Gillian Flynn: Dark places

Kirjan nimi: Dark Places 
Kirjoittaja: Gillian Fynn 
Kustantaja: Phoenix 
Julkaistu: 2009 
Sivuja: 411 (printtiversio) 
Mistä minulle: Amazon.com  (Kindle)

Kuva Amazon.com

Kuten blogiani pidempään seuranneet saattavat muistaakin, olin valtavan innoissani ensimmäisestä lukemastani Gilian Flynnin kirjasta, Gone Girlistä. Aikaa kului kauan ennen kuin tartuin seuraavaan Flynniin, Dark Placesiin, ja odotukset olivat tietenkin korkealla.

Dark Placesissa Flynn pelaa sellaisilla aiheilla kuin 80-luvun saatananpalvontahysteria, vaikea sisaruussuhde ja selittämätön perhemurha. Sangen pirteitä teemoja ja rikoskirjallisuuteen ainakin minulle suorastaan raikkaita aiheita siis. Päähenkilö on totuttuun tapaan kaikkea muuta kuin sympaattinen naishenkilö.
 
Kirjassa ei ollut mitään vikaa, se oli jännittävä, siinä oli vinksahtaneita henkilöitä, lopputulos itse asiassa vähän yllätti minut, mutta silti... Gone Girlin huonot puolet, jonkinlainen tyhjäkäynti ja ärsyttävä päähenkilö, tuntuivat tässä entistä vahvemmin ja välillä teki mieli haukotella. En ahiminut kirjaa  läheskään samaan tapaan kuin Gone Girliä, en jäänyt pähkimään mitä todella oli tapahtunut, vaan luin sen vähän innottomasti. Voi pöh. Luulen, että lukaisen silti vielä myös Sharp Objectsin ja toivon sen antavan jotain vähän enemmän.

Vähän kyynisesti tekisi mieli sanoa, että Flynn taitaa kuitenkin olla erinomainen tarinankeksijä. Juonet ovat ällöttäviä ja henkilöt tässäkin niin käsittämättömän vinksahtaneita ja epämiellyttäviä, että voisi kuvitella Flynnin seuranneen Suomen keltaista lehdistöä pidempäänkin - henkilöt ja tapahtumat ovat kuin suoraan vauvoja pakkasessa -tasoa. 

Lottie Moggach: Kiss me first

Ystäväni lainasi minulle Kiss me firstin kehuttuani Gone Girliä. 

Kiss me firstin aihe on jokseenkin shokeeraava. 

Kirja herätti ajatuksia siinä määrin, että sen jäljempänä mainituista heikkouksista huolimatta pidän sitä varsin lukemisen arvoisena. Kiitos M :).

Leila ei ole koskaan tuntenut naista nimeltä Tess. Mutta pian hän tietää hänestä kaiken.  Ja auttaa tätä jatkamaan elämäänsä virtuaalisesti itsemurhan jälkeen.

Leila on melkein erakon elämää viettävä parikymppinen tyttö. Hän hoitaa MS-tautia sairastavaa äitiään ja lähinnä ajattelee syntyjä syviä. Yrittää pitää äitinsä hyvällä tuulella, tämän viimeiset elinkuukaudet arvokkaina.

Kun äiti molempien helpotukseksi lopulta kuolee, Leilalle ei jää oikeastaan mitään. Äidin kuoleman jälkeistä elämää on valmisteltu jo aiemmin: Leila on hankkinut lapsuudenkotinsta tilalle pienen ja nuhjuisen asunnon jossa haisee intialainen curry ja opiskelee pikakurssilla tietokonesoftien laadunvarmistusta. Leilan alalta saama työ sopii hänelle hyvin: Hän voi työskennellä omaa tahtiaan kotona. 

Leilan intohimo on kuitenkin muualla kuin töissä tai reaalimaailmassa yleensäkään. Hän koukuttuu Red Pill -nimiseen keskustelufoorumiin, jolla keskustellaan filosofisista, lähinnä etiikkaan liittyvistä, kysymyksistä. 

