältä. Vitsikkään spekulaation mukaan tämä liittyy ensimmäiseen mainitsemaani kohtaan: Jos S-Bahn ei kulkisi, voisi aina ratsastaa kotiin. 
  
  

  Hyvää joulun odotusta, palaan blogiin pian taas kirjan kanssa :).  

Menevä marraskuu, juhlittu joulukuu, eikun...

Huhhuh. Marraskuuko masentava - täällä se meni jollain kummallisella pikakelauksella. Oikeasti, ihan vastahan oli lokakuu ja luin Kosmokomiikkaa... Kliseisesti väitetään, että marraskuu on hyvä kuukausi sohvan nurkkaan käpertymiselle ja kirjojen lukemiselle. No varmaan olisi, jos työt ja sosiaalinen elämä eivät häiritsisi hyvää lukutoukkailua. Meillä on kotioloissa menossa siitä kummallinen aikakausi, että yleensä ei-suunnilleen-mitään lukeva mieheni lukee paljon enemmän kuin minä, kiitos 30 minuutin työmetromatkan. Nyt, kun kotona siis olisi keskusteluseuraa käytännössä jokaisesta meillä fyysisenä esineenä olevasta kirjasta, minä en ole lukenut niistä kaikkia. Miten tässä näin pääsi käymään... 

Sen sijaan voisin kertoa hienoista keikoista joilla olen käynyt (Sonata Arctica ja Bon Iver, vieläpä peräkkäisinä iltoina: Yleisöjen erilaisuudesta päätellen taatusti kukaan muu ei ollut noilla molemmilla keikoilla), hauskoista juhlista ja epämääräisistä kaupunkisamoiluista.

Remes: Ylösnousemus

Marraskuussa taidettiin lukurintamalla päästä jonkinlaiseen ennätykseen: Vain kaksi luettua kirjaa! Minulla ei suinkaan ole takataskussa mitään kallistelevaa bloggaamattomien kirjojen pinoja. Kirjoitin lyhyesti sekä Remeksen Ylösnousemuksesta että Nicolas Barreaun Das Lächeln der Frauenista.

Blogissa käytiin kuitenkin myös vilkasta keskustelua vierailla kielillä lukemisesta. 

Marraskuussa tapahtui kuitenkin muitakin kivoja juttuja: Amerikkalainen kustantaja Harper Collins varasi Emmi Itärannan Teemestarin kirjan ja Itärannen seuraavan kirjan oikeudet. Onnea!! 

Joulukuun lukemiset näyttävät itse asiassa vähän valoisemmilta. Aion kovasti pinnistellä scifi-haasteen loppuun, vaikka kiirehän tässä tulee. Siihen liittyen kesken on Orson Scott Cardin Ender's Game josta olen tykännyt. Olen lukenut myös Murakamin kirjaa 1Q84 (menossa Book 2) eteen päin, mutta sen fyysiset mittasuhteet tekevät sängyssä lukemisesta mahdotonta. Lisäksi aloitin suomipuuskassa Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien. 

Seuraavaksi aion kuitenkin keskittyä scifi-haasteeseen. Olen katsonut valmiiksi kategoriaan 6, Steampunk, jo hyvän suomalaisen ehdokkaan Elisa-kirjasta. 

Joulukuun huippukohta tulee tietysti olemaan se, kun lähden joulun viettoon ja täydempiä kirjahyllyjä kohti Suomeen! 

Sitten blogin liikenteeseen: Vaikka bloggausten määrä on ollut marraskuussa heikko, liikennettä on riittänyt. Itärannan oikeuksien myynti selvästi noteerattiin, sillä Teemestarin kirjaa on googletettu ahkerasti. 

Blogiini on myös tullut liikennettä saksalaisen sivuston
blog-zug.com kautta. Tut mir echt leid, nichts auf Deutsch hier, oder noch nicht...

Nicolas Barreau: Das Lächeln der Frauen

Sain innoituksen edelliseen, vierailla kielillä lukemiseen liittyvään postaukseen juuri tästä kirjasta. Das Lächeln der Frauen on ensimmäinen pitkiin aikoihin vapaaehtoisesti saksaksi lukemani kirja. 