Leila kehittää jonkinlaisen kaukoihastuksen foorumin johtajaan, karismaattiseen Adrian Dervishiin. Adrianilta saatu positiivinen palaute saa hänet kukoistamaan. 

Adrian ottaakin yhteyttä Leilaan; hänellä on kehittyneelle ajattelijalle erityinen tehtävä. Adrian tuntee naisen, Tess'n, joka on päättänyt lopettaa elämänsä. Tess'n ongelmana on kuitenkin se, että hän ei halua jättää läheisiään kärvistelemään itsemurhan aiheuttaamaan suruun. Hän toivoo, että voi lavastaa muuttonsa ulkomaille ja jatkaa sellaista online-elämää, joka auttaa häntä "himmentämään elämän valoa vähitellen" niin, että yhteydenpito läheisiin voi katketa ilman yhtäkkistä järkytystä. Leilan moraalikäsityksen mukaan tällaisessa tilanteessa auttaminen on oikein, suorastaan vaadittua, joten hän päättää ottaa tehtävän vastaan.

Tess on kuin Leilan vastakohta. Värikästä elämää viettänyt, yksityiskohdat unohtava, maaninen. Hän on nähnyt elämää mielestään tarpeeksi, todennut omalla kohdallaan huonojen aikojen seuraavan hyviä yhä pahempina ja pahempina. Edessä on enää yksinäinen, kamala ja ruma vanhuus. 

Salasanat vaihtavat käyttäjää ja pian Leila tietää Tessistä enemmän kuin kukaan muu. "Check outin" lähestyessä perusteelliseen tietojenkeruuseen vaaditut pitkät sähköpostit vaihtuvat Skype-puheluiksi, ja Leila tuntee Tessiä kohtaan niin myötätuntoa, sääliä kuin ärsytystäkin. 

Kirjan voi lukea psykologisena trillerinä jossa on vakava aihe. Toisaalta siitä voi myös poimia syvempiä mietteitä siitä, miten internet-aikakausi on muuttamassa käsitystämme kommunikoinnista, ihmissuhteista ja oikeastaan koko elämästä. 

Tarvitseeko elämän olla oma, että siitä voi nauttia? Entä, kun ei halua elää: Voiko elämäänsä jatkaa, antaa sen toisten käsiin? Tiedämmekö, kenen kanssa oikeastaan keskustelemme, kun emme ole vastapuolen kanssa kasvotusten?

Kumpi tekee enemmän väärin, Tess vai Leila?

Kirja oli minulle ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta sillä oli heikkoutensa. 

Lukijalle kerrotaan heti kirjan alussa, että Leila on espanjalaisessa kommuunissa selvittämässä Tessin kohtaloa. Hän tekee muistiinpanoja ja yrittää selvittää, mitä todella tapahtui. Tämä vie valitettavasti osan sitä jännitettä, jota kirjassa olisi voitu rakentaa koko tarinan ajan. 

Toiseksi, päähenkilö, Leila, kuvataan liian epäuskottavana. Auttaisiko henkilö, joka ei ole vakuuttunut toisen omasta vakaumuksesta lopulliseen päätökseen, todella hänen itsemurhanasa epäsuorasti? 

Lisäksi tarina etenee kirjan keskivaiheilla hitaammin kuin on tarpeellista. Hyppiminen varsinaisen tapahtuma-ajan ja tulevaisuuden välillä luo lähinnä vain sekaannusta.

Ilkka Remes: Ylösnousemus

Kirjan nimi: Ylösnousemus

Kirjoittaja: Ilkka Remes

Kustantaja: WSOY

Julkaistu: 2012

Sivuja: 482
Mistä minulle: Suomi-tuliaisia

Remekset ovat vähän kummallisia: Ne tulevat yhtä varmasti kuin joulu, tosin aikaisemmin, ja itse asiassa ainakin tänä vuonna jo edellistä aikaisemmin. Osa ei välitä yhtään, osa on aivan innoissaan, osa taas lukee tavan vuoksi. Minä olin innoissani lokakuussa saamastani Suomi-tuliaisesta, ja hyökkäsinkin kirjan kimppuun heti kun toinen saman talouden lukija sai sen laskettua käsistään - mihin ei muuten mennyt kovin kauaa.

Tällä(kin) kertaa kirjassa liikuttiin paljon Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa, selvitettiin Supon sisäisiä asioita, tarinassa oli jylhän jäyhä sankari ja historian tapahtumat heijastuivat nykypäivään. 

Lähtösysäys tarinalle on tutkija Salla Määtän tyttären Tarun katoaminen. Sallan mies, Tarun isä, on kuollut vuosia aiemmin epämääräisissä oloissa.

Vuosia aiemmin Suomella on ollut lupaava bisnes sukellusalusten rakentajana. Koska kauppasuunta on ollut väärä, CIA on painostanut lopettamaan toiminnan. Alan suomalaisia osaajia on kuitenkin yhä.  

Ihailen Remeksen taitoa kirjoittaa meneviä romaanejaan pikavauhtia, ja etenkin sitä, että hän käyttää verrattain nopean kirjoitusprosessinsa edukseen hyödyntämällä tarinoissaan runsaasti ajankohtaisia teemoja. Luin kirjan tälläkin kertaa ahmien. Tarinat ovat kyllä eräänlaista kertakäyttöviihdettä, mutta keskusteltavaa tarinan käänteistä riittää silti muiden saman kirjan lukeneiden kanssa. 

Ylösnousemus on luettu myös ainakin blogeissa Kirjoja matkan varrelta ja Unni lukee.

Taavi Soininvaara: Vihan enkeli (äänikirja)

Kuva kirja.elisa.fi josta myös äänikirja ladattavissa.

Kun eräänä taannoisena viikonloppuna ohjelmassa oli autossa istumista yli 1000 kilometriä alle 48 tunnissa, ajatus äänikirjasta tuli mieleen onnistuneen Steinbeck -kokeilun jälkeen. Nyt piti valita molempia matkustajia kiinnostava kirja. Koska Remeksen trillerit ovat uponneet myös mieheen hyvin, ajattelin, että minulle ennestään vieras Soininvaara ei välttämättä olisi huono valinta.

Kirjan nimi: Vihan enkeli

Kirjailija: Taavi Soininvaara

Julkaistu: 2004

Kustantaja: Tammi

Sivuja: En tiedä, mutta kesto n. 11 h

Mistä minulle: Kirjasto

 

 Kuten Remes, Isomäki ja varmaan kaikki trilleristeiksi nimetyt kirjailijat, myös Soininvaara käsittelee ISOJA ASIOITA. Vihan enkelissä pinnalla on maailman energiapolitiikka ja yleinen sisäpiriin kähmintä - ajankohtaisia aiheita vieläkin. 

Vihan enkelin tapahtumahetkellä ollaan pisteessä, jossa energiaa osataan jo melkein (vaan ei ihan...) tuottaa fuusioreaktiolla, ehkä siis tässä ja nyt. Pikaisena kertauksena siis: Nyt ydinenergia tuotetaan fissiolla, uraania halkomalla, kun taas fuusiossa atomiytimet saadaan liittymään toisiinsa. Hallittu fuusioreaktio ratkaisisi maapallon energiaongelmat vuosituhansiksi, sillä raaka-ainetta saataisiin merivedestä eikä lopputuotteenkaan kanssa olisi samanlaisia ongelmia kuin mitä ydinjätteen loppusijoittaminen nyt aiheuttaa.

 

Ajatus maailman energiaongelmien ratkaisemisesta miellyttää toisia, mutta joitain se raivostuttaa. Öljy-yhtiöt eivät tietenkään toivo energiantuotannon lipsahtamista niiden käsistä, ainakaan niin pitkään kuin öljyä on vielä jäljellä

Maailman johtavia fuusiotutkijoita alkaakin löytyä kuolleena ympäri maailmaa - tosin kaikkien kuolema vaikuttaa syystä tai toisesta luonnolliselta eikä kuolemia ole yhdistetty toisiinsa. 

 

Aluksi täysin erillisenä ja hieman outonakin juonikuviona seurataan nimikkohahmoa, Vihan enkeliä. Häiriintynyt hahmo kokee toteuttavansa suurempaa tehtävää.  