Itse asiassa koko kirjan kanssa kävi alkuun vähän ohraisesti: Kuvittelin ostaneeni saksalaisen, saksaksi kirjoitetun kirjan, mutta oikeastihan tämä on käännös ranskasta. Eli se siitä kirjailijan syvimpien ajatusten välittymisestä :).

Kirjan nimi: Das Lächeln der Frauen

Kirjoittaja: Nicolas Barreau

Kustantaja: Piper

Julkaistu: 2010/2012

Sivuja: 334
Mistä minulle: Kiinnostuin kirjakaupassa, ostin Amazon.comista

Kirjassa on kaksi eri päähenkilöä: Ravintolanomistaja Aurélie ja kustannustoimittaja Andrè.

Aurélie rakastaa kokkaamista ja pientä ravintolaansa, mutta yksityiselämässä ei ole suitsutettavaa. Poikaystävä on varsinainen luuseri ja kaiken lisäksi vielä pettäjä. Auélie ei ymmärrä, miten selviää toisen takia jätetyn surusta, ja vaeltelee pitki Pariisin katuja. Onnekseen kokkausfriikki löytää kirjakaupan. Sieltä löytyy tietenkin kirja, joka niin lohduttaa, hämmästyttää kuin ilostuttaakin. Aurélie tempautuu kirjan maailmaan tavalla, jolle ei löydy vertailukohtaa hänen entisestä elämästään. 

Kirjaa lukiessaan Aurélie saa hämmästyä toden teolla. Paitsi, että kirja sijoittuu hänen kotikaupunkiinsa Pariisiin, sen miljöö alkaa joissain yksityiskohdissa vaikuttaa epäuskottavan tutulta.  Aurélie löytää kirjasta niin oman pienen ravintolansa kuin itsensä.

Hän ei pidä sattumaa mahdollisuutena kummallisen tutuiksi kuvatuille paikoille ja henkilöille, ja päätyy kirjoittamaan kirjan julkaisseelle kustantajalle. Aurélie saa lähes pakkomielteen tavata kirjailijan, omissa oloissaan pysyttelevän britin Robert Millerin.

Kustantamossa Robert Milleriä koskeviin tiedusteluihin saa vastata André, jolla on omat intressinsä niin Millerin kirjaan kuin Auréliehin liittyen. André ei todellakaan aina tiedä, miten vastaisi salaperäistä Milleriä koskeviin kyselyihin niin töissä kuin vapaalla, ja päätyykin toimimaan omien intressiensä pohjalta. 

Vaikka kirjan juoni kuulostaa varsinaiseksi valheiden verkoksi puntotulta, Das Lächeln der Frauen on ehdottomasti luokkaan "kevyt hyvän mielen viihde" kuuluva kirja. Mitään ajateltavaa siitä  ei saanut, mutta juoni oli vetätä ja kustannustoimittaja André sangen sympaattinen henkilö.

Hyvä ja letkeä aloitus saksaksi lukemiselle siis, mutta ensi kerralla valitsen kirjan, jonka alkukieli on saksa! 

Barreau on kirjoittanut muutakin, enkä ihmettilisi, vaikka hänen kirjojaan käännettäisiin vielä suomalaistenkin iloksi.   

Luetko vierailla kielillä?

Luen ensimmäistä kertaa vuosiin kokonaista kirjaa saksaksi. Iskin silmäni kirjakaupassa Bestseller-hyllyyn, ja kotona Amazonin lahjakorttia oli helppo taas vähän pienentää. Vaikka luen jatkuvasti englanniksi ja elän nyt saksankielisessä ympäristössä, saksa on silti jäänyt lukukielenä minulla selväksi kolmoseksi. 

Ei tarjolla suomeksi--> lue englanniksi.

Lukeminen on ollut yllättävän sujuvaa, sillä sain ilokseni todeta, että arkinen sanasto yhdistettynä yksinkertaisiin rakenteisiin ja ennen kaikkea vetävään tarinaan on paljon helpompaa luettavaa kuin yleensä tavaamani sanomalehdet ja C1-tasoisen kielikurssin läksyt.

Lukuprosessin aikana aloin miettiä suhdettani vierailla kielillä lukemiseen laajemminkin. 

Aloitin englanniksi lukemisen vasta aika vanhana. Itse asiassa varhaisin muistoni englanniksi lukemisesta ovat Twiligh-kirjat, joiden lukemisen aloitin saman vuonna kuin sarjan ensimmäinen elokuva ilmestyi eli 2008. Saksaksi luin vaihtovuoteni aikana 2004-2005. 

Tänä syksynyä olen lukenut vähän olosuhteiden pakosta paljon englanniksi. Huomasin kuitenkin nauttivani viimeisimmistä suomeksi lukemistani kirjoista erityisen paljon. En epäile teosten kirjallista laatua, mutta luulen, että kirjojen kielellä on ollut silti merkitystä. Olen huomannut, että varsinkin jo alun perin suomeksi kirjoitettujen kirjojen lukeminen on minusta usein paljon vaivattomampaa ja nautittavampaa kuin käännösten tai vieraskielisen kirjallisuuden.

Silti: Vierailla kielillä lukemisessa on paljon hyviä puolia. Pikaisella mietinnällä keksin ainakin seuraavat:

• Ylevästi ajateltuna kirjojen lukeminen alkukielellä (silloin kun siis lukee niitä alkukielellä) vie lähemmäksi kirjailijan alkuperäisiä ajatuksia. Proosassa on usein paljon tulkinnanvaraa ja mahdollisuuksia suoranaisiin väärinymmärryksiin muutenkin, saati sitten, kun kääntäjä on käynyt lukijan ja alkuperäisen tekstin välissä. 
• Kielitaito kehittyy. Sähkökirjat tarjoavat lisäksi vielä kivan mahdollisuuden tarkistaa vieraita sanoja helposti lukemisen ohessa. 
• Jos kirjan haluaa omaksi, sen saa usein halvemmalla melkein millä tahansa muulla kielellä kuin suomeksi.  
• Eteen avautuu ihan uusi, laaja kirjallinen maailma, kun tarjolla on muutakin kuin suomalaista tai suomeksi käännettyä musiikkia. Jo esimerkiksi pelkän englannin lisääminen kielivalikoimaan mullistaa mahdollisuudet.    

Vaikea kirja, vieras kieli, liikaa

Minä luen kirjat mieluiten suomeksi. Vieraalla kielellä lukemiseen on yleensä syy: Kirjaa ei ole käännetty suomeksi tai saan sen helpommin luettavaksi englanniksi. Kielitaidon kehittäjänä olen suoraan sanottuna vähän laiska. Luen englanniksi, nyt siis vähän myös saksaksi, mutta esimerkiksi ruotsin olen hylännyt käytännössä kokonaan. Jotain alkeellista voisin yrittää espanjaksi tai ranskaksi, mutta siinä tapauksessa lukeminen menisi lastenkirjatasolle ja käytännössä pelkästään kielitaidon kehittämisen piikkiin. Siis ei kiitos, haluan ehdottomasti nauttia millä tahansa kielellä lukiessa myös kirjasta!




Luetteko te vierailla kielillä? Jos, niin millä? Miksi?

Ilkka Remes: Ylösnousemus

Kirjan nimi: Ylösnousemus

Kirjoittaja: Ilkka Remes

Kustantaja: WSOY

Julkaistu: 2012

Sivuja: 482
Mistä minulle: Suomi-tuliaisia

Remekset ovat vähän kummallisia: Ne tulevat yhtä varmasti kuin joulu, tosin aikaisemmin, ja itse asiassa ainakin tänä vuonna jo edellistä aikaisemmin. Osa ei välitä yhtään, osa on aivan innoissaan, osa taas lukee tavan vuoksi. Minä olin innoissani lokakuussa saamastani Suomi-tuliaisesta, ja hyökkäsinkin kirjan kimppuun heti kun toinen saman talouden lukija sai sen laskettua käsistään - mihin ei muuten mennyt kovin kauaa.

Tällä(kin) kertaa kirjassa liikuttiin paljon Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa, selvitettiin Supon sisäisiä asioita, tarinassa oli jylhän jäyhä sankari ja historian tapahtumat heijastuivat nykypäivään. 