Toisaalta taas seurataan Final action -parivaljakon toimia taistelussa paremman maailman puolesta.

Virustutkijasta poliisiksi siirtynyt Arto Ratamo joutuu tietenkin sekavan tilanteen keskelle. 

Kirja tuntui pitkään vähän sekavalta, varsinkin kuin nimikkohahmon häiriintynyt osuus ja oman mielen liikkeet korostuivat alussa. Koska ajokilometrit eivät kuitenkaan loppuneet ihan heti, tarina muuttui kiinnostavaksi ja pääsen sanomaan, että sen juonikuviot pääsivät oikeuksiinsa vasta loppua kohti. 

Kirja oli kokonaisuudessaan mielenkintoinen, Arto Ratamon osin vähän kliseinen poliisihahmo sympaattinen ja salaliittoteoriat uskomattomuudessaan tällä hetkellä valitettavasti jo aika uskottavilta tuntuvia. 

Näin pitkää kirjaa en välttämättä kuitenkaan lähtisi toista kertaa kuuntelemaan, vaikka lukija Jarmo Mäkisen suorituksessa ei mitään moitittavaa ollutkaan.

Risto Isomäki: Jumalan pikkusormi

Remestä tieteellisemmällä otteella, pääpohdinnassa energia-asiat - tykkään!

Kirjan nimi: Jumalan pikkusormi
Kirjoittaja: Risto Isomäki
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 2009
Sivuja: 354
Mistä minulle: Kirjasto

 Hämmästys. Miten suomalainen kirjailija, joka kirjoittaa tosi mielenkiintoisista aiheista vauhdikkaalla Remes -otteella, on voinut mennä minulta ihan kokonaan ohi? Aloin korjata tilannetta Jumalan pikkusormen avulla, ja nyt hyllyssä odottaa myös Sarasvatin hiekkaa. 


Jumalan pikkusormi yhdistää trillerin, prologin kautta historiaa ja ennen kaikkea toistaiseksi aina ajankohtaisen energia-aiheen. Saharaan rakennetaan aurinkotuulivoimalaa, joka olisi auttaisi merkittävästi myös lähitulevaisuudessa kytevän energiaongelman ratkaisemisessa. Luonnollisesti suunnitelma ei miellytä perinteisiä energiayhtiöitä, joiden voitot ovat vihdoin käytäntöön sovellettavan keksinnön kautta vaarassa.  Konflikti on valmis.


Jo kirjan alussa vihjataan, että ainakin osa henkilöistä on tuttuja jo jostain aiemmasta  kirjasta (googletuksen perusteella Litium 6), ja henkilöiden taustoittaminen jää melko niukaksi. Kieli on yksinkertaista ja suoraviivaista, lauseet lyhyitä, ei silti mitenkään erityisen tönkköä, mutta ei tätä kirjaa sanataiteen takia lueta.  Tässä kohtaa tulee todella Remes mieleen. 

Kirja yllättää ajankohtaisuudellaan ja se saa -taas- pohtimana energia-asioita tarkasti. Jumalan pikkusormi on julkaistu 2009, ja kesällä 2009 on todella tullut julki, että saksalaiset aikovat sijoittaa merkittäviä summia ydinvoimahankkeisiin Saharassa. Toisaalta Egyptin korruptiosta on erityisen mielenkiintoista lukea nyt Arabikevään jälkeen. Ydinvoimaan liittyvistä sabotaasiriskeistä lukemiseen en erityisesti Fukushiman jälkeen kyllästy lukemaan varmaan koskaan: Vaikka tekniikasta ja luotettavuudesta jonkin verran tiedän, valitettavasti laskukaavat eivät ota inhimmillisiä virheitä ja huonoa johtamista huomioon. 


Sanoisin, että kirjan juoni ei ollut samalla tavalla monella eri polulla etenevä ja vauhdikas kuin Remeksessä, mutta pääteemojen valinnassa ja niiden käsittelyn asiantuntemuksessa Isomäki kyllä voittaa Remeksen selvästi. Toisaalta kirjassa tuli myös minulle uusia faktoja kulttuurituntemukseen liittyen. Kahlaan siis varmaan tulevaisuudessa ainakin kiinnostavimmat Isomäen teokset.