Lähtösysäys tarinalle on tutkija Salla Määtän tyttären Tarun katoaminen. Sallan mies, Tarun isä, on kuollut vuosia aiemmin epämääräisissä oloissa.

Vuosia aiemmin Suomella on ollut lupaava bisnes sukellusalusten rakentajana. Koska kauppasuunta on ollut väärä, CIA on painostanut lopettamaan toiminnan. Alan suomalaisia osaajia on kuitenkin yhä.  

Ihailen Remeksen taitoa kirjoittaa meneviä romaanejaan pikavauhtia, ja etenkin sitä, että hän käyttää verrattain nopean kirjoitusprosessinsa edukseen hyödyntämällä tarinoissaan runsaasti ajankohtaisia teemoja. Luin kirjan tälläkin kertaa ahmien. Tarinat ovat kyllä eräänlaista kertakäyttöviihdettä, mutta keskusteltavaa tarinan käänteistä riittää silti muiden saman kirjan lukeneiden kanssa. 

Ylösnousemus on luettu myös ainakin blogeissa Kirjoja matkan varrelta ja Unni lukee.

Italo Calvino: Kosmokomiikkaa

Kirjan nimi: Kosmokomiikkaa (Le Cosmicomiche)

Kirjoittaja: Italo Calvino

Kustantaja: Tammi

Julkaistu: alkup. 1965
Suomentanut: Liisa Ryömä

Sivuja: 159
Mistä minulle: Ostos jostain pokkarialesta

Tämä on taas niitä kirjoja, joista ei oikein tiedä, onko se lintu vai kala. Vai jotain siltä väliltä. Italo Calvino on kirjoittanut paljon hienolla tavalla omituisia kirjoja, joissa sattuu ja tapahtuu sellaista, mitä ei koskaan näe.

Kosmokomiikkan tarinoissa päähenkilöt ovat matemaattisia yhtälöitä. Myös yksinkertaiset solurakenteet ovat edustettuina.

Miljöö ei ole sen suppeampi kuin maailmankaikkeus: Milloin kiidetään galaksien välillä, milloin taas siirrytään maailman alussa vedestä maalle.

Lempikohtaukseni kirjassa on sen alkupuolella, kun henkilöt käyvät arkipäiväisesti retkillä lähellä mollottavassa kuussa. Erään kerran kuu alkaa kuitenkin etääntyä, ja erään henkilön yrittäessä hypätä kuusta maahan hän jää leijailemaan hämmentävään välitilaan maan ja kuun välille. Tässä kohtauksessa on todellakin moniulotteista arkielämän symboliikkaa.

Kuten edellisestä voi ehkä päätellä, Calvinon kirja oli yllättävä ja ennen kaikkea hämmästyttävä. En ole valmis nostamaan tätä millekään suosikkilistallen, sen verran äimistyneeksi jäin, mutta pidän kirjan taatusti itselläni toista lukukertaa varten. Kosmokomiikkaan todella vinksahtaneiden kannattaa ehdottomasti lukea myös suomeksikin julkaistu Koko kosmokomiikka.  

Kosmokomiikasta on blogannut myös ainakin Mikko Kirjavinkeissä, mutta kuulisin mielelläni muidenkin mielipiteitä kirjasta! 

Tunnustus

Sain Suketukselta viikko sitten tunnustuksen. Kiitos kovasti!

Ette usko, mutta aloitin tämän postauksen teon jo viime sunnuntaina. Väliin ovat tulleet kaksi keikkaa peräkkäisinä iltoina, saksan tunnit, näitä seurannut hervoton väsymys, tietokoneen mystinen hidastuminen mato-tasolle, tilanteen korjautuminen ja sitten taas tämän viikonlopun menot. Voisinkin todeta, että sosiaalinen elämä - uhka vai mahdollisuus...? Mutta asiaan!

Tunnustuksen säännöt menevät seuraavasti:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoita heille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

1.Check!

2. Tunnustuksen saavat minulta Minna Vuo-Cho, Norkku, Heidi, Liza, Maija, Booksy, Liina ja Sansu. 

3. Teen heti kun olen julkaissut.

Ja sitten antaa mennä:  

• Iltatorkku Yksisarvinen olisi nykyisin Aamuvirkkua osuvampi nimi blogilleni.
• Edelliseen liittyen vuorokausirytmini on kiepsahtanut niin, että en ehdi harrastaa tarpeeksi aamuliikuntaa = en ehdi harrastamaan tarpeeksi liikuntaa. Tästä seuraa kaikenlaisia ikäviä lieveilmiöitä ärtyneisyydestä jännittyneisiin hartioihin.
• Välillä mietin, että olisi kiva, jos kirjamakuni olisi vähän rajatumpi: Voisin pysyä kärryillä jonkun tietyn genren uutuuksista ja kokea olevani kirja-asiantuntija jollain alalla
• Surffailen ihan liikaa netissä iltaisin. Eikä se ole edes rentouttavaa.
• Minulle tuli juuri tunne, että olen keksinyt tämän tapaisia asioita itsestäni aiemminkin.
• Optimaalinen vaatekaappini sisältö koostuisi melkein pelkästään siisteistä ja upeista mekoista ja niihin sopivista saappaista ja korkkareista. En tiedä, miksi sitten kuitenkin ostan tähän visioon sopimattomia t-paitoja.
• Kengännumeroni on leveä 41-42.
• Minulla on muutama kirja kesken, mutta en ole erityisen uppoutunut niistä mihinkään.

 

MiniBePe ja pikanen kuukauden tilinpäätös: Lokakuu

Brunssielämää

Viikonloppuna eloni oli niin onnellista, että luonani oli käymässä ystävä, jonka sain nyhdettyä sunnuntaiaamuna ihmisten aikaan brunssille. 

Paikka oli tietysti valittu huolella viikkoja etukäteen. Joidenkin ravintoloiden ja kahviloiden turmaksi henkilökohtaisella ranking-listallani meinaa koitua ylisuuri ennakkohehkutus. Näin oli käymäisillään myös Prenzlauer Bergin helmeksi mainostetun Anna Blumen brunssin kanssa. Erittäin kiva varsinkin loistavassa seurassa, mutta ei nyt niiiiiiiin ihmeellinen. Moni oli kuitenkin minua vakuuttuneempi ja valmis aamupalastamaan jopa hyytävässä ulkoilmassa. Kunnon pohjoismaalaisina ja lämpimiin sisätiloihin tottuneina jonotimme ystäväni kanssa mieluummin 20 minuuttia pöytää sisältä.

Berliinin brunssitarjonta on mainiota, mutta yksi asia minua kevyesti ärsyttää joka kerta: Halvoilta vaikuttaviin brunsseihin ei käytännössä koskaan kuulu mitään juotavaa, joten esimerkiksi 8 euron ruokalaskun päälle saa helposti pulittaa vielä ainakin pari euroa kahvista ja helposti saman verran vedestä, mehuista nyt puhumattakaan. 

Brunssi sai kuitenkin yllättäviä lisäpisteitä: Saimme pöydän, josta oli suora näkymä mielettömän viihdyttävään kirjojenvaihtopisteeseen. Pölkkyjen luona kävi jatkuva kuhina, kun ihmiset toivat ja veivät kirjoja tai pysähtyivät vain hetkeksi tutkimaan puunrunkoihin kaiverrettujen laatikoiden sisältöä.

Kirjaelämää

Lokakuussa luin vain hyviä kirjoja. Rajaniemen The Fractal Prince suorastaan vaatii uusintalukemista, ja saman kohtalon jakanevat Itärannan Teemestarin kirja ja Timosen Aika mennyt palaa. Lisäksi luin mutta toistaiseksi bloggaamatta jäi Italo Calvinon Kosmokomiikka, josta voin jo nyt mainita mieleen jääneen erityisen tiiviisti kohdan, jossa tyypit räpistelivät maan ja kuun vetovoiman välissä. Keksin niin monta tosielämän esimerkkiä samankaltaisesta tilanteesta...