Ilkka Remes: Teräsleijona

Kirjan nimi: Teräsleijona

Kirjoittaja: Ilkka Remes

Kustantaja: WSOY

Julkaistu: 2011

Sivuja: 468

Mistä minulle: Ostamalla

Venäläiset ovat ostaneet merkittävät määrät maata Suomelle puolustuksellisesti strategisilta alueilta. Imatralla on murtauduttu järjestelmällisesti venäläisten asuntoihin. Muukalaisvastaiset mielipiteet ovat koventuneet. Huoltajuuskiistan osapuolina eivät enää ole isä ja äiti vaan Suomi ja Venäjä. Kuulostaako tutulta? No niin minustakin. Vaikuttaa siltä, kuin Remes olisi ottanut toukokuussa 2011 suomalaisen sanomalehden käsiinsä ja kirjoittanut kirjan tuttua Remes -kaavaa käyttäen. En silti, moiti, kotiläksyt on tehty ja ilmeisesti useampaan kertaan. 

Lyhyesti:

Päähenkilönä seikkailee jo edellisessä kirjassa tutuksi tullut Riku Tanner. Huoltajuuskiista Rikun ja venäläisen ex-vaimon Katjan kanssa äityy pahaksi, eikä asiaa tunnu auttavan se, että Leo tulee Rikun mielestä liiankin hyvin toimeen Katjan uuden kumppanin, Hansin kanssa. Samaan aikaan itärajalla tapahtuu kummia, ja äänekäs joukko suomen kansaa tuntuu hokevan Suomi suomalaisille -mantraa. 

Vaikka juonenkäänteet tihenevät loppua kohden ja onnistuvat yllättämään, ei Teräsleijona minusta ole ihan parasta Remestä. Plussaa kuitenkin ajankohtaisuudesta. Niin, ja ahmaisinhan taas suurimman osan kirjasta yhtenä päivänä, joten ei tätä vetämättömästä juonesta voi syyttää.

Jens Lapidus: Rahalla saa

Kirjan nimi: Rahalla saa

Kirjoittaja: Jens Lapidus

Kustantaja: LIKE

Julkaistu: 2006/2008

Sivuja: 477

Mistä minulle: Kirjastosta

 

 

 

Olen silmäillyt tätä kirjaa monesti pokkarihyllyissä, tutustunut kiinnostuneena Kirjapedon arvioon ja viimein lukenut kirjan itsekin. Kyllä kannatti!

Jos pitää dekkareista tai trillereistä on Rahalla saa varma valinta. Kirjassa on Tukholman glamöröösiä menoa, järjestäytynyttä rikollisuutta, huumekaupan kekseliäisyyksiä ja yksi suurempi kehyskertomus. 

Kirjassa on kolme päähenkilöä: Parikymppinen opiskelija JW, vankilapakoa sunnitteleva latino Jorge sekä serbimafiaan kuuluva Mrado. Kaikki pyörivät aluksi omissa piireissään, mutta pikku hiljaa piirit alkavat yhdistyä. 

Läheisimmäksi tulee parikymppisen ruotsalaismiehen, JW:n tarina. Mies opiskelee rahoitusta, välit vanhempiin eivät ole läheiset ja muutama vuosi sitten Tukholmassa kadonneen siskon kohtalo askarruttaa edelleen. JW on mieltynyt yläluokkaiseen juhlimistyylliin ja kaveriporukkaan, mutta koska han on kotoisin aivan tavallisesta ruotsalaisperheestä pikkukaupungista, ei hauskaan elämäntyyliin oikeastaan olisi varaa. Pelastuksena on ajaa pimeää taksia, syödä viikot makaronia ja ketsuppia ja ostaa merkkivaatteet käytettyinä ja asua alivuokralaisena. Harmi vaan, että elämästään kokonaisuudessaan ei silloin oikein voi kertoa ihan kaikille kavereille. Pimeän taksin ajaminen muuttuu kuitenkin taksi-isännän ehdotuksesta kokaiinikauppaan, ja JW:n rahavaikeudet näyttäisivät olevan ohi. 