Harvasta (sorisori) päivitystahdista huolimatta blogissa on ravannut melko paljon porukkaa ja hauskoja hakusanojakin löytyy. "Nainen lukee scifiä" mätsää ihan hyvin blogin sisältöön, mutta "miika nousiainen vaimo" sai minut jo vähän kohottamaan kulmakarvoja.  "E-kirjojen hinta suomessa" puhututtaa kuukaudesta toiseen. Olisi kuitenkin kiva tietää, miksi blogiini on tultu kuukauden sisällä viidesti sanarimpsulla "välillä ajattelen että". Toivottavasti henkilö on jo tallentanut blogin kirjanmerkkeihinsä tai etsiytyy blogiin kuukauden suosituimmalla hakusanalla "aamuvirkku yksisarvinen".

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Kirjan nimi: Aika mennyt palaa

Kirjoittaja: Karoliina Timonen

Kustantaja: Tammi

Julkaistu: 2012

Sivuja: 282
Mistä minulle:Pyydetty tuliainen

Kirjabloggaajien kriitikonkykyjä ja suhteita viralliseen kirjamaailmaan on ruodittu pitkin syksyjä. Pian lienee varminta sisällyttä jonkinlainen vastuuvapauslauseke* jokaisen bloggauksen alkuun tai loppuun.  *Kirja ei ole arvostelukappale, mutta bloggaaja myöntää tuntevansa kirjailijan. Bloggaajalla ei ole mitään kirjallisuus- eikä kirjoitusalan opintoja lukiotasoa korkeammalta asteelta. Elämänkokemusta rajoitetulta ajalta. Bloggaajan lukemis- ja bloggauspäivän muut tunnelmat, vatsan täyttöaste sekä kuun asento ovat saattaneet vaikuttaa lukukokemukseen ja bloggauksen laatuun sekä blogissa esitettyihin mielipiteisiin. Bloggaaja pitää itsellään vapauden muuttaa mielipidettään kirjasta myöhemmin. No ei vaan, ei tästä vakikäytäntöä tule :). 

Mitä tapahtuu?

Kolkytjotain-ikäiseltä vaikuttava Klarissa muutta perheineen miehensä Mikaelin työkomennuksen perässä Bostoniin. Klarissaa ovat jo lapsuudessa vaivanneet oudot, ihmeellisen todentuntuiset unet. Nyt ne palaavat jopa Klarissan päiviin voimakkaampina kuin koskaan. Unien päähenkilö ja aikakausi on aina sama: Corinne-niminen nainen pakenee juutalaisvainoja Euroopasta USA:han.

Samaan aikaan Klarissa kähisee tosielämässä itsensä kanssa: Kotiin jääminen kokonaiseksi vuodeksi ei tunnukaan töissä käymiseen tottuneesta naisesta hyvältä ajatukselta. Mies tuntuu etäiseltä, ja iltaisin Klarissa jaksaa vain kiukutella tälle. Lapsetkin ovat vähän rasittavia, eikä elämässä tunnu olevan mitään omaa sisältöä joka kantaisi edes vuoden. Aiemmin haaveissa pyörinyt kirjoittaminenkin tuntuu mahdottomalta lasten pyöriessä jaloissa. Klarissan ehdotukset yhteisen vapaa-ajan vietosta kahdestaan miehen kanssa eivät kiinnosta Mikaelia eivätkä Mikaelin ehdotukset Klarissaa. 

Miltä tuntui?

Luin kirjan kovaa kyytiä muutamassa illassa, joten tarina oli ehdottomasti mielenkiintoinen. Valitettavasti olin kurkkinut kommentteja muista blogeista jo etukäteen uteliaisuuksissani niin paljon, että kirjan puolivälissä esitetty oivallus oli minulla tiedossa jo kirjan alkuosaa lukiessa. En tiedä, olisiko käänteen pysyminen piilossa muuttanut lukukokemuksistani johonkin suuntaan. 

Kirjan pääpäähenkilöksi nimeämäni Klarissa herätti monenlaisia tunteita. Toisaalta hänessä oli vähän samaistumispintaa, mutta toisaalta hän oli henkilönä myös tosi ärsyttävä. Välillä Klarissaa olisi tehnyt mieli ravistaa ja huutaa "Tylsillä ihmisillä on aina tylsää, ja joskus on ihan hyvä idea vain päättää olevansa onnellinen ja vielä edes yrittää tehdä jotain sen eteen". Toisaalta, elämäänsä tyytyväisestä Klarissasta tuskin olisi syntynyt kovin erikoisia draaman kaarteita. 

Myönnän, että jonkinlainen ärsytykseni Klarissaan vaikuttaa jo tulkintaani kirjan juonesta (ensimmäinen kappale). Kaikki eivät välttämättä pidä Klarissaa yhtä itsekeskeisenä kuin minä. 

Yllätykset

Jonkinlainen outo henkilökohtainen yllätys oli se, että kirjan ääni oli jollain tavalla tosi erilainen kuin Karoliinan blogi. Kysymys on tietenkin kahdesta aivan erityyppisestä julkaisumuodosta ja erilaisista tarinoista, mutta silti tämä oli minulle jonkinlainen henkilökohtainen yllätys. Välillä minusta tuntui, että Karoliinan tapa kertoa itsenään kirjoista blogissa on luontevampi kuin Klarissan tapa kertoa tunteistaan kirjassa, tai sitten ero vain herätti minussa hämmennystä. Klarissalla oli joskus tapana kertoa tunteistaan vähän liiankin selkeäsanaisesti itselleen. Tosin, ehkä juuri siksi Klarissa kokee elämänsä niin vaikeaksi.

Muuta

Pidin kovasti siitä, että Klarissan ja Corinnen tarinat oli jaoteltu paitsi tarkasti eri kappaleisiin, ne myös kerrottiin eri muodoissa. Klarissa havainnoi ja kokee itse, Corinnen tarina etenee hän-muotoisesti. Oikeastaan siksi olin yllättynyt, että Corinnen tarina tuli positiivisella tavalla lähemmäs. Hänen tarinassaan oli kauttaaltaan muutenkin enemmän draaman kaarta ja hän kehittyi henkilönä enemmän - tietenkin aikajännekin oli ihan erilainen kuin Klarissan alle vuoden pituisessa tarinassa. 

Miljöökuvaus onnistui mielestäni kirjassa yllättävän hyvin vaikka sitä ei kamalasti ollut: Ainakin itse pääsin jo kirjan alkupuolella tosi hyvin amerikkalaisen unelmalähiön elämään. 

Kirja on eri tyyppinen kuin genret joita yleensä luen. En ole varma, olisinko tarttunut kirjaan, jos en olisi kiinnostunut siitä jo ihan kirjailijankin kautta. Olen joka tapauksessa erittäin hyvilläni, että luin kirjan. Erityisiä plussapisteitä annan siitä, että kirjan kappaleet olivat lyhyitä ja tiivitä. Tarina eteni sopivan nopeatempoisina paloina.

Vaikka kirjojen nais-mies -jaottelusta usein kritisoidaankin, on tämä mielestäni vahvasti naiskirja. Suosittelisinkin tätä erityisesti pohjoisamerikkaan hurahtaneille naisille ja kaikille, jotka uskaltavat ottaa viihdekirjallisuuteensa myös vähän uutta twistiä ja joutua miettimään myös omia mielipiteitään ja uskomuksiaan.

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Ei ehkä kannata lähteä jakamaan vuoden paras -palkintoja vielä lokakuussa, mutta luin juuri yhden kirjan, joka on on miten tahansa arvotettuna korkealla kisassa! 

Kirjan nimi: Teemestarin kirja

Kirjoittaja: Emmi Itäranta

Kustantaja: Teos

Julkaistu: 2012

Sivuja: 266
Mistä minulle:Pyydetty tuliainen

Onnekseni toiveeni muutamasta tuliaisesta kuultiin, ja vanhempani toivat taannoisen vierialunsa yhteydessä aimo kasan kirjoja, myös Teemestarin kirjan.

Blogikirjoitusten ja juoniselostusten perusteella kirja kuulosti minusta etukäteen vähän kummalliselta: Dystopia tulevaisuuden Pohjois-Suomesta, jossa vesi on loppu ja päähenkilö on teemestariksi opiskeleva teemestarin tytär. Itäranta on kutonut näistä aineksista romaanin, jossa myös nämä kummalliset osaset sopivat ihmeellisellä tavalla toisiinsa.  