Myös täydellisen vankilapaon suunnitteleva Jorge ja pomonsa kanssa riitautuva Mrado ovat mielenkiintoisia tapauksia, vaikka he jäivät ainakin minulle vähän etäisemmäksi. Henkilökuvaukset eivät ole trillerityyliin supersyvällisiä, mutta henkilöt onnistuvat silti puhuttelemaan keskivertodekkaria enemmän. 

 

Kuvaukset Tukholman yläluokan yökerhoista ja nokkimisjärjestyksestä ovat mielenkiintoisia, toisaalta minua jotenkin kiehtoi myös kuvaukset rikollisjärjestöjen jakamista ansaintatavoista: Narikat sulle, bordellit mulle. Ja videovuokraamo ja pesula tai pari tietenkin jokaiselle, että rahat saadaan pestyä puhtaiksi. Toisaalta rikollisten elämää ei kuvata hohdokkaana, vaan jatkuvasti raastava epävarmuus ja pelko loistavat läpi. Suurimmallakin rikollisella on perheongelmansa ja kohtalona elää jatkuvan vartioinnin alaisuudessa.  

Kirjan rakenne toimi hyvin ja uusia juonikiihdytyksiä tuli vielä lopussakin. Tylsistymään ei siis päässyt.

Rahalla saa on Stockholm Noir -sarjan ensimmäinen osa. Seuraavat osat on saatava myös käsiin, ennemmin tai myöhemmin.

Jo Nesbo: Kukkulan kuningas

Kirjan nimi: Kukkulan kuningas

Kirjoittaja: Jo Nesbo

Kustantaja: Johnny Kniga

Julkaistu: 2008/2009

Sivuja: 243

Mistä minulle: Kirjastosta.

 

 

 

Kukkulan kuningas on toinen lukemani Jo Nesbon kirjoittama romaani. Toisin kuin käsittääkseni kaikissa muissa Nesbon romaaneissa, Kukkulan kuninkaan päähenkilönä ei seikkaile Harry Hole. Kirjan etuliepeessä mainitaan, että tämän erillisen teoksen tekijänoikeustuotot ohjataan Nesbon perustaman säätiön kautta Afrikkaan lukutaitokampanjaan.

Hauska sattuma on, että niin Kukkulan kuningas kuin eilen esittelemä Twenties Girlkin sijoittuvat headhunting -maailmaan. Uusien kykyjen metsästäjänä Kukkulan kuninkaan päähenkilö Roger Brown painii omassa ylhäisessä sarjassaan. Tavallisen kykyjenetsijän sijaan hän onkin suorastaan pääkallonmetsästäjä.

Rogerin elämä on ulkoisesti täydellistä: Loistava ura, jättimäinen talo, upea vaimo. Vaimo on itse asiassa niin upea, että Roger kokee painivansa tosiasiassa vähän alemmassa sarjassa. Kun Roger vielä on kieltäytynyt yhteisestä lapsestakin, tarvitaan suhteen koossa pitämiseen kalliit kulissit, joita edes menestyksekäs ura pääkallonmetsästäjänä ei riitä rahoittamaan. 

Roger tekeekin "pientä sivubisnestä" taidevarkaana. Pienet keikat eivät riitä kulissien maksamiseen, mutta onneksi pääkallonmetsästyksen kautta törmää toisinaan myös vähän isompiin kaloihin ja hakijoita haastatellessa saa samalla viattomasti urkittua taideaaretieden sijainninkin. 

Kukkulan kuningas piti loistavasti otteessaan, aivan kuten aiemmin lukemani Lumiukkokin. Nesboa on sanottu Norjan Henning Mankeliksi, mutta minun täytyy kyllä myöntää pitävänäi Nesbosta enemmän. Kirjat etenevät mielestäni vauhdikkaammin, käänteitä on enenmmän ja paasausta vähemmän. Ehdottoman loistavaa jännärilukemista siis.