Miljöö on Pohjois-Suomessa, ajassa, jolloin Jäämeren öljyvarannoista kamppailu on jo surullinen osa historiaa, napajäätiköt ovat sulaneet käytännössä kokonaan ja merivedet ovat vallanneet huomattavia osia nykyisistä manneralueista. Hyönteiset vaivaavat paljon enemmän kuin nykyisin ja etenkin tavallisen kansan aineellinen elintaso on pudonnut murto-osaan siitä, mitä se nyt on. Entisaikojen tavarat muistetaan huonolaatuisina, mutta kirjoitettu historia on kadonnut tavallisten ihmisten ulottuvilta käytännössä kokonaan entisajan ja nykyajan väliin sijoittuvalla hämärän aikakaudella. 

Kirjan tapahtumille leimaavinta on kuitenkin se, että vedestä on pulaa. Sitä ei enää saa vapaasti. 

Tuona aikana täysi-ikäistyvä teemestarin tytär, Noria, on isänsä opissa saavuttaakseen teemestarin arvonimen. Hänen on määrä olla veden vartija ja palvelija. Lisäksi hän hallitsee tuntikausien teeseremonioiden etiketin.

Kuten jo alusta saattoi päätellä, pidin kirjasta hyvin, hyvin paljon. Se on tyyni muistutus siitä, mihin maailma on liukumassa. Silti se on samalla upeasti kirjoitettu tarina, jossa on japanilaisen teeseremonian tyyneyttä, minusta juuri oikealla temmolla etenevä tarina ja minusta aivan täydellistä tekstiä. Itäranta kirjoittaa juuri kuten minä haluaisin osata kirjoittaa. Kieli on kaunista, virtaavaa ja sujuvaa ilman sellaisia kliseitä tai kömpelyyttä jotka saavat minulle lukijana vain ällöttävän, ylivellovan tai nolon olon. 

Teemestarin kirja ei silti todellakaan ole mikään hyvän mielen romaani, vaan tunnelma on alusta lopuun mielestäni melko haikea.  Toivo paremmasta välähtää silti aina välillä henkilöiden ajatuksissa.

Vaikka Itäranta ei itse asiassa kuvaillut esimerkiksi tapahtumaympäristöjä erityisen yksityiskohtaisesti, ainakin minulle tapahtumapaikat piirtyivät tarinan edetessä kuin vahingossa silmien eteen. Itäranta on myös kuvitellut maailman hyvin järjestelmällisesti vedettömäksi ja pysyi minusta muutenkin oikealla tavalla läpi tarinan johtopäätöstensä takana. Pidin kovasti myös siitä, miten kirjan tapahtuma-aika oli kuvattu yksinkertaiseksi mutta toisaalta silti myös teknologisesti edistyneeksi: Autot korvattiin helivaunuilla ja viestintä tapahtui paperin sijaan (paperi on kalista) viestimillä, joiden tiliin kirjauduttiin omalla sormenjäljelllä. Myös kirjan henkilöt olivat mielestäni uskottavia ja samaistuttavia. Kirjan syvin tarina löytyi mielestäni juuri henkilöiden toiminnasta ja heidän moraalisista pohdinnoistaan. 

Olisi ollut todella sääli, jos Teemestarin kirja olisi jäänyt lukematta. 

Kirjasta enemmän ja vähemmän pitivät myös seuraavat bloggajaat: Linnea (+), Suketus (- --> edit +!), Vinttikamarissa (+), Ilselä (+/-), Puolisilmä/Johnny (+), Elma Ilona (+/-), Upotus (-), Maria/Sinisen linnan kirjasto (+), Booksy (+), Katja (+), Morre (- mutta 3 1/2 *), Raija (+). 

EDIT: Kirjan on lukenut myös mm. Jenni, jonka postauksen luettuani aloin miettiä, pitäisikö Sinun jälkeesi Maxille kuitenkin antaa vielä toinen mahdollisuus.         

Lisäksi osallistun teemestarin kirjalla scifi-haasteeseen. Sijoitan sen kategoriaan 10. Apokalyptinen / Dystopia / Utopia.